Röysyjä ihmettelemässa

Meri tarjoaa huikeita elämyksiä myös talvella. 

Jäällä, aavalla ulapalla on tilan tuntua, 

kauneutta sekä liikkumisen vapaus. 

Tänään kävelin ystäväni kanssa katsomaan 

 röysyjä eli jääröykkiöitä. 

Tällä hetkellä jäällä ei ole lunta juuri ollenkaan. 

Totesimme useampaan kertaan, että nastakengät, 

joilla olimme liikkeellä,

 ovat kyllä oiva keksintö. 

Niillä pystyy kävelemään rennosti ja reippaasti ja ennen kaikkea turvallisesti.

Jäänpalaset olivat kasautuneet 

Kalla-nimisen saaren taakse. 

Tällaisia jääkasaumia kuuluu olevan vuosittain, 

mutta minä näin tämän luonnon voimannäytteen ensimmäistä kertaa. 

Aurinko alkoi paistamaan juuri. 

kun pääsimme etappiimme viiden kilometrin päähän röysyille. 

Näky oli vaikuttava

 ja jääpalasten koko mykistävä.

Valossa vedenvihreältä näyttävät jäälohkareet 

olivat kyllä elämys! 

Paluumatkalla poikkesimme Tasku -nimisessä saaressa, 

jossa on tämä upea pooki. 

Saari on suosittu retkeilykohde ympäri vuoden. 

Ilmassa oli aavistus keväästä. 

Saaressa näkyi paikka paikoin jo paljasta maata ja 

rannoilla oli vesilämpäreitä.

 

T

Tästä talvisesta "kukasta" tuli mieleeni runon sanat;

Talventörröttäjä,

kesällä kedon kaunistus,

talvella hangen yksinäinen.

~~~~~~~~

Olipa ihana,  erilainen lenkkipäivä ja 

mieleenpainuvia elämyksiä. 

 On hyvä mieli ja kehossa terve väsymys. 

Poskilla kihelmöi maaliskuisen auringon paiste ja 

keväinen tuuli.

~~~~~~

Vielä ehtii röysyjä ihastelemaan ja hämmästelemään,

jos satut liikkumaan näillä main. 

               

 

Syksystä talveen

Syyslomalla kävimme retkeilemässä Rokuan huljakkaissa maisemissa.

Maaston vaihtelevuus oli mieluista 

liikkumisympäristöä meille tasamaan kasvateille.

Syksyn värit ja aurinkoinen sää helli meitä.

Nautimme yhdessäolosta,

liikkumisesta ja

luonnosta sekä

ihmettelimme tämän alueen muotoutumisen historiaa, josta saimme  lukea  

Rokuan kansallispuiston reittiopasteista. 

Toisen retken teimme Kirvesjärven rannalle läpi jäkäläisen mäntymetsän.

Tämä näky ja eväshetki Kirvesjärven rannalla oli sykähdyttävä syksyn huipentuma.

Meidän iloitessa lokakuun lopun  aurinkoisesta syyspäivästä

kotoa ja muualtakin tuli viestiä ensilumesta, jota oli paikoitellen satanut toistakymmentä senttiä.

Toisaalta tuli  pikkuisen haikea olo,

sillä ensihiutaleet,

ensilumi koti-ikkunan takana on ollut minulle aina 

merkittävä, herkkä  hetki.

Siinä  kun on lapsenomaista tunnelmaa, aavistus talvesta,

jouluun laskeutumisesta.

Se on lumenvalkoa,valoa, puhtautta.

No, tällä kertaa  palailimme lumimaisemiin tänne kotia ja mökille.

Ja sitä lunta oli todellakin satanut ja pakkasen myötä se on pysynytkin.

Tosin lämpöasteita ja vesisadetta on luvassa ensi viikolle

ja siitä en kyllä tykkää yhtään.

Olin unohtanut valkeuden
katsellessani syksyn raskaita värejä
ja eräänä aamuna oli valkeus edessäni.

Seisoin hiljaisena hämmästyksestä.
Kasvoilleni hajosi lempeä hiutale
viileäksi tuoksuksi,
ja valkean maiseman rauha
solui sieluuni kuin juoma.

Ikäänkuin Jumala olisi elämänkirjastaan
kääntänyt piiloon
syksyn verellä ja kullalla kirjoitetun lehden
ja avannut suuren valkean aukean,
jolle talviauringon kalpealla säteellä
kirjoitetaan lauluja,
jotka ovat viileitä ja kauniita
ja lumitähden muotoisia.

- Katri Vala -

Ensilumet on lakaistu kodin ja mökin portailta.

~~~~~~~

Täällä kotona laitoin perjantaina lintulaudan meidän linnunlaulupuuhun

eli siihen erkkerin edessä olevaan omenapuuhun.

Iloksemme linnut löysivät ruokapaikan hetimiten

ja melkoinen vilinä ja vilske siinä käy koko ajan.

Olemme bonganneet talitinttejä, varpusia,  närhen, palokärjen

ja harakatkin ovat pyrkineet apajalle.

Mukavaa elämää ikkunan takana,

kun täällä sisällä on välillä niin hiljaista! 

~~~~~

Viime yönä siirryttiin virallisesti talviaikaan

ja tämän vuotinen syysloma siirtyy vähitellen muistojen joukkoon.

Sunnuntain suloista lepoa ja virkistystä sinulle 

ja kaikkea hyvää alkavalle lokakuun viimeiselle viikolle! <3

Joko te olette saaneet kokea ensilumen kosketuksen? 

Kaisu

Kuvaterveisiä ja kuulumisia

Kesäinen tervehdys ja tuulahdus! 

Menneen viikon kuulumisien kirjaaminen vuorossa.

                    

Pääsin Ouluun Verve -kuntoutukseen 

elikä tuli omaa aikaa tähän kesän alkuun oikein  roppakaupalla ja

 mahtava tilaisuus keskittyä itseen  ja työssä jaksamisen ympärille.

Kuntousryhmääni kuuluu kahdeksan henkilöä 

ja meitä yhdistää sama työympäristö.

Sitä myöten meillä on "yhteinen kieli" sekä 

ymmärrys työn haasteista kuin myös voimauttavista tekijöistäkin.

  Lasaretinsaari, jossa kuntoutuspaikka oli, omaa mielenkiintoisen historian.

Vanhan miljöön ympärille rakentunut ja rakennettu ympäristö

antoi oman lisänsä vapaa-ajalleni.

Olen vaikuttunut tästä Oulujoen seudusta ja saaresta, 

jossa on niin paljon luontoa  ja verrattomat ulkoilu- ja virkistäytymismahdollisuudet  

 kaupungin sydämen lähellä.

 Toivon -päivän hurjan tuulinen ilma viilensi sään ja lopulta tuli sitä kaivattua sadettakin. 

Se ei kuitenkaan estänyt tutkimusmatkailuani lähiympäristöön! 😉

Kävelylenkeilläni otin kännykälläni paljon kuvia.

Niitä kaikkia tunnelmia ei toki saa kuvaan,

 mitä näkee, kuulee, tuoksuttelee ja tuntee,

mutta nämä kuvat jäävät  muistoiksi tänne blogiin.

~~~~~

Nautin suunnattomasti Kalaportaan veden laulusta.

 Vesi kiisi eteenpäin yli kivien ja esteiden 

kuin olisi saanut kivistä lisävauhtia matkaansa,

välillä vauhdikkaammin, välillä hidastuen, 

karikosta tyveneen.

Kuin elämä, joka kulkee polveillen,

välillä kiireisenä,

välillä lepohetkien suvannoissa.

Sen solinan ja lempeän laulun olisin halunnut tänne tallentaa!

Alue oli siisti ja  todella kaunis.

Kuljin tuoksujen ja värien keskellä.

Siellä oli monenlaista kasvillisuutta;

lakastuneita ja  nupuillaan olevia sekä kukkivia kukkia,

luonnonkukkia ja puutarhureiden istutuksia,

ylväitä, pilviä päin kurottelevia puita ja puuvanhuksia

-ja juuri tuulessa kaatuneita puita.

Ja niin elinvoimaisen laaja vihreän sävyjen kirjo.

Noilla kävelylenkeilläni näin monia pieniä puusiltoja, jotka yhdistävät eri alueita.

Osa on vastikään tehtyjä  ja 

osa jo askeleiden alla ja sään armoilla kuluneita,

mutta kauniita ne olivat.

Ne toivat oman rytminsä maisemaan.

Minusta kaunis yksityiskohta oli  tämä  ruostunut, ajan patinoima, sammaloitunut kaide,

jonka vierellä keltaiset niittyleinikit ja  upeat, elämänvoimaiset vaahterat kasvoivat.

Siinä oli vahvasti nähtävissä elämän kerroksellisuutta;

pientä ja suurta,

pehmeää ja kovaa,

elävää ja elotonta  

 katoavaa kauneutta ja pysyvää muistoa menneistä ajoista 

rinta rinnan

sulassa sovussa.

Viipyilin pitkään myös sammaloituneiden kivien ja puiden äärelle.

Niissä on aina oma puhuttelevuutensa,

omat salaisuutensa.

Vanhat kivet ja puut ovat tuulien tuttuja, 

säiden puhuttelemia,

vuosikymmenten hiomia.

Niiden äärellä oma mielikuvitus voi saada siivet! 

En ole koskaan viivähtänyt Oulussa tällä tavoin joen rantaa kävellen

ja puistossa viipyillen.

Nautin täysin rinnoin tästä tilaisuudesta, kesän tunnelmasta, omasta kiireettömästä ajasta

ja kaiken kauniin kokemisesta. 

Lasaretinsaaren vastarannalla vanhojen ja uusien talojen muodostamaa rivistöä katsellessani 

totesin itsekseni, että uusi ja vanha, 

rakennettu ympäristö ja luonto

ovat  täällä upeasti asettuneet ja nivoutuneet toistensa lomaan.

Historiaa huokuvien rakennusten taustalla näkyy nostokurki merkkinä tämän päivän työstä, 

tekemisen meiningistä,

ympäristön rakentumisesta ja kaupungin kehittymisestä.

Pikku hiljaa rakentuvat  nämä rannat tämän päivän tarpeisiin.

Toivoa sopii, että luonnon läheisyydellä ja historialla on jatkossakin  

oma ehdottoman tärkeä sija tässäkin maisemassa.

Kuntoutusviikko antoi paljon ajattelemisen aihetta ja hyviä näkökulmia oman työterveyden ylläpitämiseen ja myös tavoitteiden asettelua epäkohtien vähentämiseen / poistamiseen.

Kuntoutusprosessi alkoi nyt ja jatkuu arjessa tavoitteiden työstämisellä ja tehtävillä.

Syysjaksolla Oulu näyttää sitten syksyiset kasvonsa

ja tammikuussa talvisen asunsa.

Mukava nähdä tämä tienoo eri vuodenaikoina!

Viikonlopun iloa ja

aurinkoisia päiviä itsekullekin! 💛

-Kaisu-

Lastenlasten serkkuleiri

Blogipäivityksen aika.

Hetki menneen viikon ajatusten ynnäämiseen. ☺

Kutsuimme lapsenlapset mökille neljännen serkkuleirin merkeissä.  Tantereet tömisivät ja ilma oli sakeanaan jälleennäkemisen sekä yhdessätouhuamisen iloa. Mukana oli kahdeksan serkkua, joista nuorimman,  4-vuotiaan synttäreitä juhlimme leirillä.

Meidän nuorimmaiset sekä vävy pikkutytön kanssa olivat isosina ja yhdessä hoiduimme päivistä ja arkiaskareista hienosti.

Päivät sujuivat pitkälle lasten omien leikkien myötä ja se onkin parasta. Linnunpesäkeinu, leikkimökki, kauppaleikki ja puuhevosten hoitaminen olivat ykkösjuttuja. Vasaroiminen oli taas niin tyttöjen kuin poikien mieleen. Poliisi ja rosvo-leikissä serkukset kirmasivat pihapiirissä ja Volvon perä oli välillä täpösen täynnä rosvoja. ☺
Meidän nuorimmaisen johdolla osa lapsisya keräsi mustikoita
 ja perkasi niitä piirakkavärkiksi. Ja jäi niitä vielä pakkaseenkin. ☺

Tytöt tykkäävät maalaamisesta ja ohjatustakin touhuilusta. Kokeilimme sokerivesimaalausta ja teimme myös betonitontut heidän kanssaan. 

Sää suosi tällä kertaa aikalailla.

Ukkoskuuroja saimme ja niiden myötä pohjaa hyville sääkeskustelluille.

Kävimme uimassa läheisellä uimarannalla.

Tuuli oli kova ja aallot sen mukaiset. 

Dyynien välissä oli kuitenkin suojaisaa leikkiä ja syödä eväitä.

Illalla talon hiljennyttyä ja poikien kavuttua papan johdolla aitan vintille kiertelin pihalla.
Pikkutyttöjen keräämä kimppu kaunisti tuvan pöydällä.

Pohdiskelin sitä, mitä lapsille jää mieleen näistä päivistä, tästä paikasta.

Mietin isovanhemmuutta.
 Tätä tehtävää, jota saamme lastemme rinnalla ja lastenlasten kanssa tehdä. 

Toivomme, että nämä päivät kannattelevat heitä tulevaisuudessa. Että he tuntevat kuuluvansa sukupolvien ketjuun ja tietävät oman arvokkaan paikan siinä. Ettei heidän koskaan tarvitse tuntea olevansa yksin tai juurettomia.

'Jaksattekohan te vielä pitää serkkuleiriä toisena kesänä',
 kysyi tuleva ekaluokkalainen meiltä, kun istuimme savusaunan portailla.
Kysyin, mistä moinen tuli mieleen.
'No, kun on paljon työtä tästä. Valokuvien ottaminen ja sen serkkuleirikirjan tekeminen.'

Niin. Mutta nämä kolme päivää vuodessa me toivon mukaan jaksamme.
Vävy  lupasi auttaa tulevinakin kesinä, jotta perinne säilyy!
Pakkaan nimikkokupit puojin hyllylle ensi kesää odottamaan.
❤

Kirjoittelin näitä lapsuuteni kesien sijoilla, kotijärven rannalla.
Täällä koen todeksi sen,
mikä merkitys lapsuuden kokemuksilla ja elämyksillä on.
Ne eivät koskaan häviä ja ne kultaantuvat aikojen myötä entisestään.

-Kaisu-

Tyttöjen reissulla

Lomaterveisiä teille. 💚

Istun Onnibussissa matkalla kotiin.

Olen viettänyt ihanat lomapäivät

 kahden tyttäreni ja tyttären pikkutyttöjen kanssa pääkaupunkiseudulla.

Tämä oli naisten reissu, johon kuului arvatenkin paljon shoppailua, 

mutta myös luontoa ja kulttuuriakin sopivassa määrin.

Sää suosi täydellisesti meitä ja pikkuisetkin jaksoivat hienosti.

Kävimme katastamassa myös Porvoon kaunista, vanhaa kaupunginosaa.

Se on kaunis miljöö, jossa vanhat rakennukset ja luonnonkivikadut 

sekä menneen ajan tunnelma ovat kiteytyneenä helposti aistittavaksi.

Malmilla majapaikkamme ympärillä on myös kaunista luontoa, 

joka omalla tavallaan yllättikin.

Olimmehan kuitenkin reilusti kehäkolmosen sisäpuolella, 

tiuhaan rakennetulla pääkaupunkiseudulla.

Koivikoita,

 peltoa ja niittyä,

luonnon moninaisuutta,

ilta-auringon hyväilevää, tunnelmallista valohoitoa.

Samanlaista maisemaa kuin meilläkin päin;

luontoa, jossa mieli virkistyy ja sydän herkistyy.

 Jälleen kerran elin Helsingin muistojen kesät uudelleen;

Kauppatorin tienoon,

Tuomiokirkon edustan ja turistien lähdöt sight-seeing matkoille,

kulttuurien ja kielien moninaisuuden kirjon,

Espan puiston penkillä huokaisuhetken ja ihmisten katselemisen. ☺

Loma on tehnyt tehtävänsä, kun mieli halajaa kotiin. ☺

Aamulla aloitamme viime viikonloppuna konfirmoidun tyttären kanssa rippijuhlavalmistelut.

On ihana palata taas työhön ja touhuun!

Reissussa hyvä,

kotona paras! ❤

Nyt on kesä lämpötilojenkin puolesta.

Nautitaan!

~Kaisu~

Melomassa työporukan kanssa

Eilen oli yksi alkukesän kauneimmista päivistä ja se sopi meidän työporukalle oikeinkin hyvin.

Olimme nimittäin varanneet opastetun melontareissun kaupunkimme lähisaareen.

Tämä oli minulle (niin kuin taisi olla meille kaikille) ensimmäinen kerta ja sitä myöten mieleenpainuva elämys ja mukava kokemus. Opas antoi meille pikaohjauksen ja sen jälkeen lähdimme kanavaa pitkin merelle ja saaren laavua kohden. Siellä nautimme retkenjohtajan keittämät nokipannukahvit ja evässämpylä ja makkarakin maistuivat hyvälle siellä luonnon helmassa. 

 Kaikkialla niin paljon kaunista. Saaren nurmi täynnänsä ahomansikan kukkia ja rannoilla terhakat tyrnipuskat odottivat omaa aikaansa puhjeta marjaloistoonsa. Paluumatkalle tyyntyvä veden pinta, lintujen lennot sinistä taivasta vasten, joutsenperhe poikasineen. Kesä ja ihmisten hymyilevät kasvot.

Olen asunut jo kauan täällä, mutta saaristo on jäänyt minulle sisämaan kasvatille aivan tuntemattomaksi näin kesäaikaan. Auringon paisteisessa vesirajassa liukuessa koin valtavaa vapauden tunnetta, mutta toisaalta suurta kunnioitusta veden massaa ja valtaa kohden. Sitä samaa toisaalta kuin talvella jäällä kulkiessa.

Olen aina katsellut melojia rannalta ja ihastellut, sitä kepeää menoa veden pinnalla. Olen mielissäni siitä, että olen nyt kokeillut tätä kesäistä lajia. Että olin uskaltanut lähteä mukavuusalueeltani ja onnistunut ilman kippaamista veteen! ;)

Me kaikki olimme tyytyväisiä tähän työhyvinvointipäivään ja sen antiin. 

Liikuntaa, 

tuttua, turvallista melontaseuraa,

haastetta,

 elämyksiä, 

luonnon rauhaa ja kauneutta.

Mitäpä muuta sitä kolmeen tuntiin mahtuisikaan!

Toki  lisäksi vielä kehollinen tuntemus;

ihana raukeus, 

kun pieni jännitys ja reissun täyttymys sulautuivat yhteen.

Kiitos huikealle oppaalle,

kiitos  huipulle työtiimille.

 

-Kaisu- 

Jk. Se harmittaa, että kännykät jätettiin rannalle.

Olisi saanut ihania kuvia.

Nyt ne ovat muistoina sydämen sopukassa.

Gulla- kirjojen maailmassa

Viime viikkoina olen palannut lapsuuteeni ja nuoruuteeni kirjavalinnan kautta.

Näin nimittäin kirjastossa  palautettujen hyllyllä kirjoja tästä ihanasta Gulla  -kirjasarjasta

 ja oitis päätin lukea ne uudelleen vuosikymmenten jälkeen.

Halusin testata tuntuuko tämä kertomus pienestä orpotytöstä vielä yhtä koskettavalta. 

En ole nyt itkenyt, mutta kyllä tarinan käänteet ovat koskettaneet tälläkin lukukerralla.

Koskettavaa on se kuvaus, mitä pienet lapset ovat joutuneet tekemään ruokaansa ja elatusta vastaan. Ja miten karua elämä on ollut tiukkuudessaan ja eriarvoisuudessaan.

Kirjassa kuvataan ihanasti lupauksien merkitystä, sitoutumista ja pyrkimystä tehdä parhaansa. Hyvä ja paha taistelevat ihmisten välillä ja ihmisissä, mutta jollakin tapaa usein hyvä voittaa. Ja ihanasti läpi kirjan näkyy lasten luottamus elämään ja sellainen elämän polkujen tarkoituksen ymmärtäminen ja  toiveikkuus. <3

"Jos hän olisi koko ajan asunut täällä herraskartanossa, ei hän olisi ymmärtänyt, kuinka hyvin kaikki olisi ollut. Vain se, jolla on vaikeuksia, voi ymmärtää, että voi tuntea kiitollisuutta siitä, että kaikki on muuttunut, ja vain se, jolla on ollut nälkä, on iloinen saadessaan ruokaa..."

Nämä kirjat ovat kirjastossamme jo siellä 'historian havina' hyllyllä eli ne ovat jo siirretty sinne muistojen joukkoon kirjaston takaosaan. Yksi kirja niistä taitaa puuttua meidän kirjastosta. Pitänee yrittää kaukolainata tai kysyä tyttäreltä lainaksi. Hän nimittäin myös on lukenut nämä lapsena ja käydessäni hän kertoi löytäneensä kahta kirjaa vaille täydellisen kirjasarjan kirppikseltä euron per kirja hintaan! :) 

Samaisesta Gulla -tyttösestä kertoo lasten kuvakirja, jonka nimi taitaa olla  Gulla, lastenkodin tyttö.

Siinä on aivan ihana kuvitus ja se voisi olla kipenenä tämän kirjasarjan lukemiseen. <3

Tämmöisiä arjen kuulumisia tällä erää!

-Kaisu-