perjantai 30. joulukuuta 2016

Suolan kasvatus

Tavallisen merisuolan avulla lasiastioihin saa kivan huurteisen näköisen pinnan helposti, ja mikä parasta se on helppo vain pestä pois kun kyllästyy.


Astian pohjalle laitetaan merisuolaa ja vähän vettä. Lämpimässä huoneilmassa, tai vaikka takanreunuksella, suola kasvaa parissa päivässä. Vettä voi myös varovasti lisätä, jos suola ei ole kasvanut tarpeeksi. Suola lopettaa kasvamisen kun vesi on kuivunut.



Näillä saa kivasti talvista tunnelmaa, jos ulkona on vain räntää :)

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Piparkakkutalokatu


Piparkakkutalojen teko on niin kivaa, etten tänäkään vuonna voinut pitää niistä näppejäni erossa. Toki tein vähän yksinkertaisemmat talot kuin muutamana aikaisempana vuonna.

Piparkakkutaloja tuli samalla leivontakerralla neljä. Samanlaisia ja silti hieman erilaisia :)
Kaavat löysin täältä.

Ikkunat nallekarkeista ja pitsiset katot. Kaikkineen näihin neljään taloon ja muutamaan pipariin, mitkä lapset leipoivat samalla, meni 1,5kg valmista piparkakkutaikinaa ja saman verran tomusokeria :)


Takana luukku josta led-tuikun saa talon sisälle. 



keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Keittiön talviverhot

Tai ylipäätään keittiön verhot. Olemme useamman vuoden olleet kokonaan ilman keittiön verhoja, koska joskus remonttia tehdessä vanha kappalauta-viritys sai lähteä ja en ole halunnut tilalle uutta verhokappaa.


Ongelmani ratkaisi Kangaskeskuksen Sari-Anna, joka ehdotti kahta lyhyehköä verhotankoa reunoille. Ihastuin ideaan ja Sari-Anna suunnitteli ja toteutti myös uudet keittiöömme sopivat verhot, jotka ehtivät vielä juhlistamaan joulun aikaa. 


Kangaskeskuksesta löytyy kankaissa valinnanvaraa valtavasti ja ystävällinen henkilökunta auttaa valitsemaan tilaan sopivat kankaat ja jopa suunnittelee ja toteuttaa toiveiden mukaiset tekstiilit. Ja kuulemma ehtii vielä verhot saada jouluksikin ;)




Verhot ovat ihan täydelliset tähän tilaan ja tasapainottavat värimaailmaa upeasti!


maanantai 5. joulukuuta 2016

Koru nahkaisella tupsulla

Hyvää joulukuun viidettä!

Tänään on oma vuoroni avata KotoPirkkojen päivän luukku Facebookista. KotoPirkkojen Joulukalenteri on täynnä mitä upeampia ideoita joulunajan askarteluun!


Minulla on mielessä jo joulun lahjat ja teinkin mala-koruista inspiroituneena oman versioni tupsullisesta näyttävästä korusta.
Omaan versiooni tein tupsun nahasta kierrättäen vanhaa nahkatakkia ja lisäksi yhdistin siihen omaa värisilmää miellyttäviä kiviä. Toisen version tein myös nopeampana versiona, johon käytin tupsun lisäksi mummon vanhaa helminauhaa.

Koru on näyttävä asuste myös vaikka pikkujoulurientoihin.


Tässä vielä pieni kuvallinen ohje siitä, miten minä tein nahkaiset tupsut:
'


Näitä koruja on helppo muunnella saajan värimieltymysten mukaiseksi.


perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulukuusi jossa voi kiipeillä

Kovin on moderni tämä "kiipeiltävä" joulukuusi. Olohuoneen seinän washi-teippipallot saivat väistyä vuoden seinässä olon jälkeen seuraavien (tulevien) suunnitelmien tieltä ja niinpä ne saavat tässä joulun alla toimia jouluisena koristeena. Oli muuten helppo siirtää pallot vielä toiseen paikkaan ja mitään jälkiä ei jäänyt seinään!

Pallot alkuperäisessä tilanteessa


Minulla oli vuorossa SOblogien joulukalenterin kolmas luukku. SOblogien joulukalenteria voit seurailla Facebookissa




Tässä kuusessa voi kiipeillä niin paljon kuin tahtoo ;)

Mukavaa joulunodotusta!