Aikas tarkalleen kuusi vuotta sitten elin aikas unelma elämää.
Uusi vasta valmistunut oikeastaan hippasen vielä keskenkin oleva julmettoman kaunis ja suuri koti unelma paikalla ja tontilla oli sisustettu joulun tunnelmaan kaikella sillä rakkaudella miten vaan voi unelmiensa talon sisustaa.
Olin hurjan onnellinen ja koko maailma tuntui hymyilevän.
Paiskoin töitä hiki hatussa ympäri maailmaa, ja aina kun pitkältä komennukselta kotiuduin ja auton valot valaisivat tuttua tietä tuntui kiva puristus sydänalassa ja huulille nousi hymy.
Koti.
Minulle maailman matkaajalle ja ikuiselle muuttajalle ja oman paikkansa hakijalle se oli KOTI isoilla kirjaimilla.
Pari kolme vuotta ja alkoi totuus selvitä, yhtä ja toista pientä ilmeni joka korjattiin alta pois sen kummemmin miettimättä tai jos mietittiinkin ajateltiin sen kuuluvan asiaan.
Kumpikaan meistä ei ollut aikuisiällä asunut omakotitalossa ja aina luulimme kaiken kuuluvan asiaan.
Ainahan omakotitalossa korjattavaa ja laitettavaa on.
Ensimmäinen kunnon isku vasten palleaa oli kun pesuhuoneessa alkoi haista kellari ja ensimmäiset kaakelit putosivat saunan seinistä.
Olin jo jonkun aikaa miettinyt omituisia oireitani ja aloin pelätä pahinta.
Luin yötä myöten hotelleissa artikkeleita hometaloista,sisäilma sairauksista ja kaikesta aiheeseen liittyvästä ja se tunne ettei kaikki ole niin kuinka pitäisi vain lisääntyi.
Kun pallon laittaa pyörimään se sitten pyörii niin kauan kuin alamäkeä on.
Remppasimme aluksi ja laitoimme uusia kaakeleita ja paikkailimme paikkoja kunnes muutkin alkoivat oirehtia ja oli pakko tunnustaa totuus ja sanoa se ääneen; meillä on aikapommi joka tikittää yhä kiihtyvällä nopeudella, eikä oikeaa piuhaa löydy katkaistavaksi vaikka kuinka yrittää etsiä.
Sen enempää syitä ja seuraamuksia miettimättä nyt koska oikeusprosessi on vieläkin kesken vaikkakin meidän osaltamme alkaa olemaan taputeltuna ensimmäinen osio niin ohi tämä painajainen ei vielä millään muotoa ole. En enempää siis avaa asiaa täällä julkisesti.
Tiedättekö kun ihmiseltä viedään kaikki millainen tunne se on kun sen tajuaa.
Kun loppuu rahat ja usko ja pian myös rakkaus sekä se kaikista tärkein terveys sekä henkinen että fyysinen, on aikas tyhjän päällä.
Tämän kaiken lisäksi viranomainen tulee ja lyö leiman paperiin kertoen että kotisi on asuinkelvoton ja sieltä on muutettava ja mieluiten välittömästi.
Lyö kenen tahansa päässä tyhjää.
Siellä unelmiesi raunioilla sitten seisot ja mietit mikä v***u meni vikaan.
Tänään istuin siellä portaikossa hetken ja muistelin kaikkea siellä kokemaamme ja pikkuhiljaa alkoi järki kertomaan milloin olisi pitänyt herätä.
Joulun pyhinä vuonna 2009.
Silloin kun ensimmäisen kerran yläkerran lattialämmitysputket pettivät silloin olisi pitänyt jo kilistä takaraivossa mutta ei.
Neljä vuotta siihen meni ennenkö annoimme totuudelle luvan tulla pintaan.
Kaksi vuotta vielä senkin jälkeen jaksoimme tapella vastaan.
Ihminenhän minäkin olen.
Kolme vuotta sitten face päivityksessäni kysyin koska yhden ihmisen paskakiintiö on täynnä ? ja nyt täytyy sanoa ettei se silloin ollut vielä lähelläkään vaikka silloin jo tuntui että ei jaksaisi yhtään enempää.
Nyt vuoden 2015 joulun pyhinä rakennamme kaikkea alusta, uudessa kotona uusin unelmin ja uusin haastein.
Aloitimme puhtaalta pöydältä kaiken jopa parisuhteemme ja rakennamme kaiken alusta.
Kotia, itseämme, toisiamme ja tärkeintä eli unelmiamme.
Terveyttä emme voi enempää rakentaa takaisin mutta joitakin asioita voimme vahvistaa ja siten olla ehkä joskus terveempiä mutta ennen kaikkea varmasti olemme vahvempia.
Kukaan ei vielä tiedä kuinka tämä päättyy mutta pienin askelin ja hetki kerrallaan yritämme ja ehkäpä jonain päivänä uskallan oikeasti olla onnellinen.
Halusin kertoa teille jotka ette tiedä miksi niin hehkutan uutta kotia ja uutta alkua.
Joskus vielä kirjoitan koko tarinan ja kerron sen kaikki likaisetkin yksityiskohdat ja niitäkin riittää hyvän tai vähemmän hyvän dekkarin verran.
Vielä muutama päivä vapaita ja lunta odotellessa sukuloin hiukan kauempana ja uskaltaudun siivoilemaan joulua pois.
Tässä vielä pieni pala purtavaksi.
Ote Annika Metsäkedon blogbook-Blogi kirjoituksesta20.12.2015 ja on kyllä ihan justiinsa kun mun kynästä ulos tullut.
Ihmisen onnellisuuden mittari on terveys, rakkaus ja raha. Jos ja kun noista kolmesta joku on vähän huonommalla tolalla, jäljelle jääneet kaksi auttavat ainakin vähän aikaa. Jos kolmesta kaksi on vinksin vonksin pystyy vielä yhdellä jäljellä olevalla tekijällä porskuttaa menemään, mutta pitemmällä tähtäimellä sekään ei riitä. Ja kun ne lähtee kaikki putoaa kaikelta pohja ja jää aika tyhjän päälle.
Onnellisuuden kolme tekijää pitää pyrkiä saavuttamaan ja laittaa ne itse kullekin sopivaan balanssiin.
Siihen tarvitaan voimaa, halua ja periksi antamattomuutta. Kaikkia näitä on vaikea pitää yllä jos on surullinen, sairas tai ainaisessa ahdingossa taloudellisissa asioissa.
Ikävien asioiden kasaantuminen samaan aikaan on kumma karma. Joku viisas väittää että sillä on tarkoitus kasvattaa ja kovettaa ihmistä. Ja näinhän se varmasti meneekin, sitä on vain vaikea hyväksyä ja ymmärtää siinä vaiheessa kun tuntuu siltä että malja on jo täysi ja lisää vaan tulee.
Silti siitä on selvittävä ja koitettava pyristellä ja luottaa että jossain vaiheessa alkaa nousukiito ja kuopasta alkaa pikkuhiljaa näkyä valoa. Se kuuluisa jonkun toisen viisaan sanonta ; Aika auttaa.
Elämän koulu. Sitähän tämä on ja koskettaa ihan kaikkia jossain vaiheessa. Ihmiset jotka eivät ymmärrä, eivät ole vielä joutuneet kokemaan vastaavaa joten heillä kaikki on vielä edessä. Tsemppiä vaan siihen koetukseen.
En siis valehtele kun sanon että olen iloinen siitä että tämä vuosi 2015 on 11 päivän päästä taputeltu.
-Olkaahan silti kilttejä vaikka joulu meni jo-
Loves: Mirzi.
