maanantai 30. syyskuuta 2019
Crafty Hazelnut's Christmas Challenge #457 & Simon Wednesday Challenge
Teen pääsääntöisesti joulukortteja fiiliksen mukaan ja sitten kun on niiden lähettämisen aika, mietin mikä kortti sopisi kenellekin. Poikkeuksen tähän muodostaa anoppini, joka rakastaa luistelua ja jolle teen joka vuosi luisteluaiheisen joulukortin. Koristelin kuvan Wink of Stellalla ja valitsin sen kaveriksi kuviopaperit Fabrika Dekorun Smile of Winter -lehtiöstä. Koristelin kortin kimalteella ja ruusuilla. Osallistun kortillani Crafty Hazelnut's Christmas -haasteeseen, jonka teema on kortti jollekulle erityiselle, sekä Simon Wednesday -haasteeseen, jossa on avoin teema.
Tunnisteet:
3D,
Crafty Hazelnut's Christmas Challenge,
Simon Wednesday Challenge
sunnuntai 29. syyskuuta 2019
Allsorts Challenge #539 & Simon Wednesday Challenge
Tarvitsin pikaisesti nimpparionnittelun tälle päivälle, joten tein todella yksinkertaisen kortin käden ulottuvilla olevista aineksista. Leikkasin kirjaimet kuviopaperista ja lisäsin niiden alle softiksesta stanssatut kirjaimet, jotta sain tekstin koholle. Käytin sinistä softista, joka pilkottaa hieman kirjainten alta, kun korttia katsoo sivusta. Kuviopaperi on Hunkydoryn. Osallistun kortillani Allsorts-haasteeseen, jonka teema on miehet, sekä Simon Wednesday -haasteeseen, jossa on avoin teema.
Tunnisteet:
Allsorts Challenge,
Simon Wednesday Challenge
lauantai 28. syyskuuta 2019
Dies R Us Challenge #129 & Simon Wednesday Challenge
Valitsin 3D-kuvan kaveriksi kuviopaperin Fancy Pants Designsin Beach Babe -lehtiöstä. Koristelin kortin kartalla, jonka tein Tim Holtzin stanssilla. Osallistun kortillani Dies R Us -haasteeseen, jonka teema on autot ja muut kulkuvälineet, sekä Simon Wednesday -haasteeseen, jossa on avoin teema.
Tunnisteet:
3D,
Dies R Us Challenge,
Simon Wednesday Challenge
perjantai 27. syyskuuta 2019
ABC Christmas Challenge: S & Crafty Hazelnut's Christmas Challenge #456
Vielä kolmaskin kortti samoilla aineksilla. Huomiseksi keksin jotain muuta. Kokosin kortin siis StudioLightin korttipakkauksen aineksista, joita höystin
kimalteisella kuviopaperilla ja Aqua Shimmerillä. Osallistun kortillani ABC Christmas -haasteeseen, jonka teema on kimallus, ja Crafty Hazelnut's Christmas -haasteeseen, jonka teema on ilo.
torstai 26. syyskuuta 2019
ABC Christmas Challenge: S & Crafty Hazelnut's Christmas Challenge #456
Kokosin kortin StudioLightin korttipakkauksen aineksista, joita höystin
kimalteisella kuviopaperilla, Aqua Shimmerillä ja kakkupaperilla. Osallistun kortillani ABC Christmas -haasteeseen, jonka teema on kimallus, ja Crafty Hazelnut's Christmas -haasteeseen, jonka teema on ilo.
keskiviikko 25. syyskuuta 2019
ABC Christmas Challenge: S & Crafty Hazelnut's Christmas Challenge #456
Kokosin kortin StudioLightin korttipakkauksen aineksista, joita höystin kimalteisella kuviopaperilla, Aqua Shimmerillä ja kakkupaperilla. Osallistun kortillani ABC Christmas -haasteeseen, jonka teema on kimallus, ja Crafty Hazelnut's Christmas -haasteeseen, jonka teema on ilo.
tiistai 24. syyskuuta 2019
The Flower Challenge #36 & The Sketchy Challenges #156
Väritin leimasimen Distress Markereilla ja levitin väriä vedellä leimaamisen jälkeen. Valitsin ruusun ja tekstin taustaksi kuviopaperit Gorjuss-lehtiöstä ja viimeistelin kortin nauhalla ja helmillä. Osallistun kortillani The Sketchy ja The Flower -haasteisiin, joissa on avoin teema.
Tunnisteet:
Circle It,
Inkadinkado,
The Flower Challenge,
The Sketchy Challenges
maanantai 23. syyskuuta 2019
ABC Christmas Challenge: S & The Flower Challenge #36
Online Card Classesin joulukorttikurssin toisen päivän teema on
stanssaus. Taisin ostaa kurssin kolme vuotta sitten eli kovin hitaasti se etenee. Mallikortti oli oikeasti aukkokortti, mutta koska en pidä niistä, tein kortista oman version. Leikkasin aukon päällimmäiseen
kuviopaperiin, laitoin siihen taustaksi kalvoa ja kiinnitin
kokonaisuuden korttipohjan päälle laittamaani nuottipaperiin
kohotarrapaloilla. Kuviopaperit ovat StudioLightin Winter Feelings
-lehtiöstä. Leimasin kukat Altenewn musteilla ja kultaisella kimallejauheella. Viimeistelin kortin nauhalla ja ääriviivatarroilla. Osallistun kortillani ABC Christmas -haasteeseen, jonka teema on kimallus, ja The Flower -haasteeseen, jossa on avoin teema.
sunnuntai 22. syyskuuta 2019
Papercraft Challenges #46 & Allsorts Challenge #538
Olipa hauskaa tehdä vaihteeksi koko kortti pelkästään musteilla ja stansseilla. Joitain yksityiskohtia lisäsin vielä geelikynillä. Osallistun kortillani Papercraft-haasteeseen, jonka teema on olla käyttämättä kuviopapereita, ja Allsorts-haasteeseen, jonka teema on puut ja lehdet.
Tunnisteet:
Allsorts Challenge,
Papercraft Challenges
lauantai 21. syyskuuta 2019
Papercraft Challenges #46 & Work It Wednesday
Tämä kortti oli kyllä täysin oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Idean nappasin netistä, kun en itse keksinyt miten olisin aihetta lähestynyt. Tein kuviopaperin itse silpuista ja stanssasin siihen aukon, josta olio kurkistaa. Kun kortti oli jo valmis, päädyin leimaamaan tiilikuviota harmaaseen paperiin, joka muuten näytti kovin tyhjältä. Tämän vuoksi leimausjälki ei ole kovin siisti. Osallistun kortillani Papercraft-haasteeseen, jonka teema on olla käyttämättä kuviopapereita, ja Work It Wednesday -haasteeseen, jonka teema on juhliminen.
Tunnisteet:
Papercraft Challenges,
Visible Image,
Work It Wednesday
perjantai 20. syyskuuta 2019
Papercraft Challenges #46 & Work It Wednesday
Tämä kortti on valtava, 8" x 8", enkä oikein tiennyt millä sen täyttäisin. Tein kortin pariskunnalle ja värit poimin heidän sisustuksestaan. Taustan valkoinen kartonki on tekstuuripintainen ja helmiäiskartonkiin lisäsin kuvioita kirkkaalla pastalla ja Timpan sapluunalla. Numeroiden taustalla olevan neliön kohokuvioin nuottikuviolla ja numerot kuorrutin Glossyllä. Viimeistelin kortin shampanjapullolla, nauhalla ja akryylitimanteilla. Osallistun kortillani Papercraft-haasteeseen, jonka teema on olla käyttämättä kuviopapereita, ja Work It Wednesday -haasteeseen, jonka teema on juhliminen.
Tunnisteet:
Papercraft Challenges,
Work It Wednesday
torstai 19. syyskuuta 2019
Simon Monday Challenge & The Flower Challenge #36
Leimasin daalian Altenewn musteilla ja valitsin sen kaveriksi kuviopaperin Papermanian Capsule-sarjasta. Viimeistelin kortin nauhalla ja helmillä. Osallistun kortillani Simon Monday -haasteeseen, jonka teema on monokromaattinen, ja The Flower -haasteeseen, jossa on avoin teema.
Tunnisteet:
Concord & 9th,
Simon Monday Challenge,
Stampendous,
The Flower Challenge
keskiviikko 18. syyskuuta 2019
Koukussa kortteihin vintagehaaste #106 & Creative Inspirations
Valitsin suloisen koiran kaveriksi kuviopaperit Santoron lehtiöstä. Viimeistelin kortin pitsillä ja helmillä. Osallistun kortillani Koukussa kortteihin vintagehaasteeseen, jonka teema on eläimellistä menoa, ja Creative Inspirations -haasteeseen, jonka teema on pitsi ja helmet.
Tunnisteet:
Creative Inspirations,
Koukussa kortteihin -haaste,
Vintage
tiistai 17. syyskuuta 2019
Koukussa kortteihin vintagehaaste #106 & Creative Inspirations
Valitsin herttaisten kissojen taustalle kuviopaperit Forever in Timen Heritage-lehtiöstä ja koristelin kortin kukilla ja pitsillä. Osallistun kortillani Koukussa kortteihin vintagehaasteeseen, jonka teema on eläimellistä menoa, ja Creative Inspirations -haasteeseen, jonka teema on pitsi ja helmet.
Tunnisteet:
Creative Inspirations,
Koukussa kortteihin -haaste,
Vintage
maanantai 16. syyskuuta 2019
ABC Christmas Challenge: S & The Flower Challenge #36
Stanssasin Altenewn hyasintin taustalle joulupallon kimallekartongista
ja viimeistelin kortin ääriviivatarratoivotuksella. Kuviopaperi on Karton Warm
Wishes -lehtiöstä. Osallistun kortillani ABC Christmas -haasteeseen, jonka teema on kimallus, ja The Flower -haasteeseen, jossa on avoin teema.
Tunnisteet:
ABC Christmas Challenge,
Altenew,
The Flower Challenge
sunnuntai 15. syyskuuta 2019
Simon Monday Challenge & The Flower Challenge #36
Maskasin leimakuvat yhteen ja väritin ne tusseilla. Valitsin taustalle kuviopaperit jostain ikivanhasta Papermanian lehtiöstä, jonka nimeä en enää muista. Osallistun kortillani Simon Monday -haasteeseen, jonka teema on leimaus, ja The Flower -haasteeseen, jossa on avoin teema.
Tunnisteet:
Onnentoivotukset,
Simon Monday Challenge,
Stampendous,
The Flower Challenge
lauantai 14. syyskuuta 2019
Jehkotar Craft Challenge #47
Tein tämän automaalarille, joka valmistui maalarimestariksi. Pääosaan valitsin upean 3D-kuvan vintageautosta. Kuviopaperit ovat CreaMotionin Victorian Romance -lehtiöstä. Koristelin kortin nauhalla ja leimakuvilla, jotka väritin Promarkereilla. Osallistun kortillani Jehkotar Craft -haasteeseen, jonka bingosta valitsin rivin: renkaalliset asiat - tekstiä - kolme väriä.
Tunnisteet:
3D,
Jehkotar Craft Challenge,
Stampers Anonymous
perjantai 13. syyskuuta 2019
Simon Monday Challenge & Penny Black and More
Jatketaan vielä talvisella kortilla. Väritin leimakuvan Promarkereilla ja koristelin kimalleliimoilla. Kuviopaperit ovat Tim Holtzin Christmas Kraft Stock -lehtiöstä. Osallistun kortillani Penny Black and More -haasteeseen, jonka teema on eläimet, ja Simon Monday -haasteeseen, jonka teema on leimailu.
Tunnisteet:
Penny Black and More,
Simon Monday Challenge,
StudioLight
torstai 12. syyskuuta 2019
Lawn Fawnatics #60 & ModSquad Challenge
Leimasin ensin kuun, suojasin sen maskilla ja tein taivaan Distress- ja Altenew-musteilla. Leimasin pukin poroineen Archivalilla ja lumihiutaleet Oxideilla, jotta ne erottuisivat taustasta. Väritin leimakuvat Promarkereilla, leikkasin ne ääriviivoja myöten ja kiinnitin stansseilla tehtyyn lumihankeen kohotarrapaloilla. Viimeistelin kortin kimalleliimalla. Osallistun kortillani Lawn Fawnatics ja ModSquad -haasteisiin, joiden teema on maisema.
Tunnisteet:
Lawn Fawn,
Lawn Fawnatics,
ModSquad Challenge,
Visible Image
keskiviikko 11. syyskuuta 2019
Lawn Fawnatics #60 & Simon Wednesday Challenge
Leimasin ensin kuun, suojasin sen maskilla ja tein taivaan Altenew-musteilla. Leimasin pukin poroineen Archivalilla ja
lumihiutaleet Oxideilla, jotta ne erottuisivat taustasta. Väritin
leimakuvat Promarkereilla, leikkasin ne ääriviivoja myöten ja kiinnitin
stansseilla tehtyyn lumihankeen kohotarrapaloilla. Osallistun kortillani Lawn Fawnatics -haasteeseen, jonka teema on maisema, ja Simon Wednesday -haasteeseen, jonka teema on leimailu.
Tunnisteet:
Lawn Fawn,
Lawn Fawnatics,
Simon Wednesday Challenge,
Visible Image
tiistai 10. syyskuuta 2019
Lawn Fawnatics #60 & Simon Wednesday Challenge
Koholeimasin kuviopaperiin tähtikuvioita kultaisella kimallejauheella ja
lisäsin niitä ihailemaan pari pupua, jotka väritin Promarkereilla.
Viimeistelin kokonaisuuden Stempelkellerin tekstillä. Osallistun kortillani Lawn Fawnatics -haasteeseen, jonka teema on maisema, ja Simon Wednesday -haasteeseen, jonka teema on leimailu.
Tunnisteet:
Lawn Fawn,
Lawn Fawnatics,
Simon Wednesday Challenge,
Stempelkeller
maanantai 9. syyskuuta 2019
Passion for ProMarkers Challenge #509 & The Sketchy Challenges #156
Väritin leimakuvan Promarkereilla ja valitsin sen kaveriksi kuviopaperit
Echo Parkin A Perfect Winter -lehtiöstä. Viimeistelin kortin kimalleliimoilla, nauhalla ja itse tehdyillä napeilla. Osallistun kortillani Passion for ProMarkers -haasteeseen, jonka teema on napit, ja The Sketchy -haasteeseen, jossa on avoin teema.
Tunnisteet:
Gummiapan,
Passion for ProMarkers Challenge,
The Sketchy Challenges
sunnuntai 8. syyskuuta 2019
Passion for ProMarkers Challenge #509 & The Sketchy Challenges #156
Väritin leimakuvan Promarkereilla ja valitsin sen kaveriksi kuviopaperit Echo Parkin Bundle of Joy -lehtiöstä. Viimeistelin kortin nauhalla ja napeilla. Osallistun kortillani Passion for ProMarkers -haasteeseen, jonka teema on napit, ja The Sketchy -haasteeseen, jossa on avoin teema.
Tunnisteet:
Motivet,
Passion for ProMarkers Challenge,
The Sketchy Challenges
lauantai 7. syyskuuta 2019
Passion for ProMarkers Challenge #509 & The Sketchy Challenges #156
Väritin leimakuvan Promarkereilla ja valitsin sen kaveriksi kuviopaperit
Echo Parkin Bundle of Joy -lehtiöstä. Viimeistelin kortin nauhalla ja
napeilla. Osallistun kortillani Passion for ProMarkers -haasteeseen, jonka teema on napit, ja The Sketchy -haasteeseen, jossa on avoin teema.
perjantai 6. syyskuuta 2019
Papercraft Challenges #45 & Stamping Sensations
Altenew Academyn Beautiful Details -kurssin neljännen päivän tavoitteena oli värittää leimakuva ilman ääriviivoja kuultopaperille. Valitettavasti valitsemani kukka ei oikein toiminut tämän tekniikan kanssa, mutta minulla ei taida edes olla sellaista Altenewn leimasinta, jossa terälehdet eivät olisi kerrostettuja. Lehdissä tekniikka onnistui paremmin. Käytin värityksessä Promarkereita ja Inktensejä. Viimeistelin kortin stanssatulla toivotuksella ja strasseilla. Osallistun kortillani Papercraft ja Stamping Sensations -haasteisiin, joiden teema on kukat.
Tunnisteet:
Altenew,
Beautiful Details,
Papercraft Challenges,
Stamping Sensations
torstai 5. syyskuuta 2019
Papercraft Challenges #45 & Stamping Sensations
Altenew Academyn Beautiful Details -kurssin kolmannen päivän teemana oli lisätä puukynillä tehosteita leimattuun kuvaan. En ole koskaan kokeillut tätä tekniikkaa aikaisemmin ja pidän lopputuloksesta todella paljon. Leimasin kukat ensin Altenewn musteilla ja lisäsin sitten tehosteita Inktenseillä. Tämä taitaa itse asiassa olla ensimmäinen kerta, kun käytän niitä ilman vettä. Kuviopaperit ovat StudioLightin. Viimeistelin kortin nauhoilla ja stanssatulla toivotuksella. Osallistun kortillani Papercraft ja Stamping Sensations -haasteisiin, joiden teema on kukat.
Tunnisteet:
Altenew,
Beautiful Details,
Papercraft Challenges,
Stamping Sensations
keskiviikko 4. syyskuuta 2019
Papercraft Challenges #45 & Stamping Sensations
Altenewn Beautiful Details -kurssin toisen päivän teemana oli lehtien värittäminen Zigeillä. Leimasin lehdet vaaleanharmaalla, jolloin ääriviivat eivät erotu. Mallikortissa kukka oli jätetty valkoiseksi, mutta halusin korttiini hieman väriä ja leimasin kukkaan yhden kerroksen vaaleanpunaista. Kukan ääriviivat koholeimasin kultaisella kimallejauheella. Yleensä käytän Altenewn leimoissa kaikki värikerrokset enkä väritä leimakuvia itse, joten tämä oli ihan kiva uusi tapa käyttää Beautiful Day -settiä. Valitsin taustalle nuottipaperin ja koristelin kortin strasseilla. Osallistun kortillani Papercraft ja Stamping Sensations -haasteisiin, joiden teema on kukat.
Tunnisteet:
Altenew,
Beautiful Details,
Nea-Idea,
Papercraft Challenges,
Stamping Sensations
tiistai 3. syyskuuta 2019
Penny Black and More & Simon Wednesday Challenge
Väritin leimakuvan tusseilla ja valitsin sen kaveriksi kuviopaperit Echo Parkin Alice in Wonderland -lehtiöstä. Koristelin kortin nauhoilla. Osallistun kortillani Penny Black and More -haasteeseen, jonka teema on eläimet, ja Simon Wednesday -haasteeseen, jossa on avoin teema.
Tunnisteet:
Penny Black and More,
Simon Wednesday Challenge,
Uniquely Creative
maanantai 2. syyskuuta 2019
Penny Black and More & Simon Wednesday Challenge
Väritin leimakuvan Promarkereilla ja valitsin sen kaveriksi kuviopaperit lehtiöstä, jonka hankin aikoinaan Tiimarista. Koristelin kortin nauhalla ja kultaisilla helmillä. Osallistun kortillani Penny Black and More -haasteeseen, jonka teema on eläimet, ja Simon Wednesday -haasteeseen, jossa on avoin teema.
Tunnisteet:
Penny Black and More,
Simon Wednesday Challenge,
Stampers Anonymous
sunnuntai 1. syyskuuta 2019
Papercraft Challenges #44 & Simon Wednesday Challenge
Kokosin kortin Papermanian Gorjuss-sarjan papereista ja 3D-kuvasta. Papereissa on paljon ylimääräisiä elementtejä, joten leikkasin kortin koristeeksi siilin ja muutamia sieniä, jotka koristelin Glossyllä. Viimeistelin kortin nauhalla ja akryylitimanteilla. Osallistun kortillani Papercraft-haasteeseen, jonka teema on raidat, ja Simon Wednesday -haasteeseen, jossa on avoin teema.
Tunnisteet:
3D,
Gorjuss,
Nea-Idea,
Papercraft Challenges,
Simon Wednesday Challenge
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)