Luojan luoman huumaa

 Aamukasteen kimmeltäessä nurmen pehmeydessä pikkuisina helminä, virittävät visertäväiset ja sirkuttavaiset aamuaarioitaan. Ja minä niin nautin. Kaikellani. Aamukahvi ehtii haaleta, sillä aavaan äänettömyyteen nousevassa konsertissa on jotakin erityistä. Se alkaa tanssittaa ajatuksia kepein keinahduksin. Auringon säikeiden alla sataa vihreää. Pysähdyn hymyillen. Astun aamukosteuteen ja nipistän itselleni kimpun kevättä mukaan. Se on lemmikki! Se on kevätesikko! Onks toi tulppaani? Ei kun narsissi. Pieni pala viemääni kevätkasvua open pöydällä kasvoi oppijoiden kanssa vietetyksi tuokioksi isoa iloa. Kuuntelivat kun puhelin, että lemmikistä ope pitää niiden pienen kauneuden tähden. Jotta niiden sineä ehtii ihailla, pitää hetkeksi ottaa aikaa. Kyykistyä ihan lähelle.. Seisahtua. Miten viisas onkaan Luojan sivellin! Pienillä piirroilla valtavasti kauneutta! Hurja määrä huolenpitoa.

 Suurin pienistä ihmeistä saapui ystävän kanssa visiitille kouluun. Perhosasussaan suloinen ihmistaimi. Tunnen yhä pienen sydämensä levollisen sykkeen. Kuin musiikkia, perhosenkepeää! Nenänpäässäni  pehmeä vauvantuoksu. Hennot sormensa hapuilivat toisiaan kuin tunnustellen elämää ympärillä. Luottamus silmiensä tuikkeessa ja lempeys suun nupussa. Luojan ihmeistä suurin on uusi annettu elämä. Ehkäpä sylihetkestä herkistyneenä olen  katsellut maailmaa lähelläni ja kuiskinut monta kiitosta kevättuuleen. Isomman tyttösen kanssa kulkiessa eilistä kävelylenkkiä ihmettelin tienvarren pieniä aurinkoja, joista oppijaneidot kietaisivat keltaisen seppeleen.

 Pysähdyn kuuntelemaan ja ajatukseni kuiskivat kevättä. Tänään kotiin ajellessa radioaalloilla soi jo  suvivirsi. Niin monet kerrat se on vuolaasti virrannut silmänurkan puroina, onnenlaineina. Silti juuri tänään siinä soi jotakin uudella tavalla hellivää. VAivuin sen soivien sanojen kehtoon ja taisin antaa sisimpäni torkahtaa. Ajotien varrella keltaisena merenä välkkyvä rypsipelto havahdutti takaisin. Kotitie tutun pellon päässä tuntui vilkuttavan. Miten paljon ihanuutta voi mahtua kaikkeen siihen, mikä ei oikeastaan ole mitään. Kesäkurkistelun saa pian aloittaa. Kuin tuo aamututuksi tullut visertävä pariskunta, jolle huikkaan huomeneni.Yksiössään saivat kevään siivottua vastaanottamaan kesäsäteiden lämmön. Minussakin kaikki on valmista uuteen suveen.

Kuorin yltäni kaiken turhan. Annan luvan rakastaa kaikkea keväässä! Riemuitsen tuomen tuoksun eteeni levittämästä huumasta. Kättelen metsäorvokin arkana ojentuvaa kättä. Kutsun kanssani tanssimaan jokaisen ohitse lennähtävän siipiparin. Kiitokseni on kaikki, mitä minulla on antaa. Ja miten isosti Luoja taas tähänkin kevääseen lahjojaan ojensi. Jakoi huumaavaa kauneuttaan . Kohotan katseeni pihakoivun hauraimpiin oksiin, joissa vihreä kasvaa. Saan olla osallisena valtavan suunnitelman toteutumisessa. Omalla paikallani tärkeänä. Niin kuin meistä jokainen. Kuin kedon hennoin kukkavarsi. Siipensä satuttanut perhonen. Nokkansa ammolleen aukaiseva poikanen kotikolonsa suulla. Luottaen vain hyvään. Osallemme annettuun rakkauteen.

Huomiseen on hyvä kulkea. Uuteen armon aamuun . Kuulemaan ja näkemään, kokemaan ja luottamaan. Ojentamaan oma syli avoimeksi hyvälle, jota kaiken antaja niin auliisti jakaa.

TAukoon kuroitellen...

Lämpöisen auringon takaa on hyinen tuuli kuljetellut itseään viilein vilkutuksin pitkin tätä päivää. Eilisessä ammensin äitiyden herkintä. Erityiseen aamuun oli niin hyvä herätä halattavaksi, laulettavaksi, hemmoteltavaksi. Tuntui hyvältä kuulla olevansa se kaikkein paras äiti. Niinhän se jokainen on omilleen. Illassani sain istahtaa kuulemaan, miten sävelet soitettuina ja laulettuina koskettivat hipiää ihan sydänkepein sipaisuin. Sanoja, joissa asui lohtu jokaiselle äidille niihin hetkiin, joissa itkien on astuttu eteenpäin. Itkemättä ei taitu äitiyden tie. Se antaa, mutta myös ottaa. Ja niin sen kuuluukin olla. Kiitos, äiti. Anteeksi, äiti. Huokaisen nyt vielä itsekin. Itkemättömillekin.

Rakas on vapaassaan puurtanut pihapiirissä. Minä etsin paikan ruusulleni ison poikasen tuomalle ja asettelen sen muhevan mullan syliin, kunhan sorat, hiekat ja mullat ovat löytäneet sijansa kaivinkoneiden ja traktoreiden valtaamalta pihalta. Jätevesiuudistus on jo sanana sellainen, etten pidä sen soinnista:) Tyttösen kuoron aikana sain lenkkeillä ystävän kanssa. On vahvistavaa jakaa eilisen kunniaksi esiin pyrkineitä äidintuntoja. Palata muistoissa esikoisten ensikatseisiin, verrata vuosien jakamaa. Yhdessä todeta, ettei tämä mikään mutkaton matka ole. Heti perään huokaista, että siunaavien tuulahdusten alla moninverroin mutkista vapaampi! Antoisa ja unohtumaton.

 Sisimmässä palo. RAkkauden liekkien loimu. Kiitollisuus keinahtelee vierellä kuin kevät puiden oksistoissa. Olen kevääseeni ehtinyt saada niin runsaasti hyvää. OSalleni, lähelleni. Ihmetellen otan vastaan. Huomaan omien sanojeni haihtuneen sinitaivaalle, silmänkantamattomiin. Niin paljon olen saanut Sinulta. Sydämen täydeltä osakseni jaettua rakkauden tulta.

 

Sanassasi rukiini. Voimallasi jaksan astua uusiin huomisiin. Sinuun turvaten avaan sylini lempeyden istahtaa. Sinussa, Sinun kauttasi saan päiviini uuden kevään. Taidan levähtää täältä tuokion. Tai kaksi. Hengähdän vähän ja jatkan, kun aika on. Hymyilen nyt tähän. Käännän hetkeksi itseni rakastamaan näitä täällä ihan lähellä. Kevättuulen siunaamaa viikkoa sinulle, joka seisahdit sanattomien sanojeni vierelle. Tähän. Nyt.

KIITOS♥

 Toukokuun ensimmäinen piirtyi minuun jäädäkseen. Jätti pehmeät ääriviivat, sydämenmuotoiset. Ojensi kuin kauneimmat kukat, joiden herkkyys kertoi jostakin kaikkea muuta suuremmasta. Joskus luulee toivovansa taivaalta kuuta. Hymyillen miettii, pyytääkö ihan liikaa. Ja sitten saapuu suloinen ilta, joka täyttää toiveen! Näen nyt, miten se hiljalleen punoutui paikalleen. Tuo sunnuntai, jonka päiväyksen kirjoitan muistiin sydämeni sivulle.

Ei riittänyt , että annoit toukokuun! Ojensit osalleni paljon enemmän. Kiitollisuus kimmeltelee kyynelhelminä silmissäni. Olen kaikellani Sinulle kiitollinen!! Riemuni riippuu pihakoivun nuokkuvissa norkoissa. Auringon kirkkaissa säikeissä. Onnellinen on liian pieni sana kertomaan siitä, mitä tunnen. Tyttöseni, olkoon polkusi onnentäyteinen! Hoivatkoon Isän rakkaus sinua kaikkialla , minne askeleesi kuljettavat.

 

KAtselen tänään toukotaivaan rantaan. Näen , miten asioilla on järjestys ja aika. Suunnitelmassasi ei ole muttia, ei jossia. Aukoton rakkaus kuljettaa tarkoin harkittua punosta ja se saa kauniin pitsin muodon juuri ajallaan. En oikein ymmärrä, mutta yritän. Taas nostit syliisi ja laskit kätesi silittämään ihmetteleviä hartioita. Osoitit olevasi kaiken muun yllä. Olet järkähtämätön vuori, luja tunturin laki. Horjumaton honkapuu. Herkkä heinänkorsi. Suloinen sinivuokko. Kirkas kevättaivas. KAikki kaunis ympärilläni. Se sinä olet ja enemmän. Ja saan olla sylisi ja huolenpitosi huomassa. Miten ikinä voisinkaan ymmärtää?! Kaikki pieni minussa huokaa kiitosta jakamastasi.

Pikkuisimpani on kuin pikkuinen kesään heräävä toukka tuntosarvineen. Tänään tiesi äidin kovasti jännittävän sairaalavisiittiä. Huolehti ja murehti lapsensydämellään. Sekin on rakkautta, josta olen kiitosta täynnä. Sattuihan se, kerroin, kun kysyi. Kaikki on äidillä hyvin, sanoin ja sain lukea kasvoiltaan huojennusta. LApsen rakkautta. Moni asia sattuu, koskee ja vie kipeää. Elämässä. Joskus sisimmässä, joskus kehossa. Minä kestin tänään kivun sen voimalla, mitä Hän rakkaudessaan jakoi toukokuun ensimmäiseeni. Tytölleni. Minulle. Meille jokaiselle tässä lähellä. Isä kiitos rakkaudestasi, joka löytyy niin pienien ihmeiden terälehdiltä! Kun näkee. Aamukasteen kaunis kyynel lämmittää kämmensyrjälläni.......