Rehellisyydestä

Erityisesti haluaisin juuri nyt kirjoittaa rehellisyydestä omalle itselle. Törmäsin kesällä Seela Sellan haastatteluun. Siinä hän kertoi, että nuorena kävi terapiassa, jossa oivalsi jotain tärkeää. Hän oli kyseenalaistanut psykiatrin luona käynnit kysyen, mitä hyötyä siitä oli, että hän höpöttää ja maksaa, kun ei saa koskaan mitään neuvoja. Eihän psykiatri edes tiedä mikä hänen kertomastaan on totta. Psykiatri vastasi että jos valehtelette, sehän on teidän asianne. Se sai Seelan huomaamaan, että itselleen valehteleminen on helppoa ja juuri sitä ei kannata elämässä tehdä.

Tämä kohta resonoi todella vahvasti. Jos elämässä jollekin kannattaa olla rehellinen, niin ainakin itselleen. 

Tästä aiheesta nousi mieleeni kaksi asiaa, jotka haluan kirjoittaa muistiin. Ensimmäinen on se, että omassa työssäni tapaan paljon ihmisiä ja työskentelen heidän kanssaan. Olen huomannut muutaman asian, jotka itseäni vaivaavat. Joillekin oman käyttäytymisen ja seurausten yhdistäminen on todella vaikeaa. Ei tajuta, että omalla käytöksellä voi säädellä isojenkin asioiden onnistumista tai epäonnistumista. Kyse voi olla pelkästään siitä, onko saavutettavissa muille tai ei, tai vaikkapa tavasta jolla viestii muille. Toinen asia on, että jos saa palautetta omasta toiminnasta, ei halua/pysty/osaa ottaa sitä vastaan ja kehittymään tai kehittämään omaa toimintaansa. Ja lisäksi monella tuntuu olevan edelleen "se joku toinen" joka pilasi kaiken. Se ihme tyyppi, joka tuntuu löytyvän jokaiselta työpaikalta. Olen itse aika rehellinen ja annan suoraakin palautetta (kunnioittavasti toivottavasti kuitenkin), joten näen paljon erilaisia tapoja vastaanottaa palautetta ja kyvyn reagoida siihen rehellisesti. Olen myös huomannut, että ihmiset jotka etenevät urallaan tai johtavat organisaatioita hyvin, ovat hyviä palautteen vastaanottajia, ja pystyvät oppimaan ja kehittymään kokoajan. Ne henkilöt, jotka ihmettelevät mikseivät etene tai onnistu, kärsivät yleensä juuri siitä, että luottamusta kehittymiseen ei synny, kun henkilö ei kuuntele aidosti palautetta.

Toinen juttu on mallinnus, jonka luin Dan Sobackin kirjasta Valmentava johtajuus. Siinä on hyvä kuvaus johtamisen suunnista, joissa pitää kehittyä, mutta pätee tämä muuhunkin. Tavoitteellisuus ja niiden saavuttaminen tarvitsee eteenpäin menoa. On tavoite, suunnitelma sen toteuttamiseksi ja tsempataan että se saavutetaan. Tämän nimi on eteenpäin. Toinen on ylöspäin. Sillä ei riitä, että vaan tekee ja tekee, saavuttaakseen tavoitteet. Tarvitaan helikopteri-perspektiiviä. Sitä, että välillä nousee tarkastelemaan omaa toimintaansa, suuntansa ja tekemistään laajemmin, monipuolisemmin ja tietoisemmin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja sitä pitää myös tarkastella. Viimeinen suunta on sisäänpäin ja tässä tullaan taas rehellisyyteen itselle. Kuka ja millainen haluan olla? Mikä on mun visio ja suunta, mille haluan antaa energiani. Vaikka kuinka saavuttaa tavoitteet ja katsoo toimintaansa ylhäältäkin päin, on silti kaikkein tärkeintä, että haluaa tehdä juuri sitä, mitä tekee. Jos ei, tekeminen on suorittamista. Ja tämä sisäänpäin. Tämä on se kaikkein vaikein. Mun mielestä siis ainakin.

Musta tuntuu, että jossain kohtaa mä olen kadottanut yhteyden siihen, mitä just mä haluan tehdä ja mikä on mun visio. Jossain kohtaa mä uskoin tietäväni, mutta nyt se on kadonnut. En murehdi sitä, mutta olen ottanut asiaan nyt helikopteriperspektiiviä tutkiakseni itseäni. Annan tälle prosessille aikaa ja ihmettelenkin, miksi se on niin haastavaa. Mutta yritän pysyä kärsivällisenä, uskon intuitioon ja siihen, että asioilla on aikansa. Mä löydän sen vielä.

Rehellisyys. Itselleen jos kelle ei kannata valehdella. Ja kehittyäkseen tarvitsee muita ihmisiä. Rehellisiä ihmisiä peileiksi. 

Miten voit muuttaa itseäsi?

Ihan alkuun todetaan tietysti se tosiasia, että toista ei voi muuttaa. Se on opittu, ymmärretty ja todettu. Elämä helpottuu ihan hirveästi, kun alkaa hyväksymään kaikki ihmiset sellaisina kuin ovat, käyttäytymisineen ja olemisineen. Samalla ymmärtää vilpittömästi myös sen, että oma itse, minä en ole muutettavissa toisten toimesta, eikä minuakaan ole aina helppo hyväksyä tällaisena kuin olen. Jollekin tämän hyväksyminen voi olla toki mahdotonta. 

Ihmeellistä ja ihanaa on se, että minä voin muuttaa itseäni jos haluan. Joskus se inputti voi tulla siitä, että näen oman käytökseni tai olemiseni olevan jollekin muutoksen arvoista. Yleensä se kuitenkin tulee kai siitä, että kyllästyy omaan itseensä, tapoihinsa ja elämäänsä sellaisena kuin se on, ja haluaa sen vuoksi muuttua. On yllättävän paljon asioita, joita oppii itsestään kun uskaltaa avata silmänsä. Miksi ei pidä joistain tilanteista tai miksi käyttäytyminen muuttuu eri ympäristöissä. 

Mitä tarvitsen muutokseen? 

* Aikaa ** Muita ihmisiä (eli peilejä, sparraajia ja tukijoita) ** Rehellisyyttä *

Aika. Se tarvitaan, jotta voit tutkiskella sua itseäsi. Jos rimpuilee päivät pitkät kiireessä ja vaan selviytyy, ei ehdi löytää mitään, mihin tarttua ja mitä työstää. Kun sulla on aikaa, näihin juttuihin pääsee käsiksi kolmella tavalla (kaksi seuraavaa löydät kappaleesta muut ihmiset). Yksi. Tutkaile rauhassa itseäsi ja mene sen verran syvälle, että uskallat tuntea jotain. Joskus joutuu menemään lapsuuteen saakka. Meditaatiossa on varmaan pitkälti tätä metodiikkaa, en osaa sitä, mutta haluaisin osata.

Lisäksi aika antaa sulle luovuutta. Mä olen saanut taas aikaa kirjoittaa, ja se auttaa mua myös ymmärtämään itseäni. Pystyn havainnoimaan enemmän omia tunnetiloja ja oon jäsentänyt omia fiiliksiä taas ihan uudella tavalla viime aikoina. Mä tajusin, että kiire on syönyt mua. Ihmisenä siis. Oon taas löytänyt sen, kuka oon. 

Muut ihmiset. Itsetutkiskelun riittämättömyys on tosiasia. Eli kaksi. Keskustele ja sparraa sellaisten ihmisten kanssa, jotka osaavat keskustella, uskaltavat olla eri mieltä kuin sinä ja tuovat sinulle sellaisia näkökulmia, joita et itse olisi tajunnut. Tässä on tärkeää kerätä elämäänsä viisaiden ystävien verkostoa, joiden puoleen saa kääntyä ja jotka haluavat auttaa sinua. Joskus juuri se henkilö, joka aiheuttaa ensin vastustusta sussa, on se, joka auttaa eniten. Keskusteleminen saattaa aiheuttaa addiktiota ja toisaalta pääset itsekin antamaan takaisin! Kolme. Käytä ammattilaista. Työnohjaus, coaching, psykologi, terapeutti. Mikä mihinkin tilanteeseen sopii. Mä pääsen ekaa kertaa ever työnohjaukseen ja todellakin, odotan sitä innolla!

Rehellisyys. Älä oleta muuttuvasi, jos et aidosti sitoudu asioihin, joita löydät. Selitteleminen tai kieltäminen tapahtuu vain sulle itsellesi. Sekin on jännä tajuta. Itsensä kanssa on koko elämän, muut voivat ja saavat lähteä tai valita tapaavatko minua?

Mitä tutkin tällä hetkellä itsessäni ja haluaisin muuttaa?

Mä otan kaikki asiat jotenkin tosi vakavasti. En siis niin että olisin vakava, vaan suhtaudun kaikkeen ikäänkuin tärkeänä. Se ei ole kovin hyvä yhtälö omalle kropalle. Koskaan ei palaudu, kun tekee jokaikisen asian prio 1-moodissa. Tämä on asia, jota olen vähän tässä työstänyt, mutta en vielä ymmärrä miksi en osaa sitä muuttaa kunnolla. Se tarkoittaa, että juon aamukahvin yhtä suurella intohimolla kuin teen työni. Onko kyse siitä, että haluan näyttää selviytyväni kaikesta hyvin? Pelkäänkö epäonnistumista tai häpeän jo etukäteen sitä, että en olisikaan kokoajan niin tehokas? Jos se on sitä, mistä se juontaa juurensa? Vai onko kyse jostain fyysisestä? Tila, jonka voisin hoitaa opettelemalla rentoutumista, joogata, meditoida. Ja miksi en ole jo tehnyt sitä?

Koska mä rakastan muutosta, niin tässähän mulla on elämänpituinen matka edessäni. 

Ihanaa sunnuntaita!

Tunnollisuus versus vastuullisuus

Mua mietityttää usein se, miksi joku toinen kokee asiat raskaampina kuin toinen? Miksi toinen väsyy vaikapa samaan työhön, kun toinen ei? Miksi jollakin on älyttömästi työtä ja toinen tuntuu selviytyvän siitä helpommin? Miksi joku kokee painetta jostain asiasta, mistä toinen ei? 

Kävin (taas) todella inspiroivaa keskustelua meidän kirjallisuuspiirissä. Kaikki alkoi siitä, että yksi meistä kertoi miehestään, joka on lääkäri. Hän tekee aina ennen lomallelähtöä hurjan pitkän päivän. Hoitaa kirjaukset kuntoon ja lähetteet eteenpäin. Ja siis tekee muutenkin pitkää päivää. Toinen meistä kertoi, että miehensä vastailee myöhää ja lomallakin sähköposteihin koska auttaa muita. Kolmas kertoi, että poikansa, joka tekee kasvavassa yrityksessä työtä, on ihmetellyt, miksi ihmisillä ei enää ole integriteettiä. Ei edes mennä siihen, mitä kaikkea mun kirjallisuuspiiriläiset tekevät omissa töissään. Paljon ja antaumuksella, lyhyesti sanottuna.

Joku yhdistävä tekijä näillä on. Ja se liittyy ensimmäisessä kappaleessa oleviin kysymyksiin, mietin.

Ensinnäkin tässä on isosti varmasti Suomi-asiaa. Mehän olemme tunnettuja maailmalla luotettavuudestamme. Jos jotain lupaamme, sen teemme. Sen ovat muuallakin huomanneet. Se kumpuaa jostain kansallisesta identiteetistämme siis. Ja sitten on toki kasvatukselliset asiat ja sukupolvikysymykset. Eli onko enää kaikilla sukupolvilla samanlainen ajattelutapa työstä ja miten julkisuudessa puhutaan työstä, suorittamisesta ja muiden auttamisesta. Yhteisestä vastuusta.

Vastuullisuus on musta hieno asia. Se, että ei pelkästään ajattele omaa etuaan vaan kantaa vastuuta toisistakin, huolehtii muiden hyvinvoinnista, mutta myös onnistumisesta! Se, että auttaa muita onnistumaan, on vastuullista tekemistä. Tässä minun mielestäni ystävieni miehet ovat vastuullisia. He hoitavat potilaiden asiat siihen pisteeseen, että asiat eivät heidän loman aikanaan jää hoitamatta ja vastaavat kyselyihin, koska osaavat vastata ja tietävät, että heidän avullaan toistenkin asiat etenevät. Arvostan tällaista toimintaa. Olisin mielelläni tämän lääkärin potilaana ja toisen henkilön työkaverina. Voisin luottaa heihin.

Toisaalta, vastuullisuus voi hyvin hienovaraisesti kääntyä ja ollakin tunnollisuutta. Mielestäni suomalaiset ovat nimenomaan myös tunnollisia. Tehdään asioita, koska niin pitää tehdä ja se on oikein. Missä menee vastuullisuuden ja tunnollisuuden raja. Mikä on integrityn (integrity is the practice of being honest and showing a consistent and uncompromising adherence to strong moral and ethical principles and values) merkitys työelämässä ja sitoutumisessa työtehtäviin?

Ja sitten lisänäkökulma. Hesarissa oli artikkeli työpaikan heimoista ja niiden kulttuureista. Heimot on jaettu tämän artikkelin taustalla olevan kirjan mukaan viiteen ja mitä ylemmäs mentiin, sitä enemmän heimo uskoo itsestään ja muista hyvää. He eivät hae henkilökohtaista kunniaa vaan tekevät yhteistyötä parantaakseen maailmaa, auttaakseen muita. No, näette heti, että mitä enemmän tehdään yhteistyötä ja autetaan muita, lisätään onnistumista. Koska sellaisia, jotka auttavat muita, autetaan mielellään takaisin.

Yhteenvetona mun päässä on siis useampi ajatus. Vastuullisuus ja muiden auttaminen on hyvä asia. Se auttaa meitä onnistumaan ja jaksamaan. Saadaan voimaa siitä, että autetaan muita ja toimitaan omien arvojen mukaisesti. Tunnollisuus ja integrity sitten taas ovat ominaisuuksia joita tulee olla, jotta ihminen voi sitoutua omaan työnantajaansa ja työyhteisöönsä. Tehdä ne omat, vähän hankalat ja ikävätkin tehtävät, suorittaa niitä asioita, joita on vaan tehtävä. Ja ne on tehtävä siltikin vaikka kukaan ei auta tai pyydä tekemään, eli sitoudutaan siihen kokonaisuuteen. Kaikkia tarvitaan. Mutta jos on tunnollinen puurtaja ja auttaa aina muita, työmäärä kehittyy niin suureksi, että aika ei vaan riitä kaikkeen. Väsyy, uupuu. Varsinkin, jos muu työyhteisö ei auta ja erityisesti jos on niin tunnollisuuden tuntoinen, että ei edes pyydä apua. 

Musta tuntuisi hirveän pahalta, jos mä väsyttäisin mun avunpyynnöillä jonkun työkaverin. Sen, joka on juuri se vastuullinen ja tunnollinen. Eli ihan kamalaa, mutta tullaan siihen kohtaan, jossa vastuu kääntyy mulle itselleni. Mun on johdettava omaa vastuullisuuttani ja tunnollisuuttani, jotta en väsy. Ja mun on johdettava niitä siksikin, että en väsytä mun työkaveria.

Uupumisen ja väsymisen ongelmaa elämässä ei siis ratkaistu näinkin filosofisella pohdiskelulla tänään, mutta itselleni tämä asia jotenkin jäsensi omia ajatuksia. Aion jatkossa useammin ajatella, mikä on vastuullista ja mikä tunnollisuutta. Minkä asian voisin jättää tekemättä tai siirtää myöhemmäksi, koska driveri itselläni on pelkkä tunnollisuus, ei siis vastuullinen toiminta tai se integrity työnantajaa kohtaan.

Kiitos insipiraatiosta kirjallisuuspiiriläisille, näistä moni ajatus tuli heiltä, joten en ota kunniaa itselleni.  Ja pahoittelut enkkusana integrityn käytöstä. Jos tiedät sopivan suomenkielisen sanan, kerro ihmeessä!