Pienistä palasista

Elämääni Kurakauppalassa ja Facebookissa seuraavat tietävätkin, että elämässäni on meneillään vaikea kausi. Kehitysvammaisella Maria-siskollani todettiin talvella maksasyöpä, ja nyt se tuntuu etenevän vauhdilla.

Voimat ovat siis vähissä, mutta ihmisen mieli on ihmeellisen armollinen ja antaa joskus unohduksen. Niinpä tänä huikean aurinkoisena pakkaspäivänä olen istunut ruokailuhuoneen pöydän ääressä ja mineillyt pitkästä, pitkästä aikaa. Koska tässä asunnossa minulla ei ole omaa askartelutilaa, ja koska nukkekotini (sekä vanha että uudissiipi) on nostettu Stella-kissan saavutettavilta kirjahyllyjen päälle, mineilyharrastus on jäänyt täysin.

Viime sunnuntain messut kuitenkin herättivät taas innostuksen. Vielä kun keksisi, mihin nukkikset voisi sijoittaa niin, että minä yltäisin hyvin - kissa ja lapsivieraatkaan eivät ole sinällään ongelma, sillä olen ajatellut laittaa nukkiksien eteen jonkin pleksisysteemin osin pölysuojaksikin.

Missä te pidätte nukkekotejanne?

Ensin ajattelin vain koota messuilta ostamani Gepetton kukkajalan - mutta kun kerran vaivauduin hakemaan liiman, ajattelin koota samalla myös tuolit. Vinkkinä teille, jotka harkitsette näitä koottavia huonekaluja: kootkaa ajatuksella. Olisin oikeasti kaivannut tuoleihin kunnollista ohjetta, jotta olisin tiennyt, missä järjestyksessä osat kannattaa liimata. (Ja kukkapöydän ylälevy on sitten niin sivussa kuin olla voi, vaikka muka tarkasti katsoin, että jalat tulevat keskelle...)

Innostuin vieläpä maalaamaankin tuolit, kukkajalka oli ruskea jo valmiiksi.

Kaivellessani mineilylaatikkoani löysin kaksi kittiä, jotka olen saanut aikoja sitten isoltaveljeltä ja kälyltä lahjaksi. Olin onnistunut unohtamaan ne täysin, mutta nyt innostuin.

Toisesta kitistä sai keinotuolin, kirjakaapin, pöydän ja lampun (!), toisesta pöydän ja tuolit. Mukana tuli isot läjät erilaisia koristeita, samoin nukke tuli keinutuolikitin mukana. Mööpelien osat siis vain painettiin irti levystä ja pujoteltiin lomittain, mutta en silti suosittelisi näitä ihan pienille lapsille, sen verran hankalaa kokoaminen oli välillä aikuisellekin.

Hilda-rouva on erittäin tyytyväinen viime aikojen ostoksiin, varsinkin salin komeaan uuteen mattoon. Vielä pitäisi hankkia verhot ja fiikus tuohon kukkajalalle, ja ennen kaikkea toppauttaa salinkalusto...

Eikä rouva ole jäänytkään laakereilleen lepäämään, vaan on kutsunut taloon tutut puusepät jo muihin töihin. Jaakko on tyytyväinen, kun nuori puuseppä nikkaroi hänelle nopeasti pari tuolia ja kirjakaapin. Hänen huoneensa alkaa olla verhoja vaille valmis. Eikö vain "lasten" kirjakaappi muuttanutkin muotoaan, kun sen maalasi ja täytti nettiprintistä kootuilla kirjariveillä!

Lastenkamariinkin on saatu suuri matto, ja vaatekaappi on maalattu. Koristeet ovat noiden koottavien kittien mukana tulleita siirtokuvia. Pulpetilla Aino-tytön koulukirjoja. Lieneekö joku suvusta vieraillut ihan keisarin pääkaupungissa Pietarissa, kun lapsilla on iso maatuskanukke? Pelit on kyllä heitelty kaapin päälle niin sikin sokin, että vähän pitäisi järjestää...

Myös vanhempien makuuhuoneessa on oltu asialla, ja sekä vuode että vaatekaappi on maalattu. Mutta kuka onneton on unohtanut tuon yhden posliiniesineen näkyviin, krhm... Myös sängyn saniaiskoristeet ovat siirtokuvia. Lakanat pitäisi vielä laittaa paikalleen!

Mutta missä on Iita, joka on jättänyt Mantan yksin vastaamaan leipomuksista?

 

Kirvesmiehillä oli meneillään melkoinen urakka: talon uudelta puolelta puuttuivat portaat. Se nuori puuseppä oli pyytänyt Iitaa tarkastamaan tehdyn rungon, ja Iita tekee työtä käskettyä. Vähän häntä punastuttaa - nuori kirvesmies on kovin komea...

Minähän olen tunnetusti ollut totinen lapsi (ja kieltämättä yhä! :). Niinpä minua häiritsi hirveästi, kun isän tekemässä nukkekodissani - joka on nyt tämän kartanon vanha osa - ei ollut rappuja yläkertaan. "Traumani" on niin laajasti tunnettu, että halusin jo puoleksi vitsinä tehdä raput talon uuteen osaan. Varmaan jo pari vuotta sitten kasailin tämän porrasrungon pahvista, valokuvapaperista ja jonkin jouluvalon muuntajan laatikosta.

Vihdoin tänään sain aikaiseksi tapetoida seinät, liimata puuprinttiä portaisiin ja viritellä kaiteet cocktail- ja saslik-tikuista. Aloin suuresti kunnioittaa kaikkia rakentajia, kun yritin saada viritystä kuntoon. Jouduin luopumaan suunnittelemastani portaidenaluskomerosta, ja kun sain raput valmiiksi, tajusin, etten kaiteen vuoksi saakaan niitä pujoteltua välikaton aukkoon... Tarkoitus kun oli tehdä rapuista irralliset, jotta ne voidaan nostaa tarvittaessa pois, sillä Iitan huone on rappujen takana.

Onneksi en rappuihin tuhlannut mitään kalliita materiaaleja, koska saattaa olla, että ostan ne sittenkin valmiina. Joka tapauksessa olen kauhean tyytyväinen aikaansaannoksiini ja siihen, että talossani vihdoin tapahtui jotakin. Ja muutaman tunnin verran oli vähän helpompi olla, kun keskityin näihin.