lauantai 16. marraskuuta 2013

Savaway - Face the Future

Perjantai-illan haaste, jälleen mahtava tehtävä, joka sai ideat lentämään ihan uudella tasolla.

Tällä kertaa sähköpostiin sai kuvan naamarista, jonka oli piirtänyt uskomaton taituri Leena Renko.

Minä sain perhos-naamarin, joka kyllä kieltämättä aiheutti itsessäni lähinnä kauhun väristyksiä. Kuvassa ei todellakaan mitään vikaa. Ongelmana vain, että ainut elukka mitä todella inhoan ja kammoksun on PERHONEN! (tämä yksilö sattui vielä mielestäni näyttämään pahoin nimenomaan yöperhoselta, joka on vielä ehkä perusperhostakin kammottavampi...)

Yöperhosen inspiroimana siis tällaistä settiä. Mekko oli mielessä ensin, mutta viitasta en päässyt yli, niin sellaisenkin vielä pikapikaa väsäsin. Kaavoja ei oikeastaan ollut, kuin vähän peruspaitaa mittasuhteiksi.
Mekko trikoita Eurokankaasta ja viitta fleeceä.






keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Jumpalle

Ärsyttää mennä jumppaan aina ne samat vanhat verkkarit jalassa. Vanhat jumppatopitkin on ehkä parhaat päivänsä nähneet... Siispä tarpeeseen:

Toppi: Lemon Juice Ottobre 2/2013 ilman muutoksia
Housut: Jazz-housut Ottobre 2/2008, pituutta lisätty ja lahkeeseen resori

Toppi leikattiin hauskasti taitteelta ja on kyllä kiva päällä. Kangas Eurokankaan palalaarista.

Kuvausseuraa..



Housut joustofroteeta, myös Eurokankaasta. Tehosteena pinkit resorit. 
Kerrasta hyvä ja istuva kaava ja jopa vastasi normaalia kokoa ;)



keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Metsäkissa

Välillä vain ei osaa päättää. Tällä kertaa kävi niin metsäkissa-neuloksen kanssa. Bongasin Unikuun terapiahuone -blogista neuletakin, jossa oli käytetty tätä kangasta keksiliäästi nurin päin.


Yksi mekko, kaksi tapaa pitää. Oikein tai väärinpäin ja miten mekosta tuleekin ihan eri fiilis, riippuen siitä miten päin se on. Kaavana Joka tyypin kaavakirjan raglanpaita muokattuna

Mustalla puolella pitsiä on raglansaumoissa ja helmassa

Mekko ei ole vino. Asettelija/kuvaaja vain hätäinen.


Saumat pussisaumoina ja vielä päältätikattuna


lauantai 2. marraskuuta 2013

Askartelua*askartelua

Keräänpä tähän yhteen nippuun tässä muutamien viikkojen aikana askarreltuja juttuja (niitä kun on hauska itsellekin jättää tänne talteen)

Vanha elämää nähnyt pokkari pääsi Fionan testikäyttöön ja värin pintaan (koska pinkki kamera piti tietysti olla!) Vieressä kuva alkuperäisestä värityksestä (kuva lainattu netistä, kun unohdin ottaa "ennen" -kuvan)

Kangaskori (ja laiska silittäjä), jonka Stella omi välittömästi hatukseen.. näitä toki voisi tehdä muutaman lisää niin saisi vaikka kaukosäätimet nättiin jemmaan

Fionan kanssa tehtiin kasa kirjanmerkkejä akuttiin kirjanmerkkipulaan


Syksyn kansalaisopiston hopea- ja uusiokorukurssilla tehtyä:
Sormuskokeilu alpakka-lusikasta

Sormuksia hopealangasta. Oik.myös lasihelmi.

Tytöille kirjain-riipukset

Hopealangasta ranneketjuja ja korviksia. Vas.myös makeanvedenhelmiä


perjantai 1. marraskuuta 2013

Synttärilahjontaa

Parin pienen suloisen tytön synttäreitä juhlittiin lähiaikoina.

3-veelle jumppapuku Ikasyrin ihanasta perhostrikoosta

Kaveriksi tyllihame omalla sovelluksella Ek:sta löytyneestä tyllistä

Kuminauhakuja pitsistä




4-veelle taskumekko. Pohjana entinen kauluspaita omasta jemmasta kuin myös taskujen tilkut

Hihoihin kuminauhat ja toiseen tasku

Myös taakse tasku

ja kylläpäs onkin mekossa ruttuja kuvissa... en enää ehtinyt ottaa uusia ennen paketointia, jokseenkin menee nykyään aikataulut niin tiukoille...