perjantai 31. elokuuta 2012

Pipa

Joka syksy etsin itselleni uuden pipomallin toivoen, että löytäisin sellaisen myssyn, joka on sopivan väljä ja joka myös pukee minua. Vielä en ole sellaista onnistunut löytämään, mutta melko lähelle pääsin tällä Veera Välimäen Pipalla, joka tosin on lapsen pipoksi tarkoitettu malli. 

Lanka eli teeteen Aurea ei ollut aivan nappivalinta, sillä piposta tuli jopa liiankin "lörppö". Lyhennettyjen kerrosten settejä tein vain kaksi, ja aloituksessa on 96 silmukkaa. Lankaa meni 72 grammaa, ja käytin puikkoja 3,5 ja 4. Tällä kertaa sekä sää että kuvausapulainen olivat suosiollisia. :)
 

Tuolta mie sen kukan löysin.


Miks tässä puussa ei kasva omenoita? 



sunnuntai 26. elokuuta 2012

Tossut vauvalle

Sukuun syntyi pieni miehenalku, joten pitihän se tossut tehdä. Toivottavasti eivät ole liian söötit? Laitoin tuollaiset kellanruskeat vanhat miestenpaidan napit, jotta tossut eivät olisi liian tyttömäiset. Ohje löytyy Moda 4/2010 -lehdestä. Kiva malli siinä mielessä että tossut syntyvät nopeasti, mutta tossun muotoilussa pitää ohjetta lukea tarkasti. Eli ei ihan aivot narikassa voi näitä tikuttaa. 

Vauvantossut, koko 0/6 kk, Mandarin Classic n. 20 g, puikot no 4

maanantai 20. elokuuta 2012

Kapea pitsihuivi

Pitsimekon kaveriksi tein tällaisen kapean pitsihuivin samalla pitsineuleella kuin mitä mekon helmassa on. Se on suorakaiteen muotoinen ja kooltaan noin 15 cm x 165 cm. En sitten kuitenkaan sitä häissä käyttänyt, seuraavissa juhlissa sitten. :)

Kapea pitsihuivi Rowan Fine Lace -langasta, puikot no 4, langanmenekki olematon

tiistai 14. elokuuta 2012

Heppahöperön synttärilahja

Lähisuvussa vietetään synttäreitä, ja synttärisankarin äiti vihjasi, että tällä hetkellä sankarin suosikkieläin on hevonen. Minusta on mukava antaa jotain itse tehtyä - ette varmaan arvanneet. Koska koulu alkoi jo, penaali on varmaan jo käytössä, mutta kangaspussukalle luulisi olevan aina käyttöä. Kangas on löytö Eurokankaasta, tukevahkoa puuvillapolyesteria. Heppa-aiheisessa rasiassa on muistilappuja, kyniä ja kumeja ja sisäpuolella peili, sopii siis hyvin kaiken maailman aarteille, mitä nyt pikkutytöillä voi olla. Kortin tulostin itse netistä löytämästäni kuvasta. Huomenna pistän postiin, saa nähdä mitä saaja pitää lahjastaan.


Itse asiassa tämä on toinen versio pussukasta. Ensimmäinen oli näet varsinainen maanantaipussukka. Ompelin innoissani ajatukset vielä töissä kiinni. Kun pussi oli valmis, huomasin että kuvio on ylösalaisin molemmilla puolilla. Vähän kyllä harmitti, sillä olin laittanut siihen ruskeasta vinonauhasta nyöritkin. Toinen onnistui sitten paremmin, vain toisella puolella kangas on väärään suuntaan... 

Toivottavasti saaja ei ole niin tarkka kuin neiti 3,5-vee, jonka arvelin kelpuuttavan "ihanan heppapussin". Tuomio oli kuitenkin tyly: "Miks miun pussissa hepat on väärinpäin?" No mutta onneksi kangasta on vielä puolet jäljellä, enköhän saa siitä ainakin yhden kelvollisen pussin tehtyä.

perjantai 3. elokuuta 2012

Hääpuput

Huomenna sitten on ne kauan odotetut häät. Kiitos kovasti kehuista ja kannustuksesta, mekko päälle ja rinta rottingille! Pitää tosin tunnustaa että sen verran epärehellinen olin, että julkaisin vain ne "hoikat kuvat" ja jätin lihavat kuvat kansioon. ;)

Juu-u, enhän mie suinkaan yksin juhlimaan lähde, vaan perheenjäsenten lisäksi otan nämä veijarit mukaan. Vähän jännittää mitä hääpari niistä tykkää...