Tunnustus ja pääsiäiseen laskeutumista.....

KIITOS Sinkkisangon ihanalle Anulle tunnustuksesta!!

Iloitsin, riemuitsin ja hymysuin kainalooni kappasin tämän komean plakaatin!!

Mietiskelen vielä tovin ja laitan sen sitten eteenpäin.....

Pääsiäinen lähestyy..............

Meidän eskarineitokainen, jonka 7 vee synttäreitä juhlistamme huomenna, kertoi innoissaan, että olivat olleet eskariryhmän kanssa seurakunnan järjestämässä pääsiäisvaelluksessa. Kovin tarkasti olikin tuo suloinen kuunnellut. Täynnä riemua ja lapsenuskoa hän kertoi minulle, mitä kaikkea siellä oli nähnyt ja kuullut. Minun sydämeni kehräsi ja hyräili, kun hän sanoi, että pappi oli katsonut häntä silmiin ja se oli tuntunut kuulemma mukavalta. Eilen illalla kertasimme, mistä siis pääsiäisessä on kyse. Kun kerroin, miten Pietari kolmesti kielsi tuntevansa Jeesuksen ja miten paha mieli hänelle tuli kukonlaulun muistuttaessa häntä Jeesuksen sanoista, näin kyyneleet tyttöni silmissä. Liikutuin.

 Ymmärtääkö sitä itsekään, miten valtavan lahjan olemme saaneet!

Tuttu  pappimme kertoo asiasta näin :

Voimme kuvitella kaksi vastakkaista rantaa, joiden välissä on valtaisan syvä rotko. Toisella rannalla asuu ihminen. Toisella rannalla Jumala. Vaikka ihminen kuinka pyrkisi Jumalan luo, on tuo rotko liian suuri este. Mutta Jeesuksen rististä saa kuin valtavan sillan tuon rotkon yli. Joka sille sillalle luottaen astuu, pääsee perille Isän luo ikuiseen rakkauteen ja huolenpitoon. 

 

 Päässäni on tänään siivoilun lomassa soinut töissä lasten kanssa harjoittelemamme laulu.....

"Hän kanssamme käy tuleville teille, kanssamme käy ilon antaa meille, Jeesus, nousi ylös haudastaan...."

Alkavaan hiljaiseen viikkoosi 

toivon sinulle rauhallisia, tyyniä, 

ilon ja valon hetkiä.

Hetkiä,jolloin on lupa pysähtyä.

Pikkutytön valtakunta

Lastenhuoneen uumenista kuuluu pienenpientä höpötystä. Jos korvansa herkistää tuolla suloiselle jutustelulle, voi kuulla esikouluopen tämänpäiväiset puheet . Neito leikkii eskaria. Oppilaiksi pääsevät niin pehmokoirat, nallet kuin nuketkin. Päivänokosille ne asetellaan kukin omaan koloonsa peiton alle. Rakastan tuota!! Toki tuota pientä tyttöämme! Mutta myös tuota täydellistä antautumista leikin lumoon. Kunpa osaisi itsekin antaa itsestään noin varauksettomasti.

Viime viikolla neito tuli tohkeissaan kertomaan, että nyt haluan oppia kellonajat. Piste. Siis kun tämä neito, joka ensi viikolla täyttää sen koululaisseitsemän vuotta, päättää oppia jonkin asian, alkaa intensiivinen harjoittelu ja katkeamaton opinjanon tyydyttäminen. Nyt saamme jo kuulla iltasella moneen otteeseen väliaikoja:) Kello on 10 yli 7!! Jännää, miten erilaisia lapset ovat. Veljensä on sitä sorttia oppijaa, jotta ellei heti onnistu, niin syrjään koko homma. Piste. JA se on sitten siinä.

 "Sallikaa lasten tulla minun tyköni."

Lastenkaltaiseksi tulemisessa on paljon itua!

Tuntea, kokea, touhuta, itkeä, nauraa......luottaa ja rakastaa varauksetta.

Siitä vapaudesta kun siivun osaisi ottaa itselleen jokaiseen päivään elämisenevääksi!

 "Rakas Jeesus siunaa meitä, anna meille enkeleitä......"

Tuo illan hetki ennen lapsen silmien sulkeutumista on niin täynnä lämpöä! Pienessä valtakunnassa kaikki hyvin!

 PAlaatko sinä koskaan muistoissasi lapsuuden leikkien lumoon?

 

 Vaivutan itseni pehmoiseen pumpuliin. Puhallan ilmoille saippuakuplan toisensa perään ja seuraan niiden leijailua kohti taivaita. Tuulen teitä. Silitän nallen nöpökuonoa ja rutistan sen rakkaasti syliini. Suljen silmäni ja annan itseni kaikellani nauttia tutun laulun sävelistä. Riennän paljain varpain pitkin pihatietä. Levitän käteni ja pyörin ympyrää.......Lapsuus on vieläkin tässä. Ihan vieressä supattamassa kaiken suloutensa korvaani.

....."Sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta."

 

Muutama harmaa ajatus...

Aurinko heittää säteitään läpi ikkunan. Seuraan niiden leikkiä ja nyt jo hymyilen. Lapsena oli jännää leikkiä astumalla auringonvalon eteen ja tekemällä hauskoja asentoja. Varjokuvat pystyivät mihin tahansa, roikkuivat kiinni ja pysyivät. Tahtoisin olla niin kuin ne!! Taipua vaan en taittua.

Olemiseni sietämättömyydessä olen viime päivät ollut kuin ruostunut ruuvi. JAtkuva pöpöjen vierailu luonani on taannuttanut aikuisuuden ja jallittanut pienen uhmaikäisen itsestäni esiin. Tietäähän sen sitten!! Kun on yhtä kiukkua ja eipäjuupaa niin ei sitä siedä itsekään. Kun ei huvita. Kun ei viitsi. Kun ei jaksa. Kun ei tahdo. Kun ei niin ei. Minkäs teet?! Pieni sinnikäs aikuisuuden siemen kehoittaa istahtamaan, henkäisemään syvään, sulkemaan silmät ja sitten näkemään taas. VALO!! Siinä on uskomaton voima. Sen tuoma piristys paikkaa väsyn ja kiukun. Osittain. Olo asettuu. Muutaman palan Marabouta se kyllä myös vaati.:)

Oloa ryvettää enää tietoisuus pinosta tekemättä jääneitä seikkoja. Kummasti sitä luulee olevansa korvaamaton. Niin monta kivaa juttua jäi tänäänkin tekemättä. Ehkä se oli tarkoitettu näin. Olen vaelluttanut tuhansia ajatuksenpätkiä pääni läpi ihmetellessäni valonsäteiden kuurupiiloa. Iloinnutkin. Ihmisellä on hurja tarve asettaa asioita uomiinsa. Kun sitten tyrsky heittää palaset vieraille paikoille, menee systeemi sekaisin. Pino horjuu, huojuu....vaan omaani en päästänyt kaatumaan. Kuin nuo sinnikkäästi kantajassaan kiinni roikkuvat varjokuvat, uskolliset seuralaiset, valon voimalla, rauhoitan mieleni. Hyräilenkin jo. Huomenna on taas uusi päivä ja uudet ajatukset.

Kotapalasia

Vatsapöpön serkku, neiti nuhapöpö saapui meille. En ilahtunut sen saapumisesta, en. Kaivoin kuitenkin auliisti porejuomajauheet, nenäliinat ja buranat esiin. Ja katoin sille pöydän.  Silmät vuotavat, nenä suorastaan juoksee ja pää tuntuu kuin sen sisään olisi kipattu lasti vanhaa kaurapuuroa. Tekee mieli kiukutella, mutta ei voi kuin niiskutella. Väsymys kaatoi sängynpohjaan. Taitaa olla Riihipirtin emännältä vieras nimeltä vastustuskyky vallan kateissa. Saapuvaisia vain nuo keljumman sortin visiteeraajat. Millähän niistä selviytyisi eroon ilman, että niidenkään mieltä pahoittaisi. Kaikkia meitä tarvitaan....niitäkin.

 

Aurinko hellitteli sylissään tätä päivää. Sen kirkkaudessa kylpiessä väkisinkin ajatus hiippailee keväisiin maisemiin. Kodan ympäristössä odotan jokakeväistä valkovuokkomerta.

  

Tämä kota. Se on minulle oikea rauhan tyyssija. Sinne astuessa mieleni asettuu, tasaantuu. Olemme viettäneet siellä monenmonta mukavaa hetkeä. Taannoin joku pyyteli sen sisustuksesta kuvia. Viikonloppuna siellä iltaa viimeksi istuimme. Tunnelmaa sen sisältä ei saa vangituksi kuviin. Hyvä olo, lämpö, maukas ruoka, rakkaat lähellä, jutustelu, tuli monissa lyhdyissä, enkelit, vanhat kattilankannet, puukauhat katossa, lasten tekemät savikellot, monet pienet rakkaat esineet, joilla omat tarinansa kerrottavana.....siinä sen sisus.

  

Muutimme Riihipirtille kohta yhdeksän vuotta sitten. Tonttiin mahtuu puutarhaa, metsää, niittyä, peltoa, kallioita.....yhteensä 2,5 hehtaaria. Kävelimme ensimmäisenä kesänä puuvajan takana olevalla metsäalueella. Seisahduimme ja mieheni sanoi, että tähän sopisi kota. Meille siitä tuli semmoinen pikkuriikkinen unelma. Kunnes sitten seuraavana kesänä kaadoimme puita ja teimme aukean kotaa varten. Kota tilattiin ja pystytettiin ja risukon, mustikkavarpujen ja heinikon läpi alkoi muotoutua polku. Nyt se polku on kuin aina siinä ollut. Polun vierustaa kehystää heinäseipäistä tehtyjen lyhtytolppien jono. Viime kesänä kota sai aukiolleen kaverin, aitan. :)

  

Penkkien alle saa sopimaan paljon puita kotavalkeaa varten.

  

Enkeleitä on täälläkin monta.....

  

VAnhat kapustat kurkkivat hiljaa touhujamme, kuuntelevat vaimeaa hyräilyä, juttutuokioitamme. Nyökyttelevät ja myhäilevät.

  

Huuvan ketjua pitkin kiipeilee pikkuenkeleiden joukko.

  

KAttosiivujen sylissä viihtyvät erikokoiset vanhat kattilankannet.

  

Kodasta ulos astuessa avautuu metsäinen luonto ja kietoo syliinsä. Toisinaan kiipeän korkealle kalliolle ja annan katseeni kiertää. Olen niin kiitollinen.

 

Aitalla on oma tarinansa..............

Kevättä rinnassa

 

 Auringonpaisteessa on tänään lupaus. Kevät on saapumassa, asettumassa omalle paikalleen. Hanget kimmeltävät, mutta niiden hohteessa on haikeutta. Hiljalleen on aika jäähyväisten.

  

 Terassienkelimme kylpi valossa. Auringonsäteet leikkivät sen hiuskiehkuroilla, hyväilivät sen siipisulkia. Aivan kuin olisin kuullut sen kuiskaavan, kiitos. Kiitoksensa siitä, että pian se pääsee omalle paikalleen ulos.

  

Avasin takaoven. Lunta on vielä kinoksittain. Niidenkin yllä leikkivät lämpimät säteet. Suljin hetkeksi silmäni ja nautin lintujen viserryksestä lähipuissa. KEVÄT on keinahtamassa syliimme.....

  

"Kun osaat kiittää,

olet voiton puolella.

Pienikin sana

on uusi askel kohti

           suurempaa vapautta."

(A-M.K.)

Ehkäpä tästä päivästä riemuitsemalla, saamme paremman huomisen.

Ehkäpä kiitoksen kera kulkemalla, askeleemme eivät horju.

Iloitaan siis vielä tovi hiipuvan talven kauneudesta,

se tuo kevään hehkuen luoksemme.....

  

Kirppikseltä löytyi jänskä madonna. Lasinen. Sen takana on aukko kynttilälle.

  

Illan hämärässä sen hohteessa on herkkää rauhallisuutta.

Tykkään.

  

 Keväälle alkaa avartua paikka sydämessäni.......

 

.......vaikka vielä illan tullen syttyy Riihipirttiin kynttilämeri.

Ilonsäteitä päiväänne!!

Lupaus keväästä

 Tämä päivä on mennyt toipilaana . Yhdessä nuorimmaisen kanssa ollaan kerätty voimia takaisin loikoilemalla. Olemalla vaan. Antamalla aatosten lentää. Ulkona loikottanut pieniä märkiä hiutaleita alas. Harmaus on heittänyt viittansa kaiken ylle. Yrittää tunkeutua ajatuksiinkin. Vaan enpä päästä.

Laatikon pohjilla lojui vaaleanpunervaa nauhaa. Kietaisin sen kynttiläpurnukan kaulalle beigen tilalle. Muuhun ei tänään riittänyt voimia. Visiitillä luonamme viipyvä tauti on tottavie ottanut omansa. Käännän sen toisinpäin. Selätän sen tekoset. Vähässäkin näen valon pilkahduksen. Läpi kaikenkattavan harmauden ja haurauden löydän hetket, joissa voimattomuus kääntyy kyljelleen ja näyttää kauneutensa. Tätä pitää harjoitella: oppia näkemään suljetuinkin silmin!

 

 Tänään on jo maaliskuu! Kevät jo verryttelee!

  

 Puiset puput ovat lupaus pääsiäisestä.....Juhlien juhla lähestyy. Mieleeni nousee Raamatun kohta Joh.3:16. Siinä on kaiken ydin!

  

 Nappasin suuhuni muutaman rypäleen. Vatsa suostui ottamaan ne vastaan. Toipuminen on käynnissä. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan päivään.....

.......kohti kevättä!