perjantai 29. kesäkuuta 2018

Raahe-Kalajoki-Pohjanmaa asuntoautolla

Palattiin eilen kotiin ensimmäiseltä asuntoautolla tehdyltä kotimaan matkaltamme. Asuntoautoilu oli juuri niin kivaa kuin olin kuvitellut ja se jopa ylitti odotukset. Se että matkata voi minne vaan, aikatauluja ei ole, suunnitelmia voi muuttaa lennossa ja omat tavarat sekä koti kulkee mukana on vaan niin ihanaa. Paljon tilaa ympärilleen haluaville majoittuminen asuntoautoon voi tuntua ahtaalle.


Koska meille oli sama minne suuntaan lähdemme valitsimme suunnaksi sen minne sääennuste lupasi parhaat kelit. Näin suunnaksi valikoitui aluksi länsi. Kolmantena päivänä suunta vaihtui länsirannikolta kohti Itä-Suomea.

Reittimme kulki Jyväskylästä Saarijärven ja Kyyjärven kautta Lappajärvelle. Toisena päivänä jatkettiin Pietarsaaren ja Kalajoen kautta Pyhäjoelle ja kolmantena päivänä matka jatkui Raahen ja Iisalmen kautta Rautavaaraan. Neljäntenä päivänä suunnattiin Kuopion kautta Pieksämäelle.

Ajomatkat pidettiin lyhyinä ja pysähdyttiin mielenkiintoisiin paikkoihin. Yöpymispaikoiksi valittiin pieniä, rauhallisia leirintäalueita ja nukuttiinkin matkan aikana todella hyvin.

Yhteistuumin valittiin matkan sykähdyttävimmät nähtävät, Top 3:
- Pohjanmaan laajat, tasaiset peltomaisemat latoineen olivat kuin kaunis maalaus.
- Kalajoen hiekkasärkät heinohiekkaisine rantoineen ja merinäkymineen, niin ihania.
- Raahen kaunis, hyvin hoidettu vanha puutaloalue, Vanha-Raahe.

Kyllä tästä matkasta sellaisen kipinän sai että pian on päästävä uudelle asuntoautomatkalle. Vielä ei olla päätetty minne matka suuntautuu, mutta mielessä on jo monta reittivaihtoehtoa.

Mukavaa kesäkuun loppua kaikille!

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Yksi toive toteutui, asuntoauto


Nyt kun ollaan innostuttu kotimaan matkailusta haaveissa on ollut oma matkailuauto. Niinpä torstaina sitten suunnattiin Jyväs-Caravan myymälään katsomaan matkailuautoja ja poistuttiin liikkeestä reilun tunnin kuluttua uuden retkeilyauton onnellisina omistajina.

Valittiin pieni retkeilyauto jolla on helppo liikkua, koska uusi automme jää meidän ainoaksi autoksi. Auto on rekisteröity neljälle ja kolmelle löytyy nukkumapaikat. Lisäksi autossa on WC, suihku, istuinryhmä ja keittiö. Automme jäi liikkeeseen varusteltavaksi meitä varten, mutta toivottavasti saamme sen juhannukseksi käyttöön.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Joensuu



Joensuun reissu on nyt tehty ja pidettiin kaupungista. Vaikutuksen teki erikoisesti kaupungin keskustan leveät puistomaiset kadut, Pielisjoki siltoineen sekä viehättävä Taitokortteli vanhoine rakennuksineen, putiikkeineen ja kahviloineen.

Joensuun tori on remontissa ja vaikuttaa kaupungin yleisilmeeseen, mutta siitä huolimatta Joensuu nousi meidän Suomen kaupunkien Top 5 -listalle. Ajateltiin tehdä vielä uudempi reissu Joensuuhun ja silloin jatketaan Kolille asti.

Kesäisessä Suomessa on paljon näkemistä ja suunnitelmissa on jo monta kesäreissua kotimaassa. Saa nähdä mitä niistä ehditään tänä kesänä toteuttaa, mutta varmasti jotain suunnitelmissa olleista toteutuu vielä tämän kesän aikana.

Kaunista kesäviikon jatkoa kaikille!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Kaunis Ruusuhovi


Olen joskus kertonut täällä blogissa että rakastan vanhoja, kauniita rakennuksia. Yhtä sellaista käytiin eilen  katsomassa ohikulkumatkalla Rantasalmella. Kyseessä on Kartanohotelli Ruusuhovi niminen paikka Saimaan rannalla. Olisin niin mielelläni käynyt sisällä tuossa kauniissa rakennuksessa, mutta harmikseni se oli suljettu eikä sisälle päässyt katsomaan. Paikka toimii käsittääkseni tilauksesta. Kuultiin että edellisenä viikonloppuna siellä oli juhlittu häitä.

Kahvit saatiin kuitenkin pihapiirin vieressä toimivan golfkentän kahvilasta.

Ulkona paistaa aurinko ja ainakin tälle päivälle on luvattu vielä aurinkoista ja lämmintä. Suloista sunnuntaita kaikille!

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Päivä Mikkelissä

Nämä aurinkoiset päivät on houkutelleet meidät tekemään pieniä Suomireissuja. Eilen vuorossa oli Mikkeli. Olen käynyt aiemminkin siellä mutten muistanut että Mikkeli on niin kiva kaupunki. Tässä muutama ihastuttava kohde missä käytiin eilen.


Kenkävero on kaunis miljöö mennyttä ja nykyaikaa. Vanha päärakennus toimi aikoinaan pappilana, nykyään kauniissa päärakennuksessa toimii ravintola. Alueelta löytyy myös puutarha, käsityöläisverstasmyymälä ja myymälä, jossa on monipuolinen valikoima suomalaista designia.



Tertin kartano sijaitsee seitsemän kilometrin päässä Mikkelin keskustasta. Sen viehättävästä pihapiiristä löytyy kartanoravintola, kahvila-puoti ja hotelli. Meidän vierailun aikaan kaunis päärakennus oli jonkun tapahtuman vuoksi suljettu, joten meiltä jäi kartanoravintolan kauniit huoneet tällä kertaa näkemättä.



Naisvuori on Mikkelin keskustan välittömässä läheisyydessä sijaitseva korkeä mäki. Mäellä kohoaa näkötorni jonka huipulle mekin kiipesimme ihailemaan näkymää kaupungin yli. Kahvit hörppäsimme näkötornin juurella olevassa kahvilassa.
Tori, tuomiokirkko ja kaupungin keskusta kaikki tutustumisen ja kiertelemisen arvoisia kohteita, joiden tutkimisessa  päivä vierähti nopeasti.

Meillä on suunnitteilla tälle kesälle vielä toinen Mikkeli reissu, mutta sen teemme junalla. Meiltä Pieksämäeltä Mikkeliin junalla matkaan menee ainoastaan 37 minuuttia.

Nämä aurinkoiset ilmat näyttää jatkuvan edelleen. Mikä ihana toukokuu saatiinkaan tänä vuonna. Teille kaikille oikein mukavaa toukokuun jatkoa!

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Päiväreissu Savonlinnaan


Meidän kesään kuuluu kotimaan matkailua. Aurinkoisen sään houkuttelemana toteutettiin maanantaina yksi suunnitelmissa ollut reissu, päiväretki Savonlinnaan.

Savonlinnan sijainti Saimaan saarilla on upean Olavinlinnan lisäksi mielestäni Savonlinnassa viehättävintä. Myös matkustajasatamasta lähtevät maisemaristeilyt on elämys.

Meidän päivän kohokohtia Savonlinnassa kiertelyn lisäksi oli matkareitit halki kauniiden maalais- ja järvimaisemien. Oravissa pysähdyttiin jäätelölle ja katseltiin vuokrattavissa olevia kanootteja. Jos tänä kesänä ehdittäisiin olisi kiva kokeilla kanootilla melomista Saimaalla.

Suomi on viime päivät kylpenyt auringossa. Ihanaa herkkua meille suomalaisille:)
Suloista viikon jatkoa Sinulle!

maanantai 7. toukokuuta 2018

Vedenjakajan reitistöä ja Partaharju


Toukokuu on ihanaa aikaa patikoida luonnossa. Varsinkin kun kelit on sellaisia kuin nyt on ollut. On aurinkoista muttei vielä liian kuuma, maasto on jo kuivaa eikä hyttysetkään ole kiusana. Ollaankin patikoitu ahkerasti viime päivinä Pieksämäen maisemissa.

Pieksämäen kaupungin keskustasta muutaman kilometrin säteeltä löytyy useita kivoja patikkareittejä. Niitä on tehty maastoon sekä lampien ja järvien ympärille. Reittien varsilla on taukopaikkoja missä voi paistaa vaikka makkaraa ja tarvittaesssa reiteille on rakennettu pitkospuut mitä pitkin kävellä.

Postauksen kuvat on kolmelta eri reitiltä. Kaksi ylintä Tahinlammen kierrokselta, kaksi seuraavaa Kukkarojärven kierrokselta ja kaksi alinta Iso-Parran luontopolulta. Rakennus kuvassa on Partaharjun toimintakeskus.

Ja mikä parasta näyttää siltä että nämä upeat kelit senkun jatkuvat. Aurinkoa teidän kaikkien päiviin!