Katsoin mallia Anian korusta, ja epäilyksistäni huolimatta punominenen olikin yllättävän helppoa. Loppurenkaista punoin vielä ruskaketjua, Anian aakkosin sitäkin. Ajattelin tehdä vielä kaulakorun saman tien. Se olikin supersimppeliä tehdä. Homma on tosin vähän vaiheessa, koska renkulat loppuivat kesken. Piti siis tilata niitä lisää. Käytän harvemmin rannekoruja, kun ne ovat olevinaan jotenkin tiellä, mutta nyt halusin juuri rannekorun joka sopii asuun kuin asuun. Vaikka koru on aika paksu ja vähän pröystäileväkin meikäläisen imagoon, se istuu ranteeseen kuin valettu, eikä ole käytössä yhtään hankala. Ehkä vähän varmemmat renkulat pitää laittaa tuohon lukkokiinnitykseen, koska en halua tätä aarretta kadottaa.
Kuvausalustana on Reijo Pajamon kirja `Lehti puusta variseepi, - Suomalainen koululauluperinne´. Kirjan nimi on alku P.J. Hannikaisen Paimenen syyslaulusta.
Lehti puusta variseepi, päivä yötä pakenee.
Lintu pieni syksyn tieltä kesämaille rientelee.
Minä pieni paimentyttö lentohon en pääsekään,
tänne, tänne jäädä täytyy syksyhyn ja ikävään.
Tästä taas pääsisin jouhevasti lempivalitusvirteeni, mutta taidanpa nyt lopettaa tähän. :D Onhan ainakin alkusyksy ollut oikein ihana tänä vuonna.
***
No enpäs lopettanutkaan tähän. Pätkän röpelöt nimittäin saapuivat (ja kauniit säätkin näyttävät jatkuvan...). Tein aloittamani ruskan loppuun ja vielä yksinkertaisen hopeaomppukorun, johon sitten `lainasin´ Anian rannekorusta tuon v-tyylin. Eikö niin, että ellei lopputulos ole prikulleen sama, mallivarkautta voi sanoa vaikka luovuudeksi. Näin ainakin isommissa piireissä. :D Puolustelen nyt sillä tekosiani, että tunnustin, ja aion todellakin pitää korut itselläni.
Korut ovat ihan omia yksilöitään, mutta voihan niitä käyttää settinäkin. Tässä tuli vähän jälkijunassa osallittua samalla myös edelliseen korukoplan haasteeseen, jonka aiheena oli muistaakseni metalli. Korut kun ovat kokonaan hopeaa.
Alakuvassa näkyy koko setti, johon meni muiden härpäkkeiden lisäksi seitsemän metriä röpelövalssattua hopealankaa. Aika vähän loppujen lopuksi. Yhtään rinkulaa ei tosin jäänyt. Käytin ne viimeiseen lenkkiin asti. Kerrankin niin.