Designed by pätkä

Juma, miten hyvä idea! Child's Own Studio tekee lasten lähettämien piirrustusten pohjalta pehmoeläimiä. Tässä on kuulkaa leluvalmistajalle oivallinen itsetutkiskelun paikka.

Kuluttajasegmentti ei halua barbeja!  Markkinan heikot signaalit tunnistava, aikaansa edellä olevan lelufirman kannattaisi nyt heti painaa bratz- ja transformer-linjastoilla stop-nappulaa ja ajaa tuotantoon kaksijalkainen sininen kärpänen ja kuusiraajainen jänis, jolla on pissat housussa. Top model -nuken voisi syrjäyttää vaikka tämä konekivääri-mutsi.

Kaikki kuvat: Wendy Tsao.

Lastenjuhlat - take one

Nyt on tosi kyseessä. Esikoinen on tajunnut, että vain hänen syntymäpäivillään on pelkkiä aikuisia ja pistänyt ensimmäistä kertaa omia speksejä pöytään. Kutsu pitää tänä vuonna lähettää myös tarha- ja hiekkalaatikkokavereille. Goddamnit. Joudun siis ensimmäistä kertaa elämässäni järjestämään lastenjuhlat.

Vanhat hyvät ajat.

Tarvitsen apuanne. Meille rynnii lauma lyhyitä, rusetein ja paljetein koristeltuja henkilöitä, joilla on konkareina varmasti jonkinlaisia odotuksia. Nyt parhaat vinkit jakoon: miten pidetään mukiinmenevät bibikset mutta säilytetään itsekunnioitus, naapurisuhteet, tärykalvot ja kristallit? Mitä voi tarjota, jos vastustaa henkeen ja vereen nakkeja ja lihapullia? Onko goodiebag pakollinen? Pitääkö olla ohjelmaa? Miten voisi kauniisti muotoilla ei-rihkamalahjatoiveen? Voiko metriheikkien sokerikännäystä jotenkin hillitä? Pitääkö koordinaatiti ilmoittaa Medihelille etukäteen?

Varaan jokatapauksessa illaksi itselleni koko pahvitönisterin punaista. Ja nostan maljan sille, että pystyin väistelemään aihetta melkein viisi vuotta.

Kippis!

Lapset&ravintola-aiheen jatko-osaksi sopii luonnollisesti lapset&alkoholinkäyttö. Omassa lapsuudenkodissani ei juuri juotu alkoholia. Ei pidetty kossua säilössä patterin takana, mutta kellarissa ei kyllä ollut sellaista lämpötilasäädeltyä viinikaappiakaan, jonka uumenista olisi kaiveiltu aarteita maisteltaviksi.

Suomalaisperheiden alkoholinkäytön ruma puoli tuli kuitenkin tutuksi. Vanhempani pyörittivät 1990-luvun alussa asuntovaunualuetta. Siellä näin, kuinka alkoholinkäyttö alkaa kossupullosta ja loppuu asuntovaunun etuteltan päälle kaatumiseen. Ennen kuin farkut ovat nilkoissa ja paskat alushousussa, huudatetaan kannettavasta mankasta suomalaista iskelmätuotantoa ja mokelletaan ilman konsonantteja. Muistan muutamia perheitä, joiden vanhemmat ottivat huikkaa perjantai-illasta sunnuntaiaamuun lasten tarkkaillessa sivusta vaisuina vanhempiensa juomalasien sisältöä. Ällöttävää.

On täysin edesvastuutonta, törkeää ja ääliömäistä vetää perskännejä lasten seurassa. Mutta typerää on myös se mustavalkoinen tapa, jolla alkoholinkäyttöön Suomessa suhtaudutaan. Tyyliin: jos imetät ja juot puoli lasia punaviiniä, yrität about tappaa lapsesi. 

Ei Suomessakaan juoda vain ja ainoastaan perskänni odotushorisontissa. Mistä siis johtuu, että ei-humalahakuista kohtuukäytöstäkään ei saa puhua? Alkoholi rinnastetaan vain ördäämiseen ja turpakäräjiin snagarilla. Viestinnällä rakennetaan todellisuutta; kun alkoholista puhutaan hallitsemattomana kaaoksena, heitteillejättöinä ja pahoinpitelyinä, alkoholista tulee iso paha mörkö, joka pitää kieltää kaikilta, koska siitä seuraa vain kaikenlaista paskaa. (Saman ajatuskaavan mukaan kännissä voi tehdä mitä vaan ja syyllinen löytyy kätevästi alkoholia - mörkö otti vallan ja vei oman vastuun.)

Minä annan nyt äänen iloiselle ryyppäämiselle. Olen nimittäin Roosa Meriläisen kanssa samaa mieltä: Kännissä on kivaa. Meillä kotona otetaan alkoholia lapsen seurassa. Kylmän valkkarin ensipuraisu on vallaton tunne. Kun lauantaina päivällä tilaan pubin nurkkapöydässä itselleni yhden bissen ja lapselle pullon limppaa, koen suurta tyytyväisyyttä. Olen kahdessa maailmassa yhtäaikaa: mutsina mutta myös omana vapaana itsenäni.

Alkoholi on läsnä myös juhlapyhinä. Viime vappuna kokoonnuimme ystävän puutarhabileisiin. Joimme miehen kanssa pullon skumppaa ja tarjosimme lapselle iltapäivämaidon kuoharilasista. Kilisteltiin, tanssittiin ja pelleiltiin. Muutaman tunnin päästä kävelimme kotiin vapautuneessa tunnelmassa. Ihana päivä, jossa hiprakalla* oli oma roolinsa. Kukaan ei vetänyt toista turpaan, unohtanut lasta bajamajaan, ajanut autolla päin betoniseinää tai paskantanut housuihinsa (paitsi kersa, mutta se joikin koko päivän pelkkiä alkoholittomia).

*) Hiprakan tunnistaa rentoutuneesta ja kevyestä olosta, joka kestää tunnista kahteen, eikä siitä tule krapulaa. Hiprakkaan pääsy vaatii henkilökohtaista pelisilmää. Minulle se on kaksi täyttä lasia skumppaa tai yksi vahva geetee. Entäs teille?

Iik, lapsia ravintolassa!

Hannan blogissa on menossa melkoisen ärhäkkä keskustelu siitä, saavatko lapset näkyä ja kuulua ravintolassa. Itse ravintolabisneksessä mukana olevalla äidillä on aiheesta selkeä mielipide: tervetuloa, koko perhe.

Suomessa tuntuu olevan tapana, että kaikki nolosti käyttäytyvät kansanryhmät kuten vanhukset, ulkomaalaiset, vammaiset, lapset ja kuolleet pidetään mahdollisimman paljon pois normaalien ihmisten normaalia elämää häiritsemästä. Ei siis ihme, että tällaisessa harhaisessa todellisuuudessa kikattavat lapset tuntuvat pelottavilta, parin pöydän päästäkin.

Pelko lapsia kohtaan on sekä aiheellista että aiheetonta. Ruokarauhan perään määkivät anonyymit niputtavat kaikki kersat häiriköiksi, jotka pitävät ravintolaa huvipuistona. Minulla on uutisia: lasten syyttäminen on lyhytnäköistä. Jos lapset eivät osaa käyttäytyä, syy on dorkien vanhempien. Sitäpaitsi pöytätavat osaavia ipanoita löytyy. Nämä hyväkäytöksisetkin lapset kertovat välillä älyvapaita juttujaan liian kovalla äänellä ja kaatavat maitolasinsa. Huomautan, että sottaaminen ja möykkääminen eivät ole pelkästään lasten syntejä. Ja kannattaa ottaa omat diapamit mukaan, jos tuolissa keikkuminen hermostuttaa.

Muutama asia maailmassa täytyy vain hyväksyä vaikka kuinka ärsyttäisi. Yksi näistä asioista on se, että lapset ovat lapsia. Ne ovat aikuisia lyhyempiä, tyhmempiä, arvaamattomampia, spontaanimpia ja ajattelemattomampia - myös ravintolassa. Lapset kuitenkin kasvavat, jos heitä kasvatetaan. Ravintolaan lapsensa roudaavat vanhemmat suorittavat tärkeää tehtävää: opettavat jälkikasvulleen tapakulttuuria - ainakin osittain oman ruokahetkensä kustannuksella. He ansaitsevat aplodit. Heidän kersansa oppivat käytöstapojen lisäksi, että Saarioisten äidit eivät vastaa ihan kaikista safkoista.

Ravintolascenessäkin olisi kaapistatulon paikka. On jo olemassa alle 18-vuotiailta kiellettyjä lomahotelleja. Minä haluan tarkemmin tietää ravintolan valitseman asiakaslinjan - en kaipaa nauravia nakkeja vaan henkilökunnan, jolla on pelisilmää, ja todellisuudentajuisia kanssa-asiakkaita. Lapsia enemmän minua nimittäin ällöttävät aikuiset.

Kerroskattilat kolisevat

Olenko ilonpilaaja, kun kysyn, miksi ihmeessä vietämme äitienpäivää? Pohdimme tätä myös Vuoden mutsi -kirjassa, jossa Katja osuvasti kirjoitti:

"Ongelman ydin lienee se, että en vieläkään tiedä, mitä äitienpäivänä kuuluu juhlia. Synnyttämistä? Hoivaviettiä? Pelkkä synnyttäminen ei tee äitiä ja hoivata voi koiraakin."



Joulun maallinen tarkoitus osuu jonnekin loman, uutuus-Remesten ja mahaläskin maastoon. Juhannuksena ollaan suomalaista: soitetaan Lapin kesää ja katsellaan saunassa lämmennyt kolmosolut kädessä suomalaista järvimaisemaa. Vappuna osa jengistä pätee koulutuksellaan vetämällä päähän kaapissa kellertyneen lippiksen. Yliopistoon päässeet juhlivat sitä, että eivät ole vielä saaneet itselleen koulutusta. SAK tarjoaa jossain munkkikahvit ja puhuu työläisaatteesta.

Mutta entä äitienpäivä? Koen äitinä olemisen yhtä kummallisena juhlapäivän syynä kuin sen, että olen nainen tai tykkään lukemisesta tai että minulla on ystäviä. En osaa suhtautua. Vaivaannuttavaa. Asennevamma.

Koska minä en edelleenkään tiedä, niin kysyn teiltä. Kun juhlimme äitienpäivää, niin mitä me itse asiassa juhlimme?

Kuva Letcombe

Ilmoittautukaa anonyymi (19.4. kello 12.28) ja Valeäiti!

Ta-daa! Tuomaristo on kokoontunut, puhunut ja vääntänyt sovun Vuoden Mutsi -äitiyspakkauksen voittajasta. Voittajan valinta venyi, koska kävimme kiihkeää chat-keskustelua oikeudenmukaisista valintaperusteita. Valinta oli järjettömän vaikeaa! Kiitokset ansaitsevat kaikki, jotka kävivät oman kokemuksensa jakamassa - niitä kun on yhtä monta kuin meitä mutsejakin. 

Anonyymi (19.4. kello 12:28) oli vakuuttavin. Hänellä on nimittäin isyyteen hurahtanut Mies.

Raskaustesti: Tulevan Isin fb-status: pissattiin tikkuun!!!
(ME? sä, joka et saa tähdättyä edes siihen aukkoon, väität osuneesi tikkuun?!)

Rv7:"Sä et kyllä kulta nyt voi/pysty/saa kävellä/rasittua/katsoa Salkkareita koska vauva voi ahdistua/traumatisoitua/jäädä työttömäksi.
(se EI ole vauva. Se on solukertymä. Lue biologiaa hani) 

Vaunukaupoilla:"Saako näitä ottaa kotiin ja koeajaa meidän hiekkatiellä?"
(meinasitko jotain baby björniä siellä kärräillä?)

Valmennuksessa:"Mennään kulta eturiviin".
(ei mennä. ei mennä ollenkaan.ne tulee ulos valmentautumattakin)

Synnytyksessä:"Meillä meni vedet tunti sitten ja nyt supistelee".
(sulla menee kohta taju jos et lopeta). 

Imetyksestä:"Onkohan sillä vielä nälkä?"
(ei ole. Se söi 03,03:25, 04, 04:15, 05:15, 06:25 ja NYT MÄ NUKUN.)

Vaipanvaihdosta:"Onks tää syönyt jotain pilaantunutta?"
(ei ole. Se on täysimetyksellä. Mä söin salamipizzan tuplavalkosipulilla.)

Tulevaisuudesta:"Milloin me tehdään toinen lapsi?"
(Heti kun sä synnytät sen). 

Sinä todella tarvitset tätä pakkausta: laatucavaa, Fazerin suklaata, Meiran kahvia, Helsinki Day Span lahjakortin, aurinkolasit ja kaikkea muuta äärimmäisen hyödyllistä. Koska miehelläsikin on tässä pieni rooli, anna vähän hänellekin, jooko? Ja jos ukkosi vielä joskus tuulettaa plussatuulia fb-statuksessaan, voit tunkea läppärin cd-asemaan maksisiteen (niitäkin on mukana äitiyspakkauksessa). Sillä välin voit itse paeta jonnekin kauas noiden Mondo-matkaoppaiden avustuksella. :)

Onneksi meillä oli palkinto myös toiselle perintöprinsessalle! Darphin-kosmetiikkamerkin edustaja lahjoitti meille ystävällisesti laadukkaanoloisia ihonhoitotuotteita, joilla pääsee läträämään ihana Valeäiti. Kiitämme hyvää nimimerkkiä ja toivotamme tsemppiä kahden lapsen huutokaruselliin. Älä pökrää!

Valeäiti ja Anonyymi: laittakaa sähköpostilla osoitetietonne Katjalle. Hän lokaalina Vuoden mutsina hoitaa logisitiikan. (Katjan huom. Toivottavasti ette asu Kiinassa, koska postarit vähennetään hoitorahasta.)

Viisi vinkkiä HopLopiin

Jos puistoon ei pääse, erilaiset lasten sisäseikkailupuistot pelastavat aalto-maljakot ja tärykalvot. Näin huumorintajuttoman aikuisen näkökulmasta HopLop ei ehkä ole houkuttelevin mahdollinen viikonlopun ohjelmanumero, mutta kyllä siitä selviää.

Sadepäivän leikit eivät pysy vain omassa huoneessa.

1. Unohda zen. Siellä ON kiljuvia, kaatuilevia, parkuvia ja huutavia lapsia. Ihan sutena. Jos haluat välttää pahimman kiljuntahelvetin, aikataulutukseen pätevät samat säännöt kuin uimahallissa: kamala keli + viikonloppu = takuuruuhka. Jos HopLop-keikka on perheellenne ainoa vaihtoehto, se on sitä monille muillekin. Tähtää heti aamuun, jolloin paikan tahmeusaste on vielä hallinnassa.
2. Älä lähde soitellen sotaan. Korvatulpat, käsidesi, vesipullo, verkkarit, sisätossut ja tukka kiinni. Verkkareiden olisi syytä olla luonnonmateriaalia, koska joudut kuitenkin laskemaan jonkun muovisen liukumäen kersan kanssa ja asetaattivermeissä perse kärähtää.
3. Aikatauluta verensokeri- ja nestetytystauot. Ensin 45 minuuttia riehumista, sitten ruokatauko ja sitten vielä puoli tuntia lopputemmellystä, rauhoittumisjuoma ja kotiin. Pidä ipanat(t)kin tietoisena aikataulusta. Itsensä psykoosiin riehunut kirkkaanpunainen kersa pyörtyy mieluummin janoon, kuin lähtee himaan. Muista itsekin sumpitella, jotta katse pysyy kirkkaana.
4. Ota lapselle kaveri mukaan. Saat todennäköisesti istua aika rauhassa (no okei, jos vuvuzela-tason taustahälyä ei lasketa), kun kakarat painavat otsa hiessä pallomerestä trampoliinille ja takaisin. Lisäksi sen toisen lapsen vanhemmat jäävät velkaa yhden keikan.
5. Muista lapsen paras! Pallomeressä haisee pissa, joku on yrjönnyt pomppulinnaan ja esiteinit juoksevat päin niin, että munuaisesi ovat irrota, mutta hei, kersasi pitää sinua aivan kunkkuna. Saat keikasta lisää aseita kiristysarsenaaliin.

Ps. Lisäksi äitikin saa burgerin ja kokista. Vyölaukkuongelmaan ehtii paneutua aurinkoisena päivänä.

Kuinka menet ostamaan lähimarketista kortsuja

Haluan nelikymppisenä nukkua yöni. Tämä tarkoittaa välillisesti sitä, että perheen lapsiluku on tapissa. Mutta mikä ehkäisyksi, jos ei halua hormoneja tai kierukoita ja luomumenetelmän tulos täytti juuri 10 kuukautta? Jäljelle jäävät lateksiset ystävät, joita saa kaupasta helposti, edullisesti ja ihan ilman reseptiä.

Mutta kun. En kehtaa. En voi mitenkään mennä ostamaan kumeja lähimarketista. En vaan voi. Enkä ainakaan lastenvaunujen kanssa. Kersa tuijottaisi mua syyttävästi ja tuttua kassaneitiä alkaisi hihityttää. Lauantaimakkaraa ostanut mummo paheksuisi rietastelevaa perheenäitiä.

Olen 38-vuotias, aikuinen nainen. Miten hitossa voin edelleen ujostella kondomien ostamista? Mitä ihmettä oikein kuvittelen tapahtuvan? Minua alkaa naurattaa ja kassa luulee minun olevan ensimmäistä kertaa asialla? Maineeni menee, koska kaksi muuta asiakasta saavat tietää, että minulla on seksielämä? Sen lisäksi, että maineeni mahdolliset ongelmat ovat aivan muualla kuin satunnaisissa petipuuhissani, voisin kuvitella, että kaksi kersaa on aikusiviihteestä näkyvämpi todiste. Minunhan pitäisi olla ylpeä siitä, että perheessämme eletään normaalia elämää, goddammit! Ja on niitä muitakin hassuja tuotteita. Activian ostajalla on ummetusta. Suklaanhimoinen takuulla elää puutteessa. Hihitetään mieluummin sille, että joku ostaa vessapaperia! Sehän käy siis kakalla ja samalla saattaa päästä pieru.

Seksiin liittyy salamyhkäisyyttä ja jännitystä, aikuisenakin. Kaikki tietävät syyn, miksi kortsut eivät sijaitse loogisessa paikassa tampaxien vieressä: koska niitä pöllittäisiin niin perkeleesti. En ole ainoa, jota aihe vähän nolottaa.

Edellinen yritykseni tyrehtyi siihen, että kassajonoon singahti hyllyjen takaa naapurin setä juuri kun olin lausumassa teini-ikäiselle kassatytölle toivomustani saada paketti sultaneja. Menin punaiseksi ja suustani tuli hätääntynyt pyyntö saada lottokuponki. Naapurin setä näytti hetken siltä, että tarjoutuisi maksamaan ostokseni, kun raha näyttää olevan vähän issue.

Ei helvetti. Jos lauantaina tipahtaa edes kuusi ja lisänumero, sijoitan rahat gorillapukuun. Sen suojissa voin huomaamatta hankkia spärdärini.

Ps. Ilmainen vinkki: kortsumyyntiä vauhdittaisi salanappi, jota painamalla asiakas saisi pakettinsa suoraan hihnan pakkauspäähän oltermannin viereen. Pieni investointi kestävän kehityksen hyväksi, sanon minä.

KUVA: Mr Hepe

Ja äitiyspakkauksen voittaa...

Halaus! Kiitos teille kaikille Vuoden mutsin Äitiyspakkaus-kilpailuun osallistuneille. Saimme aivan älyttömän mainioita vastauksia, joista osa naurattaa vieläkin :D Osa sitten itkettää. Kun eihän se mutsin roolin vetäminen ihan naureskellen aina suju.

Kohkaava tuomaristo (minä ja Katja) juo yhdessä aamukahvit ensi viikolla. Sufea ryystäessä viihdytämme itseämme lukemalla vastauksia, hihittelemme vähän lisää ja valitsemme voittajan. Muutaman päivän päästä siis ratkeaa, kuka saa viettää äitienpäiväviikonloppua suklaakiloja ja kuoharia nauttien, mustat lasit silmillä.