Tällä pakkoaskarrustonttukuvalla haluan toivottaa kaikille blogini lukijoille

RAUHAISAA JOULUNAIKAA!

Myytinmurtaja

Kuulkaas, nyt sanon jotain sellaista, mitä en olisi koskaan uskonut sanovani! Ranskalaiset pankit toimivat paljon sujuvammin kuin suomalaiset. Siinä.

Miulla on eräässä suuressa pohjoismaisessa pankissa vielä tili täällä Joensuussa ja makselen sen kautta satunnaisia laskuja ja vielä muutaman vuoden ajan opintolainaa pankille takaisin. Muutettuani Ranskaan pankkisuhteeseen on tullut aivan liikaa ryppyjä ja syyksi arvelen omassa blondissa päässäni tilin todella säälittävää saldoa sekä pysyvää osoitetta ulkomailla, jonne tiliotteiden lähettäminen tulee kalliiksi. En ole siis todellakaan mitenkään hyödyksi suomalaiselle pankilleni. Paitsi opintolainan korkojen muodossa, mutta opintolainaakin olen alkanut maksamaan takaisin ihan omassa tahdissa ja liian suuria määriä kerrallaan eli olen pirullisen kuriton. :)

Syksyn aikana sattui pieni EU-maksuinsidentti, jonka sain nyt viimein täällä Suomessa selvitettyä. Tilanne selvisi miulle suotuisalla tavalla, mutta viimeisetkin luottamuksen rippeet suomalaiseen pankkiini hupenivat kertalaakista. En ala selostamaan sen tarkemmin tätä tylsää tapahtumaa, mutta sen voin kertoa, että ranskalisen NETTIpankkini neuvoja sanoi puhelimessa mm. näin:"Käytit kansainvälisiä IBAN- ja BIC-koodeja siirtäessäsi rahaa suomalaiselle tilille, joten maksu ei voi olla muuta kuin EU-maksu, josta me emme veloita mitään eikä vastaanottava pankkikaan voi veloittaa mitään." Suomalaisen pankkini varsin byrokraattinen selitys kuului puolestaan näin (*haukotus haukotus prkl*):"Maksu on tullut tilille samana päivänä, joten siitä menee 17 euron 0-arvopäivämaksu ja se ei ole EU-maksu. EU-maksu kirjataan tilille kolmen päivän kuluttua maksusta ja siitä ei mene kuluja."

Että näin.

Se ainoa kerta vuodessa

Kaikkeen, mikä on harvinaista, ainutlaatuista liittyy paljon odotuksia. Jos odotukset eivät täyty sitä yleensä pettyy. Yhden ainutlaatuinen voi olla toiselle aivan banaalia.

Olen tänään ollut tasan neljä vuotta Kullan vaimo. Toivottavasti yhteisiä vuosia tulee vielä kymmenittäin lisää. Ainakin nämä kuluneet neljä vuotta ovat menneet todella helposti ja nopeasti. Ja miksipäs ei, kun aviomies on vaan maailman paras. :)

Ranskan televisio opettaa

Ylläoleva mainos on pyörinyt jo vähän aikaa ranskalaisilla televisiokanavilla. Kieltä ei tarvitse sen enempää ymmärtää - se on yksinkertaisesti kampanjamainos maitotuotteiden puolesta ("3 maitotuotetta päivässä") ja mitä ilmeisemmin suunnattu lapsille. Nähtyäni sen ensimmäisen kerran se huvitti minua, mutta toisella kertaa tajusin, mikä siinä samalla minua niin kovasti häiritsi.

Mitä ajatuksia tuo mainos siussa herättää?

Tuppukylän aktiviteetteja ja joulunodotusta

Sesongin aikana myö ei ehditä kovin paljon käydä muualla kylässä, mitä nyt mie käyn ostamassa Kullalle sen tupakkakartongit kylän tabac'sta tai haen joskus ravintolan patongit leipomosta. Muuten tulee 8 kk vietettyä aika sujuvasti hotellin 5000 neliön sisäpuolella. Meijän tuppukylä on kuitenkin aika aktiivinen paikka ja erilaisia kerhoja ja yhdistyksiä on vähän joka lähtöön. On rivitanssikerho, aerobic-tunteja, korttipelikerho, koirien agility-klubi, harrastelijateatteri jne. Tämän lisäksi useat eri tahot (esim. koulun oppilaiden vanhemmat, metsästysyhdistys, eläkeläiset jne.) järjestävät säännöllisesti erilaisia tapahtumia joko rahankeräys- tai hyväntekeväisyystarkoituksessa.

Viime sunnuntaina koulun oppilaiden vanhemmat järjestivät loton eli suomalaisittain bingon. Yksi ystäväperhe sai meijät houkuteltua sinne mukaan ja toisaalta oli ihan hyväkin olla edustamassa hotellia, sillä Kulta oli lahjoittanut kahden hengen illalliskortin yhteen palkintokoriin. Tapahtumapaikkana oli kuten tavallista kylän juhlatalo, salle des fêtes, ja porukkaa oli kuin pipoa. Siellä oli vanhuksia, teinejä, pikkulapsia, uusia ja vanhoja kylän asukkaita ja kaikki sulassa sovussa. Meteli oli mieletön - kuten aina - ja toisin kuin Suomessa edes bingon vetäjän kehotus hiljentyä ei laskenut desibelien määrää. Miulle kerta oli ihan ensimmäinen - joskus ala-asteella olin viimeksi pelannut bingoa, mutta koskaan en ole Suomessa käynyt varsinaisissa bingohalleissa. Täällä bingoja järjestetään joka viikonloppu jokaisessa tuppukylässä ja Kulta oli lapsena aikamoinen bingohai. Se voitti aina jotain ja sen suurin voitto oli hevosen varsa. =D Se ei kyllä ollut saanut sitä pitää ja siitä oli tullut itkupotkuraivarit kuulemma. Myö ei kuitenkaan voitettu yhtään mitään, mutta hauskaa oli.

Itse asiassa koko tapahtuma oli aika mielenkiintoinen. Ensinnäkin bingoristikot (tai miten niitä nyt kutsutaankin) valittiin etukäteen isosta kasasta ja maksettaessa ne leimattiin (ilman leimaa ne eivät kelvanneet). Numeroitten peittämiseen meillä Kullan kanssa oli maissinjyviä (heinähatut hei!), mutta melkein kaikilla muilla oli oikein kaupasta ostettuja numeroitten peittämiseen tarkoitettuja muovisia lätkiä. Ja oikein pro-bingoilijoilla oli sellainen magneettikahva, jolla ne muovilätkät pyyhittiin pois. Niissä lätkissä oli siis joku magneetti...jossain. Miusta oli aika huvittavaa, että a) kaupassa on myytävänä bingolätkiä ja b) joku ostaa niitä. Mutta tuo kertoo vain siitä, kuinka suosittuja bingot täällä on.

Palkinnot olivat varsin runsaat ja todella hienojakin. Pääpalkinto oli Wii-pelikonsoli ja se tietysti pelattiin viimeisenä. Kyllä tunnelma kohosi, kun oli tuollainen palkinto kysessä! Lapset eivät meinanneet pysyä nahoissaan ja aikuisetkin tuntuivat olevan aika kuumissaan. :) Kaikki tapahtui kuitenkin hyvässä hengessä ja jokaisen palkinnon voittaja sai aina runsaat aplodit. Mukava kokemus täytyy sanoa ja mennään varmasti toistekin.

Sunnuntaina on sitten ensimmäinen adventti. Täällä en ole kenenkään kuullut sitä juhlistavan erityisemmin, mutta mie aion viettää sitä samalla tavalla kuin kotikotona on tapana. Aikaisempina vuosina ei olla joko oltu täällä Ranskan kotona tai sitten en vain ole jaksanut tai muistanut. Ajattelin laittaa Kotkan mummilta perimäni sähkökynttelikön olohuoneeseen, ottaa jo muutamia neutraaleja joulukoristeita esille ja pistän tietysti joululaulut soimaan. :) Aika ihanaa.

Lomailua ja yllättävää seesteisyyttä (kuvia!)

Ikuinen lomalainen ja Lozèrin lehmiä

Olen unohtanut hehkuttaa täällä blogissa, että meijän kauan odotettu ja hyvin ansaittu loma on alkanut. Se alkoi itse asiassa jo kaksi ja puoli viikkoa sitten. On muuten aika namia olla vaan. :)



Lozérilainen unelma. Tällä hetkellä autiotalo, mutta meijän unelmissa tuleva eläkeparatiisimme. :)




Nessistä Lozère on paljon parempi paikka kuin koti-tuppukylä.

Loman ensimmäisellä viikolla olimme koko Kullan perheen voimin Lozèrissa maalaiselämää viettämässä. Kävimme myös syömässä Troisgros'n kolmen Michelin-tähden ravintolassa Appiukon synttäreiden kunniaksi. Ravintola on Bocusen jälkeen yksi ranskalaisen ruokamaailman instituutioita, jolla on ollut jo yli 40 vuoden ajan 3 Michelin-tähteä. Valitettavasti meistä kukaan ei ollut erityisen ihastunut ravintolan ruoista, jotka olivat kyllä erittäin kauniisti laitetut, mutta kokeilevan keittiön maut eivät voi miellyttää kaikkia.



Aperitiivillä.




Kahvin kanssa nautittavat mignardise-herkut tarjoiltiin pienissä Aalto-vaaseissa. Arvatkaa, kuka muuttui sinivalkoiseksi! (Ulkomailla miusta on tullut pieni nationalisti. ;))

Viime viikolla emme tehneet Kullan kanssa yhtään mitään. Olimme vain kotona, kävimme muutaman kerran todella pitkällä sauvakävelyllä Nessin kanssa ja tutustuimme omaa tuppukyläämme ympäröivään garriguesiin eli pusikkoon. :) (Aina ei tarvitse lähteä kauas löytääkseen mielenkiintoisia ja kauniita paikkoja.)

Viime viikonloppuna miulla paloi käämit ja päätin aktivoitua tällä viikolla. Olenkin siis hellästi ottanut itseäni niskasta kiinni ja alkanut tehdä erästä nimeltä mainitsematonta projektia loppuun. Kutsun sitä nimellä Kirjoitusprojekti. :) Tiistaina kävimme Kullan kanssa myös yhden rakennusfirman toimistossa keskustelemassa tulevasta kodistamme ja miulla on nyt sellainen kutina, että meijän rakennusfirma on löytynyt. Tapaamamme henkilö oli todella miellyttävä, asiantunteva ja luottamusta herättävä sekä hinnat ja muut ehdot sopivat meille kuin nenä päähän. Arvatkaa vaan, lähtikö joku sieltä toimistosta tanssien ja hihkuen pois! :) Toinen ihana asia omaan kotiin liittyen on, että Kulta haluaa ehdottomasti meille Tulikiven leivinuunitakan. Nehän maksaa todella paljon ja varsinkin täällä, mutta Kulta haluaa sellaisen ja koska miekin haluan, niin ainakaan siitä ei tarvitse kiistellä. Käytiin sitten samantien katsomassa Tulikiven takkoja Nîmesissä olevan Tulikiven edustajan luona. Ja koska miulla on tällä hetkellä herkkä kausi päällä, niin palahan miulla tuli kurkkuun niitä ihania vuolukivisiä takkoja silitellessä. (Mie oon kyllä ihan hullu, mutta meijän yhdessä hotellihuoneessa on suomalaisesta puusta tehdyt rappuset. Silloin kun niitä ei ollut vielä petsattu, niin kävin aika usein silittelemässä niitä. Ja tietty itku silmässä. Mutku jotenkin mie saan voimaa suomalaisesta puusta, kivestä...)

Kun myö tultiin takaisin kotiin tiistai-iltana ja aloin laittamaan ruokaa, niin miulle tuli yhtäkkiä älyttömän rauhallinen olo. Ensimmäistä kertaa täällä ollessa. Sellainen olo, että kaikki asiat kyllä selviää ja elämä sujuu ihan hyvin omalla painollaan ilman, että miun tarttee kamalasti huolehtia kuten tähän asti. Mie oon aika varma, että myö saadaan tosi kiva koti, jossa miulla on vihdoinkin samanlainen olo kuin koti-kotona Joensuussa eikä raha-asiatkaan meitä kaada. Miulla on seesteinen, hyvä olo ja mie nautin nyt siitä. :)

Ai niin, kohta päästään Suomeenkin joten mikäs tässä on ollessa! Olo on kuin lottovoittajalla! :D

"Pysy aina pikkuveljenä ja lintuna, älä koskaan miehisty..."

Miun rakas, ainut veli ja ainut sisarus täyttää tänään 29 vuotta. Tirautin aamupalalla onnittelupuheluni jälkeen pari kyyneltä (ja tunsin itseni omaksi äidikseni ;) ), koska ajankulun huomaa varsinkin toisten ihmisten täyttäessä lisää vuosia. (Itsehän olen aina parikymppinen.)

Velipoika ei välttämättä tykkää tästä postauksesta, mutta mie haluan tyhjentää sydäntäni koko maailmalle tai ainakin niille muutamille ihmisille, jotka tätä blogia seuraa. Miun veli on miulle niin rakas ettei se itekään sitä tiiä. Se on aina ollut, mutta mie en ole aina ollut sille kovin hyvä isosisko ja miulla on siitä aivan järkyttävän huono omatunto. Sanotaanko näin, että mie olin silloin nuorempana niin välinpitämätön ja niin hemmetin itsekäs, että en välittänyt viettää aikaa sen yhden ja ainoan veljeni kanssa. Ja miun pikkuveli oli niin ihana ja huipputyyppi jo silloin! Harmi, ettei miulla oo yhtään kuvaa siitä pienenä, mutta silloin ei eletty digiaikaa ja paperikuvat on miun vanhempien luona.

Onneksi myö tullaan edelleen tosi hyvin toimeen ja kaikesta huolimatta Velipoika ei ole miulle katkera ja tykkää siskostaan edelleen. :) Miusta on kuitenkin aika traagista, että nyt kun miunkin silmät on auenneet ja arvojärjestys on niin kuin pitää, niin täällä mie oon tuhansien kilometrien päässä vanhemmistani ja veljestäni - niistä kaikkein tärkeimmistä ja rakkaimmista. Ne muutamat kerrat vuodessa, kun tavataan on miulle elintärkeitä ja joka kerta, kun pikkuveljeä pitää halata erotessa, meinaa sydän haljeta. Se on jättiläinen miun rinnalla, mutta mie tekisin mitä vaan sen puolesta ja puolustaisin sitä aina henkeen ja vereen - ihan kuin joku puutarhatonttu. =D Ja mie oon niin ylpea siitä! Se on niin lahjakas niin monessa asiassa, älykäs ja hyvä ihminen.

Vielä kerran, Miksu, paljon onnea ja enkelinsiipiä siun elämään. Mie rakastan sinnuu.