Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän, jos sitäkään

Joo ei. Mikään paikka ei ole hajalla. Kiitos. Ihanaa. I love it.

Ehkä juuri siksi kun mikään paikka ei ole rikki ja olen voinut treenata pääsiäispyhät tosissaan, olen saanut nauttia siitä ihanasta liikunnan tuomasta endorfiinintäyteisestä kolotuksesta jota sillä lailla vinksahtanut mieleni kaipaa.

Neljän päivän aikana olen uinut, juossut ja pyöräillyt. Yhteensä 10,5 h. Selkälihakset ovat kertoneet että tuli uitua, ahteri että tuli pyöräiltyä ja reidet että juostukin on. Kehkojen seudulla tuntuu että happea on vedetty pulssin noustessa vauhtikestävyysalueelta anaerobiselle alueelle. Niin ja tuli se kympin enkka juostua heti ekana pääsiäispyhänä. Eikä menny pintakaasulla. Keskisyke, pienen loppuverran kanssa, oli 169.

Oli myös hienoa miten moni asia loksahti kohdilleen treenimielessä. Pääsiäisvapaat, reissu kotikonnuille ja uimatreenit nostalgisessa teinivuosien treenihallissa. Lastenvahtipalvelut pelasivat mummolassa ja kotona. Kelit sattu kohdilleen ja Spessu pääsi maantielle. Ja tankkaus meni nappiin. Sukulaiset hoitivat ruokapuolen ja kukko hiilarit ;)

Nyt olis sitten pääsiäinen taputeltu ja venyttelyn kautta alkais valmistautuminen arkeen.

HCR? Minä? Hui!

Muutama kova viikko takana ja tällä viikolla sitten se kevyt (vaan 7,5 h). Ihan on syyllinen olo voin sanoa! Pidin tällä viikolla sitäpaitsi oikein kaksi lepopäivää peräkkäin. Osaksi olosuhteiden pakosta, osaksi siksi että kerrankin kuuntelin itseäni ja noudatin coachin ohjeita ja lepäsin kun siltä tuntui. Komen päivän työreissu Saksaan, muutama huonosti nukuttu yö, illallisviinit ja muutama muuten vaan raskas juttu samalle viikolle. Se on se kokonaiskuormitus...

Mutta. Lepopäivinä ehtii jo haaveilla tulevasta ja kun kroppa lepää niin tuntuu että voimia on vaikka siirtää Mäntsälä Rovaniemelle ja mennä hiihtämään :) Mieleen hiipi jutustelu viime suununtailta kun kaveri tarjosi HCR lippua. Itse ei pääsekään muiden menojen takia.

Olen tähän asti kiertänyt kaukaa nuo massatapahtumat ja ajatellut että se ei ole yhtään mun juttu. Mutta. Sinne on lähdössä kavereita, sieltä ruuhkasta on selvinneet muutkin ja kalenterissa oli tilaa.... Ja juoksukunto on ottanut pienen nykäisyn eteenpäin... Koukuttava sarja yhteensattumia.

Tänään kysyin konsultaatiota meidän TRI porukan valmentajalta ja sain semisti myönteisen vastauksen. Alan siis valmistella itseäni henkisesti HCR kuntoon :) Hui.

Kohti kisakautta

Miten sitä nykyistä tilannetta nyt sitten kuvailisi? Vaikka siten, että aika iso osa vapaa-ajasta menee nykyään treenatessa. Viime vuoden 5-6 h/vko on kasvanut 8-9 h viikkotreenimäärään. Työssäkäyvälle kolmen lapsen äidille (jolla on kasa muitakin harrastuksia) tämä teettää satunnaista aikataulujen sumplimistarvetta.

No, fillari on edelleen olohuoneessa. Se auttaa kovasti. Lenkille pääsee kotiovelta ja sieltä on takaisin sitten kun on takaisin. Uintitreenit on ne, joiden järjestely on se haasteellisin. Omalla kylällä ei ole hallia, joten hallille on ajettava 20-30 min. suuntaansa. Lapsista nuorin on 5, eikä osaa uida vielä kuin n. 2 metriä... eli ei voi jättää temmeltämään lastenaltaaseen ilman valvontaa. Hallille on siis päästävä yksin tai isompien muksujen kanssa.

Mutta, treenit on saatu tehtyä ja kroppa on päässyt mukaan uuteen harjoitusrytmiin minusta ihan ok. Välillä saan taas sen tuntuman jonka muistan nuoruusvuosien ajoilta. Ajoilta jolloin treeniä oli tosi paljon ja lisäksi ns. pakollista hyötyliikuntaa oli myös tosi paljon. Halli oli silloinkin kaukana ja sinne mentiin fillarilla. Kuten myös kouluun. Ja lenkitettiin koira ja jaettiin mainokset. Huoh - kaikkea sitä jaksaa 15 - vuotiaana :)

Ja sitten takaisin tähän päivään... Kolme kisavarausta on tehty:

23.4. Vantaa Trail, Polkukymppi eli 10 km juoksua pitkin metsäpolkuja mukana nousua ja laskua.
5.6. Vahtaa Triathlon Sprintti. Elämäni eka triathlon. 750 m uinti, 20 km fillari, 5 km juoksu
2.7. Voimarinne Perusmatka. 1500 m uinti, 40 km fillari, 10 km juoksu. Kesän päätavoite. Ei aikatavoitetta.

Tätä kohti siis mennään. Yhteistreenit pari kertaa kuussa TRI-porukan kanssa, muuten omaa puskemista. Pitkiä treenejä, kahden lajin treeenejä, tiukkoja vetoja, keveitä palauttavia. Joka lajia. Ja voimatreeniä lisäksi. Minulla voimatreeni on lähinnä kansalaisopiston kahvakuulatreeni tiistaisin ja muutama kerta viikossa Corea, eli keskivartalotreeniä.

Pullarit käsivetojen tehostamiseksi hankittu ja käytettykin jo muutamia kertoja. Uintiin oma sykevyö. Pysyy tiiviisti. Kertoo treenin sykkeet. Toimii!

Esimerkkiyhteenvetoa eiliseltä ja tältä päivältä. Lyhyet uinnit (8 v neiti mukana, omaa aikaa 30 min) ja kympin lenkki.

Helmikuun liikuntakalenteri. Muutama vapaapävä, Useampi päivä jossa muutama treeni. "Pokaaleja" omista enkoista (tämän mittarin ajalta) tullut myös useampia kuun aikana. Esim. nopein kymppi, eniten askelia jne. Niin noi siniset palkit on askeleita, ei treenejä. Ihan joka päivä ei tule suositusmäärä täyteen. Fillari ja uintipäivät eivät kartuta askeleita...

Treeni maistuu ja tuloksia on alkanut tulla. Juoksuvauhti on kasvanut, samoin uintinopeus. Fillari raastaa edelleen reisiä, mutta se kai on tarkoituskin... Aina on kiva lähteä lenkille tai hypätä fillarin selkään. Uintihan on mun rakas harrastus ollut jo lapsena. Ollut holdissa 27 vuotta, ja nyt taas mukana arjessa.

Ja sitten se kysymys mihin saan vastata lähes viikoittain - no, onkos sun paino tippunut? Oot varmaan tosi timmissä kunnossa? Joo en ole, ja ei ole tippunut paino. Joku sanoisi että nälkä kasvaa syödessä, mutta kasvaa se juostessakin :) Ruokaa menee, herkut maistuu ja mahamakkara on ja pysyy. Eli älä odota nopeita tuloksia ja maratoonarin figuuria kovin nopeasti jos sinulla on yhtä herkkä herkkuhammas kuin minulla. Tiedänhän minä että muutama kilo pois keventää myös juoksua, mutta enpä ota painosta stressiä. Mahalörppä kertoo että on tullut kolme muksua tehtyä ja vietettyä herkutteluhetkiä treenin lisäksi. Olympialaiset ei oo mun juttu, treenaan siis kyllä kovaa, kilpailen itseäni vastaan armotta ja arkistoin treenidataa intohimoisesti. Kisaan. Mutta otan myös iisisti ja olen itselleni armollinen kun sen paikka on.