Tällä pakkoaskarrustonttukuvalla haluan toivottaa kaikille blogini lukijoille

RAUHAISAA JOULUNAIKAA!

Myytinmurtaja

Kuulkaas, nyt sanon jotain sellaista, mitä en olisi koskaan uskonut sanovani! Ranskalaiset pankit toimivat paljon sujuvammin kuin suomalaiset. Siinä.

Miulla on eräässä suuressa pohjoismaisessa pankissa vielä tili täällä Joensuussa ja makselen sen kautta satunnaisia laskuja ja vielä muutaman vuoden ajan opintolainaa pankille takaisin. Muutettuani Ranskaan pankkisuhteeseen on tullut aivan liikaa ryppyjä ja syyksi arvelen omassa blondissa päässäni tilin todella säälittävää saldoa sekä pysyvää osoitetta ulkomailla, jonne tiliotteiden lähettäminen tulee kalliiksi. En ole siis todellakaan mitenkään hyödyksi suomalaiselle pankilleni. Paitsi opintolainan korkojen muodossa, mutta opintolainaakin olen alkanut maksamaan takaisin ihan omassa tahdissa ja liian suuria määriä kerrallaan eli olen pirullisen kuriton. :)

Syksyn aikana sattui pieni EU-maksuinsidentti, jonka sain nyt viimein täällä Suomessa selvitettyä. Tilanne selvisi miulle suotuisalla tavalla, mutta viimeisetkin luottamuksen rippeet suomalaiseen pankkiini hupenivat kertalaakista. En ala selostamaan sen tarkemmin tätä tylsää tapahtumaa, mutta sen voin kertoa, että ranskalisen NETTIpankkini neuvoja sanoi puhelimessa mm. näin:"Käytit kansainvälisiä IBAN- ja BIC-koodeja siirtäessäsi rahaa suomalaiselle tilille, joten maksu ei voi olla muuta kuin EU-maksu, josta me emme veloita mitään eikä vastaanottava pankkikaan voi veloittaa mitään." Suomalaisen pankkini varsin byrokraattinen selitys kuului puolestaan näin (*haukotus haukotus prkl*):"Maksu on tullut tilille samana päivänä, joten siitä menee 17 euron 0-arvopäivämaksu ja se ei ole EU-maksu. EU-maksu kirjataan tilille kolmen päivän kuluttua maksusta ja siitä ei mene kuluja."

Että näin.

Se ainoa kerta vuodessa

Kaikkeen, mikä on harvinaista, ainutlaatuista liittyy paljon odotuksia. Jos odotukset eivät täyty sitä yleensä pettyy. Yhden ainutlaatuinen voi olla toiselle aivan banaalia.

Olen tänään ollut tasan neljä vuotta Kullan vaimo. Toivottavasti yhteisiä vuosia tulee vielä kymmenittäin lisää. Ainakin nämä kuluneet neljä vuotta ovat menneet todella helposti ja nopeasti. Ja miksipäs ei, kun aviomies on vaan maailman paras. :)

Ranskan televisio opettaa

Ylläoleva mainos on pyörinyt jo vähän aikaa ranskalaisilla televisiokanavilla. Kieltä ei tarvitse sen enempää ymmärtää - se on yksinkertaisesti kampanjamainos maitotuotteiden puolesta ("3 maitotuotetta päivässä") ja mitä ilmeisemmin suunnattu lapsille. Nähtyäni sen ensimmäisen kerran se huvitti minua, mutta toisella kertaa tajusin, mikä siinä samalla minua niin kovasti häiritsi.

Mitä ajatuksia tuo mainos siussa herättää?

Tuppukylän aktiviteetteja ja joulunodotusta

Sesongin aikana myö ei ehditä kovin paljon käydä muualla kylässä, mitä nyt mie käyn ostamassa Kullalle sen tupakkakartongit kylän tabac'sta tai haen joskus ravintolan patongit leipomosta. Muuten tulee 8 kk vietettyä aika sujuvasti hotellin 5000 neliön sisäpuolella. Meijän tuppukylä on kuitenkin aika aktiivinen paikka ja erilaisia kerhoja ja yhdistyksiä on vähän joka lähtöön. On rivitanssikerho, aerobic-tunteja, korttipelikerho, koirien agility-klubi, harrastelijateatteri jne. Tämän lisäksi useat eri tahot (esim. koulun oppilaiden vanhemmat, metsästysyhdistys, eläkeläiset jne.) järjestävät säännöllisesti erilaisia tapahtumia joko rahankeräys- tai hyväntekeväisyystarkoituksessa.

Viime sunnuntaina koulun oppilaiden vanhemmat järjestivät loton eli suomalaisittain bingon. Yksi ystäväperhe sai meijät houkuteltua sinne mukaan ja toisaalta oli ihan hyväkin olla edustamassa hotellia, sillä Kulta oli lahjoittanut kahden hengen illalliskortin yhteen palkintokoriin. Tapahtumapaikkana oli kuten tavallista kylän juhlatalo, salle des fêtes, ja porukkaa oli kuin pipoa. Siellä oli vanhuksia, teinejä, pikkulapsia, uusia ja vanhoja kylän asukkaita ja kaikki sulassa sovussa. Meteli oli mieletön - kuten aina - ja toisin kuin Suomessa edes bingon vetäjän kehotus hiljentyä ei laskenut desibelien määrää. Miulle kerta oli ihan ensimmäinen - joskus ala-asteella olin viimeksi pelannut bingoa, mutta koskaan en ole Suomessa käynyt varsinaisissa bingohalleissa. Täällä bingoja järjestetään joka viikonloppu jokaisessa tuppukylässä ja Kulta oli lapsena aikamoinen bingohai. Se voitti aina jotain ja sen suurin voitto oli hevosen varsa. =D Se ei kyllä ollut saanut sitä pitää ja siitä oli tullut itkupotkuraivarit kuulemma. Myö ei kuitenkaan voitettu yhtään mitään, mutta hauskaa oli.

Itse asiassa koko tapahtuma oli aika mielenkiintoinen. Ensinnäkin bingoristikot (tai miten niitä nyt kutsutaankin) valittiin etukäteen isosta kasasta ja maksettaessa ne leimattiin (ilman leimaa ne eivät kelvanneet). Numeroitten peittämiseen meillä Kullan kanssa oli maissinjyviä (heinähatut hei!), mutta melkein kaikilla muilla oli oikein kaupasta ostettuja numeroitten peittämiseen tarkoitettuja muovisia lätkiä. Ja oikein pro-bingoilijoilla oli sellainen magneettikahva, jolla ne muovilätkät pyyhittiin pois. Niissä lätkissä oli siis joku magneetti...jossain. Miusta oli aika huvittavaa, että a) kaupassa on myytävänä bingolätkiä ja b) joku ostaa niitä. Mutta tuo kertoo vain siitä, kuinka suosittuja bingot täällä on.

Palkinnot olivat varsin runsaat ja todella hienojakin. Pääpalkinto oli Wii-pelikonsoli ja se tietysti pelattiin viimeisenä. Kyllä tunnelma kohosi, kun oli tuollainen palkinto kysessä! Lapset eivät meinanneet pysyä nahoissaan ja aikuisetkin tuntuivat olevan aika kuumissaan. :) Kaikki tapahtui kuitenkin hyvässä hengessä ja jokaisen palkinnon voittaja sai aina runsaat aplodit. Mukava kokemus täytyy sanoa ja mennään varmasti toistekin.

Sunnuntaina on sitten ensimmäinen adventti. Täällä en ole kenenkään kuullut sitä juhlistavan erityisemmin, mutta mie aion viettää sitä samalla tavalla kuin kotikotona on tapana. Aikaisempina vuosina ei olla joko oltu täällä Ranskan kotona tai sitten en vain ole jaksanut tai muistanut. Ajattelin laittaa Kotkan mummilta perimäni sähkökynttelikön olohuoneeseen, ottaa jo muutamia neutraaleja joulukoristeita esille ja pistän tietysti joululaulut soimaan. :) Aika ihanaa.

Lomailua ja yllättävää seesteisyyttä (kuvia!)

Ikuinen lomalainen ja Lozèrin lehmiä

Olen unohtanut hehkuttaa täällä blogissa, että meijän kauan odotettu ja hyvin ansaittu loma on alkanut. Se alkoi itse asiassa jo kaksi ja puoli viikkoa sitten. On muuten aika namia olla vaan. :)



Lozérilainen unelma. Tällä hetkellä autiotalo, mutta meijän unelmissa tuleva eläkeparatiisimme. :)




Nessistä Lozère on paljon parempi paikka kuin koti-tuppukylä.

Loman ensimmäisellä viikolla olimme koko Kullan perheen voimin Lozèrissa maalaiselämää viettämässä. Kävimme myös syömässä Troisgros'n kolmen Michelin-tähden ravintolassa Appiukon synttäreiden kunniaksi. Ravintola on Bocusen jälkeen yksi ranskalaisen ruokamaailman instituutioita, jolla on ollut jo yli 40 vuoden ajan 3 Michelin-tähteä. Valitettavasti meistä kukaan ei ollut erityisen ihastunut ravintolan ruoista, jotka olivat kyllä erittäin kauniisti laitetut, mutta kokeilevan keittiön maut eivät voi miellyttää kaikkia.



Aperitiivillä.




Kahvin kanssa nautittavat mignardise-herkut tarjoiltiin pienissä Aalto-vaaseissa. Arvatkaa, kuka muuttui sinivalkoiseksi! (Ulkomailla miusta on tullut pieni nationalisti. ;))

Viime viikolla emme tehneet Kullan kanssa yhtään mitään. Olimme vain kotona, kävimme muutaman kerran todella pitkällä sauvakävelyllä Nessin kanssa ja tutustuimme omaa tuppukyläämme ympäröivään garriguesiin eli pusikkoon. :) (Aina ei tarvitse lähteä kauas löytääkseen mielenkiintoisia ja kauniita paikkoja.)

Viime viikonloppuna miulla paloi käämit ja päätin aktivoitua tällä viikolla. Olenkin siis hellästi ottanut itseäni niskasta kiinni ja alkanut tehdä erästä nimeltä mainitsematonta projektia loppuun. Kutsun sitä nimellä Kirjoitusprojekti. :) Tiistaina kävimme Kullan kanssa myös yhden rakennusfirman toimistossa keskustelemassa tulevasta kodistamme ja miulla on nyt sellainen kutina, että meijän rakennusfirma on löytynyt. Tapaamamme henkilö oli todella miellyttävä, asiantunteva ja luottamusta herättävä sekä hinnat ja muut ehdot sopivat meille kuin nenä päähän. Arvatkaa vaan, lähtikö joku sieltä toimistosta tanssien ja hihkuen pois! :) Toinen ihana asia omaan kotiin liittyen on, että Kulta haluaa ehdottomasti meille Tulikiven leivinuunitakan. Nehän maksaa todella paljon ja varsinkin täällä, mutta Kulta haluaa sellaisen ja koska miekin haluan, niin ainakaan siitä ei tarvitse kiistellä. Käytiin sitten samantien katsomassa Tulikiven takkoja Nîmesissä olevan Tulikiven edustajan luona. Ja koska miulla on tällä hetkellä herkkä kausi päällä, niin palahan miulla tuli kurkkuun niitä ihania vuolukivisiä takkoja silitellessä. (Mie oon kyllä ihan hullu, mutta meijän yhdessä hotellihuoneessa on suomalaisesta puusta tehdyt rappuset. Silloin kun niitä ei ollut vielä petsattu, niin kävin aika usein silittelemässä niitä. Ja tietty itku silmässä. Mutku jotenkin mie saan voimaa suomalaisesta puusta, kivestä...)

Kun myö tultiin takaisin kotiin tiistai-iltana ja aloin laittamaan ruokaa, niin miulle tuli yhtäkkiä älyttömän rauhallinen olo. Ensimmäistä kertaa täällä ollessa. Sellainen olo, että kaikki asiat kyllä selviää ja elämä sujuu ihan hyvin omalla painollaan ilman, että miun tarttee kamalasti huolehtia kuten tähän asti. Mie oon aika varma, että myö saadaan tosi kiva koti, jossa miulla on vihdoinkin samanlainen olo kuin koti-kotona Joensuussa eikä raha-asiatkaan meitä kaada. Miulla on seesteinen, hyvä olo ja mie nautin nyt siitä. :)

Ai niin, kohta päästään Suomeenkin joten mikäs tässä on ollessa! Olo on kuin lottovoittajalla! :D

"Pysy aina pikkuveljenä ja lintuna, älä koskaan miehisty..."

Miun rakas, ainut veli ja ainut sisarus täyttää tänään 29 vuotta. Tirautin aamupalalla onnittelupuheluni jälkeen pari kyyneltä (ja tunsin itseni omaksi äidikseni ;) ), koska ajankulun huomaa varsinkin toisten ihmisten täyttäessä lisää vuosia. (Itsehän olen aina parikymppinen.)

Velipoika ei välttämättä tykkää tästä postauksesta, mutta mie haluan tyhjentää sydäntäni koko maailmalle tai ainakin niille muutamille ihmisille, jotka tätä blogia seuraa. Miun veli on miulle niin rakas ettei se itekään sitä tiiä. Se on aina ollut, mutta mie en ole aina ollut sille kovin hyvä isosisko ja miulla on siitä aivan järkyttävän huono omatunto. Sanotaanko näin, että mie olin silloin nuorempana niin välinpitämätön ja niin hemmetin itsekäs, että en välittänyt viettää aikaa sen yhden ja ainoan veljeni kanssa. Ja miun pikkuveli oli niin ihana ja huipputyyppi jo silloin! Harmi, ettei miulla oo yhtään kuvaa siitä pienenä, mutta silloin ei eletty digiaikaa ja paperikuvat on miun vanhempien luona.

Onneksi myö tullaan edelleen tosi hyvin toimeen ja kaikesta huolimatta Velipoika ei ole miulle katkera ja tykkää siskostaan edelleen. :) Miusta on kuitenkin aika traagista, että nyt kun miunkin silmät on auenneet ja arvojärjestys on niin kuin pitää, niin täällä mie oon tuhansien kilometrien päässä vanhemmistani ja veljestäni - niistä kaikkein tärkeimmistä ja rakkaimmista. Ne muutamat kerrat vuodessa, kun tavataan on miulle elintärkeitä ja joka kerta, kun pikkuveljeä pitää halata erotessa, meinaa sydän haljeta. Se on jättiläinen miun rinnalla, mutta mie tekisin mitä vaan sen puolesta ja puolustaisin sitä aina henkeen ja vereen - ihan kuin joku puutarhatonttu. =D Ja mie oon niin ylpea siitä! Se on niin lahjakas niin monessa asiassa, älykäs ja hyvä ihminen.

Vielä kerran, Miksu, paljon onnea ja enkelinsiipiä siun elämään. Mie rakastan sinnuu.

Ekotekoja

Teininä olin meijän perheessä koko ajan vahtaamassa muiden perheenjäsenten ekologista käyttäytymistä ja siitä syystä sainkin perheeltäni lempinimen Ekoterroristi. Opiskeluaikana relasin aika paljon noissa asioissa, koska miulla oli muutenkin niin paljon stressattavaa, mutta kompostoin, pyöräilin jne. Opiskelijan budjetilla nyt ei muutenkaan kauheasti pystynyt kuluttamaan.

Täällä Ranskassa ollessa on taas teinivuosieni "ekoterrorismi" alkanut nostaa päätään. Ranskalaiset tuntuvat olevan varsin ympäristötietoista ja -tiedostavaista kansaa nykyisin, vaikka täällä etelässä kyllä vielä roskataan ihan holtittomasti. Lempiviikkolehdessäni Nouvel Observateurissä on joka viikko artikkeleita ympäristöasioista ja ympäristöystävällisistä tuotteista. Samoin televisiossa on entistä enemmän "ekoilua" käsitteleviä reportaaseja. Valitettavan usein kuitenkin sanalla écolo (vapaasti käännettynä ympäristöystävällinen) on negatiivinen konnotaatio ja écoloiksi tunnustautuvia pidetään, ainakin tietyissä piireissä, hippeinä ja vasemmistolaisina. (Miun otsaan tuo leima on tässä perin oikeistolaisessa perheessä lyöty jo ajat sitten eikä se minua haittaa ollenkaan! Päinvastoin - pienimuotoinen provosointi on aina kuulunut lempiharrastuksiini... :) )

Meijän huushollissa on otettu viime aikoina käyttöön useita ympäristöä ja luonnonvaroja säästäviä ratkaisuja.

Vesipullojen rahtaaminen meillä on lopetettu jo melkein kaksi vuotta sitten ja ajoittain ikävästi kloorille tuoksahtavaa, mutta muuten erinomaista, hanavetta meillä suodatetaan Brita-karahvissa.

kuva
Vesi maistuu hyvälle, ei pilaa kalkilla espressokeitintä ja tavan kahvinkeitintä ja käytetyt suodattimetkin voi kierrättää. Vielä en ole kuitenkaan löytänyt paikkaa, joka ottaisi suodattimet vastaan ja siksipä niitä alkaa olla kertynyt jo aikamoinen kasa keittiön tiskialtaan alle.

Poisheitettävät tiskirätit olen jo aikoja sitten vaihtanut Viledan puuvilla-mikrokuituisiin tiskiliinoihin, joita pesen säännöllisesti koneessa. Niillä saa lian kuin lian poistettua ilman pesuainetta ja aina ku rätti alkaa olla likainen tai haiskahtaa pahalle, niin laitan sen muun pyykin joukkoon pesuun ja tsadaa - taas on puhdas liina käytössä. Muuten, kaikille tiskirätti kammoisille (esim. Ginger) tiedoksi: Sinituotte valmistaa käteviä liinanpidikkeitä, joiden avulla tiskirätin voi piilottaa kuivumaan esim. tiskiallaskaapin oven sisäpuolelle. Näin mie tein ja hyvin toimii! :)

kuva

Tänä kesänä päätin myös lopettaa pyykinpesuaineen käytön. Meillä on vesi todella kalkkista ja pyykinpesuaineen lisäksi joudun laittamaan koneeseen erityistä kalkinpoistoainetta. Lisää siihen vielä mahdolliset tahranpoistoaineet ja huuhteluaine, niin kyllä maailma saastuu kertalaakista! No, miulla meni hermot tuohon julmettuun pesuainesaastuttamiseen ja ostin tällaisen pesupallon:

kuva

Pesupallo laitetaan pyykin sekaan pesukoneen rumpuun ja se pesee kaikenlaisen pyykin puhtaaksi alle 50 asteessa. Pallon siällä on keraamisia "helmiä", joissa on jotain ionista säteilyä (?) joka puhdistaa. Täällä lisää pallosta. Keraamiset helmet myös hajottavat veden kalkkia, joten lisäkalkinpoistoainetta ei tarvita. Mie kyllä laitan hieman etikkaa pesuainelokeroon, jotta koko pesukone saa joka pesulla kalkinpoiston. Etikka on kuitenkin ympäristöystävällisempi vaihtoehto kuin erilliset kalkinpoistoaineet. Edit: Tässä pallosta lisätietoja englanniksi.

Miun seuraava hankinta on jogurttikone.

kuva

Meillä syödään niin paljon jogurttia, että tyhjiä jogurttipurkkeja tulee vuoden aikana ihan liikaa. Toiseksi itse tekemällä tietää ainakin mitä jogurteissa on eli ei ainakaan lisäaineita. Olen jo kerännyt talteen lasisia jogurttipurkkeja (kierrätys kunniaan!) ja nyt vain pitäisi löytää sopiva masiina.

Rakennusprojektikuulumisia

Bloggaaminen on jäänyt taas vähälle ensinnäkin uuden addiktioni, Facebookin FarmVillen takia. Mie jos kuka olen hyvin helppo koukutettava ja niinhän siinä kävi, että annoin pikkusormen ja se vei koko käden! :) Mutta onhan niitä pahempiakin addiktioita. Toiseksi aikani on taas mennyt taivastellessa kaiken maailman asioita lähinnä sohvan uumenissa. (Voisiko joku ajankäyttöihme-ihminen kertoa, miten saa aikan sa käytettyä tehokkaasti? Olisin kiitollinen kaikista neuvoista. :) )
Kolmanneksi olen ollut taas viime aikoina niin hemmetin kypsä "tähän kaikkeen" ja niin vihainen "tästä kaikesta". Älkää kysykö, mitä se kaikki on, sillä tuskinpa itsekään osaan siihen vastata, mutta sanotaanko näin, että kahden viikon päässä häämöttävä loma tekee hyvää!

Rakennusprojekti on ollut jäissä viimeiset pari kuukautta. Siihen tuli vauhtia elokuun alussa, jolloin saimme arkkitehtiltamme ensimmäiset piirustukset, mutta ne valitettavasti eivät meitä miellyttäneet. Vaikka olimme arkkitehdin kanssa keskustelleet sen muutaman tunnin ja olin mielestäni selvästi ilmoittanut, etten halua hukkaneliöitä ja turhia käytäviä ja nurkkia, niin piirustuksissa ei sitten oikein muuta ollutkaan. Valitettavasti täällä on ollut tapana tehdä pimeitä ja ahtaita hukkaneliötaloja, joten mihinkäs koira karvoistaan pääsee. Päätimme siis yhteistuumin sekä me että Appiukko odottaa loman alkua, jotta arkkitehti-lankoni voi piirtää meijän kanssa raakaversion ja jonka sitten tämä "maksullinen arkkitehtimme" piirtää puhtaaksi. Nopeastihan tämä homma ei etene, sillä rakennuslupaa saa sitten odottaa sen kaksi kuukautta ja vielä siinä toivossa, että se menee kerralla läpi. Joten pitkälle ensi vuoden puolelle menee ennen kuin pääsemme valitsemaan kaakeleita ja verhokankaita.

Kulta on käynyt jo muutamassa pankissa kyselemässä lainatarjouksia ja siltä vaikuttaa, että joku niistä meille sen lainan sitten aikanaan myöntää. Myö vaan ei tajuta höykäsen pölähtävää lainasimulaatioista, joissa on sen viisi eri korkoprosenttia, TEG:tä ja joku muu, ja sitten siihen vielä tulee mukaan nollaprosenttikorko ensimmäistä asuntoaan ostaville/rakentaville, vakuutukset jne. Onneksi Appiukko on noista perillä.

Tässä oikeastaan kaikki tällä kertaa. Kerron lisää, kun projekti taas etenee hieman johonkin suuntaan.

CanalSatilla suomalaisia leffoja!!!

Piti tulla äkkiä tänne kertomaan kaikille Ranskan suomalaisille, että CanalSatin leffapaketin C Ciné Famiz -kanavalla (kanavapaikka 103) esitetään tällä hetkellä suomalaisia leffoja! Olen nyt jo useana iltapäivänä kotona elbaillessa ja kanavilla surffaillessa törmännyt suomalaisiin leffoihin, jotka taitavat suurimmaksi osaksi olla joko lasten/nuorten elokuvia tai koko perheen elokuvia, mutta hyvin ne ainakin miun suomalaisen maiseman nälkääni hillitsevät. Ainut huono puoli on dubbaus eli valitettavasti leffat eivät ole alkuperäisversioita ja suomen kieltä ei pääse kuulemaan. Pari päivää sitten kanava esitti Raimo O. Niemen Suden arvoitus, eilen suomalais-ruotsalaisen Aavan meren tällä puolen ja tänään katsoin Heikki Hietaniemen omaeläkertaiseen romaaniin perustuvan Äideistä parhain.

Hyvin olen saanut Suomi-ikävän pidettyä loitolla tänä vuonna, mutta noita leffoja katsoessa tuli itku: kaikki oli tuttua ja turvallista - huonekalut, vaatteet, rakennukset, puut. Varsinkin ne puut; koivut ja männyt. Onneksi kohta pääsen Suomeen.

Perussyksysairastelua ja yksi meemi

Ihana olla elävien kirjoissa jälleen! Olen viettänyt viimeiset 4 päivää mahataudissa - elämäni ensimmäisessä sellaisessa enkä halua toista kokea *koputtaa puu(ää)tä*. Olen aina ollut terve kuin pukki, mutta Ranskaan muutettuani terveys on alkanut antamaan periksi. Johtuuko se iästä, stressistä, työstä vai mistä, vastausta miulla ei siihen ole, mutta joka vuosi näihin aikoihin miulla on aina joku "härö". Viime vuonna se oli outo allergiareaktio, jonka aiheuttajaa en tiedä vieläkään (eikä tiedä ilmeisesti lääkärikään kun mitään ei sieltä päin ole kuulunut). Sairastaminen nyt itsessään ei ole mukavaa, mutta miun tapauksessa vielä epämiellyttävämpää siitä tekee tämä toisinaan ahdistava perheyritys. Meillä perheenjäsenillähän ei siis ole vapaapäiviä eikä sairaslomia vaan töitä paiskitaan oli kunto mikä tahansa. Miulla on se etu, että Kulta voi tehdä osan miun töistä, jos oon todella sairas kuten nyt olin. Miulla on kuitenkin aina ihan kamala syyllisyys, jos olen kipeä ja varsinkin nyt, kun Anoppi on läpikäynyt rintasyövän ja rankat sädehoidot ihan vastikään ja tekee siitä huolimatta töitä ihan kuin ei mitään olisi. Ja ikää sillä on 67 v. Vaikka sympatiaa ja empatiaa perheessä annetaan, tosin hillitysti, niin yleinen ajattelutapa tuntuu olevan, että työ ensin sitten kaikki muu. Terveys mukaanluettuna. No, itse en kuitenkaan aio näin elää vaan sairastan ja hoidan itseäni ihan rauhassa, sillä miun ajattelutapa ei ole samanlainen enkä todellakaan aio pistää terveyttäni peliin, en perheyrityksen enkä minkään yrityksen puolesta. Toivottavasti kukaan nyt ei saa sellaista käsitystä, että Kullan perhe olisi hirviömäinen, sillä sitä se ei todellakaan ole. Meillä vain on erilaiset näkemykset tietyistä asioista ja siksi toisekseen, jos on koko ikänsä elänyt vain yhdelle asialle on vaikea nähdä jotain muuta sen ympärillä.

Mutta nyt loppuu väninä. Miun oli eilen tarkoitus laittaa kuvia tänne blogiin, mutta totesin, että kaikki meijän uuden Panasonicin kaapelit ovat mystisesti kadonneet. Voisin siirtää kuvat kyllä suoraan kortiltakin, mutta itsepäinen kun olen, miun on ensiksi pakko selvittää kaapeleiden kohtalo. sitä odotellessa vastaan Paraisten Sarin miulle heittämään meemiin. Siispä tässä 10 totuutta miusta:

1. Olen erittäin itsepäinen. Usein naurettavuuteen asti. En usko ennen kuin olen itse nähnyt, kokenut tai kokeillut.

2. Olen todella impulsiivinen ja temperamenttinen. Sanoa pamautan asioita ja ajattelen yleensä vasta jälkeenpäin ja hyvin usein kadun sanomisiani.

3. Olen ekstrovertti, mutta osaan kuitenkin antaa tilaa muille. Suuressa joukossa, varsinkin tuntemattomien ihmisten keskellä, olen yleensä sivustaseuraaja.

4. Em. luonteenpiirteen takia tunnen oloni vaivaantuneeksi hiljaisten ihmisten kanssa, joilta pitää joka sana lypsää ulos. En kuitenkaan haluaisi, että toinen ihminen luulee minun dominoivan tilannetta, koska en kestä hiljaisia hetkiä ja täytän ne omalla pälätykselläni.

5. Minulla ei ole kultaista keskitietä. Ei niin missään. Yritän kyllä sitä löytää. :)

6. Minulle on suotu paljon lahjakkuutta, mutta äärimmäisen mukavuudenhaluni takia olen mennyt aina siitä missä aita on matalin. Laiska en ole, mutta kaiken pitäisi tapahtua helposti ja vaivattomasti, muuten en ehkä ryhdy asiaan. Tiedän, että olen jättänyt paljon lahjojani käyttämättä vain sen takia etten ole vain viitsinyt. Stupid is as stupid does. :)

7. Rakkauteni eläimiin on vain kasvanut viimeisten 5 vuoden aikana. Onneksi minulla on eläinrakas, mutta järkevä aviomies, joka saa miunkin jalat maan pinnalle tarvittaessa, sillä muuten olisin jo aikoja sitten ryhtynyt Brigitte Bardot'ksi Bardot'n tilalle.

8. Jos eläisin yksin eikä minulla olisi perhettä Suomessa, niin olisin jo vähän aikaa sitten lähtenyt asumaan jonnekin huitsin nevadaan kauaksi sivityksestä. Näin ainakin luulen.

9. Murehdin kaikkea ja lähes koko ajan. Voin muistella vuositolkulla jotain noloa tapahtumaa ja se saa miulle edelleen tuskan hien pintaan. Haluaisin olla "teflon-pintainen", johon mikään ei tartu - olisi helpompaa.

10. En voi sietää epäoikeudenmukaisuutta.

Siinä. Kymmenen pitäisi haastaa. Mie pistän tämän eteenpäin ainakin Rinalle, Mintulle, Marinalle, Tuikulle, Fifille, Monsterille ja Susulle.

Ja niin tultiin syksyyn

Syksy tuli tänne ihan yhdessä hujauksessa. Sanotaanko vaikka että päivässä. Ensiksi laski lämpötila noin kymmenen astetta ja sitten rupesi satelemaan. Nyt on ollut pari päivää sellaista sekasikiökeliä - aurinko paistaa ja on lämmintäkin, mutta taivaalla risteilee välillä uhkaavan harmaita pilviä ja aina jossain kaukana ukkonen jyrisee. Rasittavaa, kun ei oikein tiedä miten pukeutuisi. Mie oon niin psykologisesti vuodenaikojen mukaan ajastettu, että syksyn tullen tekee mieli vetää pitkähihaista niskaan ja saapasta jalkaan, mutta täällä on päivisin kuitenkin sen verran lämmin, että t-paidassa vielä tarkenee ihan hyvin.

Hotellissa on edelleen ihan mukavasti asiakkaita. Tänäänkin melkein 50 henkeä. Asiakaskunta on kuitenkin hyvin erilaista verrattuna kesään: lähinnä pariskuntia ja vanhuksia. Syksyviikonloppuisin hotellin valtaa usein myös sellainen asiakaslaji kuin ralliautoilijat. Viereisessä tuppukylässä on nimittäin kilpa-autorata, jolla järjestetään harva se viikonloppu jotain kisoja ja koska me olemme ainoa kunnon hotelli lähettyvillä, niin suurin osa osallistujista tulee aina meille yöksi. Viikolla on hiljaisempaa ja myökin Kullan kanssa päästään illalliselle jo melkein ihmisten aikoihin.

Miusta on ihana valmistautua syksyyn ja talveen. Pari päivää sitten laitoin meille jo peitotkin takaisin sänkyyn, koska pelkkä lakana alkoi olla hieman liian viileä. Mielessäni voin jo kuvitella itseni kuohkean peittoni alla nukkumassa pitkään ensimmäisenä loma-aamuna Lily jalkopäässä ja Kulta vieressä. No, siihen on vielä puolisentoista kuukautta, mutta se päivä tulee hitaasti mutta varmasti. Otin myös esille syksykengät ja järjestelin vaatekaapin pitkähihaisosaston. :)

Meijän karvajalat on myös siirtyneet syksyaikaan. Choko ei nuku enää öitään sisäpihan ikkunalla, vaan omassa korissaan kodinhoitohuoneessa. Lily on myös palannut vetämään hirsiä meijän sänkyyn ja miun jalkopäähän. Päivisin ne nukkuu molemmat pitkiä päikkäreitä meijän sängyssä. Nessi Nepukka puolestaan on laihdutuskuurilla. Sille oli tullut hellekesän aikana ihan huomaamatta 3 kiloa ylimääräistä, joita nyt sitten yritetään hiljalleen saada pois. Nepulta on kaikki herkut kielletty ja viileämpien säitten ansiosta monsteri pääsee taas juoksentelemaan ja karistelemaan kilojaan Provencen karuihin pusikoihin. (Emäntäkin saisi kyllä taas ruveta laihikselle...)

Syksy on ehdottomasti miun lempivuodenaika täällä. Yksi syy siihen on tietysti lähenevä loma, mutta syksyn viileys on niin erilaista kuin keväällä. Samoin valo on aivan erilainen - jotenkin pehmeämpi. Suomessa inhosin syksyä.

Hiljaa hyvä tulee

Taloprojektissa on paästy siihen vaiheeseen, jossa voi jo hiukan alkaa kuvittelemaan, miltä se oma koti voisikaan näyttää. Keskiviikkona tapasin nimittäin ensimmäistä kertaa meijän arkkitehdin. Suomesta en tiedä, mutta Ranskassa arkkitehti on pakollinen rakennettaessa vähintään 170-neliöinen talo. Meillä on lupa rakentaa vain 150-neliöinen, joten arkkitehti ei ole siis välttämätön, mutta koska emme halua avaimet käteen -periatteella rakennettua taloa, niin jonkun on pakko piirtää haluamamme koti. Jo eläkkeellä oleva arkkitehtimme, Monsieur T., on kyläläisiä ja hän on piirtänyt suurimman osan kylän taloista. Hän tekee piirrustuksia nykyisin lähinnä omaksi huvikseen eikä näin ollen laskuta kuin murto-osan siitä, mitä ihan leipätyötä tekevä arkkitehti laskuttaisi.

Keskustelimme kolmisen tuntia ja esitin kaikki tiukat vaatimukseni ja hartaimmat toiveeni. Alustavan suunnitelman saamme ensi viikolla ja sitä voimme sitten vielä muokata Kullan kanssa. Tärkeintä on tässä vaiheessa kuitenkin, että saamme piirustukset siihen malliin valmiiksi, jotta voimme hakea rakennuslupaa. Rakennusluvan myöntämiseen menee kuulemma 2 kuukautta ja se on siinä ja siinä, että ehdimme ostaa tontin ennen vuoden loppua kuten on tarkoitus. Vuoden loppu on deadline verotuksellisista syistä. Rakennuslupaa varten piirustuksissa on tärkeintä ovien ja ikkunoiden paikat ja talon sijainti tontilla, muoto ym. Kaikki muu on kuulemma mahdollista muokata vielä jälkeenpäin.

Seuraava vaihe on lainan ruinaaminen. Kahdessa pankissa ollaan jo käyty ja täytyy sanoa, että ei kovin kaksiselta näytä, mutta onneksi noita pankkeja ei tästä maasta puutu.

Onko täällä ketään?

No, huh huh, yli kaksi kuukautta on mennyt edellisestä blogikirjoituksesta! Järkyttävää suoraan sanottuna. Aika kuluu niin äkkiä, ettei kerkiä sanoa sitä kissaa eikä mitään muutakaan. Ja täytyy miun kyllä tunnustaakin, että ei ole oikein ollut intoa kirjoittaa ja jakaa mitään. Sanotaanko näin, että siipi on ollut maassa, mutta ei siitä sen enempää.

Ja näin Blogistaniaan paluun kunniaksi ilmoitan tämän blogin muuttuvan teemaltaan ainakin hetkeksi (vuosi?) ekorakennusblogiksi. Monet FB-ystäväni tietävätkin jo, että myö Kullan kanssa ollaan päätetty alkaa rakentaa taloa. Projekti aiktauluineen jne. oli vielä parisen viikkoa sitten vielä hyvin epämääräinen, mutta tiettyjen olosuhteiden pakottamina meijän piti ruveta pistämään vauhtia rattaisiin. Vielä ollaan kuitenkin ihan alkuvaiheessa, mutta toissapäivänä posti toi kauan odottamamme maanmittaajan suolaisen laskun ja maksusekki lähti samantien postiin. Nyt voimme siis sanoa, että ensimmäinen askel on otettu ja ensimmäinen rakennusprojektiin liittyvä maksu suoritettu eikä paluuta enääole. :)

Seuraava vaihe on rakennusluvan anominen sekä lainan ruinaaminen. Tontti meijän pitäisi nimittäin ostaa omiin nimiimme ennen vuoden vaihdetta, joten sitä ennen on nuo em. asiat oltava plakkarissa. Koitan olla kylmänviileä vaikka stressi ja huoli sisälläni jylläävätkin. Talon piirustuksista ei ole nimittäin vielä mitään tietoa kuten ei budjetistakaan, mutta asioillahan on kuulemma aina tapana järjestyä, vai miten se meni...

(Viime) Viikon positiiviset

Ihana ystäväni Fifi kertoi blogissaan viime viikon positiiviset tapahtumat ja halusi lopuksi tietää lukijoidensa viikon ilonaiheet. Miun viime viikon ilonaiheita olivat:

Olimme Kullan kanssa ensimmäistä kertaa elokuvissa. Tiistai-iltana pääsin sen verran aikaisin töistä, että ehdimme Kullan kanssa elokuviin katsomaan Enkelit & Demonit -leffaa. Olimme ensimmäistä kertaa elokuvissa koko seitsenvuotisen suhteemme aikana ja syy tähän on se, että a) mie kärsin ahtaanpaikankammosta ja elokuvateattereiden pimeys ja penkkirivien ahtaus on huono yhdistelmä (tosin Kinepoliksen penkit on tilavat ja rivit väljät, joten en saanut siellä mitään ahdistuskohtausta) ja b) ollaan sen verran mukavuudenhaluisia, että meistä on kivempi katsoa oman kokoelman tai Canal+:n leffoja omalta kotisohvalta Nessin kanssa.

Näin ystävien 3-viikkoisen tyttövauvan ensimmäistä kertaa. Keskiviikkoiltana olimme hyvien ystäviemme luona illallisella ja ihailemassa heidän herttaista tytärtään. Sain myös syöttää pikkuista tuttipullosta ja voi, kun se oli ihanaa!

Sain kutsun yhden kaverin polttereihin. Ja niitä on peräti kahdet! Miun ekat polttarit täällä uudessa kotimaassa ja nyt tunnen itseni oikeastaan aika "sulautuneeksi" enkä enää vain "irralliseksi" ja "ulkopuoliseksi". (Sanaa "sopeutunut" en vielä voi käyttää, koska ei se ihan niin ole kuitenkaan. Pienin askelin tai kuten jotkut laulaa: Step by step.)

Mainitsemisen arvoista on mielestäni myös se, että löysin sinne kaverin häihin aika ihanan mekon. Häät on vasta kuukauden päästä ja miulla on jo mekko ja kengät - tippadaa! :)

Kookaïlta tietenkin.



Tämän viikon ilonaiheita puolestaan voisivat olla esim. : sain siivottua, Kulta lähtee huomenna Pariisiin Simply Redin adieu-keikalle (olen siis iloinen Kullan puolesta vaikka huomenillalla itken Nessin turkin litskamäräksi ikävästä...=D) ja sain vihdoinkin ostettua vesijuoksuvyön.

Oh, how bizarre, how bizarre...

Kun rupesin tarkemmin mietiskelemään, niin kyllähän niitä ranskalaisia erikoisuuksia, joihin en ole tottunut tai jotka pistävät silmään, vielä löytyy.

Tässä muutama, mitä tuli mieleen:

* Kermavaahto ei ole pelkästään jälkiruoan lisuke, vaan sitä voidaan syödä myös ihan sellaisenaan. Esim. Nîmesin kauppahallissa, Les Halles, on herkkukoju, johon jonot voivat olla useita kymmeniä metrejä vain "aivan mahtavan" kermavaahdon takia! (Siis täh?!? Ensinnäkin sitähän voi tehdä itse kotona ja toiseksi miten kukaan voi sitä syödä desilitratolkulla olematta bulimikko?!?) Edit: Tämä kermavaahdon buliminen mättäminen voi olla vain eteläranskalainen ilmiö, jos Stazzya on uskominen. Ainakaan Stazzyn kotikonnuilla Elsassissa (Itä-Ranska, Strasbourg jne.) ei näin tehdä...

* Harvoin näkee ranskalaisia pyöräilemässä ihan normiverkkareissa ja -lenkkareissa vaan lähes poikkeuksetta aina niillä on vimosen päälle pyöräilyvermeet päällä.

* (Etelä-?)Ranskalainen lenkkeilee kesät talvet shortseissa. (Ymmärrän, että juostessa tulee hiki, mutta mielestäni talvella olisi kuitenkin parempi olla lämpimästi puettu myös juoksulenkille.)

* Talvellahan täällä Provencen auringon alla ei juuri pakkasasteita ole, mutta silti lapset puetaan toppatakkeihin, joilla tarkenisi hyvin Pohjolassakin. Päät ja kädet ovat kuitenkin epäloogisesti paljaina vaikka lämpötila yhtäkkiä laskisikin tai vaikka luntakin tulisi taivaalta...(Voitte siis kuvitella millaisia katseita saan osakseni syksyllä ja talvella, kun olen pukeutunut suomalaiseen tapaan pipoon, lapasiin ja kaulaliinaan...=D)

* Voilla sivellyn leivän tai cracoten (suomeksi ihan vain korpun) kastaminen kuumaan (huom! kuumaan!!!) kahviin tai kaakaoon. (Tartteeko tätä nyt enää sen tarkemmin selittää...)

Tylsää

Miun päivät on sitä yhtä ja samaa. Vaikka töitä on paljon, niin vapaa-aikaakin miulla on kuitenkin ihan mukavasti puolestapäivästä alkuiltaan, jolloin palaan takaisin sorvin ääreen muutamaksi tunniksi. Noitten iltapäivän tuntien aikanahan ehtisi tehdä vaikka mitä tai niin sitä moni luulee...Miulla on nyt kuitenkin mennyt puolisentoista viikkoa ihan vain sohvalla makaillessa ja turruttaessa aivoja armottomalla tv-sarjamäärällä. Onneksi tällä hetkellä ei ole enää mitä katsoa.

Parempaakin tekemistä olisi kuten siivoaminen, lenkkeily tai soutaminen soutulaitteella, jonka otin langolta lainaan (loistava muuten!), yhden g:llä alkavan juitsun teko jne. Mutku ei niin ei.

Pitäisköhän tässä oikeesti siirtyä elämän Nintendon seuraavalle tasolle? Sitten ois ainakin pakko ryhdistäytyä.

Ei se heilunu ku heinämies

En muistanut eilen koko Euroviisuja ennen kuin tulin kotiin ja ennen illallista surffasin valtakunnallisilla tv-kanavilla. Ehdin kuulla Suomen Waldon ruotsalaisvaikutteisen eurodanssirenkutuksen ja nähdä äijän ysikytlukutyyliin taaksepäin survotun lippiksen ja sen aikaansaamat hörökorvat (haloo, eikö ne porukan naiset voineet tehdä asialle mitään?!?). Loppu oli yhtä mössöä eikä paljon kiinnostanut, mutta Kulta halusi ehdottomasti katsoa tulostenlaskennan.

Kannatti jäädä sohvalle ameebana makaamaan, sillä muuten olisin missannut Jari Sillanpään ja Jarskan ihanan paidan, hyvinsyönyt heinämies -lookin ja kaiken sen kaipaamani kotoisan junttiuden. Kiitos, Jari ja tuntematon designer/stylisti!

Pienellä liekillä

Ei ole viime aikoina ollut intoa blogata ei. Kyseessä on varmaan se kuuluisa "blogger's block" - mitään kirjoittamisen arvoista ei tunnu tapahtuvan enkä keksikään edes mitään mielestäni kiinnostavaa kirjoitettavaa saati sitten luettavaa jollekin. Tämäkin postaus on aika turha, mutta annanpahan jonkun elonmerkin.

Itse asiassa miulla on viime aikoina mennyt kaikki energia uuteen elämäntaparemonttiini. En puhu laihdutuksesta, sillä sitä se ei ole. Tarkoituksenani on oppia uudelleen syömään terveellisesti, ruveta säännöllisesti kuntoilemaan sekä samalla päästä eroon noista kahdeksasta lisäkilosta, jotka ovat viimeisten viiden vuoden aikana salakavalasti kerääntyneet kroppaani. Hylkäsin vihdoinkin kaikki "ihmeitä tekevät" dieetit ja menin reilu kuukausi sitten ravintoterapeutille. Onpahan nyt joku, jolle pitää raportoida säännöllisesti ja fuskauksesta tulee nuhteluja. Ou nou, kerran lapsi, aina lapsi...

Mieli on myös ollut maassa eräästä suuresta menetyksestä, mutta sekin on vain opittava hyväksymään. Katkeruudella ei voita mitään, se on selvä.

Taloprojekti jumii, sillä ranskalaiseen tyyliin odotellaan papereita. Maanmittaaja kävi jo ajat sitten, mutta sitä lopullista tonttikaavaa ei vain näy ei kuulu. Uskon kuitenkin vakaasti, että kunhan kaikki paperit on kasassa ja rakennuslupa hanskassa, niin pyörät alkaa pyörimään vähän rivakammin. Ihan jo senkin takia, että myö taidetaan sittenkin rakentaa puusta! Jihuu! Mutta siitä lisää myöhemmin, kun alkaa suunnitteluvaihe.

Ai niin, ennen Blogiasunnon vaihtoa (Vuodatuksesta Bloggeriin :) ) miulla oli Blogilistalla tilaajia noin 120. Nyt ei ole kuin joku 40. Byäää! No, se kyllä kertoo aika paljon... :)

Iloista keskiviikkoa kaikille ympäri maailman! Provencessa puolipilvistä, mutta lämmin. :)

Pardon my French?

Moneen asiaan olen jo tottunut täällä etanansyöjien maassa, mutta yksi asia jaksaa hätkähdyttää ja jopa ärsyttääkin aina vaan. Ranskalaiset radioasemat soittavat Whamin Last Christmasia ihan mihin aikaan vuodesta tahansa!!! Kuulin sen viimeksi juuri äsken ja oi - tänään on toukokuun 7. päivä!!!

Miksi?!?

Beauty for the Beast?

Haa, oli pakko tehdä tämä kohta kaikkien blogissa ollut kauneusmeemi. Kesä lähestyy uhkaavasti ja aihe on ajankohtainen. Talven jälkeen pitäisi saada talvikarvat ja -karstat pois ja kesäheleys kehiin! :)

Oletko tyytyväinen ulkonäköösi? No, en kauhistu ja kiljaise katsoessani peiliin, mutta en myöskään voi sanoa olevani tyytyväinen.
Mitä muuttaisit ulkonäössäsi? Nenä voisi olla pienempi ja vähemmän "töpseli", hampaat suoremmat, jalkaterät vähemmän puukiipijämäiset, selkä lyhyempi ja jalat pitemmät (olen tyyppiesimerkki persjalkaisesta!), rinnat voisivat olla kiinteämmät ja haluaisin olla pieniluisempi...
Mitä muut ovat kehuneet ulkonäössäsi? Silmiä, hymyä, suuta, hiuksia, sormia.
Meikkaatko päivittäin? Jos ripsarin laittamista voi kutsua meikkaamiseksi, niin kyllä joo. :)
Perusmeikkisi? Jokapäiväinen "meikkini" on hyvin yksinkertainen: silmänympärysvoide, päivävoide, musta ripsari ja Bepanthenia huulille. That's it!
Hiustesi väri & pituus? Maantienvärisissä blondiraitoja. Tällä hetkellä kasvatan otsatukkaa pois ja se on nyt ihanassa Paiholan hullu -vaiheessa. Takatukka on tasapitkä ja ulottuu lapaluihin.
Kuinka usein...
.
..värjäät hiuksiasi?
 Raidat käyn ottamassa noin 3 kk:n välein. Pitäisi käydä useammin, mutta kun en ehdi vaikka ei se toisaalta haittaa, sillä tyvikasvua ei nyt enää oikeastaan huomaa. Väri alkaa olla sen verran luonnollinen, että miun tukkaa voisi luulla surffiletiksi. Ilman laineita, kiäh kiäh!
...peset hiuksesi? 3-5 päivän välein. En viitsi pestä liian usein, sillä A. pitkien ja paksujen hiusten peseminen on niin työlästä ja B. hiusteni latvat ovat erittäin kuivat ja yritän säästää niitä mahdollisimman paljon.
...käyt suihkussa? Joka päivä.
.
..kuorit ihoasi? Liian harvoin! Silloin kuin siltä tuntuu...
...käyt kosmetologilla? Siis tekemässä jotain kasvohoitoja? En koskaan. Mutta kauneushoitolassa käyn muutaman kerran vuodessa ihokarvojen poistossa.
...poistat ihokarvojasi?
 Miulla on epilaattori, jolla poistan kainalokarvat ja säärikarvat heti kun tarvetta on eli nykyisin ei enää kovin usein. Muista paikoista poistan karvat muilla menetelmillä tai käyn kauneushoitolassa poistattamassa ne.
...käyt solariumissa? En koskaan enää.
Miten pidät hiuksiasi? Auki, ponnarilla tai nutturavänkäyksellä.
Miten tukkasi on nyt? Paiholan hullu -otsari on föönattu sivulle ja takatukka on ponnarilla.
Rasvaatko ihoasi? Naamaa joka päivä ja muita osia silloin kuin sille tuntuu olevan tarvetta.
Tyypillisimmät vaatteesi? Töissä: mustat housut ja valkoinen paita. Vapaalla: farkut, caprit tai kotona lökärit, t-paita tai toppi.
Mitä sinulla on nyt ylläsi? Mustat sailorihousut, luonnonvalkoinen neule ja Crocsin mustat Oliviat (pakko mainostaa, sillä ovat niin ihanat kävellä!)
Millaiset alusvaatteet on ylläsi? Tänään miulla on - ihme kyllä - ihan perusalkkarit (mustavioletit) eikä stringit ja luonnonvalkoisesta neuleesta johtuen valkoisesta t-paitarintsikat. En yleensä koskaan pidä valkoisia alusvaatteita, sillä ne harmaantuu pesussa ja ne on niin tylsiä, mutta työni takia olen joutunut hankkimaan myös arsenaalin valkoisia rintsikoita...Valkoisia alkkareita pidän vain, jos miulla joskus on jotkut valkoiset housut päällä - luonnollisesti. Muuten siis aina yleensä mustaa tai jotain muuta tummaa.
Kuinka monet farkut omistat? Ns. salonkikelpoisia miulla on ainakin kuudet ja "koiranulkoilutusfarkkuja" ainakin toiset kuudet.
Millaisia kenkiä käytit viimeksi? Crocsin Olivioita. <3
Millaista takkia pidit viimeksi? Onlyn mustaa lyhyttä kevätjakkua.
Lempikorusi? Niitä on monta, mutta ainakin kaikki Kalevala-koruni ovat ihan ykkösiä ja niitä kannan ylpeydellä täällä kaukana Suomesta. Ja Kullalta lahjaksi saamani kolmen ihkaoikean timantin kaulakoru on yksi lemppareistani, samoin lankoni Aasiasta tuoma makeanvedenhelminauha (kirjotetaankohan tuo muuten yhteen?).
Käytätkö kynsilakkaa? Varpaissa aina, sormissa en oikeastaan koskaan.
Lempihajuvetesi? Kaikki keveät, erityisesti kesällä ja silloin käytän pääasiassa Azzaron "L'Eau Belle d'Azzaro" -tuoksua. Mutta jos sitä tehtäisiin vielä ja jos olisin vanha artistinainen, niin käyttäisin vain ja ainoastaan YSL:n Champagnea! Se on mielestäni huumaavin tuoksu maailmassa ja ainoa , jonka tunnistan missä vain!
Shampoo- ja hoitoainemerkkisi? Vaihtelee. Tällä hetkellä ihan mikä shampoo tahansa käy, sillä sekoitan siihen etikkaa poistaakseni hiuksiini kertyneen kalkin. Tukka on puhdas kuin suomalaisen järvivesipesun jälkeen ja kiiltää hurjasti! Hoitoaineena olen viime aikoina käyttänyt Garnier Fructis Méche & Brillance tai jotain sen tapaista.
Millaisia sormuksia löytyy sormistasi? Valkokultaiset kihla- ja hääsormus, joista jälkimmäinen on Kalevalan. Oikean käden vasemmassa nimettömässä on myös leveä hopeasormus, jonka olen ostanut aikoinaan Turusta.
Tarkkailetko painoasi? Kyllä. Valitettavasti.
Viimeisin ulkonäköösi liittyvä kehu, jonka olet saanut? "Onpa teillä upeat, kiiltävät hiukset!"
Menisitkö kauneusleikkaukseen? No, aivan varmasti, jos olisi muutama ylimääräinen tonni!
Minkälainen on meikkipussisi? Niitä on kaksi: Iso, musta Agnès b.:n massi, josta siirrän tarvittavat matkalle lähtiessä pieneen Marimekon puna-oranssi-violettiraitaiseen pussukkaan.
Millainen on hiusharjasi? Musta muovipiikkiharja. Ostettu Bordeaux'sta vuonna 1999. :)
Käytätkö ryppyvoiteita? Silmänympärysvoidetta ja olen käyttänyt jo 16-vuotiaasta lähtien. Ennakointia!
Montako käsilaukkua omistat? Monta, mutta käytän vain Uzèsin markkinoilta ostettua ruskeanahkaista wanna-be-it-bagia.
Onko sinulla lävistyksiä tai tatuointeja? Napaläväri on, tosin viime röntgenten jälkeen en ole jaksanut (!!!) laittaa korua takaisin. Tatuointi on edelleen ottamatta.
Oletko turhamainen? En mielestäni ole.

Pääsiäismaanantai

Lundi de Pâques. Pääsiäismaanantai. Täällä kova juttu, en tiedä miksi. Kai siksi, että se on yleinen vapaapäivä. Meillekin on tulossa tänään aika paljon asiakkaita lounastamaan pääsiäismaanantain kunniaksi.

Se varsinainen pääsiäinen oli ja meni. Miulla oli postauskin valmiina, mutta se jäi julkaisematta, sillä kuvitukseksi kaavailemani rairuohokoristeinen pääsiäispöytä jäi sitten tekemättä. Rairuoho ei ehtinyt itää...Kissat tulevat olemaan tyytyväisiä keväisestä ravintolisästä.

Itse vietin eilisen päivän ensiksi kotona leipoen sämpylöitä ja sen jälkeen ajoin renkaat vinkuen naapurikylään ystävieni Monsieur et Madame C:n luo. He ovat aivan herttainen vanha pariskunta, joista on tullut minulle kuin uudet isovanhemmat. (Tosin omien isovanhempieni kanssa en koskaan siemaillut iltapäivisin pullollista samppanjaa.) Juttelimme, napostelimme pikkusuolaisia ja myös tuomiani sämpylöitä ja joimme tietenkin pullon (ja vähän toistakin) samppanjaa.

Illalla Kullan kanssa skippasimme iltaruoan (iltaruoan oletettu tekijä oli vähän liian väsynyt iltapäiväsamppanjasta) ja mussutimme pääsiäiskukon tuomia Kindereitä.

Elämä on pienistä iloista tehty!

Kielenhuolto kunniaan!

Jostain kumman syystä ainoa suomalainen verkkolehti jota seuraan on Iltalehti. En osaa selittää miksi - se nyt vain on niin. Kyseinen lehti saa miut entistä useammin raivon valtaan ja ihmettelenkin, miten yhdessä valtakunnan suurilevikkisimmistä iltapäivälehdistä voi olla palkattuna toimittajia, jotka kirjoittavat mm. seuraavanlaisia lauseita:

"Suomeen [kosmetiikka]sarjan toi Tita Sirén, joka tähän asti on puuhannut mm. munuaisten parissa." http://www.iltalehti.fi/muoti/200903269293553_mu.shtml

Hmm, mitähän hän on niitten munuaisten kanssa puuhannut?

"Tuleva äiti on voinut hyvin väsymystä ja ajoittaista oksennusoloa lukuunottamatta." http://www.iltalehti.fi/viihde/200903219276488_vi.shtml

Martina Aitolehti on ehkä voinutkin sanoa "oksennusolo", mutta kyllä toimittajan pitäisi osata se muuttaa pahoinvoinniksi.

Vastaavanlaisia helmiä olen löytänyt aikaisemminkin, mutta en vain ole tullut laittaneeksi niitä muistiin. Oletko itse törmännyt vastaavanlaisiin, ärsyttäviin kielenhuollon aarteisiin?

Kevät toi, kevät toi muurarin...Prkl.

Muistelen päivittäin Mauritiuksen ihania maisemia ja ihmisiä, hiekkarantoja kookospalmuineen ja luksushotellimme iltadrinkkejä. Mieli tekee kovasti takaisin, mutta tuskinpa sinne päästään ennen eläkeikää, jos silloinkaan. Täytyy alkaa Eurolottoamaan.

Pessimismini johtuu tulevasta rakennusprojektistamme, joka on siinä vaiheessa, että pitäisi alkaa vähitellen hahmottelemaan, minkälaista taloa alamme pykäämään. Mairie on epävirallisesti hyväksynyt rakennusluvan, vaikka mitään papereita eikä piirustuksia ei ole vielä olemassakaan. Pankissa kävimme viime torstaina ja oman pankkimme conseiller uskoi lainapyyntömme menevän läpi, jos talon rakennus vain ei tule maksamaan liikaa. Loogista. :) Lainasimulaatio laskettiin 30:lle vuodelle ja se kuulostaa niin kamalalta, mutta minkäs teet - ei tämän ikäisenä ja näillä tuloilla taloa 20 vuodessa takaisin makseta.

Myö halutaan rakennuttaa mahdollisimman ekologinen ja ekonominen talo. Kompromisseja kuitenkin joudutaan kuitenkin tekemään juuri budjetin rajallisuuden takia eli kaikkia mahdollisia luontoa säästäviä virityksiä emme voi taloomme saada. Joka tapauksessa aurinkopaneelit veden lämmitykseen on ihan must samoin lämpopumput. Ilmastoinnista ja ilmanvaihdosta huolehtisi luonnonmukainen vaihtoehto puits canadien, jonka idea perustuu ilman luonnolliseen kiertoon. Ilma johdetaan sisälle maahan kaivettujen putkien kautta ja maan lämpötila vuodenajan mukaan sitten joko viilentää tai lämmittää ilman. Fiksua ja niin ekologista! Miun haaveissa on myös vuolukiviuuni tai -takka keskelle taloa lämpöä tuomaan. Nîmesissä on yksi Vuolukiven edustaja, joten ei tarvitsisi niitä kiviä lähteä Juuasta asti rahtaamaan. :)

Valitettavasti meijän kylä ei hyväksy mitään "kokeilevia" puutaloja, joten se idea piti sitten hylätä. Samoin ajatus extreme-ekorakentamisesta olkiseinäisine taloineen (joka on täällä muuten aika suosittua) oli meille hieman liian monimutkainen ja työläs. Jos meillä olisikin aikaa ja kykyjä tehdä se talo itse, niin saattaisimme hyvinkin pykätä oikein hippipunkkari-ekotalon, jossa olisi kaikki mahdolliset viritykset. Halvemmaksikinhan se tulisi.

Tällä hetkellä projekti seisoo, sillä odotamme maanmittaajaa mittaamaan lopullisen tonttimme koon. Tontin suhteen piti tehdä hieman kikkailuja, mutta Ranskassahan sitä ollaan ja kikkailut kuuluu asiaan. Maanmittaajan käynnin jälkeen pitää tehdä mairien suomalaista teknistä lautakuntaa vastaavalle pastiksenjuojaporukalle jonkinlainen piirrustushahmotelma, jonka perusteella he sitten myöntävät tai eivät rakennuslupamme. (Taidan mennä itse kaatamaan keltaista ilolientä niihin sessioihin, jos se vaikka auttaisi!) Sitten pitäisi saada joku arkkitehti piirtämään meille talo, saada kustannusarvio ja sitten pankkiin.

Voisin kyllä skipata tuosta muutaman vaiheen ja mennä suoraan asumaan omaan kotiin. *huoh*

Hani, putkimies kävi!

Meidän kylässä asuu putkimies, jota kutsun tässä nimellä Mr Granluxe. Hän on päivät töissä jossain putkifirmassa ja illat hän tekee pimeitä hommia kaikille kyläläisille. Meijän hotellissa hän tekee töitä ihan virallisesti. Mr Granluxen hyviä puolia ovat mm. se, että hän tulee korjaamaan vuotavan ilmastointilaitteen vaikka keskellä yötä eikä hän vedä lonkkaa edes sunnuntaina. Hän tekee hyvää työtä ja on erittäin halpa verrattuna ns. normaaleihin putkimiehiin.

Mr Granluxessa on yksi erittäin suuri haittapuoli. Vaikka en tunnekaan montaa putkimiestä, niin uskallan väittää, etä Mr Granluxe on maailman likaisin ja kaaosmaisin putkimies. Ranskaksi osuvin sana on bordélique. Hänellä on aina samat vaatteet päällä - eikä siinä mitään, mutta ne vaatteet ovat aina niin likaiset, että häneen ei edes uskalla koskea. Koko mies on yleensä valkean pölyn peitossa enkä vieläkään ole täysin varma, ovatko hänen hiuksensa oikeasti harmaat vai ovatko hiuksetkin aina pölystä valkaistuneet. Olen nimittäin kerran nähnyt hänet normaalisti pukeutuneena omissa hääjuhlissani, mutta ehkä hän tuli sinnekin jostain työmaalta...Hänellä ei ole koskaan työkaluja mukana tai ehkä korkeintaan jakoavain, hän ei koskaan siivoa jälkiään eikä hän ikinä myöskään varo sotkemasta toisten ihmisten koteja.

Mr Granluxe on käynyt meilläkin muutaman kerran ja aina hän on tullut muutaman minuutin varoitusajalla ja tehnyt hyvää työtä. Sotku on vain aina ollut järkyttävä ja aiheuttanut allekirjoittaneessa itkuraivarit.

Uskottu putkimiehemme kävi meillä taas eilen. Hän kävi ensin hakkaamassa vasaralla lämminvesivaraajan lämminvesiputkea, niin että se meni tukkoon. Ilmeisesti hakkaaminen sai kalkin irtoamaan putken seinamistä ja tukkimaan putken lopullisesti. Sen jälkeen hän lähti kotiin ja sanoi tulevansa takaisin illallisen jälkeen. Puoli tuntia myöhemmin satuin kurkistamaan kodinhoitohuoneeseen, jossa tuo murheenkryyni lämminvesivaraaja on, ja näin lattian lainehtivan vettä. Kappas, hakkaaminen oli saanut yhden venttilin vuotamaan. Mr Grandluxe tuli noin vartin päästä, minkä aikana olin saanut kuivattua lattian. Jätin Kullan seuraamaan putkimiehemme toimia. Seuraavan tunnin aikana kuului pauketta, armotonta kiroilua ja näin Kullan kiikuttavan happoa kodinhoitohuoneeseen. Yritin vain katsoa tiukasti telkkaria ja ajatella positiivisesti.

Mr Granluxen lähdettyä vihdoin ja viimein Kulta tulee haudan vakavana olohuoneeseen ja sanoo:"Nyt meillä on taas lämmintä vettä ja sitä tulee jopa jonkinlaisella paineella. Mutta...Kodinhoitohuone on kuin pommin jäljiltä. Halusin tulla varoittamaan." Voi prkl.

Koko talo haisi hapolta ja Kulta oli joutunut avaamaan kaikki ovet ja ikkunat. Kodinhoitohuone oli kuin ankkalampi ilman ankkoja. Vettä oli ainakin sentti lattialla, seinästä seinään ja melkein tunsin, kuinka laattalattian saumat imivat vettä ahnaasti sisäänsä ja home alkoi muodostua rakenteissa. Imurini, kissojen hiekkalaatikot, pyykkikori, pesukone, kaikki mahdollinen törötti siellä veden keskellä. En edes tiennyt mistä aloittaa. Aloitin huutamalla vaikka eihän se mitään auttanut. Huusin, raivosin ja levittelin pyyhkeitä lattialle ja yritin saada lattiaa kuivaksi.

Noin tunnin päästä lattia oli kuiva ja muutkin putkimiehen jättämät sotkut siistitty. Odotan kauhulla seuraavaa kertaa.

Arki olkoon ystävämme

Nyt on loma lusittu. Äiti ja Iskä lähtivät lauantaina takaisin Suomeen ja Joen kaupunkiin. Yhteinen viikkomme oli leppoisa ja rentouttava. Eilen olimme Kullan perheen kanssa syömässä Marseillessa kuuluisassa Chez Michel -brasseriessa Plage des Catalansilla. Ravintolan kuuluisa bouillabaisse vei kielen mennessään ja oli ehdottomasti suolaisen hintansa arvoinen!

Hotelli aukaisee ovensa perjantaina. Valitettavasti se on 13. päivä, mutta sille ei nyt voi enää mitään sillä ensimmäiset asiakkaat saapuvat samaisena päivänä. Saa nähdä, mitä tästä vuodesta tulee. Toivottavasti lama ei pahemmin meitä ravistele, sillä Kullan kanssa ollaan vihdoin ja viimein päätetty ottaa suuri askel ja alkaa rakentaa taloa. *korinaa* Kukaan ei meitä ole tästä rötisköstä ajamassa pois, mutta myö ei enää yksinkertaisesti kestetä kylppärin homeista seinää, ainaista vetoa ja viileyttä, kallista vuokraa, kalkkeutuvaa lämminvesivaraajaa ja ja...Lista on liian pitkä.

Onneksi tuli se upea häämatka tehtyä nyt. Ei kaduta niin paljon sitten, jos ja kun joutuu vyötä kiristämään kahteen kertaan vyötärön ympäri. Ja onpa tässä muitakin suunnitelmia, mutta niistä myöhemmin. :) Joka tapauksessa taitaa olla ensimmäinen vuosi, kun minua ei sesongin alkaminen ahdista ja puuduttavan arjen kohtaaminen tuntuu oikeastaan ihan kivalta. Kirjahylly on täynnä kivoja kirjoja, joita en malta olla aloittamatta ja tulevan talonrakennusprojektin suunnittelukin kiehtoo. Kunhan vain ensiksi saataisiin kaikki kuivat ja kamalat viralliset asiat hoidettua...

Ja mikäpäs tässä on ollessa - aurinko paistaa, lämmintä on noin 15 astetta ja kaikki on hyvin. :)

Helmikuuta vielä

Sainpas vihdoinkin tuon New Kids-rapon tehtyä! Olen pahoillani radiohiljaisuudesta, mutta lomailu on ollut niin ihanaa, että en ole ehtinyt aikaa paljon koneella viettää. Paitsi FB:ssa ja sarjoja katsellen. Nyt palataan kuitenkin arkeen, sillä kolmisen viikon päästä aukeaa hotelli ja blondinkin pitää alkaa organisoitua ja ryhdistäytyä. :)

Perjantaina tulee Äiti ja Iskä - jee! Viikon aikana olisi tarkoitus käydä kotipaikkakuntavisiiteillä, syödä, juoda punaviiniä, jutella paljon ja halitella. Ennen sitä pitää kuitenkin siivota, raivata ja vastata kommentteihin.

Ai niin, kertokaas mistä työ haluutte, että mie kirjoitan? On nimittäin punainen lanka kadoksissa.
Ja hei, nyt mie voin laittaa ilolla enemmän kuviakin, sillä hankittiin parempi kamera! Yay!



Jättiläislumpeen kukka Mauritiuksella.

Ja minulla oli unelma

Tiedätkö, millaista on unelmoida jostain lähes mahdottomasta? Miltä tuntuu, kun viimeisetkin toivon rippeet unelman täyttymiseksi katoavat ja on vain hyväksyttävä todellisuus sellaisena kuin se on? Entä miltä voi tuntua, kun yhtäkkiä, monien vuosien jälkeen luet internetistä, että syvälle kuoppaamasi unelma onkin nyt mahdollista kaivaa esiin ja toteuttaa?!? Niinpä...

Noin 17 vuotta sitten tämä blondi eli vain ja ainoastaan New Kids On The Blockille. Elämässäni ei ollut muuta. Donnie Wahlberg oli unelmieni mies. Vähitellen NKOTB:n suosio hiipui ja bändi lopetti uransa. Mie aloin kiinnostua muustakin musiikista ja hyvä niin, mutta kysymykseen "kenet maailman ihmisen haluaisit tavata" vastasin aina "Donnien". Kerran fani, aina fani. :)

Viime kesänä olin jo aktiivisesti seurannut NKOTB:n nettisivuja, luonut oman profiilini sivuille ja alkanut vahtaamaan uutisia mahdollisesta Euroopan kiertueesta. Loppukesästä olivat varmistuneet Iso-Britannian ja Irlannin kiertue sekä konsertit Saksassa, Ranskassa ja Hollannissa. Ja kaikki tämä vieläpä minun talvilomani aikaan - loistava ajoitus! Kaiken lisäksi ILAA möi vip-lippuja, jotka mahdollistivat poikien tapaamisen! Too good to be true!!! Lähetin ystävälleni T:lle tekstarin, jossa kysyin lähtisikö hän konserttiin Englantiin. T vastasi myöntävästi ja marraskuussa Suomessa ollessa varasimme vip-liput ylimääräiselle Lontoon keikalle pieneen Hammersmith Apollo -teatteriin. Luvassa oli jotain todella spesiaalia.

Viikonloppu Lontoossa alkoi omalta osaltani aika monimutkaisesti, mutta se on sivuseikka. Majoituimme T:n kanssa hyvän ystäväni Ashleyn luona Lontoon Ilfordissa ja Ashley piti meistä niin hyvää huolta! Kyyditsi meitä Jaguarillaan ja sai melkeinpä meidät yksityisklubinsa concierge-palvelun avulla Kidsien aftershow-bileisiin, mutta se miksi se meni puihin, no siitä ei puhuta äärimmäisen ärsytyksen ja itkuraivareiden takia...Lontoossa tapahtui kaikkea muutakin kivaa, mutta en kerro siitä nyt vaan ehka joskus toiste.

Sunnuntaina olimme valitettavasti hieman huonossa hapessa ja jännityskin vaivasi. Ashley kuitenkin onnistui kuskaamaan meidät ajoissa Hammersmith Apollon eteen tasan klo 16.30 kuten salaperäisissä ILAA:n meileissä minua oli informoitu. Sitten seurasi paljon jonotusta, odotusta ja huonoa organisointia. Olimme sisällä vasta joskus viiden jälkeen, jätimme kamerat narikkaan meet&greetin ajaksi, saimme lahjapussimme (harmaat NKOTB-brodeeratut fleecepeitot ja -hanskat (?!?) ja kolme kuvaa) ja siirryimme odotustilaan, joka oli täynnä intoa puhkuvia aikuisia faneja. Ruoka- ja juomatarjoilut olivat loistavat, mutta mie en vain pystynyt nielemään yhtään mitään. Meijät oli jaettu 8 - 10 hengen ryhmiin ja jokaisella ryhmällä oli oma kirjain. Myö T:n kanssa oltiin ryhmässä H. Jossain vaiheessa ylipirteä brittijärjestysnainen tuli huutamaan megafonillaan tunnelmaa (!) ja myös järjesti meijät ryhmiimme. Meijän ryhmässä oli yhden mukavan ruotsalaisen ja sauditytön lisäksi vain amerikkalaisia.
Odotus oli pitkä ja tuskallinen, juteltiin hermostuneesti niitä ja näitä ja tutustuin ruotsalaiseen Kariniin, joka paljastui pesunkestäväksi faniksi. Ruotsalaiset on sitten oikeita viikinkejä! :)

Ryhmä ryhmältä jono lyheni ja vaikka odotus tuntui pitkältä, niin kukin ryhmä oli Paikassa sisällä todella lyhyen ajan. Tajusin itsekin, että oli parempi olla tehokas, halata ja sanoa lyhyesti, mitä halusin sanoa. Ongelmana oli vain, etten tiennyt ollenkaan mitä sanoa. Mitä sitä nyt voi sanoa supertähdille, jotka on odottanut tapaavansa teini-ikäisestä asti?!? Päätin siis olla miettimättä mitään etukäteen, olla vain luonnollinen ja mennä sisään ilman mitään odotuksia. Aikaahan näytti olevan kuitenkin niin vähän, että tuskin siinä mitään kovin syvällistä ehtii jutella.

Meijän vuoro tuli. Ekana meijät ohjattiin sisälle hämärään käytävään, jossa oli pöytä, jolle piti jätää laukut. Sitten nuori ja iloinen brittijärjestystyttö antoi meille viime hetken ohjeet ja pyysi "uusijoita" antamaan ensikertalaisille eutoikeuden (you wish...). Ovi aukesi, meidät päästettiin pitkään käytävään jonka perällä oli...Donnie ja ja....! Taju meinasi lähteä.

Okei, olin viimeinen, sen tajusin. Muut tytöt olivat muuttuneet sumuksi. Näin vain Donnien ja kaksi hahmoa sen molemmin puolin, kiinni siinä. Prkl, olisi pitänyt olla nopeampi...Nou hätä, kävelin coolina Donnien eteen, katsoin sitä silmiin, en muista mitä sanoin sanoinko mitään, se katto minuun ja sitten mie sanoin jotain. Kai nimeni en muista. Sen silmät....Sitten mie sanoin jotain ysikytluvun Lahden ja Helsingin keikoista, mitä sanoin en muista. Donnie innostui ja kysyi, muistinko kuinka se kieri Lahden hyppyrimäkeä alas. Tottakai mie muistin ja se nauroi ja nosti käden ylös ja sitten myö "haifaivattiin". :) Sen jälkeen kuulin, että ne huutaa "photo" ja miulle iski kahden sekunnin paniikki. Donnie oli varattu, Tiesin Jordanin olevan vapaa, sillä meitä oli vain 8 eikä yhtään Jordan-fania. En halunnut kuitenkaan mennä Donnien luota pois, joten jäin siihen toisen perskärpäsen viereen ja ujutin käteni takakautta Donnien selkää vasten. Donnie tajusi että olen siinä ja kurotti juuri viime hetkellä kuvaa varten kätensä miun olkapäälle ja mie laitoin oman käteni Donnien käden päälle. HEAVEN! Sisäisen teinitytön sydämeni pakahtui juuri siihen paikkaan...

Kuvia otettiin kaksi. Sen jälkeen lähdin halaamaan muita poikia. Näin Donnien jälkeen Jordanin, joka oli luonnossa niin komea, ettei mitään rajaa! Menin kädet levällään Jordanin luo ja sanoin jotain, minkä muistan liiankin hyvin ja jonka vain harvat ja valitut tietävät. :) Jordanin jälkeen näin Jonin, joka istuin seinän vieressä olevalla pöydällä ja hymyili. Kysyin saanko halata ja Jon halasi pitkään ja lämpimästi. Kiitin Jonia tästä kaikesta ja kerroin odottaneeni tätä hetkeä 17 vuotta. Jon hymyili. Danny oli Jonin vieressä, tekstaamassa. Kysyin saanko halata ja Danny halasi sanomatta mitään ja jatkoi tekstaamista. Kiitin Dannyakin, joka ei nostanut edes katsettaan puhelimesta. Se oli pettymys, mutta ihmisiähän nekin on ja varmasti 100 hysteerisen tai vähemmän hysteerisen naisen halaaminen joka ilta kuukausien ajan on lopulta aika puuduttavaa. Tässä vaiheessa taakseni oli ilmestynyt iso kaappimainen bodyguard, joka karjui "time's up, you gotta go", mutta sekin oli miulle vain yksi sumuinen ylimääräinen hahmo huoneessa. Miulla oli vielä yksi nyykkäri tapaamatta ja halaamatta - Joe. Ilman kaikkia viittä halausta en lähtisi huoneesta - sen verran monta euroa olin kuitenkin maksanu näistä muutamasta hassusta minuutista!

Menin Joen luo, mutta halauksen esti käsi tai pikemminkin kaksi toisistaan kiinni pitävää kättä. Toinen käsi oli siis Joen ja toinen ystäväni T:n. :) Näkyvyys oli edelleen sumuinen, mutta sen ymmärsin, että Joe ja T katsoivat toisiaan syvälle silmiin ja joku yritti vetää T:tä pois. Se joku oli järjestyshenkilö. Vaikka kyseessä olikin ystäväni, niin tunsin silti pientä ärtymystä, sillä kaappi oli taas karjumassa vieressäni ja miun oli saatava se halaus! Kädet irtosivat lopulta, katsoin Joeta syvälle silmiin (ne olivat niin siniset ja kauniit!) ja esittelin itseni:"Hi, Joe, I'm Jenni from Finland." (Niin, Suomesta - ei Ranskan mainostamisessa mitään erikoista ole eikä miulla ollut aikaa selittää elämäntarinaani eikä se olisi sitä kiinnostanut kuitenkaan.) Joe sanoi jotain, mitä en muista, kaappi ärjyi enstistä pahemmin, en välittänyt, halasin vielä Donnie'a ennen kuin viimeisenä lähdin huoneesta.



Se oli siinä. Kaksi kolme minuuttia. Olo oli sekava, tyhjä. Kyyneleet tulivat kuin itsestään, osasyynä oli jännitys ja pienoinen krapula. Otin kassini, seurasin T:tä ulos ja alas teatterin aulaan, hain kamerani narikasta, jossa narikan tytöt ilmiselvästi olisivat halunneet olla minun kengissäni. Ne kysyi miulta kuinka se meni, millaisia pojat olivat. Mitä tuohon nyt voi vastata?

Muutaman sekoilujen jälkeen pääsimme sisälle teatteriin ja olimme kolmannessa rivissä! Koskaan ennen emme olleet olleet niin lähellä! Harmi, että hysteria oli vain pahempaa kuin teinivuosina ja konsertin alku oli todella ahdistava. On erilaista olla tungoksessa teini-ikäisten heiveröisten tyttöjen kanssa kuin kolmikymppisten naisten, joista osa on ylipainoisia ja puutteessa. Tuo oli ilkeästi sanottu, myönnän, mutta niin totta. Having been there...;)

Itse konsertti oli aivan mahtava. Paras ikinä eikä sen mahtavuutta voi tässä edes yrittää kertoa. Faniuteni heräsi pitkästä talviunesta.

Joka tapauksessa koko tuo upea viikonloppu Lontoossa oli taas miulle muistutus siitä, että on se elämä loppujen lopuksi elämisen arvoista. Kiitos T, ystävyydestä ja kaikista upeista hetkistä näitten vuosien varrella! Ja lisää on tulossa... :)

And everybody SCREAM!!!!

Suonette anteeksi liian pitkän blogihiljaisuuden, mutta siihen on (mielestäni) erittäin hyvä syy. Tämä blondi on nimittäin aivan täysin matkakuumeen ja fanituksen vallassa! Ylihuomenna on lähtö Lontooseen ja tämä viikko on mennyt vain kuunnellessa vanhoja ja uusia biisejä sekä viettäessä tuntikausia YouTuben pohjattomassa aarrearkussa. Onneksi on YouTube, Taivaan lahja! :)

Kulta ei kestä minuu enää ollenkaan, siispä riemuitsen ja hihhuloin omissa oloissani. On kuin olisin palannut ajassa 17 vuotta taaksepäin.

Sain tänä aamuna, vihdoin viimein, meilin, jossa oli yksityiskohdat pre-showsta jne. Valitettavasti tapaamissessioon ei saa viedä kameroita tai muuten käännytetään ovelta (ja sitähän me emme halua!), mutta new kidsit siellä tapaa ihan oikeasti. Ainut kuvamateriaali, mitä tapaamisesta saa, on yhteiskuva 9 muun fanin kanssa ja sen saa ladata myöhemmin yhdeltä tietyltä nettisivulta. Tuo on tietysti pettymys, sillä maksoihan tuo koko härdelli niin paljon euroja ettei mitään järkeä, mutta toisaalta miulle tärkeintä on tavata Donnie. (Enkä usko tuota ennen kuin hetken koittaessa!)

Konserttiin kuitenkin saa kamerat viedä (logiikka?!) ja sieltä voin sitten laittaa todistusaineistoa, jos vain filmaukset onnistuu. Serkkuni L. oli jo käynyt Manchesterin keikan kattomassa ja oli kuulemma ollut aivan mahtava ja serkkuni rakas oli vain huutanut suoraa huutoa! Huh huh, miulla varmaan siis menee järki...

Maanantaihin siis! Step by step ja hangin' tough...!!!

Roots, Bloody Roots

Tässä Alppiviikkomme raporttipostausta valmistellessa en voi olla jakamatta kanssamme tätä:



Stella: Suden silmät

Sain Velipojalta lahjaksi Stellan uusimman albumin (Löytäjä saa pitää) ja jo ennen ensimmäistä kuuntelukertaa jo itkin, sillä Velipoika oli kirjoittanut niin ihanasti pakettikorttiin. Tuota levyä kun kuuntelee, niin ei tarvitse kuin sulkea silmät ja voin kuvitella itseni kotikaupunkini kesän ykköstapahtumaan eli Ilosaarirockiin. Nyt tiedän mitä teen heinäkuun toisena viikonloppuna.

Jos joku ei vielä tunne Stellaa, niin suosittelen tutustumaan! Mikä mahtava stadionsoundi!

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Ihan ensimmäiseksi, onnellista vuotta 2009 kaikille tutuille ja tuntemattomille! :)

Palasimme tiistai-iltana kotiin. Tunnelma oli kaikin puolin masentava varsinkin, kun täällä satoi eikä sää ollut muutenkaan kovin talvinen saati jouluinen. Ihana oli nähdä meijän kisut, joista kumpikaan ei mököttänyt tällä kertaa - ilmeisesti olivat niin rakkauden ja hellyyden puutteessa, etteivät kestäneet enää. Lily ja Choko olivat laittaneet montaa paikkaa uuteen järjestykseen, joten sain heti samana iltana asetella matot uudelleen lattioille jne. sekä imuroida. Karvatuppoja ja kissan hiekkaa oli vähän joka paikassa.

Nukkuminen omassa sängyssä oli aivan ihanaa, vaikka Rantakylän Villa Hennassakin nukkuu oikein hyvin. Molemmat kissat olivat tietysti miussa kiinni kuin panikoivat haaksirikkoutuneet, mutta sehän oli vain hellyyttävää. Tosin myö päätettiin Kullan kanssa ettei enää jätetä yhtäkään noista kolmesta noin pitkäksi aikaa. Erityisesti Nessi oli kärsinyt kennelissä olosta protestoimalla viimeiset kymmenen päivää. Se oli ruvennut tekemään tarpeensa kennelin boksiin...Eilen aamulla, kun haettiin se pois, se meni aivan sekaisin onnesta ja oli kotonakin ihan ekstaasissa. Illalla myö tehtiin Kullan kanssa kuitenkin suuri virhe jättämällä Nessi kotiin koko illaksi, sillä meidät oli kutsuttu uuden vuoden illalliselle anoppilaan. Nessi oli illan aikana repinyt ja syönyt kaluamansa ulko-oven rippeitä suojaavan alumiinilevyn!!! Onneksi se ei ollut satuttanut itseään. Paukutimme taas kummatkin päätä seinään oman tyhmyytemme takia. Myö ollaan aivan liian itsekkäitä. Ensi vuodeksi on keksittävä joku toinen ratkaisu elukoitten varalle.

Ylihuomenna meijän olisi tarkoitus lähteä Alpeille. Kulta on päättänyt, että lähdetään kaikesta huolimatta vaikka se tuskin pystyy laskettelemaan jalkansa takia. Itse olen vähän kahden vaiheilla: miusta on ihan hullua lähteä tuhlaamaan rahaa, jos loppujen lopuksi joudumme kököttämään mökissä koko viikon. Ja Nessin laittaminen uudestaan kenneliin vain kolmen päivän jälkeen tuntuu niin julmalta varsinkin nyt, kun se ilmiselvästi on tuntenut itsensä hylätyksi protestoinnin perusteella. Toisaalta voisimme lähteä Alpeille ja ottaa Nessin mukaan, jolloin sekin saisi vähän vaihtelua ja näkisi kunnolla lunta jne. Mutta toisaalta, jos Kulta voiskin lasketella, ei meillä olisi siellä mitään paikkaa Nessille päivän ajaksi.

Olo on haikea ja ahdistunut. Suomessa ja Joensuussa oli niin leppoisaa ja turvallista. Vaikka olikin kiva tulla tänne Ranskaan takaisin, niin heti tuli kauhea ahdistus kaikista mahdollisista asioista. Tulevaisuudesta, rahatilanteesta, töistä, talosta, terveydestä...Oisinpa sellainen ihminen, johon mikään ei tartu, kaikki vain liukuisi pois.