Nuuksio Classic Trail Marathon

 Tämä postaus tulee niin jälkijunassa, että ei koskaan ennen. Johtunee siitä että tämä kisa ei nostanut minussa esiin suuria tunteita suuntaan tai toiseen. Samasta syystä kisarapsa tarjoillaan ainoastaan ranskalaisten viivojen siivittämänä ja lähinnä vaan itselle muistiin. 

- Kisalippu oli varattu jo vuodelle 2019, mutta jouduin silloin siirtämään osallistumisen jalkavaivan vuoksi. Alunperin tiketti oli varattu 70 kilometrin reissulle, mutta vihlovalla kankulla ei ollut mahdollisuuksia tai järkeä lähteä kisaan. 

- Tänä keväänä oli fiilis, että sellaista paloa uuteen matkaennätykseen ei ole, että olisi järkeä lähteä puskemaan pitkää kisaa. Pyysin kisajärjestäjältä vaihtoa maratonille ja se järjestyi kätevästi pelkällä sähköposti-ilmolla. 

- Kisaan lähdin ihan positiivisin mielin, en kuitenkaan samalla lailla intoa tihkuen kuin yleensä olen lähtenyt. Se näkyy tuloksessa, sehän on selvä. Jos lähtee kisaan sillä ajatuksella että teen reippaan pitkiksen, niin reippaan pitkiksen maksimissaan saa aikaan. Silloin ei tule itsensä ylittämisiä. Tällä kertaa se oli kuitenkin minulle ok.

- Kisa meni ihan fine, kuten olin ounastellutkin. Perustason suoritus. Kivaa, mutta ei mieltä räjäyttävää. 

- Reitti oli vaihteleva. Eka kolmannes suht helppoa, keskipätkä tosi teknistä ja loppu taas vähän iisimpää reittiä. 

- Järjestelyt olivat kultaa, siitä iso plussa! Kaiken Koronan keskellä olo tuntui turvalliselta ja omaa tilaa oli riittävästi. Huolto toimi hyvin. Ruoka oli hyvää ja suihkuvesi lämmintä.

- Ilma oli ukkosmaisen lämmin, vaikka varsinaista auringon porotusta ei ollutkaan. Viimeiset noin 20 minuuttia satoi vettä kuin suoraan suihkusta. Se viilensi kivasti reitillä, mutta maalissa tuli nopeasti kylmä. 

- Pitkä miinus siitä, että reitti oli maraksi alimittainen. Olisin mieluusti juossut kilsan enemmän ja napsinut virallisen marapisteen tästä reissusta. En ymmärrä miksi kisan nimessä mainitaan mara, kun se ei kerran mara ole. Minulta oli kotiläksyt tältä osin tekemättä, mutta tämä asia tulee vaikuttamaan vahvasti haluuni osallistua tähän kisaan jatkossa. Jos olisin tajunnut tämän ennen kisaa, olisin saattanut jopa harkita pitkää matkaa, ja oikaista sieltä maaliin 50 km reittiä.  Tämä on siis mahdollista tässä kisassa tehdä. Tarjolla ei ole alunperin tuota matkaa, mutta jos voimat loppuvat kesken, voi tuon oikaisun tehdä.

- Kaikkineen kiva reissu. En tiedä tuleeko osallistuttua toiste, mutta jos niin tapahtuu, niin onhan nyt käyty tekemässä reitille pohja-aika, joka on suht helppo alittaa :) 

Tällä ajalla naisten sarjassa sijoitus 39/109 ja ikäryhmässäni 7/16

Oman Garmini 935 mittaama matka täsmäsi järjestäjän ilmoitaamaan matkan pituuteen. Jonkin verran jäi siis marasta uupumaan. Ei ymmärrä tätä hän. 

Somewhere in the middle of Nuuksio forrest... 

Sarvilahden maraton, Loviisa

Aika kiva oli pitkästä aikaa lähteä lappu rinnassa lenkille 👍 Kovin kummoisia haaveita ei ajan suhteen ollut, ja ne vähemmän kummoisetkin karsiutuivat kun kävi selväksi että Sarvilahden maraton juostaan tällä kertaa hyvin lämpimissä olosuhteissa. Miehää en hellettä kestä yhtään juostessa. Se vähemmän kummoinen tavoite oli alittaa marraskuussa juoksemani henkilökohtainen reittiennätys (4:14:00).

Otetaas tähän alkuun kuva maalista, ja sitten tarina miten sinne päästiin.

Nöyrästi vastaanottaa osalistujamitalin hän. 

Maailma on siinä mallissa, että osallistujia otettiin radalle vain kaksikymmentä, ja meidät päästettiin liikkeelle väliaikalähtönä. Lähtölistalla oli muutamia tuttuja nimiä, mikä oli oikein iloinen yllätys. Kiva oli vaihtaa kuulumiset ennen starttia, ja summata päivän hölkkä maaliintulon jälkeen. 

Juoksu puolestaan oli pakko tehdä omalla vauhdilla ja omassa rauhassa. Olin psyykannut itseni huomioimaan lämpimän kelin ja keskittymään siihen että pidän oman rauhallisen vauhdin ja yritän vaan sinnitelllä vesipisteeltä seuraavalle. Nyt ei voisi harhautua jutusteluun, tai varsinkaan lähteä reippaampaa vauhtia pitävien peesiin. Oikeesti mittari näytti siis vaan 23 astetta, mutta se on noin 15 astetta minun mukavuusjuoksualueen yläpuolella. Aurinko porotti korkeimmillaan juurikin siinä vaiheessa kun radalla oltiin. 

Kastelin tukan, lippiksen ja puseron ekan kerran juuri ennen starttia. Se auttaa tosi hyvin! Kun vesi haihtuu puserosta, se viilentää mukavasti oloa. Lähdin liikkeelle rauhallisella tahdilla kuten suunniteltu oli. Muutama selkä tuli vastaan ennen ekaa vesipistettä. Huikattiin tsempit puolin ja toisin, mutta mie jatkoin siitä omaa vauhtia. Olin laskenu että keskivauhti pitäisi olla 6 min/km tai alle jos olis haluja parantaa marraskuun aikaa. 

Eka kierros meni yllättävänkin hyvin. Vesipisteillä oli sekä pullovettä, että kanisterit vedelle ja urkkajuomalle. Täytin kannusta vesipulloa, lappasin vettä päähän, niskaan ja puserolle ja tietty hörpin vähän kerrallaan. Pulloon jätin aina vaan sen verran vettä että pärjään seuraavalle vesipisteelle. Käy nimittäin muuten kummasti käsivartta painamaan, jos puolen litran vesipulloa hölskyttelee juostessa yli neljä tuntia. Kokemusta on. Siitä seuraa tenniskyynärpää. Ei kiva. 

Mutta siis, ekalta puolimaran mittaiselta kierrokselta olin valmis ajassa 2:02:55. Eka kierros oli siis huomattavasti hitaampi kuin viime kerralla. Toisaalta voimiakin oli ihan eri lailla jäljellä. Söin omista eväistä banaanin, täytin huollossa vesipulloa ja jatkoin tokalle kierrokselle. 

Syömisen kanssa kävi muuten taas sillai ku minulle aina... Tunti ennen starttia närsin vähän jotain pientä, just ennen lähtöä otin suolatabun, mutta juoksun aikana sain alas yhteensä 4 kpl geelikarkkeja ja yhden banaanin. Ja kaksi suolatablettia lisää. Eli kun mittari sanoo, että juoksun aikana kaloreita kului 2317 kcal, niin minätyttö sain niitä tankattua takaspäin noin 400 kcal. Siitä voi laskea että jonkun verran nälätti illalla.

Toisella kierroksella vauhti hyytyi vähän, mutta ei onneksi tullut samanlaista droppausta kuin viimeeksi. Oli tosi paljon miellyttävämpää itsellekin juosta koko matka suht tasavauhtista lenkkiä, kuin kärsiä ja kävellä kolmenkympin jälkeen. Tottakai matka alkoi painaa, en mie sillä. Saahan se tuossa matkassa jo painaakin. Mutta kokonaisfiilis oli hyvä, eikä kävelyyn tarvinut nöyrtyä kertaakaan. Ei edes siinä kilsan mittaisessa nousussa reitin lopussa. 

Kaksi kierrosta. Sisältävät tuomiopäivän mittaisen kääntöpisteellä käyvän 
pätkän suoraa ja tasaista pyörätietä tuolla järven yläreunassa, ja kilsan
mittaisen, joskin loivan, nousun kierroksen loppupuolella. 

Juoksijalegenda-supermaratoonari Timo Marjomäki tuli reitillä vastaan juurikin tuolla pitkällä suoralla jonkun verran ennen viimeistä nousua, ehkä noin 37 kilsan kohdalla ja alkoi napsia kuvia. OMG, piti yrittää esittää pirteää ja elinvoimaista. Mitä mieltä olet, onnistuinko feikkaamaan?

Kauheen epätarkka kuva, johtuu ainoastaan minun liian kovasta 
tilannenopeudesta, hah 😁 Ei tossa nyt enää kovin kevyesti pomppu nouse, mutta
hymy on herkässä ku maali lähestyy.

Maaliin tulin tällä kertaa virallisella ajalla 4:13:19, eli villeimmät (eikä niin kummoiset) haaveeni toteutuivat. Oma mittari jäi näyttämään sekuntin enemmän. Tuo aika oikeutti naisten toiseen sijaan, ja jää tämänhetkisiin tilastoihin myös naisten tokanopeimmaksi ajaksi ever. Meillähän oli Loviisassa radalla tällä kertaa myös Elina Junnila, jolla onkin vähän eri luokan meriitit juoksuvauhdeissa ku meikäläisellä. Elina kellotti tälle reitille kevyen 3:46:49... Onnittelut Elinalle minun puolesta. Ei harmita yhtään hävitä noin kovalle 💪

Kisan jälkeen suihkun kautta mökille Kotkaan. Kaunis merimaisema ja kylmä lonkero tekivät kyllä melko makiaa. Niin ja terkkuja myös vielä minun uusille ystävilleni, joiden kanssa pukkarissa kuulumiset vaihdettiin ja pohdittiin miten onnistuttais minun organisoima Mäntsälä maraton sijoittamaan kalenteriin siten että saatais treffit sinne järjestymään. Terkkuja myös Run Kimmo Run, ja tietty kiitokset Heikkisen Kimmolle joka kisan taas järjesti vaikka marraskuussa ihan jotain muuta väitti.

Summa summarum: oikein onnistunut päivä. Juoksu kulki ok, sain pidettyä tasaisen rauhallisen vauhdin, ja selvisin lämpimästä päivästä paremmin kuin pelkäsin. Oikean isovarpaan kynsi on täysin musta ja hyvin huterasti kiinnittynyt alustaansa, joten siltä rintamalta saataneen satoa lähiaikoina.

Maratonlistallani (viralliset) tämä oli #12

Sora-ultra

Juuri kun pääsin viime postauksessa kertomasta että kroppa on ollut aika ihmeissään kovasti lisääntyneiden pitkien lenkkien suhteen, ja jossain määrin alipalautunut, niin päädyin hölkkäilemään ultra-mittaisen lenkin vapaapäivän kunniaksi :)

Ja koska en todellakaan halua lietsoa mielikuvaa, että alipalautuneena kannattaa treenata, niin täsmennän sen verran, että leposykkeeni ja stressitasoni (joita Garmin mittaa 24/7) ovat kyllä ihan normaalilla tasolla ja olen tehnyt paljon myös palauttavaa liikuntaa, kuten kävelylenkkejä ja rauhallista joogaa. Kuitenkin pidemmillä lenkeillä huomaa että "varavirtaa" ei ole samalla lailla kuin jos olisi pidempi tauko edellisestä pitkiksestä. Samaan hengenvetoon kerron, että mittautin veriarvoni tällä viikolla, ja rauta-arvot ovat myös ok tasolla. Hemoglobiini 142 ja Ferritiinikin sivuaa ennätystäni ollen 66,4. Eli sen suhteen ei suurta huolta. Rautapillereitä napsin satunnaisesti, mutta pistävät vatsan sen verran sekaisin, että ihan jatkuvasti en pysty niitä syömään.

Ja sitten päivän agendaan... Oli lomarahavapaita vielä jemmassa, ja pidin yhden niistä eilen. Pohdin hetken pitkän pyörälenkin ja pitkän juoksulenkin välillä. Koska päivälle oli luvattu mahdollisia sadekuuroja, päädyin juoksulenkkiin. Sateella (erityisesti kylmällä kevätsateella) pyöräily ei ole oikein minun suosikkilistalla.

Valitsin reitiksi kompaktin kympin lenkin kotinurkilta. Auton saisi reitin varteen huoltopisteeksi, joten jos tarttisi lisäjuomaa tai vaihtovaatetta, niin reitiltä ei tarttisi poistua. Tiesin kyllä mihin läksin. Kierroksesta 7 kilsaa on soratietä, ja niistä 4 kilsaa hitsin hankalakulkuista sepeliä. Loput asfalttia. Toisaalta reitti on muuten mukava. Soraosuus kulkee metsän keskellä, suojassa tuulelta ja liikenteeltä. Lähdin reissuun sillä asenteella, että hölkkäilen niin monta kierrosta kuin ok:lta tuntuu, takaraivossa tavoitteena kuitenkin mara tai jopa ultra.

Alkuun lopputulos, ja sitten miten sinne pääsin.

Ekalla kierroksella oli musaa mukana että alkukankeus lähtisi huomaamatta. Loppumatkan reissasin ihan vaan omien
ajatusten kanssa. Aika monta ajatusta tuossa ajassa ehtiikin tulla ja mennä. Osa niistä liittyi reittivalintaani :)

Lähdin alusta asti tosi rauhallisen varovasti liikkeelle. Tarkoitus oli tehdä matkaa, ei kiriä aikaa. Kuuntelin alkumatkasta musaa, jotta aamunkankea kroppa heräsi vähän kuin salaa. Neljän kilsan jälkeen pistin kuitenkin kuulokkeet jo pois ja jatkoin matkaa kuunnellen metsätien ääniä ja omia ajatuksiani.

Ei kiva alusta juoksulle. 

Poikkimetsäntien lenkki. 7 km soraa ja sepeliä, 3 km asfalttia. 

Eka kierros meni mukavasti. Juoksuliivissä kulki pieni määrä vettä ja vähän evästä mukana. Auto oli reitin varressa ja sieltä oli tarkoitus tankata lisää juomaa ja välipalaa sitten kun tarvis tulisi. Lähdin toiselle kierrokselle kuitenkin suoraan, vielä ei ollut tarvetta pitää huoltopaussia.

Toinen kierros meni samoin oikein passelisti. Tietysti se alkaa jo tuntua kun parikymppiä tulee mittariin, mutta kaikinpuolin fiilis oli hyvä. Muistuttelin itselleni että pidän niin rauhallisen vauhdin että sykkeet pysyy matalana ja jaksamista riittää lisäkierroksille. Tokan kierroksen jälkeen kävin autolla syömässä banaania ja juomassa muutaman hörpyn mehua.

Kolmannen kierroksen alussa tuli puolimara täyteen. Otin kameralla väliaikatuloksen talteen. Keskivauhti tässä kohdin 6:39 min/km välipalapaussin kera.

Reitti tuntuu mäkisemmältä kuin se sitten onkaan!? Olin vähän yllättynyt miten vähän nousumetrejä kertyi, vaikka erityisesti
sepelipätkällä tuntuu mäkiä olevan koko ajan. Ehkä se hankala alusta saa vaan mäetkin tuntumaan pahemmilta.

Kolmannella kierroksella alkoi se sepeli jo tuntua melko epämiellyttävälle lenkkarin alla. Ja minulla on käytössä vieläpä uudet ja paksupohjaiset lenkkarit. Kun jalka alkaa väsyä, on askeleen sijoittaminen vaikeampaa, ja isot kivet kengän alla painaa jalkapohjaa. Mutta muuten mieli korkealla ja positiivinen.

Päivälle oli luvattu sadekuuroja, mutta tähän asti olin saanut hölkkäillä oikein mukavassa kelissä. Aurinko paistoi, mutta lämpötila oli vielä sopivasti keväisen viileä, eikä liian lämmin. Kiittelin itseäni että tuli valittua sopivasti vaatetta päälle. Ei kylmä eikä kuuma. Ja samaan aikaan puiden lomasta vyöryivät mustat pilvet päälle ja alkoi sataa rakeita! Eihän siinä muuta voi kun yrittää keksiä jotain positiivisia ajatuksia, sillä päivää oli pitkälti edessä ja epätoivoon ei voinut vaipua. Ajattelin siis, että rakeet on kivempia kuin vesi. Rakeet ehtii hypätä pois puserolta ennen kuin sulavat, enkä kastu siis yhtä pahasti kuin vesisateessa :) Ilma viileni sateen myötä, ja sain kaivella jo kerran juoksuliivin takataskuun säilötyt sormikkaat takaisin käteen. Onneksi kuuro oli suht lyhyt, ja sen jälkeen aurinko palasi taivaalle.

Harmi kun kuvassa ei kunnolla näy se minkä silmä näki livenä hienosti. Sadekuuron jälkeen aurinko paistoi jälleen,
ja soratiestä nousi höyry. Satumaisen näköistä suorastaan.

Valehtelisin jos väittäisin että neljäs kierros meni helpolla. Jaloissa alkoi painaa, ja mielessä alkoi pyöriä ajatukset lautasellisesta maistuvaa kotiruokaa. Olinko siis jälleen kerran liian vähillä eväillä liikenteessä? Ehkä olin. Mutta kun vatsa sanoo aika nopeesti kovan sanan jos alkaa kovin napostella juoksun aikana. Söin kyllä sitä banaania, napsin GU:n geelikarkkeja ja söin yhden Elovenan välipalakeksin. Ja join mehua huoltopausseilla. Muutaman irtarinkin söin jossain välissä.

Mut joo, viides kierros alkoi ja mara tuli täyteen. Otinpa siitäkin väliaikakuvan. Keskivauhti on tippunut hieman, ja oli tässä kohdin 6:46 min/km. Aikaa on kulunut huoltopausseihin ja toki vauhti on muutenkin hiipunut energiavarastojen vähetessä. Ja taas muistuttelen itselleni, että nyt tehdään matkaa, ei kiritä vauhtia.

Olen ilmeisesti huomaamattani kiertänyt joitain mäkiä, sillä nousumetrit eivät täsmää puolikkaan lukuihin 😏.
Tämä vahvistaa käsitystäni siitä, että mittarin nousuluvut eivät ole ihan tieteellisesti todistettua faktaa. 

Viides ja viimeinen kierros oli raskas. Jalkoja painoi, mutta toisaalta mieli keveni joka kilometri. Oli tulossa ultramatka täyteen. Ei oma matkaennätys, mutta toiseksi pisin. Jos pohjalla olisi ollut vähemmän lähiaikoina juostujen pitkisten velkaa, olisin luultavasti jatkanut vielä kuudennen kierroksen, tai ainakin ohittanut enkkani, joka on 55 km viime kevään Nutsilta. Tällä kertaa kuitenkin riitti tuo 50,7 km joka tuli viidestä kierroksesta. Sillä saa Ultramerkinnän Garminilta, ja pääsee Facebookin #koronajuoksu -tapahtumassa ultralistalle.

Summa summarum: Istahdin autoon ja huokaisin. Hyvä lenkki. Tietää taas hölkänneensä. Sadekuuroja tuli lopulta reissun aikana kolme kertaa, mutta kaikki lyhyitä, ja enemmänkin virkistäviä kuin menoa haittaavia. Lippis suojasi ripsarit, joka on erittäin hyvä juttu 😁. Taas kerran päätin että jätän pitkikset nyt vähäksi aikaa tauolle, ja annan kropan kerätä voimavarastoja. Nähtäväksi jää miten tuo päätös pitää.

Askelmerkkejä

Olen muutamassa postauksessa maininnutkin, että olen hurahtanut Garminin ja Stravan virtuaalimitaleiden ja pisteiden keräämiseen. Aloitin joskus, (no tänään tarkalleen 123 päivää sitten) päivittäisten askeltavoitteiden keräämisen. Ensin oli ajatus kerätä 30 päivän putki. Kun se tuli täyteen, ajattelin että ehkä kerään vielä toiset 30 päivää, koska kuudestakymmenestä putkeen tehdystä päivän askeleet täynnä -suorituksesta saa kahdeksan pistettä ja kivan virtuaalipokaalin. Garminin asetuksissa on lukittuna tavoitteena 9250 askelta päivässä, joka tarkoittaa noin 8 kilometrin siirtymää jalkaisin päivän aikana.

Koska askelia kertyi normaalia enemmän, päivittyivät myös Garminin mittaamat "eniten askelia viikossa ja kuukaudessa" ennätykset uusille päivämäärille. Siitä sain ajatuksen, että jonakin päivänä teen sen mittaisen päivätaipaleen, että saan myös "eniten askelia päivässä" ennätyksen päivitettyä vuodelle 2020. Edellinen ennätys oli viime vuoden toukokuulta, kun olin juoksemassa Nuts 55 km polkujuoksukisaa Kuusamossa.

En malttanut ajatusta kovin kauan hautoa, vaan rupesin pikaisesti tuumasta toimeen. Järjestin itselleni mahdollisimman "vapaan" sunnuntain 26.4. ja aloin suorittaa päivän askeleita täyteen. Vapaalla tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että lapsille oli ruoka ja ohjelma valmiina, ja muutkin projektit oli siirretty toiseen kohtaan.

Seuraavassa muutama rivi siitä miten päivä eteni:

Aamumara, hidas sellainen

Aloitin lenkkeilyn jo seiskalta aamulla. Yleensä en koskaan lähde lenkille niin aikaisin. Kroppa ei vaan ole sitä aikaa vielä hereillä, ja yleensä haluan syödä viikonloppuna aamiaisen rauhassa. Lenkille lähden normisti vasta kympin jälkeen. Olin tällä kertaa herännyt kyllä ajoissa, koska odotin jo niin jännittyneenä kivaa treenipäivää. Söin liian tukevan aamiaisen ja lähdin heti sen jälkeen matkaan. Virhe. Oli muuten tuskaiset ekat kilometrit täydellä vatsalla... Reitiksi valitsin reilun neljän kilometrin mittaisen asfalttilenkin kodin ympäristössä. Näin siksi, että tarkoitus oli pitää kotia huoltopisteenä. Säästyin kantamasta eväitä ja vettä mukanani. Tiesin että marasta tulee raskas, sillä kroppani ei todellakaan ole tottunut juoksemaan maraa kolmena viikkona peräkkäin kuten nyt oli tapahtumassa. Oli oletettavaa että vauhti olisi hidas.

En edes yrittänyt juosta. Hölkkäsin rauhallisesti, kuuntelin musaa ja äänikirjaa, pidin ajatukset tiukasti siinä että nyt kerätään mittaa, ei nopeutta. Pidin monta huoltopaussia ja kävelin loppumatkasta osan aikaa. Sain maran valmiiksi ajassa 4:55:48, joka on kaikkien aikojen hitain marani.

Tässä kohdin pidin ruokatunnin. Söin kunnon annoksen oikeeta kotiruokaa, kävin suihkussa ja vaihdoin vaatteet kuiviin ja puhtaisiin.

Kävelylenkki x 2

Teki tosi hyvää jaloille lähteä pienelle kävelylle suht nopeasti maran jälkeen. Käpöttelin hissuksiin lähimaisemissa kahdeksan kilsan lenkin. Sen jälkeen pakkasin lapset autoon ja käytiin isäntää moikkamassa sen projektien äärellä metsän keskellä Soukkiossa. Paisteltiin makkarat nuotiolla ja istuksittiin hetki. Jalat vähän kangisteli.

Koska tarvittava askelmäärä ei ollut vielä läheskään täynnä, heitin muksut kotio, ja lähdin taas tallaamaan kylänraittia. Tällä kertaa tarvittiin lähes neljäntoista kilsan lenkki että mittari näytti sitä mitä halusin. Halusin nimittäin, että päivittäinen askel-ennätys ylittyy juurikin lenkin aikana, eikä vasta kotona keittiötä kierrellessä.

Iltapala maistui makoisalta ja sohva kutsui kun projekti oli valmis. Kilometrejä siis yhteensä noin 64 ja aikaa näihin käytettynä melkein yhdeksän tuntia. Tietystikään sohvalla ei voinut ihan koko iltaa makoilla, syytä oli tehdä myös muutama venyttelyliike päivän päätteeksi.

Hauska deltalji oli, että samalle päivämäärälle päivittyivät sinä päivänä kaikki askeleisiin liittyvät ennätykset. Nyt kun projektista on kulunut hetki, päivittyi kuukausienkka huhtikuun loppuun, ja tosiaan tuo kerätty päiväsarja tänään 123 päivää.

Kymmenen kierrosta. Melko tylsää, mutta hitsin kätevää kun huolto
on reilun neljän kilsan välein. 

Päiväenkka kasvoi reilulla tuhannella askeleella viime keväisestä.

Nythän näitä merkkejä on jo kaksi, ja pohdin mielessäni jatkanko vielä.

Päivittäisten askelten kerääminen on melkomoista "kyttäämistä". Vaikka liikun paljon, en tosiaan normaalisti juokse joka päivä. Kävelen jonkun verran, mutta en kahdeksaa kilometriä. Nyt kun eletään Korona-aikaa, ja tehdään etätöitä, jää nekin askeleet kävelemättä, jotka tulisivat työmatkasta (yhteensä kolme kilsaa). Kotona koneen ääressä istuessa askeleet jäisivät helposti tuhanteen, jos ei pidä "välituntia" tai käy kunnon lenkillä töiden jälkeen. Toisaalta nyt kun on hyvä putki päällä, ei millään malttaisi lopettaa. Olis kauhea homma päästä samaan uudestaan.

Fillaripitkis ei yksin riitä

Ja vielä esimerkki päivästä jolloin askeleiden keräämistä piti oikeesti suorittaa isolla ässällä. Sellainen päivä oli eilen. Olin jo pitkää haaveillut tekeväni pidemmän pyörälenkin kun noita askelmerkkejä on tullut keräilyä muiden lajien kustannuksella. Pidin lomarahavapaan töistä, ja lähdin aamutuimaan tekemään rennon rauhallista pyörälenkkiä. Lenkille tuli mittaa 130 kilsaa, ja aikaa siihen käytin kaikkineen melkein kuusi tuntia. Lenkin jälkeen oli luonnollisesti nälkä, vaikka eväitä olin matkalla vähän napsinutkin. Ruokailu ja suihku, ja sitten - kävelylle! Kyllä. Askeleita oli fillarilenkin jälkeen kasassa vajaa tuhat, joten kuuden kilsan kävely, ja kotona pientä puuhastelua keittiön ja kodinhoitohuoneen välillä jotta askeleet tuli kasaan. Ei siis suinkaan suoraan sohvalle köllimään.

Fillarilenkistä Strava palkitsi minut hienolla virtuaali-muistiaisella, joka luonnollisesti kruunasi kaikki vaivat :)

Uusi, turvallisuutta lisäävä takavalo ekaa kertaa mukana matkassa.
Valo hyytyi ennen kuskia. Matkalla tarkistin että valo toimii, kotipihassa
huomasin kuitenkin että lampun akku oli kaput. Mie voitin!

Lahdessa Renkomäen liittymä on kammotus fillaristille kaikkine tietöineen.
Päivän tuulitilanne oli sellainen, että Lahdesta Askolaan (eli noin 60 km)
oli vastatuuli.

Tulihaa napattua sadan kilsan kertapyöräilymitali toukokuulle. 

Summa summarum: ehkä sitä voisi tehdä tyhmempiäkin juttuja. Minä olen melko hidas, mutta suhteellisen sitkeä liikkuja. Onnea on liikunnalle pyhitetty päivä ja rasituksesta kolottava kroppa päivän päätteeksi. Lepopäiviä voisi kalenteriin lisätä, vaikka lasken kyllä lepopäiväksi sellaisen, kun ohjelmassa on ollut liikunnan saralla ainoastaan rauhallinen kävelylenkki. Palauttavaa liikuntaa ja iloa aisteille jos lenkin pääsee vielä tekemään vaikka metsäpoluille. Askeleita kerään niin kauan kuin se kivalta tuntuu ja terveenä pysyn. Jos Korona iskee ni askelputki katkee.

Koronajuoksuja

Vallitsevan pandemian vuoksi kaikki kisat on peruttu, eikä virallisia tuloksia pääse tekemään. En voi kyllä rehellisesti sanoa että ihan kauheesti edes virallisia kisoja olen juuri nyt kaivannut, eikä kuntoa ole viilattu nopeusennätysten hakeminen mielessä muutenkaan. Olen höntsäillyt enemmän fiiliksen mukaan, ja hakenut treeniin haastetta pitkistä lenkeistä ja maastosta.

Somessa pyörii kuitenkin useita foorumeita, joiden kautta erilaisiin haasteisiin ja tempauksiin voi osallistua "etänä", eli tekemällä suorituksen itekseen, ja postaamalla sen sitten ryhmälle tiedoksi. Yksi tällainen on Koronajuoksu  

Aikani seurailin ryhmää, ja päädyin sitten lopulta postaamaan sinne itsekin muutaman suorituksen. Matkavaihtoehtoina ovat 5 km, 10 km, puolimara ja mara. Ehkäpä linttaan itteni listoille myös lyhyillä matkoilla, mutta toistaiseksi olen osallistunut vain pidemmille matkoille. Juoksut olen tehnyt enempi omina pitkiksinä, yrittämättäkään saada parasta mahdollista aikaa. Koronajuoksun tulosluettelossa on hirveen kovia aikoja, kaukana minun suorituskyvystä. Kisailen ryhmässä mukana enempi siitä syystä, että on hienoa että joku on viitsinyt ruveta puuhaan ja perustaa noin hienon sometapahtuman. On mahtavaa olla omalla panoksellaan kasvattamassa tuloslistan pituutta.

Kiitos Antille tästä hienosta somekisasta! Ja kiitos myös kaikile ryhmän ylläpitäjille

Tässä muutamalla sanalla Koronajuoksuista joita olen tehtaillut lähiviikkoina:

Mäntsälä puolimaraton 28.3. (21,2 km) 2:06:14

Mäntsälä maasto 4.4. (21,7 km) 2:30:56

Maastomara 12.4. (42,2 km) 5:18:57
Radanvarsimara 18.4. (42,2 km) 4:30:02

Homma lähti alkuun puolimarasta, jonka kävin hölkkäämässä Mäntsälä Maratonin reitillä maaliskuun lopussa. Tarkoitus oli tehdä lauantaipäivän pitkis, saada nimi Koronajuoksun listoille ja kauheesti houkutteli tehdä lenkki paikallisen marareitin maisemissa. Vähän mainosta Mäntsälä Maralle, olenhan itse vahvasti järjestelyissä mukana. Reittikierroksen mitta on 6,2 km, eli marasta tulee ylimittainen kun mara juostaan seitsemänä kierroksena, eikä kierrokset mene tasan puolikkaallekaan. Siksipä juoksentelin kolme kierrosta ja neljättä sen verran että puolimara tuli täyteen. Kierros starttaa paikalliselta urheilukentältä, ja siellä minulla oli auto parkissa toimittamassa huoltopisteen virkaa. Autossa oli vesipullo ja pientä naposteltavaa. Tosin tuolla matkalla ei vielä kauheesti lisäenergiaa tartte, varsinkaan jos ei juokse ennätysvauhtia. 

Kaunis, aurinkoinen päivä, ja listoille ajalla 2:06:14.

Seuraava pitkis oli puolimara Mäntsälän Hirvihaaran kuntoradalla 4.4. Tämä juoksu ei päätynyt Koronajuoksun listoille, sillä aika oli heikompi kuin tasaisemmalla reitillä juostu Mäntsälä puolimara. Halusin siitä kuitenkin muutaman sanan jättää blogiini muistiin, sillä sinä päivänä sain paljon iloa tuosta lenkistä ja sen muisteleminen saa vieläkin minut hyvälle tuulelle. Varsinainen syy miksi juoksin pitkistä Hirvihaarassa oli se, että siellä maasto on tosi mäkistä, halusin mäkitreeniä, ja halusin kerätä Stravan "juokse 2000 nousumetriä huhtikuun aikana" -haasteeseen reippaan alun. No, nousumetrejä tuli 627 m ja aikaa meni 2:30:56. Hirvihaaran lenkki on noin neljä kilometriä, ja tälläkin reissulla auto toimitti huoltopisteen virkaa kuntomajan edustalla reitin varrella. 

Aika eväspaussien kanssa. Reitillä ei ollut liukasta, vaikka kuvassa
vähän lunta näkyykin. Juostu polkujuoksukengillä ilman nastoja

Oikeastaan hullaannuin huomiosta, että miehää pystyn juoksemaan pitkiksiä hyvinkin kuhan en yritä juosta itelleni liian kovaa. Ei sen olisi pitänyt mikään yllätys olla, mutta minulle tämä ajatus antoi uudenlaisen vapautuksen henkisesti. Voin tehdä pitkiä lenkkejä vahtimatta vauhtia ja nauttia vaan omasta ajasta omien ajatusten, äänikirjan, tai hyvän musiikin parissa. Pitkä lenkki kuluttaa ylimääräiset angstit ja tekee kropasta ja mielestä raukean ja levollisen.

Takaraivossa oli alkanut koputella ajatus maratonin juoksemisesta. Stravassa oli huhtikuulle tarjolla maraton-virtuaalimitali ja samoin Garmin antaa maramerkin ja kahdeksan pistettä aina kun maran saa aikaiseksi. Olin niin ihastunut Hirvihaaran mahtaviin lenkkimaastoihin, että päätin lähteä sinne katsomaan paljonko tyttö jaksaa. Ajatus oli, että sen verran kerään kilsoja ku kivalta tuntuu (tuntuuko mara koskaan kivalta viimeisillä kilsoilla... 🤦‍♀️). Päiväksi valikoitui Pääsiäis-sunnuntai 12.4. Sopiva viileä ja vähän sateinen keli tarkoitti, että radalla ei tarvinut väistellä ihmisiä, ja minulle tuntuu sopivan juurikin tuollainen keli. Pistin kasari-ysäriä kuulokkeisiin ja aloin kiertää neljän kilsan kierrosta. Alusta asti kävelin kaikkein jyrkimmät mäet. Autolla kävin juomassa ja ottamassa energiaa parin kierroksen välein. Kun matkan palasteli pienempiin osiin, eteni kilsat kuin huomaamatta. Kymmenen kertaa koko lenkki ja kolme kertaa pikkulenkki majan lähistöllä. Valmista tuli ajassa 5:18:57 eli noin seitsemän ja puoli minuuttia per kilsa. Kun nousua tuli reissulle 1226 m, niin ihan helpolla en itseäni päästänyt. Lopun iltaa oli kyllä kieltämättä pientä jäykkyyttä jaloissa.

Lopullisessa ajassa 5:18:57 mukana pari pisutaukoa, joiden ajaksi laitoin
mittarin paussille, ettei puskareissut tule karttajälkeen. Kuvan aika
ilman pausseja.

Hommahan lähti sitten ihan laukalle kun viikon päästä tuosta maastomarasta, eli 18.4. lähdin tekemään lenkkiä radanvarrelle ihan kotinurkille. Tarkoitus ei todellakaan ollut juosta maratonin mittaista lenkkiä, vaan käydä vain kokeilemassa miten kroppa on edellisestä reissusta toipunut. Otin kuitenkin varmuudeksi evästä ja juomaa mukaan reppuun, ja perustin huoltopisteen valitsemani reitin varrelle. Reitti valikoitui tällä kertaa siten, että hain soratietä, mahdollisimman tasaista, ja lisäksi sopivan mittaista lenkkiä, että huolto on helppo järjestää. Bonuksena oli reitin varren pusikot, jotka voisivat toimittaa pisupaikan virkaa jos tarvis olisi. Lenkin mitta oli 3,5 km eli kuudella kierroksella saisi puolimaran kasaan, ja jos tuon määrän tuplaisi, olisi mara taas juostu. Ensimmäiset kuusi kierrosta menivätkin ihmeen kevyesti. Keskivauhti oli kuusi minuuttia kilsalle, vaikka matkaan mahtui juomapaussejakin. Ei siis kovaa juoksua, mutta sopivan rennon letkeetä menoa, ja tärkeintä oli, että meno tuntui hyvältä. 

Kun puolikas oli täynnä, lähdin vielä kierrokselle. Jalkapohjissa alkoi tuntua vähän juilimista, muuten kaikki oli ok. Tuo jalkapohjavaiva on sellainen uusi tuttavuus, joka on alkanut häiritä lenkkeilyä lähiaikoina. Luultavasti pohkeet, akillesjänteet ja jalkapohjan alue ovat vaan niin kireät, että pidemmillä lenkeillä jalkapohja alkaa ärtyä. Koska olo oli muuten ok ja tuntui että kropassa riittää voimaa ja pää kestää, päätin jatkaa lenkkiä. Vauhti toki hiipui, ja jouduin käyttämään huollossa vähän enemmän aikaa, sillä nyt piti alkaa jo tankata energiaakin. Viimeinen kierros oli raskas, mutta mitä muuta olisin voinut odottaa. Toisaalta ilo alkoi samaan aikaan kihelmöidä vatsanpohjassa (toki vatsassa kihelmöi tässä kohdin jo muutenkin, koska pitkät lenkit tuppaavat samaan vatsan vähän levottomaksi... 😏) Vikalta kierrokselta sen verran vielä eteenpäin että mara tuli täyteen. Sitten köpöttely huoltopisteelle, reppu selkään ja loppuverraksi kävely kotiin reilun kilsan päähän. Jalat oli jäykät! Tämä mara pääsi sitten Koronajuoksulistalle tiputtaen maastomaratulokseni sieltä pois. Aika parani yli kolme varttia, mutta nousuakin oli melkein kilsa vähemmän. 

Lopullinen aika taas vähän kuvassa olevaa aikaa enemmän, eli 4:30:02 

Huoltotie tai mikä lie. Soratie joka kiertää muutaman alikulun kautta
junaradan varrella. Asemalle asti ei ihan mennä. Toisessa alikulussa aina iso
lammikko jota pitää varoa, ja reitillä on myös muutama sulkuportti, joiden
kiertäminen hidastaa vähän menoa. Mutta kiva pätkä. Suht tasainen. Nousua
323 metriä maran mitalla.

Huoltopiste repussa. Vaikka reppu oli "jemmassa" ladon seinustalla, laitoin siihen
silti lapun, että satunnainen koiranulkoiluttaja ei luulisi repun unohtuneen siihen
ja veisi sitä mukanaan. Huoltopiste oli reitin varrella ja toimi oikein hyvin.

Per 19.4. olen tällä tuloksella N40 sarjassa sijalla 2 ✌

Summa summarum: hauskaa tekemistä on ollut. Ehkä pitkikset jäävät nyt hetkeksi tauolle, tiedä häntä. Tai sitten eivät. Tarkoitus ei ole rikkoa paikkoja, vaan totuttaa kroppa pitkiin lenkkeihin sopivalla aikataululla. Ei sillä, pitkiä suorituksia on historiassa tehtynä (tri-täysimatkoja x 2, tri-puolimatkoja x 4, Nuts 55 km ja pelkkä mara x 8). Tallaiset ex tempore maratonit ovat kuitenkin uusi juttu minullekin. Ja varsinkin kaksi maraa viikossa, joista toinen mäkireitillä. 

Loppuun vielä kuvat hienoista virtuaalimitaleistani näiden suoritusten tiimoilta

#notkeiluhaaste - projektiraportti

Aina pitää olla jotain jännää odotettavaa tai joku haaste minkä toteutumisesta haaveilee ja mitä kohti ponnistelee. Tällä hetkellä kisakalenteri ammottaa tyhjyyttään aina syksyyn saakka, joten itseni piristykseksi olen keksinyt muita haasteita.

Ajatus #notkeiluhaasteesta sai alkunsa siitä, että olen kymmenisen kuukautta kärsinyt oikean pakaran limapussin tulehduksesta (kai). Tämä vaiva on viime kesän jälkeen diagnosoitu muutamaksikin eri syndroomaksi tai viaksi, ja olen yrittänyt hoitaa sitä niin venyttelyllä, hieronnalla, kuin kortisonipiikillä. Kyseessä on vanha vaiva, joka vaan aktivoitui melko kinkkiseksi viime heinäkuussa.

Ja miten tämä liittyy notkeiluun...

...koska oikea pakara ja sitä kautta takareisi kirraa ja sattuu venytyksessä, olen venytellyt viime kuukausina normaaliakin vähemmän. Venyttely on siis ollut eri lailla epämiellyttävää kuin yleensä. Oikeastaan kaipaan sitä tavallista venyttelyn tuottamaa nipistelyä. Tuo kirraava kankku nimittäin sattuu sillai täysvaltaisesti ja määräävästi. Lisäksi olen juoksennellut poluilla ja mäkisissä maisemissa aiempia vuosia enemmän, ja siksi jalkaparat olisivat kaivanneet normia enemmän huoltotoimia. Olen siis päätynyt tilaan jossa olen erittäin jäykkä ja kankea.

Päätin tehdä asialle sen mitä sille voi järkevin panostuksin tehdä. Venytellä päivittäin vähintään kaksi viikkoa, ja toivoa että siitä jäisi aivoihini positiivinen muistijälki ja arkeeni rutiini, joka olisi mieluinen, ja joka parantaisi hyvinvointiani. Tiedän että tulehtuneen limapussin venyttely ei ole erityisen järkevää, siksi olen yrittänyt tehdä venytykset siten, että en ärsytä kankkua liikaa. Tämä puolestaan aiheuttaa sen, että venymisprosessi on vähän hitaampi kuin toivoisin.

Nyt kerron päivä päivältä tämän kahden viikon ajalta miten projektini eteni, ja miten se jatkuu koeajan jälkeen.


Päivä #1 (la 28.3.2020)

Päivä nro yksi on aina paras kun jokin idea iskee takaraivoon. Saan inspiraation ja kuningasidean, ja haluan toteuttaa sen heti. Aloitus ei voi odottaa iltapäivään tai edes lenkiltä paluuseen. Saan lenkille lähtiessä idean notkeilla pari viikkoa ja puhkun heti iloa ja onnea upeasta ideastani. Alkutilanne on kuvattava jo ennen lenkkiä että voin pyöritellä ajatusta mielessäni lenkin aikana. Hymyilyttää. Rinnassa on sellainen lämmin tunne. Olen vähän pöllö - tiedetään.

Ihan ensimmäiseksi sanon puolustuksekseni sen, että ennen tätä kuvaa en ollut lämmitellyt yhtään, mutta en siis myöskään ole panostanut venyttelyyn (koskaan) riittävästi. Olen tässä lähdössä pitkälle lenkille, ja kuitenkin inspiraatio #notkeiluhaasteesta kutkutteli takaraivossa niin voimakkaasti, että päätin ottaa kuvan alkutilanteesta.

Myös lapset testasivat notkeusasteensa. Melkein yhtä jäykkiä ovat ku äitinsä

Ekana notkeilupäivänä tein puolen tunnin venyttelyn YouTubesta "treenaakotona.com" tahtiin. Tämä oli ihan passeli video aloittelijalle. Alkuperäinen haaste oli, että venyttelyä tulee tehdä vähintään vartti päivittäin, mutta toki halusin sen ylittää heti, ja etsin käsiini videon jonka mitta on puoli tuntia. 


Päivä #2 (su 29.3.2020)

Tänään treeniohjelma oli löysempi kuin eilen muuten kuin notkeilun suhteen. Pieni patikkalenkki perheen kanssa, mutta notkeilua sitten sen jälkeen kokonainen tunti. Tässä kohdin saan sormenpäät lattiaan suorin jaloin kun olen siis ensin notkeillut tunnin. Tekemistä siis on, jos (ja kun) haluan edetä edes keskinotkeiden porukkaan. Fiilis oli hyvä. Vaikka venyttely aiheuttaa kasvojen kiristymistä ja suhteellisen kovaa nipistelyä lihaksissa, tulee siitä kuitenkin lopulta jotenkin rentoutunut ja hyvä olo.

Tarvitaan vahvasti kuminauhaa että jalkaa saa nostettua kattoa kohti.

Tänään YouTubesta valikoitui venyttelyseuraksi "Spartan Gear - kokonaisvaltainen venyttely"

Päivä #3 (ma 30.3.2020)

Kroppa lämpeni tänään kuuden kilsan reippaalla lenkillä, ja pääsi sen jälkeen venytykseen notkeiluhaasteen parissa. Tunnin setti tänäänkin. Vaikka tiedän että malttia tarvitaan tässä(kin), niin kyllä täytyy sanoa että tiukassa on notkistuminen. Olen kuitenkin positiivisen odottavaisin mielin miten projektini etenee.

Päivä #4 (ti 31.3.2020)

Motivaatio on korkealla ja venyttely tuntuu hyvältä. Tänään jopa näytti siltä että olen vähän edistynyt. Sormet menivät jo kunnolla maahan, joten otin avuksi lasten vanhan korokejakkaran että sain kuvattua paljonko sormet menevät varpaiden ohi. Kyllä tuossa muutama sentti on tullut lisää liukumavaraa sitten ensimmäisen päivän. Notkeilua tänään kolme varttia.

Päivä #5 (ke 1.4.2020)

Töiden jälkeen lähdin ulos auringonpaisteeseen pitkälle kävelylenkille. Lenkin jälkeen kroppa oli mukavasti vastaanottavainen notkeilutreenille. Sitä herkkua tarjoilin itselleni tänään taas tunnin. Olen vahvasti sitä mieltä että tämä haaste on vörttii eli kannatti ryhtyy puuhaan.

Päivä #6 (to 2.4.2020)

Käytän lähes joka kerta notkeilussa apuvälineenä hierontapalloa. Olen kuullut sanottavan, että tuota kun pyörittelee jalkapohjan alla joitain minuutteja per koipi, niin johan alkaa varsi taipua. Ja totta se on. Jotain taikaa tuossa pallossa on. Ja samaan aikaan minä olen ihan parasta kohderyhmää, sillä jalkapohjani ovat olleet jo jonkin aikaa melkoisen kireät ja ärtyneet. Olen luultavasti juoksennellut itselleni liikaa, liian mäkisiä lenkkejä, ja jättänyt lihashuollon tekemättä. Se ei ole ainoastaan "takaketju" joka kirraa, vaan minulla kirraa ihan joka suunnasta. Lisäksi tuo jo alussa mainittu viime kesästä asti vaivannut oikean kankun ärtymystila (limapussin tulehdus kai) aiheuttaa haasteita koko oikean puolen toimintaan. Asentovirhettä hyvin suurella todennäköisyydellä. Ja luultavasti myös vasemman puolen toimimista tuurauspuuhissa kun oikea puoli vihloo kovin paljon erityisesti ylämäkiin loikkiessa.

Päivä #7 (pe 3.4.2020)

Ensimmäinen notkeiluviikko valmis! Ja oli muuten inspiroiva päivä tänään. Sain suorin jaloin nyrkit maahan ensimmäistä kertaa varmaan koskaan! Pienen mittailun jälkeen kävi selväksi, että varteni on notkeutunut kahdeksan senttiä. Alkutilanteessa sain sormet hipaisemaan lattiaa, ja minun sormenpäästä on kahdeksan senttiä tuohon rystysen kohtaan. Viikon aikana venymistä on siis tapahtunut keskimäärin reilu sentti päivässä. Se saa minut haaveilemaan että jonakin päivänä saan kämmenet maahan ilman tuskaista irvistystä. Tai että saan ne kämmenet maahan vaikka sen tuskaisen irvistyksenkin kanssa. Ja sitte mie keksin uuden etapin ja jatkan projektia kunnes saavutan senkin.

Päivä #8 (la 4.4.2020)

Tänään lähdin aamulla maastojuoksupitkikselle. Keli oli hieno ja hölkkä kulki mukavasti. Kuuntelin lenkillä pitkästä aikaa musaa äänikirjan sijasta. Hyvin lämmenneet lihakset pääsivät notkeilemaan lenkin jälkeen ensin puolen tunnin perusvenyttelyllä, ja sen jälkeen testailin virtuaalijumppaa. Osallistuin huhtikuun ajaksi Petran online-joogaryhmään. Live-joogat järjestetään sunnuntaisin, mutta lisäksi tarjolle tulee muutamia extra treenejä. Tämä oli yksi niistä. Ehdottomasti erittäin hyvin minulle sopiva formaatti! Jumppatunnit jäävät treeniryhmän käyttöön koko kuukauden ajaksi, eli jos en pääse livelähetykseen mukaan, voin tehdä setin silloin kun se minulle sopii. Ja niin monta kertaa kuin haluan. Eikä minun tartte nolostella jäykkiä jäseniäni ja aloittelijamaisia liikkeitäni koko salin edessä :) - jatkoon!

Päivä #9 (su 5.4.2020)

Verrailin eilisen mäkijuoksun kirraamia koipiani pitkähköllä (10 km) kävelylenkillä heti aamusta. Kävelyn jälkeenkin takareidet olivat aika jumissa, joten notkeiluhaasteen suhteen oli ilmoilla pientä takapakkia. Sai kyllä tosissaan ähistä että sai samat "movet" aikaiseksi kuin edellisenä päivänä. Olen kuitenkin positiivisen optimistinen. Kroppa on tuntunut mukavalle ja jalat juostessa ihanalla tavalla rennommilta kuin aiemmin. Eli venyttely tekee oikeesti hyvää. Pitää vaan jaksaa malttaa, ja antaa kropalle aikaa tottua venymään. Ja tehdä se lihashuolto aina ajallaan! Kuvassa kämmenet lattiassa, polvet suorina, mutta jalkojen välissä 65 cm. Siitä on hyvä alkaa hivuttaa koipia lähemmäs toisiaan. Olen parantumaton "datanomi", eli mittailen, taulukoin, analysoin ja tutkailen tuloksia. Mitä enemmän dataa, sitä parempi. Pitää olla mittarit mitä seuraa, se suuntaa tekemistä. Ei mitattu - ei tehty.

Päivä #10 (ma 6.4.2020)

Tänään lihakset lämpenivät pihatöissä haravan varressa. Siitä sitten jumppatrikoot päälle ja notkeilemaan. Tunnin setti. Tässä notkeilumallissa taas kämmenet maassa ja polvet suorina, käsien ja varpaiden välissä 42 cm. Kantapäät maassa. Irvistys ei näy, mutta se on.

Päivä #11 (ti 7.4.2020)

Kohta on alun perin suunniteltu projektiaika täynnä eli kaksi viikkoa notkeilua päivittäin, vähintään vartti kerrallaan. Olen notkeillut paljon enemmän, ja olen vähän edistynytkin. Notkeutumisen lisäksi projektin yksi tärkeimmistä tavotteista on saada notkeilu ja kehonhuolto jäämään osaksi arkea ja treeniä. Ei niin, että sen venyttelyn muistaa tehdä vaan silloin kun on tosi jumissa. Voin jo nyt sanoa, että päivittäinen venyttely on tehnyt hyvää. Siitä tulee sellainen irtonaisempi ja rennompi olo jäseniin. Haluan jatkaa tätä myös perjantain jälkeen (pe on projektiajan viimeinen virallinen päivä)

Tuossa kun olen erilaisia venyttelyasentoja testaillut ja hämmästellyt jäsenteni jäykkyyttä, pistin ilmoille tuon kuvassa näkyvän kysymyksen. Kuten mainittu, olen datanomi, ja haluan numeerisia tuloksia. Itse olisin joutunut kertailemaan pari lukion matikan kurssia että olisin saanut tuon tehtävän laskettua. Onneksi tuttavapiirissäni on viisasta ja matemaattisesti lahjakasta porukkaa ja sain itse asiassa kaksikin vastausta. Keskenään yhteneväiset. Eli notkeuskulmani päivänä nro 11 on tässä asennossa pyöreesti 103 astetta.

Ja huomautuksena vielä, että minulle tuon "posen" pitäminen kuvan ottamista varten oli varmasti paljon haastavampi temppu kuin matikkaneroille kavereilleni laskea kulma. Vastaukset tehtävään tulivat hetkessä ja kaavojen kera. Kiitos molemmille :)  ...salaperäisyys siksi, että matikkanerot ovat pyyteetöntä ja vaatimatonta kansaa lahjojensa suhteen. Stravasta löytyy toisen matemaatikon vastaus jos sitä haluaa kaivella, toiselta vastaus tuli yksityisviestillä eikä hän halua nimeään julkisuuteen. Ootte mahtavia molemmat! Kiitos.

Päivä #12 (ke 8.4.2020)

Tänään liikuntaohjelmassa ei ollut lenkkiä eikä fillaria. Eikä haravointia, eikä muutakaan hyötyliikuntaa, lukuunottamatta työmatkoja ja kauppareissua kävellen. Illalla otin ohjelmaan viime sunnuntaisen voimajoogan, jonka livelähetykseen en silloin päässyt mukaan. Joogahan sisältää ainakin näin kankealla myös notkeilua, joten kroppa lämpeni niin voimaosuuksista kuin notkeilusta. Halusin kuitenkin vielä tehdä vähän extraa pelkän notkeilun parissa, joten jatkoin joogan jälkeen vielä puoli tuntia venyttelyä. Nalle Notkea katseli miten pärjään.

Ja minulla on tänään taas positiivista kerrottavaa. Jalat ovat tässä asennossa (kuva nro 1) kymmenen senttiä lähempänä toisiaan kuin kolme päivää sitten. Eli kantapäät maassa, polvet suorina ja kämmenet maassa. Jalkojen väli 55 cm. Kuva nro 2 kuvaa sitä, montako senttiä pitää saada vielä kämmenet alemmas että ne ovat maassa kun minä pidän jalat suorina. Matkaa maahan on 8 senttiä. Ei mahdoton, mutta vaativa. Oikea kankku kirraa ihan hitsisti, ja voi olla että joudun antamaan sille reilusti aikaa notkeutumisen suhteen. Ja mahdollisesti pari kortisonipiikkiä lisää....

Päivä #13 (to 9.4.2020)

Alkaa virallinen projektiaika olla loppusuoralla ja se saa mieleni melkein haikeaksi. Onneksi tätä notkeilua on mahdollista (ja tarkoituskin) jatkaa myös teemaviikkojen jälkeen. Ehkä en ihan joka päivä notkeile, tai ehkä notkeilenkin, mutta en varmasti tuntia kerrallaan. Haluan kuitenkin pitää kiinni niistä pienistä edistysaskeleista joita olen saavuttanut, ja notkeutua vielä lisää.

Mittailupuuhia jatkoin tänäänkin. Merkkailin jumppamattoon teipillä kohdat joissa jalkoja pidin kun kämmeniä hivutin maahan. Sain vielä muutaman sentin jalkoja lähemmäs toisiaan. Todella tiukkaa kyllä teki niiden kämmenien kanssa kun jalkojen väli oli 50 senttiä.

Päivä #14 (pe 10.4.2020)

Pitkäperjantain aamu lähti käyntiin pihan haravoinnilla, jota seurasi hieman lenkkeilyä. Sekä hölköttelyä, että pieni testilenkki fillarilla. Fillarissa ei ole mitään testaamista, mutta uudessa ajotietokoneessa on. Joo, mutta itse projektiin. Kroppa oli mukavasti lämmin ja liikutettu, kun aloitin notkeiluhaasteen viimeisen virallisen notkeilutreenin. Treenin ainut kantava teema oli, että niin kauan se kestää kunnes jollakin mittarilla tulee notkeus-ennätys. Olishaa se nyt surullista päättää projekti huonompaan tulokseen kuin mihin on pystynyt projektin aikana.

Alku oli kankea ja hieman jo huolestuin että mitenköhän tässä käy. Tunnin äheltämisen jälkeen olin saanut aiemmat tulokseni kiinni, ja pääsin yrittämään ennätystä. Tällä kertaa suoritin mittauksen vanhaan kunnon peruskoulutyyliin. En tiedä teistä, mutta minun liikkatunnilla istuttiin salin lattialla jalkapohjat sellaista pitkää puista penkkiä vasten, ja opettaja mittasi että mihin asti sormet yltää kun oppilas nojasi eteenpäin ja venytteli. Varmaan jo arvaatkin että sain aina huonot arvot niistä mittauksista, vaikka muuten kyllä pärjäsin liikassa tosi hyvin. Suunnistus ja venyttely, ne olivat ne minun haasteet.

Koska meillä ei ole puista koulusalin penkkiä, niin lainasin tyttäreni (puukässätunnilla) tekemää yöpöytää tähän tarkoitukseen.  Kantapäät tiukasti kiinni laatikon sivuun ja kurottamaan käsiä ohi varpaiden. Tavoitteeni oli kymmenen senttiä, johon kohtaan liimailin suikaleen teippiä merkiksi. Päätin, että tulos olisi mittauskelpoinen vain jos pystyn pitämään asennon vähintään kolme sekuntia.

Lopulta sormenpäät ylsivät vähän yli tavoitteen. Yes! Mittaustuloksen katsoin reiluusperiaatteella etusormen kohdalta, sillä etusormea mie kattelin ekalla mittauskerrallakin, kun se ylsi just ja just lenkkarin kärkeen. Tulos on 10, 5 cm. Ja jos rehellisiä ollaan ja palaat katsomaan sitä ihan ensimmäistä mittauskuvaa, niin etusormen kärki on lenkkarin päällä, ei maassa. Eli oikeesti venymistä on tapahtunut 11 senttiä!

Se olis siinä. Kello pysähtyi aikaan 1 h 10 min. ja minä julistin virallisen osuuden päättyneeksi.

Summa summarum. Notkeilua tuli kahdelle viikolle yhteensä 11 tuntia. Lisäksi osallistuin projektiaikana muutamaan virtuaalijoogaan, jotka laskisin kehonhuolloksi normaalisti, mutta tässä projektissa laskentaan otettiin mukaan vain venyttely.

Yksitoista tuntia ja yksitoista senttiä. Venymistä olisi mahdollisesti tullut jopa enemmänkin jos kankkuvaiva ei hidastaisi tahtia. Olen oikein tyytyväinen tulokseen, ja aion jatkaa notkeilun merkeissä jatkossakin. En varmasti häiriköi somessa notkeilupostauksilla joka päivä kuten projektin aikana, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä kerron kun merkittävää edistymistä on tapahtunut :)

Mukavan letkeää ja notkeaa Pääsiäisen aikaa!