sunnuntai 31. tammikuuta 2010

All That Scraps Weekly Wednesday #15


All That Scraps Weekly Wednesday -haasteessa piti tehdä lumisadepallokortti. Innostuin yllättävän helposta ohjeesta sen verran etten meinannut saada illalla unta, kun mietin mistä saisin piirtoheitinkalvoa tähän askarteluhätään :-) Aamulla onneksi kaikki on aina selkeämpää ja keksin, että minulla on jossain jokin muovikantinen monistenippu, jota en ole saanut heitettyä pois, koska ne kannet pitäisi repiä irti ennen paperinkeräysastiaan laittoa. Forever Friends -leimasimen ostin alennusmyynnistä ja se pääsi nyt ensimmäistä kertaa korttiin. Tonttulakin koristeeksi laitoin hieman Flower Softia ja taustapapereiksi valitsin erilaisia lumisadeaiheita. Punainen nauha on suklaapaketista ja valkoinen jostain vaatteesta eli tästä tuli samalla kierrätyskortti.

lauantai 30. tammikuuta 2010

I ♥ ProMarkers Challenge #7

Tarkoitus olisi hankkia Leimailutaivaasta muutama C.C. Designsin leimasin lisää, mutta tässä vielä kortti tällä keijukaisella. Luonnoksen nappasin I ♥ ProMarkers -haasteesta. Leimailutaivaaseen on enää viikko ja olin mukamas päättänyt, etten osta uusia leimasimia ennen kuin olen tehnyt entisistä kortit. Saa nähdä miten mimmin käy.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Anyone For Anya? #23 & Cute Card Thursday #97

Anyone for Anya? -haasteen teemana oli sydämet, joita tässä kortissa on vain tuo yksi. Akryylitimantteja sen sijaan laitoin kerrankin reilusti. Cute Card Thursday -haasteen teemana oli kukat ja niitä on runsaasti tuossa taustapaperissa ja muutama huopainen koristeena. Jätin korttiin vielä paikan tervehdystekstille, mutta kaiken kaikkiaan minusta tästä tuli ihan söpö.

Bloginamua

Sharonillakin on ihana namu tarjolla.

Bloginamua


Andrealla on aivan mieletön namu jaossa. Käykäähän osallistumassa.

torstai 28. tammikuuta 2010

Sketch Saturday Challenge #87

Treenasin vaihteeksi poikakortin tekoa Sketch Saturday:n hauskaan luonnoshaasteeseen. Onnitteluteksti erottuu oikeasti hieman paremmin kuin miltä se kuvassa näyttää. En laittanut korttiin mitään koristeita, jotta värikkäät paperit ja eri muodot saavat olla pääosassa.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Everybody Art Challenge #75 & Simon Says: New Baby


Tämä on Farmiviestin kolmas leimakuva. Valitettavasti hauskuus loppui lyhyeen, koska Farmi kaatui teknisiin ongelmiin viestin hurjan suosion vuoksi. Hyvitykseksi Prinssi Ian -digileimakuva annetaan kaikille halukkaille ilmaiseksi.
Tätä leimakuvaa päätin käyttää onnittelukortissa työkaverilleni, joka on juuri saanut perheenlisäystä. Uusi vauva on aiheena myös Simon Says -haasteessa ja kortin värit eli sinisen, valkoisen ja ruskean poimin Everybody Art -haasteesta.

Bloginamua

Kelliellä on aivan mielettömän upea bloginamu tarjolla: koko C.C. Designsin kevätsetti!

tiistai 26. tammikuuta 2010

Dutch Dare Card Challenge #69


Tämän kortin tein Farmi-viestin toisen päivän Charlotte-leimalla. Koin edellisen digileiman melko vaikeaksi, koska teen aika vähän kortteja pojille ja vielä vähemmän kortteja satuhahmoista. Charlotte sen sijaan on mielestäni makee tytsi ja halusin käyttää kortissani vahvoja värejä. Luonnos on tällä kertaa Dutch Dare Card -haasteesta.

Bloginamua


Amyn viimeinen namu tällä erää sisältää jälleen uutuusleimasimen ja kaikkea pientä kivaa.

maanantai 25. tammikuuta 2010

CPS Challenge #151


The Greeting Farmilla on käynnissä viesti, jossa jaetaan ilmaisia digileimoja. Saadakseen seuraavan leiman, pitää edellisestä olla kortti tehtynä klo 02:00 mennessä. Tässä kortissa käytin ensimmäistä, kaikille ilmaista digileimaa, joka on saatavissa täältä. Vaikka tykkään huomattavasti enemmän perinteisistä leimoista, niin digileimojen etuna on mm. muunneltavuus. Tämänkin kuvan kiepsautin peilikuvaksi, kun halusin pyrstön menevän samaan suuntaan taustapaperin kasvillisuuden kanssa. Luonnoksen nappasin CPS -haasteesta.

Bloginamua

Tänään Amyn blogissa on esittelyvuorossa ja bloginamuna tarjolla Inkiväärikeiju.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Bloginamua


Amy:ltä on tulossa myös uusi keijuleimasin, jonka kunniaksi hän on koonnut näin herkullisen namun.

Bloginamua


Amy:ltä on tulossa jälleen uusi suloinen leimasin ja sen kunniaksi hän tarjoaa namua blogissaan.

lauantai 23. tammikuuta 2010

Passion for ProMarkers #35 & Simon Says: Punch it

Tässä kortissa yhdistin kaksi Promarker-väriä, jotka koen vaikeiksi eli canary:n ja coral:in. Näitä sitten piristin pinkillä ja punaisella. Lopputuloksesta tuli mielestäni yllättävän hyvä. Passion for ProMarkers -haasteessa sai käyttää tällä kertaa mitä värejä tahansa, kunhan teki tyttömäisen kortin. Simon Says -haasteessa piti käyttää lävistintä. Tein tekstiä varten kortin reunaan yksivärisestä paperista kaistaleen, jonka reunan lävistin Fiskarsin kukkaboordilävistimellä. Kuvio ei vaan oikein erotu kunnolla samanväristä koristepaperia vasten.

torstai 21. tammikuuta 2010

Anyone For Anya? #22 & Anya Ink #14

Anyone for Anya? -haasteen teemana oli musta, valkoinen ja jokin muu väri, joksi valitsin keltaisen. Koen keltaisen kovin haastavaksi väriksi ja koska ostin äskettäin lehtiöllisen keltaisia papereita alennusmyynnistä, joudun nyt haastamaan itseäni värin käyttöön aiempaa useammin. No kohta onneksi voi alkaa tekemään pääsiäiskortteja. Anya Ink -haasteen teeman inspiroimana laitoin koristeeksi kukkia, jotka olen tehnyt itse jo viime vuoden puolella. Ampiainen on tarra ja nauha on napattu jostain vaatteesta. Leimakuva on päässyt ensimmäistä kertaa korttiin. Askarteluinspiraationi on jotenkin hukassa, vaikka muutama muukin uusi leimakuva on odottamassa korttiin pääsyä ja kivoja haasteita julkaistaan joka päivä.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

P*skarteluhaaste #23

P*skarteluhaasteeseen piti tällä kertaa tehdä jokin muu kuin neliökortti. Teen aika harvoin neliökortteja, mutta perinteinen A6-kokoinen suorakaiteen muotoinen kortti olisi ollut tylsä ratkaisu tähän haasteeseen. Käytin punaista kartonkia, joten en laittanut ollenkaan korttipohjaan koristepaperia, mutta puin kuitenkin Anyalle hameen. Kukat ja omenan koristelin koholakalla. En ole oikein tyytyväinen lopputulokseen, koska Anya on jotenkin väritön voimakasta taustaa vasten, mutta ihan kiva välillä näpertää tällaisiakin.

Bloginamua

Mary:llä on farmariksi pääsyn kunniaksi tarjolla todella runsas bloginamu Farmin tuotteita.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Ystävänpäiväkortti

Tässä simppelissä ystävänpäiväkortissa hyödynsin mainospostikortista leikkaamaani taulunkehystä. Tekstileimasin taitaa olla ensimmäistä kertaa käytössä, kun en yleensä viitsi laittaa englanninkielisiä sanaleikkejä kortteihin, jotka päätyvät suomenkielisille vastaanottajille. Tägin leikkasin itse vapaalla kädellä, kulutin reunat ja tuputin ne musteella.
Teen yleensä kortit omaan käyttöön, mutta koska tarve on pienempi kuin tuotanto, ilahduin ensimmäisestä korttitilauksestani. Työkaverini tilasi perjantaina vauvakortin, jonka esittelen blogissani myöhemmin, ja kyseli samalla muitakin kortteja. Koska kortteilu on minulle harrastus enkä halua ottaa liikaa stressiä siitä, että pitäisi tehdä tietynlaisia kortteja tietyssä aikataulussa, lupasin tuoda näytille valmiita kortteja, jos niistä jokin kelpaisi. Myin samantien 30 korttia hänelle ja yhdelle toiselle kollegalleni! Tulipa hyvä mieli ja oli hauska nähdä miten eri ihmiset valikoivat itselleen sopivia kortteja.

perjantai 15. tammikuuta 2010

P*skarteluhaaste #22

Minun piti kokeilla vielä uudestaan tämän kukkaruukkukortin tekoa, kun ensimmäinen kerta meni hieman harjoitteluksi. Tällä kertaa tein tägin ja ruukun samasta kuviopaperista ja koristelin ruukun leimakuvalla. Tägiin laitoin onnittelutekstin ääriviivatarralla. P*skarteluhaasteen bingosta poimin sininen - kukka - kuvioleikkuri -rivin. Vihreä - kukka - haaraniitti -rivikin oli lähellä, mutta tällä kertaa kukkien keskustoiksi päätyivät helmet eikä niitit.

torstai 14. tammikuuta 2010

Leimailutaivas 8 & Roses on Paper Challenge #29 & ABC Christmas Challenge: B

En ole käyttänyt Perfect Pearlsia vähään aikaan, joten Leimailutaivaan viime viikkoinen haaste inspiroi kokeilemaan pariakin tekniikkaa. Tosin kortin kokoaminen viivästyi sen verran, että uusikin haaste on jo julkaistu. Piirsin Perfect Medium -kynällä raitoja Suzyn hiuksiin ja tuputin niihin kultaista Perfect Pearlsia. Itse tehdyt kukat koristelin suihkeella, jonka olin sekoittanut kultaisesta Perfect Pearlsista ja vedestä. Molemmat kimaltelevat kivasti valossa ja näkyvät kuvassa hieman paremmin, kun kuvan klikkaa suuremmaksi. Tämä on ensimmäinen korttini tällä leimasimella, joka sopii mielestäni hyvin talvisiin kortteihin. Talvi oli myös aiheena tämän kertaisessa Roses on Paper -haasteessa. ABC Christmas -haasteessa teemana olivat kellot ja kimalle. Käytin tässä kortissa ensimmäistä kertaa koristeena pikkuruista kulkusta, joita hankin Mihannan loppuunmyynnistä joulukortteja varten.

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Leimailutaivas #9 & värikartta

Leimailutaivaan haasteena oli tällä kertaa masking-tekniikka. Omassa kortissani olen käyttänyt kolmea leimasinta ja kuvasta tuli niin iso ettei korttiin oikein muuta enää mahtunutkaan. Koristeeksi laitoin pari kastepisaraa ja korostin mekkojen ja hiuslaitteiden yksityiskohtia kimalletussilla.

Kokosin illalla vielä Promarkereistani värikartan, joka on melko väljä. Toisaalta hyvin olen näillä sävyillä pärjännyt eli en välttämättä ole lähiaikoina hirmuisesti haalimassa uusia sävyjä. Pohjan latasin täältä.


maanantai 11. tammikuuta 2010

Anyone For Anya? #21 & Cute Card Thursday Challenge #94

Anyone For Anya? -haastekortissa piti käyttää riipusta. Minulla on todella pieni riipusvalikoima, joten kahdesta mahdollisesta valitsin tällä kertaa enkelin. Cute Card Thursday -haasteen teemana oli uusi. Tässä kortissa uutta ovat ensimmäistä kertaa käytössä olevat paperit ja leimakuva, ja tietysti aiheena on uusi vauva. Kuvasta se ei oikein näy, mutta leimasin Anyan masun kahteen kertaan ja käsittelin päällimmäisen kerroksen kuperaksi ennen kuin kiinnitin sen kohotarrapalalla kiinni. Alunperin valkoinen nauha on peräisin jostain vaatteesta ja väritin sen Promarkereilla korttiin sopivaksi. Minusta kortista tuli oikein onnistunut, vaikka koen keltaisen todella vaikeaksi väriksi.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

ABC Challenge: L

ABC-haasteen teemana oli tällä kertaa kerrokset. Kerrostamalla paperit siten, että ne kehystävät toisiaan saa helposti kortille näyttävyyttä, mutta yleensä olen liian laiska tekemään kerrostettuja kortteja. Minulla ei ole pieniä solkia, joten laitoin nauhan päälle leikkeen ja nauhan alle kohotarrapalan nostamaan nauhaa hieman ympyrän sisälle. Nauhan olen ottanut talteen jostain vaatteesta. Koska en myöskään koskaan jaksa kaivaa ompelukonetta esille korttiaskartelua varten, rei'itin käsin neulalla kuvalle kehyksen. Ihan kiva lopputulos, vaikka koneella olisi varmaan tullut suorempi "ommel". Leimakuvan värityksessä näin sen verran vaivaa, että yritin värittää hiukset luonnollisen näköisiksi. Yleensä väritän suortuvat eri värein, mutta nyt laitoin keskelle eteen vaaleampaa sävyä kuin muualle vähän niin kuin valo tulisi edestä.

P*skarteluhaaste #21

Tämä on ihka ensimmäinen vintagekorttini. Olen koko viikon pähkäillyt P*skarteluhaasteen teemaa, koska olen aiemmin tyytynyt vain ihastelemaan muiden tekemiä vintagekortteja ja nyt halusin yrittää itsekin. Eri leimakuvia pyöriteltyäni päädyin kuitenkin valmiiseen kuvaan Ihana-lehden 3/2009 jutun inspiroimana. Sain lehden eilen kaupanpäällisiksi Sinellistä ja siinä oli vaikka mitä ihania juttuja, joita haluaisin kokeilla. Oma korttini noudattaa melko pitkälle Kortti vintagearkista -jutun esimerkkikorttia. Skräppipaperin sijasta käytin kuvana vanhaa mainospostikorttia. Kun sotahistoriasta kiinnostunut mieheni näki, että olin silpomassa korttia pienemmäksi, hän halusi säilyttää kortin sellaisenaan. Päädyin siis kompromissiin ja leikkasin kuvasta vain valkoiset reunat pois. Samasta syystä päätin olla peittämättä kuvaa koristeilla, vaikka korttiin ei kuvan lisäksi sitten juuri muuta mahtunutkaan. Kehystin kuvan tummansinisellä paperilla ja kiinnitin sen beigeen korttipohjaan. Tuputtelin reunat Distress Inkin Walnut Stain -sävyllä ja pyöritin koristeeksi pellavanarua. Lisäsin vielä pari nappia, kun kortti vaikutti jopa minusta liian pelkistetyltä. Toisaalta ihan hyvä, ettei korttiin mahtunut kovin paljon koristeita, kun tällaiseen miehiseen korttiin ei minusta oikein sovi vintagekorttien perinteiset koristeet eli pitsi ja helmet. Toivottavasti tämän tunnistaa kuitenkin vintagekortiksi.

lauantai 9. tammikuuta 2010

A Spoon Full of Sugar #85 & Simon Says: Hot Chocolate & Charisma Cardz Challenge #1

Tämän söötin leimakuvan olen saanut Mary J:ltä jo jokin aika sitten, mutta vasta nyt Kiki pääsi korttiin. Simon Says -haasteessa oli teemana kaakao ja toinen leimakuvavaihtoehto olisi ollut Forever Friends -leimasin, josta tein aiemmin tällä viikolla kortin. Värit poimin Charisma Cardz -haasteesta, jossa teemana oli pinkki, ruskea, kerma ja toffee. Tuon ison huopakukan ostin tänään Sinellistä, kun piipahdin siellä tutustumassa skräppäyksen saloihin. Samalla etsin lisää pinkki/ruskea ja sininen/ruskea -värisiä papereita, koska jouduin kokoamaan tämänkin kortin silpuista. Valitettavasti en löytänyt mieleisiäni. Kukat kiinnitin sydän-haaraniitillä, joka sopii tämän viikkoisen A Spoon Full of Sugar -haasteen sydämet-teemaan.

Täällä tänään, tule sinäkin

Sräppäys kiinnostaa, mutten ole vielä sitä edes kokeillut. Täältä toivottavasti saan lisää puhtia homman aloittamiseksi tai ainakin lisää kortteiluideoita.

Uusi haasteblogi


Paperikeijulla on uusi blogi, jossa tulee olemaan haasteita helmikuusta lähtien viikoittain. Blogin aloituksen kunniaksi on käynnissä arvonta.

perjantai 8. tammikuuta 2010

Anyone For Anya? #20 & 2 Sketches 4 You #43

Idea tähän korttiin lähti tuosta tumman turkoosista verkkonauhasta, johon sitten yhdistin vaaleampaa turkoosia ja sinisen eri sävyjä. Luonnos noudattaa 2 Sketches 4 You -haastetta ja Anyone for Anya? -haasteeseen kävi mikä vaan tällä kertaa, joten osallistun kortillani siihenkin.

Ostoksia Farmilta

Jouluna oli mahdollisuus tilata Farmilta leimasimia ilman postikuluja, joten pitihän sitä pieni tilaus laittaa menemään. Tuon leimasinsetin tilasin lähinnä siksi, että minusta siinä oli kivan geneerinen leimasin poikakortteihin. Setti oli tarjouksessa, joten se kannatti hankkia, vaikka odottaville äideille tulee harvemmin tehtyä kortteja. Tuosta kirjoja kantavasta hiirulaisesta teen varmasti ainakin kirjanmerkkejä ja Sassy Suzyyn ihastuin tuon pitkän takin takia. Leima sopinee hyvin talvisiin kortteihin.
Loma loppuu tänään, joten kortteilullekin jää taas vähemmän aikaa. En ole vielä saanut tehtyä kortteja kaikista aiemmista hankinnoistanikaan, joten nyt suunnittelen ostolakkoa Leimailutaivaaseen saakka. Saa nähdä miten se pitää, kun eilenkin jo melkein tein yhden tilauksen.

torstai 7. tammikuuta 2010

Anya Ink #12

Anya Ink -haasteessa oli tällä kertaa väriteema: musta, valkoinen + yksi muu väri. Koska minulla on menossa hempeä kausi, niin valitsin väriksi vaaleanpunaisen.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Jehkotar Card Challenge #90

Jehkottaren viimeinen haaste oli tehdä kortti Jehkottarelle itselleen. Mietin melko pitkään millaisen kortin hänelle tekisin, sillä juuri Jehkottaren haaste sai minut aloittamaan bloggailun ja sitä kautta olen löytänyt monta inspiroivaa blogia. Halusin tehdä talvisen kortin, koska nytkin ulkona on upea pakkassää ja tähän leimakuvaan ihastuin aikoinaan Jehkottaren omassa blogissa, joten se sopi mielestäni tähän haasteeseen paremmin kuin hyvin.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Leimailutaivas #7

Sain eilen täydennystä neliökorttipohjiin, joten saatoin vihdoin koota kortiksi tämän hempeän perhosen, jonka leimasin taannoin Taavan leimailukurssilla. Korttipohja oli sopivasti hieman pienempi kuin alkuperäinen helmiäiskartonki, joten sain leikeltyä kartonkia siten, että alunperin vinoon leimaamani tervehdysteksti on nyt suorassa. Osallistun kortillani Leimailutaivaan haasteeseen, jossa piti tehdä kortti kokonaan leimaten.

Alennusmyyntihankintoja

Juuri pääsin toteamasta etten koskaan käytä keltaista korteissani, joten mitä lie ollut mielessä, kun tilasin Glitter Potista lehtiön keltaisia papereita. Kyse oli varmaan alennusmyynnin huumasta. Lisäksi tilasin pari suloista Forever Friends -leimasinta, jotka olivat tarjolla puoleen hintaan. Ne osoittautuivat isommiksi kuin jostain syystä kuvittelin. Hyvä niin. Tuota kaakaokuppinallea olen ihastellut muiden korteissa ja minulle tulee siitä joka kerta mieleen kuinka englannissa asuessani kaakaoon piti aina laittaa pikkuruisia vaahtokarkkeja.

maanantai 4. tammikuuta 2010

One Stop Craft Challenge #61

One Stop Craft -haasteen teemana oli kirjain B. Minun B:ni on rusetti eli bow, joita kortissani on kaksin kappalein.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Sketch Saturday Challenge #84

Järjestelin hieman papereitani askartelun lomassa ja ihan alkoi harmittamaan kuinka paljon ihania joulupapereita ei päässyt viime jouluna korttiin. Eihän sitä auttanut kuin ryhtyä tuumasta toimeen ja kokeilla vaihteeksi tällaista pastellinsävyistä joulukorttia. Tuo Mihannasta ostamani verkkonauha on kyllä ihanaa, olisi pitänyt ottaa joka väriä muutama metri. Kortti noudattaa Sketch Saturday -haasteen luonnosta.

ABC Christmas Challenge: A & A Spoon Full of Sugar Challenge #82

Tässäpä tämän vuoden ensimmäinen joulukortti. Tosin leimakuvan väritin jo viime vuoden puolella. Tavoitteena olisi saada 40 joulukorttia valmiiksi ennen itsenäisyyspäivää. Tämä on myös ensimmäinen kortti tällä leimalla, joka on mielestäni kivan konstailematon joulupukkikuva. Luonnos noudattaa A Spoon Full of Sugar -haastetta ja ensimmäisessä ABC Christmas -haasteessa piti tehdä kortti, jossa on enkeli ja riipus. No minulla ei ole yhtään enkelileimasinta, mutta onneksi sentään enkeliriipus :-)

perjantai 1. tammikuuta 2010

Vuosikymmenen vaihteessa

Tässä kortissa hain 80-luvun tunnelmaa pastelliväreillä, pitsillä ja farkkuhameella. Leimakuva on yhdistelmä 80-luvun ja 20-luvun Anyaa. Koristeeksi hieman pitsinauhaa ja haaraniitti.