Perjantain pohdintoja....

Pullollaan poimittavaa on sydämeni mätäs. Kuin pieniä iloisia puolukoita. Pieniä tapahtuneita viikkoni täynnä. Pihakoivun oksistoissa heiluttavat kättään keltaiset lehdet. Osa on antanut itsensä jo syystuulen kuljetettaviksi. Olenkin tanssittanut haravaani pehmeään valssiin ja suloiseen salsaan:) Kymmenen kuutiota koivuhalkoja siivittivät koko Riihipirtin väen ihan rytmikkääseen rumbaan! Hyötyliikunnan riemua!

Ystävyyden ihme virittää mieleni iloiseen kiitokseen. Kiitän kiittämästä päästyäni. Ihan kyyhötän kiitoksen rattaiden kyydissä ja laulelen. Niin hyvältä ja pehmeältä tuntuu! Kun on ystävä, jonka seurassa on sanomattajäävillä sanoillakin merkitys. Kun halauksessa sykkii syvyys ja luottamus. Kun hiljaa lausuttu pyyntö  kumpuaa molempien sisimmästä. Kun ymmärrys yhteinen ylittää esteet .Kun tapaamisesta saa  talteen ilon ja voiman moneen päivään. Huokaisen hiljaa. Tämä ystävä on suuri lahja. Saimme suunnitella ensi viikkoon erityistä iltaa. Siunauksen tuulia sen ylle pyysimme. Nyt sydän sykkii odotusta ja onnentunnetta!

Pitkästä aikaa hemmottelin itseäni kosmetologikäynnillä. Lämpimän vällyn välissä leväten sain antautua naamioiden, voiteiden ja hierovien kosketusten vietäväksi. Vaan eipä tuota ylellisyyttä yllä vuorotteluvapaalla yhtenään toteuttamaan. Luksusta se on nyt. Havahduin huomaamaan, että jokasyksyinen äänenvievä flunssa ei olekaan visiteerannut luonani! Lienkö erityisessä suojassa nyt, kun ainut lapsijoukko ympärilläni on oma katraani. Sain tällä viikolla viettää kuulakkaan kirpeässä aamussa jännittäviä hetkiä: kaksi nuorimmaistani kisasivat luokkiensa viisikoissa sukkulaviestiä. Pikkuisen vilkutus juuri ennen lähtölaukausta löysi luokseni ja lämmitti syvemmin kuin sinisen syystaivaan täydeltä paistava aurinko. Juoksuissa olen monenmonta syksyä saanut jännittää, mutta nyt ensi kertaa äitinä koulun kentän laitamilla peukku pystyssä. Aina ennen hiki päässä järjestänyt riviin opetettaviani.

 

Ystäväni luopui talonsa vieruskivistä, jotka salaojituksen tieltä piti nostella pois. Rakkaan kanssa peräkärryllisiä useamman haimme Riihipirtille. Osa kivistä on löytänyt omat kolonsa eri puolilta pihapiiriämme. Pienen kukkulan kokoinen keko niitä vielä vartoilee pääsyä paikoilleen. Katselin niitä ja niiden muotoja. Erilaisia jokainen, omalla tavallaan painavia. Niitä siirrellessäni mietin elämän kiviä: erikokoisia murheita, taakkoja, pelkoja, suruja, huolia. Erilaisia meillä jokaisella, omalla tavallaan painavia. Kellekään ei kuormata enemmän kuin jaksaa kantaa, on luvattu. Ymmärrys ei aina riitä, kun tuntuu että voimat ehtyvät. Rakastavan Isän johdatuksessa olen kokenut viime aikoina kulkevani niin, että voin ottaa toiseltakin kiven hetkeksi matkaa kantaakseni. Olen saanut olla se ojennettu käsi, johon toinen heikkona hetkenään voi tarttua. Miten totta onkaan, että antaessaan saa!

 

Tämä on ollut hyvä viikko.

Olen nöyränä ja kiittäen saanut huomata, miten kaikella ON tarkoituksensa.

Kipeys kääntyy siunaukseksi.

Olemme hyvissä käsissä.

Pieniä ilon pilkkuja viikonloppuusi!

 

PEhmeitä hetkiä & hemmottelua

 Tätä viikkoa on säestänyt sade. NAutin sen rytmikkäästä rummutuksesta enemmän kuin ennen! Tasainen harmaus ulkona saa pehmeät kehykset. Märkä metsä on ollut ystäväni. Sen sylissä olen kulkenut sade seuranani. Sammalpolkuja tallatessa kumpuaa sydämeltäni kerrottavaa ja tiedän : Hän kuulee ääneni.

Minun päiviini on mahtunut paljon pehmeitä hetkiä, kuin kepeitä tuulahduksia juuri sateen jälkeen. Kun hiuksissa vielä viipyy metsän tuoksu ja poskille tipahtavat viimeiset pisarat, suljen silmät ja muistan, mikä kotona odottaa. Hyvänolon hiljainen hetki. Ja rakkaan laittama pinaattikeitto!

Hemmoteltu minua on muullakin kuin pinaattikeitolla:) Sain samettihamosen, jota olin katsellut kaihoisasti. Se tuntui niin omanlaiselta. JOskus löytää vaatteen, josta tulee heti tuttu ja omantuntuinen. Tykkään tästä. Kiitos rakas!

ILtojen pimetessä syttyy täällä lukuisiin kynttilöihin pieni liekki. NAutin niiden tuomasta rauhasta. Sisäistä hiljaisuuttani kuuntelen niiden luodessa hentoja varjoja seinille tanssimaan. Nuorimmainen oli seurakunnan kerhossa ja kertoi ,miten piti olla aivan hiljaa juuri sen aikaa, kun kynttilässä paloi tuli. OLi kuulemma mukavaa kuunnella kertomusta kynttilän valossa. Minäkin kuuntelen. Ja kuulen enemmän kuin ennen.

Hellyyttä. Hemmottelua. Ja hiukan hömppääkin:) Suklainen sävy hypähti kynttilöistä kynsiini.

Hellyyttä on tulvillaan hetki saapuvaisten. Saan hymyjä ja halauksia. Kuulen kaikki pienet päivän ihmeet. Niin ilot kuin murheet. Tärkeyttä tulvillaan on kertomansa. Ja minä liikutun ihan vaan siitä lahjasta, että saan nyt olla läsnä. Lettipää ihan puhkuu intoa kolutyöstä. Siellä on niin kivaa! Jokainen kirjain piirtyy paikalleen, jokainen numero saa voittajan paikan. Kumpikohan meistä on enemmän tohkeissaan?!

KOlmasluokkalaiseni kiipesi eilen portaita ja viskasi takkinsa naulakolle. Sateenkastelemat silmäripset reunustivat tärkeää katsettaan. Tiesinkö, että heinäsirkasta tulee ensin muna sitten toukka ja isompi toukka, josta sitten aikuinen ja isompi aikuinen!!! Ei se ole ollenkaan kotilona!!! Tuntui niin hyvältä pää kallellaan, ihmetyksestä ymmyrkäisin silmin ottaa tieto vastaan pieneltä oppijaltani. Ja tänään jännittää äiti pojan ensimmäistä englanninsanakoetta........

 Eilen illalla Alfassa ammensin itseni kylläiseksi. Niin suuri rakkaus! Osaksemme annettu ilman ehtoja. Kelpaan ja olen rakastettu juuri tällaisena. Pienenä, rikkinäisenä. Iloineni, murheineni. Ajatuksineni, pelkoineni, toiveineni. Sinapin siemenen verran, laulaa pienin. VAin sinapin siemenen verran uskoa tarvitaan.

Tänään kuuntelin sydämenystäväni isän lauluja, sydämensä lauluja. Turvallinen ja tutuksi tullut ääni lauloi väkevistä  ja lohdullisista totuuksista. Loikoilin pehmeällä matolla silmät kiinni. Keskityin venyttelemään kipeytyneitä lihaksiani. VAnhat, mutta vahvat kädet saivat pianon koskettimilta sävelten sointiin voimaa. LAulujen sanoissa soi suuri rakkaus. Tämä hetki hoiti sielun ja ruumiin. 

Kiitos!

KIITOS ja kumarrus Aamunkukalle tästä suloisesta tunnustuksesta, jonka sain kiikuttaa kerallani Riihipirttiin! Kolme itselle rakasta sekä tärkeää asiaa se toi kerrottavaksi tullessaan. Sitten piti plarailla valokuvia ja valita sieltä yksi erityinen. Hmm. Viime aikoina olen erityisellä tavalla saanut kokea olevani niin hyvissä ja rakastavissa sekä huolehtivissa käsissä päivä toisensa perään, että ihan ylitsevuotavaisesti sydämeltäni kumpuaa niitä tärkeitä ja rakkaita seikkoja. Niin monen hetken ja seikan edessä koen kiitollisuutta. 

Vaan mitalikolmikkoni on:

OMA PERHEENI

YSTÄVÄNI

USKONI

 Joka päivä, jokainen hetki, saan istuttaa uusia siemeniä kiitollisuuden peltooni ja korjata satoa.

Kiitos!

Yksi kuva otti heti paikan erityisimpänä tämän syksyksi jo kääntyneen kesän kuvista. Siinä nelikkoni 7vee, 9vee, 13vee ja 17vee kesäauringon sylissä keikauttivat päänsä yhteen ja jakoivat äidin pyynnöstä parasta hymyään kilpaa auringon säteiden kanssa. Sitä en kuitenkaan halua laittaa tänne:) Siispä valitsen jonkun kuvan, joka juuri tänä  aamuna jakaa minulle erityisyyttään.

Riihipirtin metsästä löytyy aitta ja kota. Kota on koko perheellemme tärkeä paikka. Siellä on sisimpääni piirtynyt lukuisia lähtemättömiä hetkiä. Ympäri vuoden se avaa ovensa ja ottaa meidät erityisyyteensä. Joulumme alkaa sieltä riisipuuronmakuisena, kesäiltojen viiletessä sen lämpö kietoo kätensä ympärillemme, siellä tulen loimottaessa rauhallisuuttaan olemme jakaneet ystäviemmekin kanssa asioita korkeamman kannettavaksi, sen suojissa on vietetty ilon, murheen, juhlan ja arjen hetkiä. Sinnepä suuntaamme tänäänkin iltasella kalaa paistamaan ja päivän mietteitämme vaihtamaan. Se on kuullut laulua, naurua, rukouksia, itkuakin. Toisinaan sadepisaroiden tanssi siivittää ropinallaan iloista puheensorinaa. Kota sai vuosi sitten kaverikseen aitan, josta on tullut lasten ja kavereittensa kesäpesä:) KUvani valintaan ei tällä kertaa vaikuttanut estetiikka, vaan kuvan mukanaan tuoma syvä lämmöntunne sydänalassani.

 

Pihakoivun oksistossa tuikkii pieniä keltaisia aurinkoja. Sadettalupaavan harmaan aamun aurinkoja ovat ajatukseni rakkaistani. Mitkä ovat sinun arkesi aurinkoja? LAitan tämän tunnustuksen eteenpäin kolmelle.

Ole hyvä sinä omilla kirjoituksillasi ja kuvillasi minua usein ilahduttava:

MAria Mammanuunista

Anu Sinkkisangosta

Hanne Virtausta elämään-blogista

Silti tahtoessaan voi jokainen tänne piipahtavainen kertoa kommenttilootaan omista tärkeistään, omista arkensa auringonvalon jakajista!

Olkoon sinun viikonloppusi

 valoa ja paistetta pullollaan!

Seitsemän seikkaa

Muistinhan toki, että tuo kiitollisuudella ja ilolla vastaanottamani mustavalkea blogitunnustus toi tullessaan haasteen. Plakaatin saajan oli kerrottava itsestään seitsemän asiaa. Tuon plakaatin sain kiikuttaa mukanani vielä neljännestäkin suloisesta blogista. KiitosTUIJALLE Tuijan kotiin ja puutarhaan! Seitsemän seikan sijasta napsuttelen sanoiksi 7 sydämeltäni juuri nyt kumpuavaa ilonaihetta:

 Sunnuntaina sain luokseni ystäväni erityisen. Ikävä oli vihdoin muuttumassa tapaamiseniloksi. Odottelin ja sytyttelin kodan hämärään liekin loikottamaan pientä valoaan jokaiseen lyhtyyn, kynttilään. Pehmeä kosteus kietoi kiireeni kiitokseksi tuosta lahjasta Luojan, joka ystävyytemme on! Kuin savikellojen vaimea helinä, soljuivat sitten sanamme liekkien lämmössä. Itsekin kuin saviastiat, Isän muovaamat. Rakkaudellaan vaalimat. Tuon hetken muisto piirtyy nyt eteeni ja saa päiväni paistamaan kirkkaammin. Kiitollisuuteni määrä on mittaamaton. Syli, jossa saimme levähtää, on suuren rakkauden syli. Kurkistan ikkunastani taivaan sineen ja katseestani karkaa kiitos. Ja sisälläni kuplii ilo.

Nuorimmaisemme, tuo sanomattoman suloinen juuri alkaneen opinpolun tallaaja, sai osakseen avaralla sydämellä ja isolla innostuksella laumaansa paimentavan opettajan! Saan luottavaisin  mielin lähettää joka päivä tyttösen sammuttamaan tiedonjanoaan. Poikanen pienoinen pystypäin ja avoimin mielin kulkee myös intoa puhkuen uuteen opinahjoonsa.  Iloitsen lasteni hyvänmielen hyrinöistä heidän kotiin saapuessaan. Hänen suuntaansa olin anellen, pyydellen, toiveeni sanoiksi pukien tämänkin asian kanssa kääntynyt. Vastausta parempaa en olisi voinut saada!  Ja ilo sisälläni kuplii.

Hänen rakkaudestaan saan osakseni. Hänessä on turvani, lohtuni ja voimani. Hänen puoleensa saan kääntyä kaikkineni. Hänen varaansa saan antautua kaikellani. Kelpaan. Riitän. Tämän uskomattoman suuruuden äärellä sisimpäni huutaa kiitostaan. Joka päivä. Joka hetki. Ja iloni kuplii. Riemuni raikuu.

Syksy saapui ja avasi itsensä eteemme. Otti raikkauteensa ja kietoi viileän nuttunsa harteillemme. Minä kietaisin sormieni lämmöksi nämä Sinkkisangon ihanan Anun käsialaa olevat ranteenlämmitttimeni. Niiden kauneus antaa arkeni ylle ripauksen luksusta. Niiden pehmeyteen sulan ja suon suloisen ajatuksen tekijälleen. Kiitos! Hymysuin hypistelen kohdalleni osuvaa ja iloitsen.

Tummuvassa illassa tulen loimussa viltti harteille kiedottuna istuimme metsän siimeksessä koko pirtin väki. Suupielissä hymyn seurana häivähdys hetki sitten nautittua iltapalaa. Eilen oli erityinen ilta. Meidän hääpäivä. PÄivällä se antoi sisimpääni ilon, jonka suuruutta ei kuplinta riitä kertomaan! RAkkaani äidin kirjoittaman kirjeen sanoista iloitsen sekä lahjasta sydämen sopukoista saakka tulleesta. Suuri kirjavanhus, tuo Perheraamattu vuosien takaa sai nyt uuden sijan Riihipirtistä. Ja sydämistämme. Kiitos mamma! Iltapalan jälkeen rakas paisteli pannareita nuotion lämmössä. LAsten riemu kasvaa aina sisälläni uusiin mittoihin, moninkertaistuu! Voiko tällaista ilontunnetta ollakaan! Sen erityisyydessä sykähtää jokin uusi syvyys. Eilisen muistosta ammennan vahvuutta. Sen hetkissä kimmeltää ilonkyynelten soljuva tanssi.

 Tiistaina löysin postipojan kiikuttaman kauniin kortin. Sen tekstiä luin ahmien kauniiden sanojen jonoja uudelleen ja uudelleen. Sipaisin kortin pintaa ja kiitin ystävästä siellä kaukana. Ilo siitä, että kuulee toisen ajatelleen, saa huokaisemaan hiljaa. Olemiseen laskeutuu tyyneys. Hiljennyn ja nyökkään kortin sanoille: Ole siunattu kaikkinesi sinä Isän erityinen ihanuus! Sanat nostavat käteni kiitokseen kirjoittajansa olemassaolosta. Kuiskaan vaimeat sanani matkaan. Kiitos kun olet! Ilo on kuplinut tällä viikolla ihan valtoimenaan!

 

Luonnon kauneus tuo ilon jokaiseen päivääni. Sen edessä sanoja ei tarvita. Sen hvväilyssä kuljen ja kerron Hänelle kaikkein erityisimmät sanani.  Ne kuorrutan kiitollisuudella ja nöyryydellä.

Anna ilolle tila elämässäsi!

Se sulkee sinut syliinsä,

ottaa paikan sisimmästäsi.

KIITOS.