Kuin varkain se on tapahtunut. Pienestä pojasta on kasvanut omapäinen paljon höpöttelevä jääräpää. ;) Kaikki pitää tehdä just niin kuin herra haluaa, jos ei onnistu niin poika huutaa ja karjuu. Suosikkikarjumisina mainittakoon sanat "lopeta", "eikä", "poit" (=pois) "tuuma" (=tuhma), "minä", "ite" ja jos satut kieltämään niin "kyllä".
Pienen tyrannin merkkejä on havaittavissa, esimerkkinä kerrottakoon pari illan tapahtumaa.
Eli minä piirtelin kaavoja lattialla olohuoneen ja keittiön välissä. Emil kaartaa istuttavalla autolla eteeni ja sanoo "eettä eettä!" (=edestä). Sanoin rauhalliseen ääneen että Emil ajaa nyt toista kautta, kun äiti tekee tässä hommia. No eikös poika ota vaan vauhtia autollaan ja puskee päälle huutaen "päälle!".
Mitä sitä siis äitiä uskomaan, kun se auto nyt vaan sattuu ajamaan just siitä mistä kuski haluaa..
Toinen tapahtuma oli se kun yritin istua rennosti sohvalla lehteä lukien.
Poika juoksee sohvan viereen ja alkaa kiskoa kädestä huutaen "poit tiitä!!" ja "minä!".
Viestinä siis että pois siitä, kun minä tulen juuri siihen.
Arvatkaa vaan siirryinkö..
Totesin että "ei äiti nyt siirry, kun äiti lukee lehteä" ja toinen vastaa kulmat kurtussa "KYLLÄ!".
Sen verran muutosta siihen mitä välillä oli, että enää ei suoraan heittäydytä maahan huutamaan ja potkimaan. Vaan osataan ilmaista itseä sanallisesti ja eri äänen voimakkuuksilla.
Nyt viimein, kun niitä sanoja tulee ja jopa kolmen sanan lauseena. Emilin puhe on kehittynyt hissuksiin, hitaimmin meidän pojista. Yksittäisiä sanoja tuli pitkään ja siinä seassa omaa juttua, mutta nyt on tapahtunut selvää kehitystä aika nopeasti.
Lauseita siis tulee ja kaikki sanat pyritään toistamaan mitä muiden suusta kuulee.
Ja periksihän ei muuten anneta!
Kaikki asiat yritetään viedä läpi harmaan kiven ja nyt saa äiti tosiaan olla ovela monissa jutuissa. Kun ne vaan kääntää niin että 2-vuotias luulee saaneensa sanoa sen viimeisen sanan. ;)
2-vuotiaan uhmaa siis?
Kaikessa uhmakkuudessaan Emil on nyt tosi vinkeässä iässä.
Miten toinen voikaan olla suloinen, kun hänelle selittää jotain asiaa ja pieni siihen tokaisee "joo". Tai miten herttaista on kun äitin syliin syöksytään itkien kun jotain sattuu ja siihen puhaltaessa kipu häviää samantein.
Entäs se ihana pienten käsien halaus ja tokaisu "putu" (=pusu), kun äidille moiskautetaan pusu.
Voi elämä miten se aika kulkeekaan lujaa..
Voisin pysähtyä just nyt ja tähän, edes hetkeksi.
Kun toinen on niin pieni ja niin paljon.. <3