Apatosauruksen maa osallisuu messuhumuun Turun kirjamessuilla sunnuntaina kello 13.20 Jurtta-lavalla. Sen jälkeen signeeraan Akateemisen standilla. Tervetuloa!
Apatosaurus ja minä kävimme televisiossa viime viikolla säkenöivän Riikka Pulkkisen ja hänen uuden Totta-romaaninsa kanssa. Tässä ja tässä on linkit ohjelmapätkiin. Ne eivät valitettavasti taida näkyä macilla.
Huomenta Suomessa käyminen Riikan kanssa oli silmiäavaava kokemus kaltaiselleni pienelle kirjalliselle kuuluisuudelle. Olen ollut aina - siitä lähtien kun Lihis julkaistiin - onnellinen siitä miten ilahtuneita ja kohteliaan kiinnostuneita "kaikki" ovat minusta ja kirjoituksistani. Olen ajatellut sen johtuvan siitä, että kirjallisuus on tärkeää ja hauskaa ja sen äärellä olo tuo kaikille hyvän mielen.
Kun olin Riikan kanssa liikkeellä, huomasin että jengi oli taas tuttuun tapaan ystävällistä ja mukavan seurallista - mutta ainoastaan Riikalle. Eivät ollenkaan minulle. Minä sain osakseni normaalin ynseää kohtelua, koska huonetta valaisi suuremman julkkiksen hehku. Rupesin aavistelemaan, että ehkä "kaikki" eivät ole koskaan olleetkaan niin ilahtuneita minusta ja kirjoistani. Ehkä "kaikki" eivät olekaan kiinnostuneita Riikasta... Tai Sofi Oksasesta... Tai Madonnasta.... Tai Paavista.... Tai... no, varmaankin tajuatte.
Vihdoinkin ymmärrän miksi julkkikset haluavat mennä tapaamaan toisia julkkiksia vippihuoneisiin yökerhoissa. Se ei johdu siitä että he vastustaisivat ei-julkkisten seuraa, vaan siitä että he epäilevät, että kukaan ei oikeasti tykkää heistä ja heidän projekteistaan.
Samana iltana oli kustantamon banketti, jossa oli kylläkin suuria nimiä, esimerkiksi äärettömän hurmaava Lasse Lehtinen, mutta liikuskelin soolona. Kaikki olivat taas ystävällisiä juuri minulle ja kuuntelivat kohteliaasti kun kerroin laveasti mielipiteitäni Hans Välimäen mustaherukkajälkiruuasta. Tilaisuus pidettiin G8-salissa, joka on vanha tyttökoulu. Juhlasalin seinällä luki suurin kultakirjaimin HERRAN PELKO ON VIISAUDEN ALKU. Jollakin tavalla se lisäsi suunnatonta, suunnatonta, suunnatonta kosmista yksinäisyyttäni.
Pahoittelen sitä, että tämäkin postaus on täysin ulkokirjallinen. Lisäksi pahoittelen sitä, että vaikutan itserakkaalta dorkalta, joka kärsii mielestään julkisuuden paineista. Vakuutan, että tämä on Sokeripalan historian vilpittömimpiä postauksia.
torstai 30. syyskuuta 2010
perjantai 17. syyskuuta 2010
Teesejä aloitteleville kirjoittajille
Kouvolassa oli taas hauskaa.
Esiintymiseni hetkellä kirjaston toisessa salissa pidettiin epäonnekseni äärimmäisen kiehtovaa, mediaseksikästä epilepsia-aiheista esitelmää, joka veti yleisömassat puoleensa. Minua kuuntelemaan tuli pieni, mutta onneksi söpö yleisö.
Haastattelijani Niilo Sevänen paljastuikin tavallaan tutukseni. Hän on Novan voittaja vuodelta 2007. Olin silloin tuomaristossa. Niilon novellin nimi oli Talven portti ja muistan sen edelleen hyvin: mukavasti old-school-tyyppinen fantasiajuttu, jossa oli kuitenkin paljon omaa kierrettä. Novelli on ilmestynyt Spinin numerossa 2007/3. Sittemmin Niilo on ollut kiireinen muusikon urallaan, päivätöissä ja perheenisänä, mutta voin kertoa sf/f-fanien iloksi, että hän kaaveilee taas uusia kirjallisia projekteja.
Juttelimme aloittelevan kirjailijan taipaleesta ja kerroin omasta tiestäni, joka on ollut ehkä vähän epätyypillinen, koska aloitin fiktion kirjoittamisen vasta aikuisena.
Niilo kysyi tärkeimmät vinkit novellikilpailutekstin laatimiseen. Jaan teesini nyt myös täällä. Ne pätevät tietysti mihin tahansa kaunokirjalliseen teokseen, jonka haluaa lukijoiden silmille.
1. Näytä teksti normaalijärkiselle ihmiselle ja kysy ymmärsikö hän mistä siinä kerrotaan. Varsinkin aloittelijoilla (mutta myös toisinaan kokeneilla kirjoittajilla) on taipumus pihdata tärkeimpiä ajatuksiaan tai jotenkin arkailla niiden kertomista. Tekstin juju voi olla tosi kiinnostava, mutta se on jäänyt täysin kirjailijan päähän; sitä ei kerta kaikkiaan ole löydettävissä paperilta. Tärkeimmät asiat ovat tietysti hyvissä teksteissä rivien väleissä, mutta riveillä pitää olla kunnollisia vihjeitä. Lukijan älyä ei saa koskaan aliarvioida, mutta ei sitä saa yliarvioidakaan - lukijalla ei varsinkaan ole minkäänlaisia telepaattisia kykyjä. Tekstin pitää pärjätä ilman selityksiä ja esipuheita.
2. Tsekkaa oikekielisyys, löyntivirheet ja kappalejaot. Tämä voi olla tylsää, mutta jos sitä ei tee, tekstillä ei ole mitään mahdollisuuksia yhtään missään. Oikeakielisyys täytyy opiskella kunnolla jos haluaa kirjailijaksi, joten tätä vaihetta ei kannata ulkoistaa. (Kielioppisäännöt oppii helposti lukemalla paljon kirjoja. Niitä ei tarvitse välttämättä kovin paljon opiskelemalla opiskella. Lukeminen on tietysti muutenkin ehdottoman tärkeää kirjailijalle.)
3. Poista tekstistä turhat sanat ja lauseet. Jäljelle pitäisi jäädä vain sellaisia sanoja, jotka edistävät juonta tai kertovat jotakin oleellista henkilöistä tai tarinan maailmasta. Samoin suosittelen deletoimaan kaikki fiinit ja koukeroiset lauserakenteet, jos on hiemankaan epäilystä, että tyyli ei ole suvereenisti hallussa. Yksinkertainen teksti on aina "oikein", mutta monimutkaisissa rakenteissa ja on paljon ansoja. Sitten kun selkeä kieli on hallussa, on helppo lähteä kokeilemaan ja irrottelemaan. (Jos edes haluaa. Yksinkertainen(kin) on kaunista.)
4. Aiheen valinnassa täytyy kuunnella uskollisesti omaa sydäntä ja päätä ja kirjoitaa täsmälleen siitä mistä itse haluaa. Edes omia lempikirjailijoita ei kannata (tietoisesti) jäljitellä. Jos luottaa omaan henkilökohtaiseen visioonsa, lopputuloksena on useimmiten teksti joka koskettaa lukijoitakin. Tämä on erikoinen paradoksi ja siitä on paljon esimerkkejä. Muistan kuulleeni, että Kari Hotkainen oli aikoinaan melkoisen varma, että ketään paitsi häntä itseään ei voi kiinnostaa Juoksuhaudantien aihe (joka oli asuntokauppa) ja hän empi kirjoittaa siitä. Juoksuhaudantiehän kosketti tunnetusti koko Suomen kansaa. Saman ilmiön olen huomanut monet kerrat omien juttujeni kanssa. Apatosauruksen lukijapalautteen perusteella moni on pitänyt paljon pikkuisesta novellista nimeltä Timanttinappi. Se oli juttu, jonka olin ajatellut jättää koko kirjasta pois, koska se tuntui niin henkilökohtaiselta ja triviaalilta, ja olin varma että kukaan muu kuin minä ei ajattele sellaista. Mutta nyt onkin käynyt ilmi, että kaikki väsyneet äidit tietävät täsmälleen mistä siinä puhutaan.
Siinä kai ne tärkeimmät viisauteni.
Esiintymisen jälkeen ohjelmassa oli pikainen walk on the wild side Kouvolan yöelämässä. Asemaravintolan baarimikko tutustui uuteen teokseeni ja kiinnostui erityisesti Kinin ex libriksestä. Siinä on alaston könsikäs.
Kotimatkalla junassa luin Metro 2033:a. Siinä on heti alkuun mutanttirottien hyökkäys.
Esiintymiseni hetkellä kirjaston toisessa salissa pidettiin epäonnekseni äärimmäisen kiehtovaa, mediaseksikästä epilepsia-aiheista esitelmää, joka veti yleisömassat puoleensa. Minua kuuntelemaan tuli pieni, mutta onneksi söpö yleisö.
Haastattelijani Niilo Sevänen paljastuikin tavallaan tutukseni. Hän on Novan voittaja vuodelta 2007. Olin silloin tuomaristossa. Niilon novellin nimi oli Talven portti ja muistan sen edelleen hyvin: mukavasti old-school-tyyppinen fantasiajuttu, jossa oli kuitenkin paljon omaa kierrettä. Novelli on ilmestynyt Spinin numerossa 2007/3. Sittemmin Niilo on ollut kiireinen muusikon urallaan, päivätöissä ja perheenisänä, mutta voin kertoa sf/f-fanien iloksi, että hän kaaveilee taas uusia kirjallisia projekteja.
Juttelimme aloittelevan kirjailijan taipaleesta ja kerroin omasta tiestäni, joka on ollut ehkä vähän epätyypillinen, koska aloitin fiktion kirjoittamisen vasta aikuisena.
Niilo kysyi tärkeimmät vinkit novellikilpailutekstin laatimiseen. Jaan teesini nyt myös täällä. Ne pätevät tietysti mihin tahansa kaunokirjalliseen teokseen, jonka haluaa lukijoiden silmille.
1. Näytä teksti normaalijärkiselle ihmiselle ja kysy ymmärsikö hän mistä siinä kerrotaan. Varsinkin aloittelijoilla (mutta myös toisinaan kokeneilla kirjoittajilla) on taipumus pihdata tärkeimpiä ajatuksiaan tai jotenkin arkailla niiden kertomista. Tekstin juju voi olla tosi kiinnostava, mutta se on jäänyt täysin kirjailijan päähän; sitä ei kerta kaikkiaan ole löydettävissä paperilta. Tärkeimmät asiat ovat tietysti hyvissä teksteissä rivien väleissä, mutta riveillä pitää olla kunnollisia vihjeitä. Lukijan älyä ei saa koskaan aliarvioida, mutta ei sitä saa yliarvioidakaan - lukijalla ei varsinkaan ole minkäänlaisia telepaattisia kykyjä. Tekstin pitää pärjätä ilman selityksiä ja esipuheita.
2. Tsekkaa oikekielisyys, löyntivirheet ja kappalejaot. Tämä voi olla tylsää, mutta jos sitä ei tee, tekstillä ei ole mitään mahdollisuuksia yhtään missään. Oikeakielisyys täytyy opiskella kunnolla jos haluaa kirjailijaksi, joten tätä vaihetta ei kannata ulkoistaa. (Kielioppisäännöt oppii helposti lukemalla paljon kirjoja. Niitä ei tarvitse välttämättä kovin paljon opiskelemalla opiskella. Lukeminen on tietysti muutenkin ehdottoman tärkeää kirjailijalle.)
3. Poista tekstistä turhat sanat ja lauseet. Jäljelle pitäisi jäädä vain sellaisia sanoja, jotka edistävät juonta tai kertovat jotakin oleellista henkilöistä tai tarinan maailmasta. Samoin suosittelen deletoimaan kaikki fiinit ja koukeroiset lauserakenteet, jos on hiemankaan epäilystä, että tyyli ei ole suvereenisti hallussa. Yksinkertainen teksti on aina "oikein", mutta monimutkaisissa rakenteissa ja on paljon ansoja. Sitten kun selkeä kieli on hallussa, on helppo lähteä kokeilemaan ja irrottelemaan. (Jos edes haluaa. Yksinkertainen(kin) on kaunista.)
4. Aiheen valinnassa täytyy kuunnella uskollisesti omaa sydäntä ja päätä ja kirjoitaa täsmälleen siitä mistä itse haluaa. Edes omia lempikirjailijoita ei kannata (tietoisesti) jäljitellä. Jos luottaa omaan henkilökohtaiseen visioonsa, lopputuloksena on useimmiten teksti joka koskettaa lukijoitakin. Tämä on erikoinen paradoksi ja siitä on paljon esimerkkejä. Muistan kuulleeni, että Kari Hotkainen oli aikoinaan melkoisen varma, että ketään paitsi häntä itseään ei voi kiinnostaa Juoksuhaudantien aihe (joka oli asuntokauppa) ja hän empi kirjoittaa siitä. Juoksuhaudantiehän kosketti tunnetusti koko Suomen kansaa. Saman ilmiön olen huomanut monet kerrat omien juttujeni kanssa. Apatosauruksen lukijapalautteen perusteella moni on pitänyt paljon pikkuisesta novellista nimeltä Timanttinappi. Se oli juttu, jonka olin ajatellut jättää koko kirjasta pois, koska se tuntui niin henkilökohtaiselta ja triviaalilta, ja olin varma että kukaan muu kuin minä ei ajattele sellaista. Mutta nyt onkin käynyt ilmi, että kaikki väsyneet äidit tietävät täsmälleen mistä siinä puhutaan.
Siinä kai ne tärkeimmät viisauteni.
Esiintymisen jälkeen ohjelmassa oli pikainen walk on the wild side Kouvolan yöelämässä. Asemaravintolan baarimikko tutustui uuteen teokseeni ja kiinnostui erityisesti Kinin ex libriksestä. Siinä on alaston könsikäs.
Kotimatkalla junassa luin Metro 2033:a. Siinä on heti alkuun mutanttirottien hyökkäys.
tiistai 14. syyskuuta 2010
Kouvolaan!
Tervetuloa torstaina 16. syyskuuta kello 18.00 Kouvolan kirjaston Mediamajaan. Juttelen siellä kirjoittajan elämästä ja työstä ja vastaan yleisön kysymyksiin.
Tilaisuutta emännöi Kini Laine, joka on tunnettu hauskoista ja rennoista kirjailijailloistaan. Mukana on myös Niilo Sevänen (johon minulla ei ole ollut aiemmin kunnia tutustua). Tarkoituksemme on kertoa vinkkejä ja rohkaisun sanoja kirjoittamisesta kiinnostuneille.
Olen kovin innostunut juuri tämän tapaisista esiintymisistä. Se johtuu ehkä siitä, että en ole nauttinut juuri ollenkaan kirjalijakoulutusta tai kurssitusta harrastajakirjoittajavuosinani, ja minulla on kaihertava tunne, että olen jäänyt jostakin hauskasta paitsi.
Odotan myös innokkaasti, että pääsen matkustamaan junalla ja lukemaan rauhassa. Likeltä pitäisi tupsahtaa syksyn scifikirjojen vedoksia juuri sopivasti: Vladimir Gluhovskin Metro 2033 ja Hal Duncanin Muste. Jälkimmäinen on 650-sivuinen, joten nyt joku voisi tilata minut pian esitelmöimään Lappiin.
Tässä linkki tapahtuman facebook-sivulle.
Tilaisuutta emännöi Kini Laine, joka on tunnettu hauskoista ja rennoista kirjailijailloistaan. Mukana on myös Niilo Sevänen (johon minulla ei ole ollut aiemmin kunnia tutustua). Tarkoituksemme on kertoa vinkkejä ja rohkaisun sanoja kirjoittamisesta kiinnostuneille.
Olen kovin innostunut juuri tämän tapaisista esiintymisistä. Se johtuu ehkä siitä, että en ole nauttinut juuri ollenkaan kirjalijakoulutusta tai kurssitusta harrastajakirjoittajavuosinani, ja minulla on kaihertava tunne, että olen jäänyt jostakin hauskasta paitsi.
Odotan myös innokkaasti, että pääsen matkustamaan junalla ja lukemaan rauhassa. Likeltä pitäisi tupsahtaa syksyn scifikirjojen vedoksia juuri sopivasti: Vladimir Gluhovskin Metro 2033 ja Hal Duncanin Muste. Jälkimmäinen on 650-sivuinen, joten nyt joku voisi tilata minut pian esitelmöimään Lappiin.
Tässä linkki tapahtuman facebook-sivulle.
torstai 9. syyskuuta 2010
Deleted scenes
Vietän nuhaista päivää kuuntelemalla Pet Shop Boysia ja siivoamalla tietokoneeni dokumenttikansioita. Olen löytänyt ilokseni monenlaisia pikku tekstejä, joita en edes muista kirjoittaneeni. Osa ei ole edes paskoja! (Osa on.)
Yksi akvaarioaiheinen novelli on itse asiassa niin hyvä, että aion hillota sen tulevaa käsittelyä varten. Novellin ainoa ongelma näyttäisi olevan Martti Joenpolven novellikilpailu-tasoinen synkkyys. Itseänikin alkoi vähän lukiessa jo ahdistaa. Kaikki akvaariokalat kuolevat, vanhemmat eivät ymmärrä mitään ja sitten isä syökin yhden kaloista. Olen kai kirjoittanut sen jonakin unettomana, demonien riivaamana yönä Apatosauruksen maata varten, mutta en olekaan sitten halunnut sitä päivänvalossa mukaan.
Lisäksi löytyi mm. Vesi-ilmapallo-niminen novelliaihio, jota muistelen todellakin tarjonneeni mukaan Apatoon. Rakas ja viisas kustannustoimittajani jätti sen kuitenkin rannalle. Hän sanoi, että alku toimii, mutta loppu ei. Tällainen se alku on:
Barbin kengät olivat kai jääneet isän ja äidin makuuhuoneeseen. Halusin mennä etsimään, mutta ovi oli lukossa.
"Sanna", äiti huusi sisältä, "nyt ei saa tulla sisään!"
"Avatkaa! Barbin kengät on siellä."
"Ei!" isä huusi. "Mene leikkimään!"
"Miksen mä saa tulla sisään?"
"Olemme sukupuoliyhteydessä!"
Yksi akvaarioaiheinen novelli on itse asiassa niin hyvä, että aion hillota sen tulevaa käsittelyä varten. Novellin ainoa ongelma näyttäisi olevan Martti Joenpolven novellikilpailu-tasoinen synkkyys. Itseänikin alkoi vähän lukiessa jo ahdistaa. Kaikki akvaariokalat kuolevat, vanhemmat eivät ymmärrä mitään ja sitten isä syökin yhden kaloista. Olen kai kirjoittanut sen jonakin unettomana, demonien riivaamana yönä Apatosauruksen maata varten, mutta en olekaan sitten halunnut sitä päivänvalossa mukaan.
Lisäksi löytyi mm. Vesi-ilmapallo-niminen novelliaihio, jota muistelen todellakin tarjonneeni mukaan Apatoon. Rakas ja viisas kustannustoimittajani jätti sen kuitenkin rannalle. Hän sanoi, että alku toimii, mutta loppu ei. Tällainen se alku on:
Barbin kengät olivat kai jääneet isän ja äidin makuuhuoneeseen. Halusin mennä etsimään, mutta ovi oli lukossa.
"Sanna", äiti huusi sisältä, "nyt ei saa tulla sisään!"
"Avatkaa! Barbin kengät on siellä."
"Ei!" isä huusi. "Mene leikkimään!"
"Miksen mä saa tulla sisään?"
"Olemme sukupuoliyhteydessä!"
torstai 2. syyskuuta 2010
Dinosauruskisan voittajat
Voittajan valitseminen monien hienojen dinosaurusten joukosta on ollut äärettömän vaikeaa, varsinkin kun dinosauruksiksi luetaan myös saksalainen pappi ja valkoposkihanhi. Kilpailua kunnioitti osallistumisellaan myös kaksi aitoa dinosaurusta, joista toinen ehdotti voittajaksi ex-tyttöystäväänsä ja toinen itseään.
Kiitos kaikille loistavista ehdokkaista ja perusteluista! Voittajaksi valikoitui....
...Pterodactylus!
Tässä nimimerkki Ptero perustelut: "Ehdottomasti paras dino on Pterodactylus. Alasimen muotoinen pää ja muutenkin hieno goottilainen ulkomuoto. Lentävä dinosaurus muistuttaa meitä siitä, että evoluutio toimii maalla, merellä ja ilmassa! Ptero rulettaa!"
Sokeripalan raati arvostaa erityisesti voittajan tervettä itsetuntoa!
Toisen Apatosauruksen maa -niteen voitti arvonnassa Rooibos. Pyydän Pteroa ja Rooibosta lähettämään yhteystietonsa osoitteeseen miina.supinen at gmail.com. Ilmoittakaa samalla jos toivotte omistuskirjoituksen itsellenne tai jollekulle toiselle tai jos toivotte kirjan ilman signeerausta.
Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistumisesta!
Kiitos kaikille loistavista ehdokkaista ja perusteluista! Voittajaksi valikoitui....
...Pterodactylus!
Tässä nimimerkki Ptero perustelut: "Ehdottomasti paras dino on Pterodactylus. Alasimen muotoinen pää ja muutenkin hieno goottilainen ulkomuoto. Lentävä dinosaurus muistuttaa meitä siitä, että evoluutio toimii maalla, merellä ja ilmassa! Ptero rulettaa!"
Sokeripalan raati arvostaa erityisesti voittajan tervettä itsetuntoa!
Toisen Apatosauruksen maa -niteen voitti arvonnassa Rooibos. Pyydän Pteroa ja Rooibosta lähettämään yhteystietonsa osoitteeseen miina.supinen at gmail.com. Ilmoittakaa samalla jos toivotte omistuskirjoituksen itsellenne tai jollekulle toiselle tai jos toivotte kirjan ilman signeerausta.
Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistumisesta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)