Pientä paperista

Välillä vähän muutakin kuin neulomista, nimittäin askartelua.

Olen vuosia ihaillut näitä paperitähtiä, mutta vasta nyt rohkaistuin itsekin kokeilemaan Prinsessa Pienen ohjeella.Aluksi kuuden paperin leikkely, taittelu, leikkely ja taittelu + liimaus kauhisti, mutta tämähän on kivaa! Ovat vain mahdottomia kuljettaa ja siksi hankalia joululahjoja...

Paperin jämäpaloista tein vielä "lapsitähdenkin":

Pienistä palasista

Elämääni Kurakauppalassa ja Facebookissa seuraavat tietävätkin, että elämässäni on meneillään vaikea kausi. Kehitysvammaisella Maria-siskollani todettiin talvella maksasyöpä, ja nyt se tuntuu etenevän vauhdilla.

Voimat ovat siis vähissä, mutta ihmisen mieli on ihmeellisen armollinen ja antaa joskus unohduksen. Niinpä tänä huikean aurinkoisena pakkaspäivänä olen istunut ruokailuhuoneen pöydän ääressä ja mineillyt pitkästä, pitkästä aikaa. Koska tässä asunnossa minulla ei ole omaa askartelutilaa, ja koska nukkekotini (sekä vanha että uudissiipi) on nostettu Stella-kissan saavutettavilta kirjahyllyjen päälle, mineilyharrastus on jäänyt täysin.

Viime sunnuntain messut kuitenkin herättivät taas innostuksen. Vielä kun keksisi, mihin nukkikset voisi sijoittaa niin, että minä yltäisin hyvin - kissa ja lapsivieraatkaan eivät ole sinällään ongelma, sillä olen ajatellut laittaa nukkiksien eteen jonkin pleksisysteemin osin pölysuojaksikin.

Missä te pidätte nukkekotejanne?

Ensin ajattelin vain koota messuilta ostamani Gepetton kukkajalan - mutta kun kerran vaivauduin hakemaan liiman, ajattelin koota samalla myös tuolit. Vinkkinä teille, jotka harkitsette näitä koottavia huonekaluja: kootkaa ajatuksella. Olisin oikeasti kaivannut tuoleihin kunnollista ohjetta, jotta olisin tiennyt, missä järjestyksessä osat kannattaa liimata. (Ja kukkapöydän ylälevy on sitten niin sivussa kuin olla voi, vaikka muka tarkasti katsoin, että jalat tulevat keskelle...)

Innostuin vieläpä maalaamaankin tuolit, kukkajalka oli ruskea jo valmiiksi.

Kaivellessani mineilylaatikkoani löysin kaksi kittiä, jotka olen saanut aikoja sitten isoltaveljeltä ja kälyltä lahjaksi. Olin onnistunut unohtamaan ne täysin, mutta nyt innostuin.

Toisesta kitistä sai keinotuolin, kirjakaapin, pöydän ja lampun (!), toisesta pöydän ja tuolit. Mukana tuli isot läjät erilaisia koristeita, samoin nukke tuli keinutuolikitin mukana. Mööpelien osat siis vain painettiin irti levystä ja pujoteltiin lomittain, mutta en silti suosittelisi näitä ihan pienille lapsille, sen verran hankalaa kokoaminen oli välillä aikuisellekin.

Hilda-rouva on erittäin tyytyväinen viime aikojen ostoksiin, varsinkin salin komeaan uuteen mattoon. Vielä pitäisi hankkia verhot ja fiikus tuohon kukkajalalle, ja ennen kaikkea toppauttaa salinkalusto...

Eikä rouva ole jäänytkään laakereilleen lepäämään, vaan on kutsunut taloon tutut puusepät jo muihin töihin. Jaakko on tyytyväinen, kun nuori puuseppä nikkaroi hänelle nopeasti pari tuolia ja kirjakaapin. Hänen huoneensa alkaa olla verhoja vaille valmis. Eikö vain "lasten" kirjakaappi muuttanutkin muotoaan, kun sen maalasi ja täytti nettiprintistä kootuilla kirjariveillä!

Lastenkamariinkin on saatu suuri matto, ja vaatekaappi on maalattu. Koristeet ovat noiden koottavien kittien mukana tulleita siirtokuvia. Pulpetilla Aino-tytön koulukirjoja. Lieneekö joku suvusta vieraillut ihan keisarin pääkaupungissa Pietarissa, kun lapsilla on iso maatuskanukke? Pelit on kyllä heitelty kaapin päälle niin sikin sokin, että vähän pitäisi järjestää...

Myös vanhempien makuuhuoneessa on oltu asialla, ja sekä vuode että vaatekaappi on maalattu. Mutta kuka onneton on unohtanut tuon yhden posliiniesineen näkyviin, krhm... Myös sängyn saniaiskoristeet ovat siirtokuvia. Lakanat pitäisi vielä laittaa paikalleen!

Mutta missä on Iita, joka on jättänyt Mantan yksin vastaamaan leipomuksista?

 

Kirvesmiehillä oli meneillään melkoinen urakka: talon uudelta puolelta puuttuivat portaat. Se nuori puuseppä oli pyytänyt Iitaa tarkastamaan tehdyn rungon, ja Iita tekee työtä käskettyä. Vähän häntä punastuttaa - nuori kirvesmies on kovin komea...

Minähän olen tunnetusti ollut totinen lapsi (ja kieltämättä yhä! :). Niinpä minua häiritsi hirveästi, kun isän tekemässä nukkekodissani - joka on nyt tämän kartanon vanha osa - ei ollut rappuja yläkertaan. "Traumani" on niin laajasti tunnettu, että halusin jo puoleksi vitsinä tehdä raput talon uuteen osaan. Varmaan jo pari vuotta sitten kasailin tämän porrasrungon pahvista, valokuvapaperista ja jonkin jouluvalon muuntajan laatikosta.

Vihdoin tänään sain aikaiseksi tapetoida seinät, liimata puuprinttiä portaisiin ja viritellä kaiteet cocktail- ja saslik-tikuista. Aloin suuresti kunnioittaa kaikkia rakentajia, kun yritin saada viritystä kuntoon. Jouduin luopumaan suunnittelemastani portaidenaluskomerosta, ja kun sain raput valmiiksi, tajusin, etten kaiteen vuoksi saakaan niitä pujoteltua välikaton aukkoon... Tarkoitus kun oli tehdä rapuista irralliset, jotta ne voidaan nostaa tarvittaessa pois, sillä Iitan huone on rappujen takana.

Onneksi en rappuihin tuhlannut mitään kalliita materiaaleja, koska saattaa olla, että ostan ne sittenkin valmiina. Joka tapauksessa olen kauhean tyytyväinen aikaansaannoksiini ja siihen, että talossani vihdoin tapahtui jotakin. Ja muutaman tunnin verran oli vähän helpompi olla, kun keskityin näihin.

Kaisa kutistui

Kuten näkyy - tai pikemmin ei näy - siis blogissa ei näy mitään - mistä näkyy... No juu. :)

Kuluneiden parin-kolmen kuukauden aikana en ole neulonut, en virkannut, en tehnyt oikeastaan mitään ylimääräistä. Uusi työni ja siihen sisältyvät elementit (tavanomainen viestintätyö, Farmari-näyttelyn viestintä, 150-vuotishistorian viimeistely ja samasta aiheesta marraskuussa aukeavan historiallisen näyttelyn käsikirjoittaminen) ovat venyttäneet työpäivät noin 10-tuntisiksi, minkä lisäksi yritän pitää yllä fyysistä kuntoa kuntosaliharjoittelulla, jotta jaksaisin.

Illat ovat siis kuluneet lähinnä apaattisesti televisiota tuijottaen tai blogeja lukien, harvoin olen jaksanut kommentoida.

Mutta ensi viikolla aion pitää loman. Ja ilmeisesti se rentoutti niin paljon, että pääsin eräässä asiassa tuumasta toimeen. Luin taannoin eräästä blogista kutistemuovikokeiluista, ja nyt vihdoin kaivoin kätköistäni oman muovini. Olen haaveillut tekeväni hassuja korvakoruja, mutta ihan näin hassuista en osannut edes haaveilla... Olenkohan liian syvällä työssäni tai jotain? :D

Piirsin Farmari-korvakorut kutistemuovin läpi ostoskärrypoletista (sellaisesta luottokorttimallisesta, josta poletti taivutetaan esiin). Uunin lämmitin pakkauksen ohjeen mukaan 175 asteeseen ja käytin töitä siellä kolmisen minuuttia. Harjoittelukappaleina kutistin ensiksi kukkaset, ja kun jopa niiden epämääräinen muoto kutistui erittäin siististi, tohdin kokeilla Farmari-paloilla.

Muutos oli uskomaton: oli kuin taikatemppua olisi seurannut. Jopa Farmari-slogan Asiaa ja elämyksiä on luettavissa, vaikka koko pienentyi noin yhteen viidesosaan, kuten ohjeessa varoitettiinkin. Seinäjoki 3.-6.7.2013 -teksti oli alunperinkin aika minimaalista ja vähän suttaantui.

Ainoastaan se harmittaa, että väritin muovin puuvärikynillä - ja nyt totesin, ettei väri kestä edes kovin "rajua" koskettelua, saati sitten kosteutta. Nämä korvissa ei siis pahemmin pakerreta! :) Seuraavalla kerralla pitäisi käyttää permanent-tusseja.

Hyvä mieli käsityömessuilta

Eilen käytin osan tarkasti jemmatuista ylitunneistani, jotta pääsisin jo ennen iltapäiväneljän tungosta Seinäjoen käsityömessuille. No, tungosta ei sitten tullut, neljältä käytävät itse asiassa tyhjenivät, mutta eipä tuo haitannut Samia ja minua. Vielä kun tapahtumasta tiedotettaisiin paremmin! Me "fanit" toki laitamme jo nyt ensi syksyn messuviikonloppua kalenteriin, mutta ei olisi liikaa, jos käsitöiden luvattuna aikana Etelä-Pohjanmaan messut toisi tapahtumaa esiin jotenkin näkyvämmin. Vaikka sitten tämän sosiaalisen median kautta!

Viime vuonna messut olivat pienoinen pettymys, vanhan toistoa. En tiedä, lähdinkö nyt matkaan toisella mielellä, vai saattoiko messuosastojen sijoittelun uudistus vaikuttaa, mutta meillä oli kertakaikkisen hauskaa. Rahaa ei kulunut älyttömästi, kaikkea kivaa löytyi, nähtiin runsain määrin tuttuja sekä käytävillä että kojuissa - erityisterkut Tuulalle!!!! - istuskeltiin välillä kahvilassa, välillä evässuklaita syöden tapahtumalavan tuoleilla. Ja minä imin osastojen ihania, ihania värejä itseeni. Voiko väsymys olla pelkästään värienergianpuutetta?? Tarkempi selvitys "värihimostani" ja sen hoidosta tuolla Kurakauppalan puolella.

Tunnelmaa ei ainakaan latistanut se, että toteutin visioni - tosin en tiedä, opetettiinko messuilla jossakin isoäidinneliöitä, mutta joka tapauksessa tepastelin Areenassa mummanruututanttu ylläni. Ja kerrankin nautin tuijotuksesta, sillä ihmiset eivät katsoneet lyhyenläntää ja vintturaista OI-olemustani, vaan mekkoa! Sainpa ihan ventovierailta kehujakin. Kun messuilla valokuvaaminen ei aina ole oikein tykättyä, ainoa tilannekuva on näpsäisty kännykällä Kaisasta ja alpakasta. Alpakka vasemmalla.

Mitä minä sitten ostin? Päivän paras oli varmaankin tämä seinätaulu.

Kun sanoin myyjälle, että olen ammatiltani historiantutkija, hän repesi. Kissu pääsee töissä huoneeni ovipieleen - nimenomaan käytävän puolelle... 

Helmijuttuja olisi ollut monenmoisia, mutta se harrastus on viime aikoina vähän jäänyt, ja kun jostakin piti taloustilanne huomioiden nipistää, ohitin enimmät korumateriaalit. Mukaan lähti vain pienet korupihdit sekä kaksi turkoosia lasisydäntä, joista teen korvakorut kaveriksi omistamalleni turkoosille kaulakorulle. Myyjää en tullut tietämään, lienee joku noista esitteessä mainituista.

Alla väriterapiaa. Hannele Hämäläinen on luottokorvakoruttajani, hänen kettunsa ovat yhdet rakkaimmista korvakoruistani. Nyt valikoima ei ollut yhtä iso kuin joskus, mutta sammakkoprinssit löysin. Ja kas kummaa, Tapion Fabel-tarjouksessa oli ihan niihin sointuvaa lankaa, joka kolahti värihimooni kuin 25 millin neulepuikko.

Jälleen kerran mukaan lähti Maarit Ailion kangastilkuille painettuja ihania kuvia, tosin näissäkin valikoima oli nyt vähän vaatimaton. Olisin halunnut sekä lypsäjän että traktorikuskin isona, mutta nyt sitten joudun soveltamaan suunnitelmastani. Pellavakangas on Raijan Aitan palakorista, tuostakin pitäisi tulla tunika... ;) (Tunikat muuten melkein kärsivät inflaation. Niitä oli myynnissä melkein kaikilla. Vaikka rakastan pellavaa ja rakastan pellavasta tehtyjä roiteja, jotenkin hupsusti toivoisin ettei ihan joka pulju niitäkään myisi. Riittäisi kun vaikka Riiminka ja Ullakon aarteet. :)

Kynttiläfaneina emme tietenkään voineet vastustaa niiden houkutusta. Tervakynttilä on Wanhan Markin pöydästä, nuo ruutukynttilät (joita en ottanut hyvistä kääreistään kuvauksen takia, näette varmaan värin ja tyylin näinkin) Kalevantulelta.

Tämän lisäksi mukaan lähti laatikollinen - kyllä, laatikollinen - suukkoja. Ja hirmuinen väsy ja onnellinen olo. Ollapa aina messut...

Uusi asukas nukkekotiin

Muistatte varmaan, että herrasväen talossa elettiin viimeksi omituisten tapahtumien keskellä. Iita-piika oli aivan unohtanut työnsä, kun paikalle oli ilmaantunut vieras, rääsyinen tyttö. No, ei hän ole enää kovin rääsyinen, ja ruokahaluakin näkyy olevan, kun savivati on jo tyhjä.

Iitan nuorempi sisar Mantahan se oli. Niin oli käynyt, että kotimökkiin oli taas siunaantunut uusi pienokainen, eikä tilaa ja varsinkaan ruokaa enää riittänyt kaikille. Manta oli siis passitettu isonsiskon luo - vanhemmat uskoivat, ettei Iita jättäisi tyttöä pulaan.

Eikä tietysti jättänyt, vaikka kyllä Iitaa ujostutti mennä rouvalta kysymään, saisiko Manta jäädä ainakin toistaiseksi asumaan hänen huoneeseensa. Rouva, joka kuuluu lähetysompeluseuraan, ei tietystikään voinut kieltää. Antoi vielä luvan hakea vintistä pakanlopun keittiön lujaa verhokangasta, josta Iita sai ommella sisarelleen säädyllisen leningin. Esiliina on Ainon vanhoja.

Mantalla on nyt lupa asua talossa ja syödä keittiössä, jos auttaa Iitaa taloustöissä. Toisaalta Iitasta on mukavaa, kun pikkusisko lörpöttelee hauskoja juttujaan, mutta vähän häntä huolestuttaa. Iän kaiken eivät Hilda-rouva ja Henrik-herra varmastikaan anna Mantan asua luonaan, ja mihin tämä sitten joutuu?

Rouva puolestaan ei enää muistakaan, että hänen keittiössään hotkii viiliä nälkiintynyt tyttöraasu. Sillä vihdoinkin Henrik on ottanut todesta salinkalustoasian! Tosin biedermeieria ei tilattu, vaikka Hilda-rouva koetti kovasti asiasta vihjailla, vaan huonekalut teetettiin samalla puusepällä joka oli olut tekemässä talon laajennusta. Ja mallikin on kuulemma jostakin Amerikasta, jossa kirvesmies on ollut muutaman vuoden mainarina. Kaikki amerikkalainen  on rouvan mielestä aika rahvaanomaista - toista se olisi saksalainen!

Mutta joka tapauksessa sali ei enää ole kuin mikäkin autiotalo. Tosin yksi nojatuoli on vielä tekopuolissa ja maali ja pehmusteet puuttuvat, mutta rouva vaati kirvesmiestä kantamaan kalusteet jo paikalleen, pitäähän hänen toki sovitella miten ne asettuvat. Ja lattiamatto on kuitenkin aito turkkilainen. Sen lähetti rouvan äiti Helsingistä, oli tilannut Stockmannin kauppahuoneesta Kiseleffin talosta.

Iitan Manta-sisar on oma vanha Ari-nukkeni, joka löytyi lapsuudenkotini kätköistä. En siis ihan kaikkia nukkistavaroitani aikanaan lahjoittanutkaan Inkerin-keräykseen! Mantan mekko on tosiaan samaa kangasta kuin keittiön verhot, essun leikkasin hiuki kuluneesta tyynyliinasta.


Hilda-rouvan salinkalustoon olen hyvin tyytyväinen. Aikomukseni oli tehdä se itse, mutta epäilin taitojani - ja nettikauppojen 1:12 huonekalut taas ovat pikkuisen liian isoja noin 1:14 -kokoiseen nukkekotiini. Huuto.netiä selatessani näin jonkun myyvän koottavaa nukkekodin olohuoeen kalustoa hintaan 1,50 €, ja tietysti huusin. Mööpelien osat on siis painettu irti vanerilevystä. Toisesta nojatuolista puuttui selkänoja ja istuin, mutta sen tiesin jo huutaessa, ja piirsin puupahviin mallin olemassaolevilla osilla (kunvainjokutekisisentoisenkintuolin...:P). Aion vielä ainakin maalata, mahdollisesti myös pehmustaa nämä. Kuulemma setti on ostettu Kanadasta, joten rouvan epäilyt rahvaanomaisesta amerikkalaisesta mallista pitävät paikkansa...


Turkkilainen matto on Seinäjoen Lähetyssopesta.

Ruusuja hopeamaljassa tai alpakkaa korvissa

Jo toinen postaus tälle päivälle, koettakaa kestää! :) Lankakutsukuvia on siis tuossa alempana.

Nykypäivän nettimaailma on aika jännä. Paitsi että täällä voi julkaista kirjoja, liikkuu tieto muukin rivakasti. Viime kesänä ostin Isonkyrön 1700-luvun markkinoilta itselleni hopealusikasta tehdyt korvakorut. Rakastan näyttäviä, erikoisia korvakoruja, ja nämä olivat juuri sitä. Sittemmin netissä surffatessani löysin useitakin lusikkakorujen tekijöitä. Koruille vain kertyi hintaa - ymmärrän toki käsityön arvon, mutta kaikkeen ei ole varaa, varsinkin, kun jotakin osaa tehdä myös itse.

Niin innoissani en sentään ollut, että olisin uhrannut koruiksi omia rippi- ja ylioppilaslusikoitani! Jalasjärven parhaalla kirpputorilla käydessämme sen sijaan kyselin, olisiko yksinäisiä hopealusikoita myynnissä. Ei ollut, joku oli juuri ostanut kaikki! Valittelin asiaa Facebookissa - eikä aikaakaan, kun sukulaistyttö laittoi yksityisviestiä ja kyseli, jotta kelapaako alapakka. Eikä nyt puhuta langoista.

Kelpasi se. Kaksi pakettia alpakkalusikoita kulki nyrkkipostina haltuuni syksyn aikana - ja on levännyt askarteluhyllyssä siitä pitäen. Markkinoilta ostamani korvakorut kun oli tehty hienosti, koristehelmiä varten oli porattu reikä ym. Kyselin askarteluliikkeestä, millaisia työkaluja hopean työstäminen vaatii, mutta en oikein saanut tietoa. Hirvitti, en uskaltanut ruveta pilaamaan materiaalia.

Tänään piipahdin Kirsi-Marjan blogissa kuolaamassa ihania koruja, joita hän on tehnyt. Ja pim, melkein siltä istumalta painelin kaivamaan lusikkani esiin. Siis vaikka Kirsi-Marja ei ollut koskenutkaan lusikoihin!

Sillä tajusin, että eihän niissä tarvitse olla mitään reikää. Tämän sain aikaan sivuleikkurien, korupihtien, renkaiden ja korvakorukoukkujen sekä helmivarastoni avulla. 

"Pesäkorun" idea on markkinoilta ostamistani korvakoruista. En väitä, että oma kädenjälkeni olisi tokikaan yhtä siistiä, kun korupiikin loppuosa on vain kieputettu varren ympäri, mutta olen tyytyväinen tähänkin. Näitä koruja en ole puhdistanut.

Ja tietysti kukat eivät kasva alaspäin, eikä yläosaan olisi saanut jäädä tuollaisia jälkiä kun puristin katkaistun lusikanvarren lenkiksi, mutta onneksi hiukseni yltävät tuohon kohtaan... :) Nämä olen puhdistanut hammastahnalla kuin hopean.

Lusikoita on jäljellä vielä melkein tusina. Odottakaas vaan. :)

Luomuenergian hyväksikäyttöä

Tänään on ollut sellainen päivä, ettei toista vastaavaa tarvitsisi ihan heti vastaan tulla. Jossakin vaiheessa iltapäivää pihisin ja puhisin jo sellaista "pahaa energiaa", että melkein aloin mööbleerata olohuonetta uusiksi saadakseni vain purkaa kiukkua.

Silloin työkaveri soitti jotakin ihan asiallista asiaa, mutta mainitsi samalla surffanneensa Disneyn FamilyFun-sivuston ystävänpäiväprinteissä. Ja sinnehän minäkin.

Kortti, ystävänpäiväkorttirasia ja kaksi lahjaboksia on kaikki tulostettu värilaserilla. Kortissa materiaalina tavallinen tulostuspaperi, muissa 160-grammainen. Kun kyseessä on perhesivusto, mallit eivät ole liian ylitsevuotavaisenromanttisenvalentinemaisia suomalaiseen ystävänpäivään. Suosittelen!

Mattilan emännän perintö

Näissä mineilypiireissä sitä sekaantuu kaikenlaiseen. Jokin aika sitten minuun otti yhteyttä lakiasiaintoimisto Nukkis & Mini ja tiedusteli, sattuisinko tietämään Mattilan väen osoitetta. Heillä oli nimittäin perintö toimitettava Ylä-Mattilan vanhalle emännälle Kristiinalle.

Satuinhan minä tietämään, että Mattilan väki majailee Villiviinin naapurissa, ja ilmoitin osoitteen lakiasiaintoimistolle. Tänään sitten oli perintölähetys kapulakielisine saatekirjeineen saapunut Mattilaan ja aiheuttanut aikamoista hämminkiä. Ihmekös tuo, kun kyseistä Tiltu-tätiä ei kukaan tiennyt edes olevan! Vaikka harvoinkos sitä tv-sarjoissakin esiin putkahtaa täysin tuntemattomia sukulaisia...

Tosin täti on ollut aikamoinen tuhlari, haaskannut rahansa hedelmäpeleihin niin, ettei Kristiina-emännälle jäänyt perinnöksi kuin iankaikkisen vanha talonpoikaispöytä, muutama lasivaasi, pärekoppa ja muhkurainen kattokruunu. Jospa niillä kuitenkin muistoarvoa olisi...

Pöytä on tehty puupahvista ja sorvatuista valmisjaloista, maljakot ovat lasihelmiä, pärekori pujoteltu maalarinteipistä ja kattokruunu taivuteltu korupiikeistä ja helmistä.

Ruusun sulle taittaisin, vaan mistä sen nyt saan...

...kun halla vei jo kukkaset ja lumi peitti maan.

Työkaverillani on tapana työntää minulle kaikenlaista pientä kivaa. Tässä taannoin hän sitten mainitsi nähneensä myynnissä huovutettuja ruusu-rintaneuloja. Ilmeisesti ne olivat märkähuovutettuja, jotakin vastaavaahan sai tehdä viime syksynä Seinäjoen käsityömessuilla. Koska en itse vielä kaupoille jaksa (kun ulkona liikkuminen on potkupyörän varassa), en ole nähnyt näitä myytäviä ruusuja.

Olin jo vähän aikaa haaveillut kukkien huovuttamisesta, kun Mari oli esitellyt upeita huovuttamiaan kukkia. Eilen illalla sitten innostuin kokeilemaan, sujuisiko kukkien neulahuovutus minulta. Ja kas, olenpa tyytyväinen itseeni! (Vaan en kuviini, köh. Mutta ottakaapa itse parempia iltapimeällä. :)

Ruusuihin ompelin kiinnitysneulan, joten näitä voi käyttää puserossa tai takissa tai hatussa tai...

Näistä tuo oikeanpuoleisin eli tummanpunaisin ryysy tuli työkaverilleni. Pakkasin sen sievään rasiaan ja pääsinpä aamulla livahtamaan T:n toimistoon hänen ollessaan poissa jättääkseni rasian pöydälle ("livahtaminen" on tietysti ironiaa, sillä kyynärsauvani klopsuu niin että puoli taloa tietää missä liikun). Jostakin syystä T arvasi heti, keneltä kukka on, ja sain niin paljon kiitoksia ja ihasteluja, että olin ihan imarreltu!

Näitä olitosi hauska tehdä! Nyt pitänee retkeillä taas alakerran käsityömyymälään ostamaan huovutusvillaa, värivalikoimani on aika pieni...

Itsensä ylittämistä

On varsin harmi, ettei neuleolympialaisissa voi kilpailla askartelulla - myöntäisin itselleni kultamitalin! :) En olisi ikinä uskonut, että osaan tehdä huonekaluja, ihan oikeasti.

Iita on nauttinut nyt muutaman päivän omasta vaatimattomasta kamaristaan. Vaikka sieltä puuttuvat vielä verhotkin, hän on viihtynyt kovasti. Mutta lauantaiehtoona Iita koki elämänsä yllätyksen. Se nuori kirvesmies, joka oli luvannut tehdä hänelle huonekaluja, ilmestyi ovelle kantaen kiikkustuolia! Tuoli oli maalattu mustikansiniseksi - "siinä voi ajatella vaikka sinisiä ajatuksia", kirvesmies ehdotti.

Iita meni ihan sanattomaksi, hädin tuskin muisti edes kiittää. Sitten hän hätääntyi - pitikö tuolista maksaa? Ei, kirvesmies sanoi, se on hänen kiitoksensa niistä hyvistä ruoista, joita Iita tarjoili lisäsiiven rakennustyön aikana, ja Iitan kauniista hymystä...

Tuolin lisäksi kirvesmies oli näperrellyt Iitalle pärekopan ja sitä ojentaessaan vihjasi, että tiesi lähistöllä paljon hyviä mustikkapaikkoja.

Kun asia meni talon lasten Ainon ja Väinön korviin, nämä riehaantuivat. "Iitalla on heila, Iitalla on heila!" he kailottivat ja juoksivat edestakaisin. Vasta isän ankara kulmain kurtistus sai lapset rauhoittumaan. Iita itse punasteli ja oli melkein vihainen. Mutta kun sunnuntaina herrasväen kirkkokahvit oli tarjoiltu ja astiat pesty ja hänellä oli pieni hetki vapaa-aikaa, tuntui suloiselta lepuuttaa jalkoja mustikansinisessä kiikkustuolissa keinahdellen...

Keinutuoli syntyi Sinellin puupahvista, cocktail-tikuista sekä Minimaailman sorvatuista kaiteenpienoista / huonekalunjaloista. Se on vähän vintturainen, sillä jalasosa ei tahtonut millään ottaa kiinni istuinosaan - olisi ehdottomasti pitänyt käyttää liimapistoolia eikä askarteluliimaa - ja jouduin jättämään tuolin kuivumaan yön yli. Mutta ehkä nuori kirvesmies ei vielä olekaan aivan mestaritasoa... ;) Pärekori on pujoteltu kaksinkerroin taitetuista maalarinteippisuikaleista, idean luin joskus jostakin ja varsinaisen korin ohjeen on kirjoittanut Maria.

Samaan aikaan Jaakko, Henrik-isännän serkun poika, sisustaa omaa huonettaan. Sinne ei paljon hienouksia tarvita, kunhan on paikka nukkua ja paikka kirjoille ja opiskelulle. Vielä hän kaipaa kirjakaappia ja tuolia, mutta kaipa nekin tulevat.

Jaakko on ylioppilas ja opiskelee yliopistossa, mutta viettää ainakin tämän talven maalla talon lasten kotiopettajana. Toki siihen on syynä raha - opiskelu ei ole halpaa lystiä - mutta ennen kaikkea poliittinen tilanne. Jaakko vietti Helsingissä paljon aikaa emämaan harjoittamia venäläistämistoimia aktiivisesti vastustavien henkilöiden kanssa, ja niinpä kävi, että maa alkoi polttaa jalkojen alla. Vietettyään yön ohranan kuulusteltavana hän totesi, että ehkä maaseudun ilmanala tekisi hyvää. Onneksi Aino ja Väinö tarvitsivatkin kotiopettajaa, ja Jaakko saattoi karistaa hetkeksi pääkaupungin tomut jaloistaan. Mutta kirjeet kulkevat...

Jaakon sänky on ensimmäinen mööpeli, jonka tein, kun Sami eilen haki Sinellin paketin postista. Siinä oli hyvä harjoitella puupahvin leikkaamista ja ominaisuuksia. Totesin, että tilaamani Fiskarsin askarteluveitsi ei niinkään pure pahviin, parasta on käyttää ihan vaan saksia. 

Tästä olen ihan pikkuriikkisen ylpeä - Jaakon kirjoituspöydästä. Ensin ajattelin tehdä vain valelaatikon, mutta sitten päätin kuitenkin kokeilla oikeaa. Aloin kyllä kunnioittaa syvästi kaikkia, jotka tekevät minihuonekaluja, siksi monta kertaa jouduin laatikkoa sovittelemaan ja pienentämään... Mutta tuossa se on. 

Tässä vielä kuva pöydästä niin, että laatikko on kunnolla kiinni. Etujalat ovat samoja Minimaailman sorvattuja jalkoja kuin Iitan keinutuolissakin. Laatikon vetonuppi on pieni helmi. Toki näissä yritelmissäni on paljon puutteita, esimerkiksi kirjoituspöydän kansi olisi saanut olla isompi (nyt takaseinä irvistää vähän) mutta ensimmäisiksi töiksi onnistuin mielestäni kohtuullisesti!

Maalina käytän näissä kaikissa joskus vuosia sitten ostamaani 12 vesiohenteisen akryyliväriputkilon sarjaa. Jaakon huoneen huonekalut maalasin ensin viininpunaisella ja sitten päälle ohentaen ruskealla. Näin pääsin mielestäni aika lähelle vanhaa talonpoikaista punaruskeaa maalisävyä. Iitan tuoli olisi saanut olla vaaleansininen, mutta sopivaa sävyä en saanut edes ohentamalla. Ehkä maalaan sen joskus uudestaan.

Näitä mööpeleitä on kiva tehdä paitsi tekemisen ilon vuoksi, myös siksi, että nyt saan nukkeihini ja taloihini suhteessa sopivia huonekaluja. Teen varmasti rikkomuksen, kun en laske mitään mittakaavaa (oletan nukkejeni ja talojeni olevan noin Lundby-mittaa eli 1:18), mutta mittailin kyllä sekä Jaakon että Iitan olemuksella, millainen pöytä tai sänky tai keinutuoli olisi sopiva.

Talo alkaa herätä

Vaikka tänään olin ensimmäisen päivän töissä, innostuin silti illalla vähän mineilemään...

Talon uusi siipi alkaa vähitellen näyttää jo melkein asutulta. Tänään valmistui isännän kamariin takka ja toinen tilatuista villamatoista - toinen on vielä tekopuolissa... Takka on jonkin jouluvalon muuntajan laatikko, päällys on puukuvioista printtiä ja reunus samalla printillä päällystettyä valokuvapaperia. Mattoja syntyy sukkalangasta 2 mm puikoilla, 14 silmukkaa kerroksella - hauskaa! Kuvaa vain oli mahdoton saada nurkkaan tungetusta takasta, minkähän takia en nostanut kirjoituspöytää pois tieltä...

Hilda-rouva puolestaan ihailee tulevaa saliaan. Lapset Aino ja Väinö juoksentelevat tyhjässä huoneessa edestakaisin riemuissaan kaikuvasta tilasta ja kopisevasta lattiasta, se käy välillä äidin hermoille.

Mutta onneksi mielihyvää tuottaa se odotettu uutuus, pitäjän komein kaakeliuuni! Henrik-herra tosin on ollut ankarasti sitä vastaan - hän ei käsitä, miksi kaakeliuunin pitää olla suurempi kuin heidän ruokapöytänsä! Mutta Hilda-rouva piti päänsä. Kaakeliuuni tilattiin, ja se on kymmenen senttiä leveämpi kuin pappilassa.

Uunin tein Pradaxa-verenohennuslääkkeen laatikosta. Minulle määrättiin Pradaxaa, kun kotiuduin sairaalasta eikä minulle enää annettu ns. napapiikkejä veritulpan ehkäisyyn. Lääke oli niin tolkuttoman kallis, että jos olisin tiennyt hinnan etukäteen, olisi saanut jäädä apteekkiin - varsinkin, kun syksyllä kökötin kotona lähes liikkumattomana kaksi kuukautta eikä ketään kiinnostanut minun verenkiertoni... No, kun lääke on nyt syöty, päätin, että se on hyödynnettävä pakkausta myöten. Avasin liimasauman ja liimasin laatikon uudelleen sisäpuoli ulospäin, sitten liimasin sopivalle korkeudelle kaistan valokuvapaperia, jonka maalasin akryylivärillä siniseksi. Sen ylä- ja alapuolelle liimaamani kaakelointi on ilmaisprinttiä netistä. Uunin luukut ovat valokuvapaperia, jotka päällystin ikivanhan Jalasjärvi-mainostarran hopeaosalla, samoin pellin, joka - uskokaa tai älkää! - pysyy paikallaan ihan liimalla. Varsi on saslik-tikkua. Pellinnaru pitää vielä punoa.

Pöytä ei jää tuohon, nostin sen vain kuvausrekvisiitaksi. Haussa on kiva 1900-luvun alun tyylinen salinkalusto tai ohje sellaiseen. Kynttelikkö tuli Kotiliedeltä tilaamani nukkekodin joulusetin mukana.

Alakerran keskiössä on ruokakonttori, joka kylläkin tällä hetkellä on valitettavan tyhjä... Sen seiniä en tapetoinut, saavat olla hirrellä ja pinkopahvilla. Hylly on Fazerin käsintehtyjen konvehtien rasiasta ja maalattu akryylivärillä ja decoupage-lakalla. Pöydän tilalle yritän ehkä askarrella paremman, tuo on omia vanhoja nukkiskalusteitani. Pärekopan ja kaulauslaudan ostin syksyllä Seinäjoen messuilta. Maitotonkka on Huuto.Netistä ja sen takaa pilkistää kellarinluukun reuna.

Myös isännän serkun poika Jaakko, joka asuu talossa lasten kotiopettajana, on kantanut jo tavaroitaan tulevaan kamariinsa. Tämän huoneen tapetointi ja lattian laitto onnistui kaikkein huonoiten eripaksuisten lautojen ja huonosti liimaamani "pinkopahvin" takia. Mutta mitäpä ei huonekaluilla ja ikkunaverhoilla saisi peitettyä...

Kaikkein onnellisin asukkaista on tällä hetkellä Iita, jonka kamari alkaa olla asuttavassa kunnossa - hän aikoo nyt yöpyä siellä ensimmäistä kertaa, kun pystymuuri on saanut käyttöluvan. Muita huonekaluja Iitalla ei ole kuin keittiöstä nostettu puusohva, mutta kiltti kirvesmies on lupaillut ainakin keinutuolia. Maton ja kahvipannun Iita on saanut kotoaan, muurinpesässä on mukava halutessaan kiehauttaa omat kahvit ja istua vaikka kutimen kanssa rauhoittumaan. Ajatella, että on oma huone, jonka oven voi sulkea! Vaikka tietysti hänen on aina oltava talonväen käytettävissä, jos tarve vaatii.

Pystymuuriksi liimasin yhteen kaksi tyhjää wc-paperitelinettä, lyhensin rullan sopivaksi ja yli jääneestä materiaalista tein nuo vyöt. Akryylimaalilla yritin luoda "kalkittua" vaikutelmaa. Luukut ovat samaa hopeatarraa kuin yläkerran kaakeliuunissa. Iitan maton on oma äitini kutonut nukkekotiini kun olin pieni, kahvipannu ja puusohva jostakin nettikaupasta ja kudinkoppa lahja messuystävältä.