Kevään iloa ja valoa sydäntäsärkevän uutistulvan keskellä

Edellisestä postauksestani on kulunut aikaa.

Jollakin mittapuulla mitattuna monta monituista viikkoa, pieni ikuisuus ihan,

kun taas toisen mukaan vain lyhyt henkäys.

Ajanmääre ja sen kulku ovat muuttaneet jollakin tapaa muotoaan ja merkitystään

viimepäivien ja -viikkojen aikana maailmalta kuuluneiden koronavirus-uutisten myötä.

Jokin, joka tuntui hetki sitten vielä kaukaiselta ja epätodellisen tuntuiselta,

onkin juuri nyt arkipäivää täälläkin kotimaassa.

Uutistulvassa mieli kadottaa helposti kaiken tässä hetkessä olevan,

ja alkaa tähytä viikkojen, jopa kuukausien päähän kuin helpompia aikoja etsien.

Murheelliset uutiset vievät helposti kaikki voimat ja puhaltavat epävakauden tunteen

syvälle sieluun saakka.

 Elämän hidastaessa askeleita ja elinpiirin kaventuessa kotiin 

ja vain pakollisiin kodin ulkopuolisiin menoihin koen, että omasta 

henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen on tässä hetkessä tärkeää.

Niin paljon on merkitystä sillä, miten me tämän ajan koemme,

millä tavoin me vallitsevaan tilanteeseen suhtaudumme.

Yhtälailla kuin jokainen uusi päivä voi tuntua kotioloissa turhauttavalta ja tylsältä,

elämä harmaalta ja ilottomalta, yhtälailla jokainen päivä on mahdollisuus johonkin uuteen

tai vaikka ihan vain senkin vanhan ja hyvän säilyttämiseen,

sillä se polku, jota eniten poljemme, siitä tulee lopulta tie.

Ne ajatukset, joita ruokimme, kasvavat ja paisuvat,
niin hyvässä kuin pahassakin.

Paljon olen pohtinut oman työni kannaltakin sitä, 

kuinka tärkeää on säilyttää mielen tyyneys.

Niin kuin puut myrskyssä saattavat näyttää siltä, 

kuin tuuli heittäisi ne hetkenä minä hyvänsä kumoon,

laajalle ja syvälle maahan työntyneet juuret pitävät ne pystyssä.

Sama juurevuus on tärkeää ihmiselämässäkin. 

Kun juuret ovat tukevasti maassa, jaksaa nähdä kaiken hyvän ja kauniin pelkojen,

surujen ja elämän huolienkin keskellä.

Viimeisten viikkojen aikana olen lähtenyt milloin yksin, 

milloin perheeni kanssa luontoon.

Välillä olemme kävelleet metsäpoluilla perätysten hipihiljaa,

kuunnelleet ja ihmetelleet kevään etenemistä,

kirkkaansinistä taivasta ja auringonlämmön voimaa,

ja taas välillä hyppineet kuin villivarsat yli sammalmättäiden ja kaatuneiden puunrunkojen.

Uuden elämän kasvun ja luonnon moninaisen kauneuden ja jylhyyden äärellä 

moni maallinen asia unohtuu ja murheet saavat uudenlaiset mittasuhteet.

Eikä siihen välttämättä tarvita kuin valoa kohti kurkotteleva, 

turpea lehtisilmu, jonka kasvunvoimaa ja -iloa eivät minkään maailmanluokan asiat hidasta.

Elämä on opettanut, että onnelliseen ja tasapainoiseen elämään ei tarvita suuria asioita.

Päivittäiset pienet ihmeet ovat niitä kaikkein suurimpia ihmeitä,

juuri niitä, jotka tekevät ihmismielen onnelliseksi.
Kun mieli on onnellinen, on se myös tasapainoinen.
Siksi omat ajatuksensa kannattaa suunnata iloa lisääviin asioihin.

Kevät, uusi kasvunkausi ja siitä syntyvä uusi elämä luo aina toivoa tulevasta,

ja siitäkin, että kaikista koettelemuksista vielä selvitään.

Tässä koronakoettelemuksessa minua on suuresti liikuttanut se,
kuinka ihmiset ovat tulleet henkisesti lähemmäksi toisiaan ja
 kuinka lähimmäisistä pidetään huolta.

Whatsapin sekä muiden pikaviestisovellusten kautta maailman ääristäkin on tullut viestejä ja videoklippejä, joissa sanoista suurimpana ihmisten puheissa on ollut luottamus ja toivo tulevasta. Eräänkin laulun sanat, jota eri kielillä lauletaan ovat kuin tähän hetkeen luodut.

"Ei surustamme turvaa meillä, ei auta murhe, vaikerrus, jos aamu alkaa kyynelillä ja päivän päättää huokaus. Vaan raskaammaksi kuorma käy, jos murheelle ei määrää näy."

Samainen laulu päättyy sanoihin:
".. on aika täällä vaihtuva, myös murhepäivä loppuva. "
Ennemmin tai myöhemmin tämäkin koettelemus on ohi.
Yhteisen asian äärellä tässä ollaan koko maailma ja yhdessä me tästäkin selvitään.

Maaliskuisen sunnuntain ja alkavan kevään pulppuilevaa iloa juuri Sinulle!

-Kaaru-

Valoa kohti mentäessä ajatuksia Pieniahon torpan remontista

Täällä meillä alkanut vuosi on tuonut mukanaan vuodenaikaan nähden hyvin lämpimät kelit.

Föhntuuli on puhallellut leudosti näinä joulun jälkeisillä viikoilla saaden 

pilvet tihkumaan vettä ja maan sulamaan lumesta.

Tiet ovat olleet päiviä kestäneiden vesisateiden vuoksi vaarallisen liukkaat,

kuin luistinradat!

Äkkiseltään voisi ajatella, että kevät on tullut,

mutta luonto on lumettomuudesta huolimatta yhtä hiljainen kuin sydäntalven kuukausina.

Terminen talvi ei ole silti vieläkään alkanut.

Nähtäväksi jää, ehtiikö talvi enää tullakaan ennen kuin

aurinko alkaa jo lämmittää ja kevät ihan oikeasti koittaa.

Sateiset kelit ovat pitäneet meidät vapaa-aikana sisällä,

joten on ollut aikaa värkkäillä kaikenlaista, 

ja viimeistellä tämän torpan reilu vuosi sitten alkanut remontti.

Joulua edeltävällä viikolla mieheni naputteli eteisen helmipaneelikaappeihin ovet,

jotka ajattelin pintakäsitellä joulun jälkeen (se kun on ollut tavallisesti minun heiniäni),

mutta niinpä vaan yksi päivä töistä kotiin tullessani ovet olivat pintakäsitelty Osmo colorin 

kuultavan valkoisella öljyvahalla ja olivat siis vetimiä vaille valmiit.

Pitkään mietimme niin kaappien väriä kuin vedinvalintaa,

mutta päädyttiin lopulta valkoisen ja mustan liittoon, 

sillä halusimme maksimoida pienen eteistilan tilantunnun. 

Jos tila olisi ollut suurempi, olisimme käsitelleet kaapit jollain toisella sävyllä,

vanhaan tyyliin ehkä paremmin sopivalla beigeen, vihreään tai harmaaseen taittavalla valkoisella.

Vetimiksi valikoitui lopulta mustat, litteät nuppivetimet, 

jotta vaaleaan kokonaisuuteen saatiin hieman kontrastia.

Tämä torpan remontti on ollut monella tapaa mielenkiintoinen matka.

Tämä remontti, jos mikä, on vienyt meidät perinnerakentamisen äärelle,

maailmaan, josta meillä oli ennestään yhden rintamamiestalon remontin verran tietotaitoa.

Matka on opettanut ennen muuta nöyryyttä ja kunnioitusta menneitä aikoja 

ja menneitä sukupolvia kohtaan. Ihmisiä, jotka ovat liki sata vuotta sitten 

rakentaneet tätäkin meidän pientä kotia sydän täynnä periksiantamatonta tarmoa.

Matka on opettanut meille myöskin perinteisiä rakennustapoja, 

perinnerakentamista. 

Vaikka aivan kaikki entiset rakennustavat eivät ole olleet aikaa ja

 muuttuvia sääolosuhteita kestäviä,

paljon meillä tämän päivän ihmisillä olisi niistä ajoista opiksi otettavaa.

Tätä kaikkea katsellessa ei voi kuin ihmetellä sitä, miten sen ajan alkeellisilla työkaluilla on saatu aikaan niin tavattoman kauniita yksityiskohtia, kuten käsin piiluttuja hirsiä ja tämän torpan sydämen, suuren, valtavan isoista graniittikivilohkoista muuratun leivinuunin. 

Millaisella lie vinssillä on kivijärkäleet paikoilleen nostettu!

Tämä on ollut myös harjoitusmatka tulevaan:

 vanhaan hirsikehikkoon rakentuvan uuden kotimme rakennusprojektiin.

On ollut ihan hyvä, että meillä on ollut tämä remontti, vaikka aina ei tämäkään yhtä auvoa ole ollut.

Mutta nyt olemme viisaampia monen asian, kuten vaikkapa materiaalivalintojen, 

hengittävien pintakäsittelyaineiden yms. valitsemisessa, 

sillä arvatenkaan ihan kaikki materiaalit eivät ole kestäneet käytössä toivotulla tavalla.

Aika näyttää, millaisena tämän torpan vaiheet jatkuvat sitten,

kun joskus pitkän ajan päästä uusi kotimme (vielä aloittamaton) 

rakentuu muuttovalmiiksi tähän samaan pihapiiriin.

Ajatus on rakentaa koti hyvin pitkälle itse,

joten aikaa se vie, enemmän kuin uskaltaa edes ajatella.

Kaikesta huolimatta katselemme luottavaisin mielin tulevaan:

elämä kantaa varmasti läpi harmaidenkin päivien.

Vaikka elämässä olisi miten harmaita hetkiä tahansa, päivä kulkee aina kohti huomista.

Ellei valoa ole tänään, ehkä sitä on huomenna enemmän.

Loppuviikosta ensimmäisen kerran huomasin,

että päivä on pidentynyt joulunpyhistä.

Enää ei ole säkkipimeää, kun lähden kotoa vaille kahdeksan aamulla

ja palaan iltapäivällä neljän jälkeen kotiin.

Aamulla taivaanrannan valaisevat horisontin takaa nousevat auringon ensisäteet

ja iltapäivällä voi sanoa, että on jo valoisaa, kun suljen työpaikan oven takanani.

Ihmeellinen on valon voima.

Mielen valo lisääntyy luonnonvalon mukana ja ajatus kulkee yhä useammin

kohti kevättä ja kevään ensimmäisiä kukkia:

tulppaaneita.

Lisääntyneen valon innoittamana ostinkin jo ensimmäisen tulppaanikimpun,
jonka kaveriksi laitoin talvisesti katajanoksan.

Mikäli luen itseäni oikein, luulenpa, että tulppaaneja löytyy maljakosta tästä päivästä alkaen
pitkälle kevättalveen saakka lähes joka viikko.
Lisukkeita vaihtamalla ne sopivat monenlaiseen tilanteeseen ja vuodenaikaan.
Aina niin ihanat tulppaanit!

~~~ ~~~ ~~~ 

Kohta alkavan uuden viikon iloa Sinulle, 

joka täällä piipahdat!

-Kaaru-

Juhannusruusujen aikaan

On kesäkuun puoliväli.

Suuri juhannusruusupensas on avautunut miltei 

täyteen kukkaansa kotimme nurkalla.

Vieno ruusuntuoksu leijailee kesäkuun tyynessä illassa

välillä voimakkaampana, välillä miedompana.

Kuovi huutelee pellon takana, jossa lehmät laiduntavat,
joutsenet ääntelevät toisaalla

ja käki kukkuu jossain takametsän lehtomailla.

Ilta on täynnä luonnonääniä,

kuten aina tähän aikaan vuodesta täällä maalla.

Pihamaa kutsuu nuuhkimaan kesän tuoksuja,
maistelemaan mullan läpi puskeneita yrttejä ja vain käyskentelemään ympäriinsä.
Luonnon täyteläinen kauneus kertoo siitä,
että aivan kohta on juhannus,
keskikesä.

Tänään päivällä, kun sateli hiljakseen vettä,
kävin katkomassa muutaman ruusunoksan sisällekin tuoksua tuomaan.
Sytyttelin kynttilöihin tulet, kuten niin monesti tällaisinä päivinä
ja käperryin nojatuolin nurkkaan satuja lapsilleni lukemaan.
Vietimme siinä kiireettömän,
mukavan yhteisen hetken satujen maailmoissa seikkaillen,
jutustellen ja tarinoita kertoillen.

Vaikka on kesä, polttelen kynttilöitä harva se hetki.
Niiden loiste on kesällä heikompi kuin syksyn pimeinä iltoina,
mutta kuitenkin tarpeeksi vahva luomaan ihanan tunnelman kesäiseenkin päivään.

Siinä satujen lukemisen lomassa tuli mieleeni eräs ilta tässä menneellä viikolla,
kun olin pihamaalla tavanomaisella puutarhakierroksellani ja
 katseeni kiinnittyi pihasaunan nurkalle koottuihin lasipulloihin,
 joiden sisältö herätti oitis mielenkiintoni.

Lapset olivat keränneet pulloihin juhannusruusun ja syreenin kukkia,

kaataneet päälle kuumaa vettä ja jättäneet keitokset hautumaan pihasaunan nurkalle.

Arvasin heti heidän kokeilleen hajuveden tekoa, 

aivan kuten mekin serkusteni kanssa silloin lapsena ennen.

Hymyilytti.

Kun sitten kerroin tarinan kauppareissullani eräälle tuttavalleni,

hän harmitteli puolestani menetettyjä kukkia,

revittyjä terälehtiä ja pihapiirin vähentynyttä kauneutta,

mutta minä sanoin, etten osannut harmitella sitä lainkaan.

Sen sijaan iloitsin lasteni luovuudesta,

kokeilunhalusta ja leikin ilosta.

Ajattelin siinä,

 että samalla tavoin kuin kukat kasvavat joka vuosi,

niin kasvavat lapsenikin.

Tulee päivä, jolloin leikit vaihtuvat toisenlaiseen tekemiseen tai tekemättömyyteen.

Sinä päivänä leikit eivät enää kiinnosta.

Se päivä tulee, tiedän sen

ja jo nyt aina ajoittain sydämeni tuntee siitä puristavaa haikeutta.

Nyt vasta ymmärrän, mitä tarkoitettiin sillä,

kun vuosia sitten kaikkein työläimmältä tuntuvassa elämänvaiheessa

joku vanhempi ihminen sanoi, 

että nauti nyt, kun lapset ovat pieniä.

Nauti, sillä niin äkkiä he lentävät pesästä.

Niin äkkiä he lentävät!

Silloin kodin seinät kumisevat tyhjyyttään,

huoneet kaikuvat ja hiljaisuus on niin syvää, 

että voi kuulla oman sydämensä sykkeen.

Nyt ymmärrän ja nautin,
kun vielä on se päivä.

Vielä on se päivä,
jolloin koti täyttyy lasten äänistä, itkusta ja naurusta, leikistä ja metelistä.
Vielä tänään joku repii lupaa kyselemättä juhannusruusujen ja syreenien terälehtiä omiin keitoksiinsa,
laulelee mennessään itse sanoittamiaan lauluja kesästä ja perhosista,
ja leikki aaltoilee kotileikeistä parturileikkeihin ja lääkärileikeistä majanrakennukseen.

Siitä minä tunnen iloa!

Syreeni on jo kukintansa loppupuolella,
mutta tuossa viikon takaisessa kuvassa ne kukkivat kauniina ja runsaana.

Elämä on tänäänkin hetkiä,
riipaisevan kauniita,
ohikiitäviä.



Lauantaiehtoon ja huomisen pyhäpäivän levollisuutta Sinulle,
joka täällä piipahdat.
<3

-Kaaru-

Joulupäivien tunnelmia

Joulun levolliset päivät ovat jälleen takanapäin.

Välipäiviä vietellään ja eletään joulun tunnelmissa vielä hetki.

Meidän joulu koostui kiireettömästä yhdessäolosta, herkuttelusta ja levähtämisestä.

Joulu alkoi perinteisesti joulurauhan julistuksesta.

Se on jotenkin aina niin juhlava hetki.

Sen myötä mieliin laskeutuu viimeistään joulun rauha ja hyvä mieli.

Tänä vuonna joulupukki kävi aiemmista vuosista poiketen heti puolenpäivän jälkeen jouluaattona.

Se oli hyvä ratkaisu. Rauha laskeutui kotiin heti varhaisesta iltapäivästä saakka.

Lapset viihtyivät sulassa sovussa saamiensa lahjojen parissa ja minä 

sain kaikessa rauhassa valmistaa ja kattaa pöytään jouluaterian.

Joulupäivänä ja tapaninpäivänä katoin päivällispöydän 

viime vuodesta poiketen olohuoneen pöydän ääreen. 

Hieman se on pieni, mutta sopu sijaa antoi tälläkin kerralla.

Valkoinen liina ja pellavaiset lautasliinat toivat ruokailuhetkiin juhlan tunnun.

Arki kiireineen unohtui. Oli aikaa vain olla ja nauttia joulun ihanasta tunnelmasta.

Nautin jokaisesta hetkestä.

Jouluna on aina niin ainutkertainen ja herkkä tunnelma.

Kiitollinen olen tästäkin joulusta.

Että saimme sen yhdessä viettää.

Mukavia välipäiviä Sinulle!

-Kaaru-

Ajatuksenlentoja

Syystalvi on täällä.

Vuoroin satelee vettä, vuoroin räntää, luntakin.

On kosteaa ja kylmää, vaikka lämpötila on pysytellytkin pääasiassa plussan puolella.

Yhä useammin tekee mieli hakeutua lämpöisen takkatulen ääreen,

kääriytyä vilttiin ja vetää villasukat jalkoihin sisällä ollessa.

Viimeiset kaksi viikkoa ovat verottaneet voimia eri tavalla kuin normaalisti.

Me olemme olleet sairaina. 

Pahin vaihe on nyt kuitenkin jo takanapäin ja arki alkaa saada tutun sävelen.

Ja me äänemme takaisin. 

Pienistä asioista sitä osaa taas nauttia ja iloita.

Olla terveydestään kiitollinen.

Sillä lahjaa se on.

💜

Olen poltellut kynttilöitä viikon jokaisena päivänä iltapäivän

 hämärästä iltamyöhään saakka niin ulkona kuin sisälläkin.
Niiden pehmeä valo kantaa pimeimmän ajanjakson yli.

Herkästä valosta syntynyt tunnelma rauhoittaa mielen ja

saa ajatukset hiipimään joulun odotuksen juhlaan.

Ajatuksenani on ollut koota blogiini joulukalenterin muodossa kauneimpia ja herkimpiä joululauluja ja -runoja, mutta saa nähdä, ehdinkö sitä vielä tänäkään vuonna toteuttamaan.

Kovin on kiireinen loppuvuosi edessä.

Seuraava postaus on kuitenkin omistettu blogini jouluiselle synttäriarvonnalle, 

jonka jo viime postauksessa lupasin järjestää.

Sen myötä taitaa alkaakin tässä blogissa joulun todellinen odotus.

Ihanaa vuodenaikaa elämme!

💜

Marraskuisen viikon iloa Sinulle.

💛

-Kaaru-

Lokakuisia ajatuksia sekä neulotut tyynynpäälliset

Lokakuu on ollut sateinen ja harmaa.

Monta päivää olen odotellut pilvien väistymistä auringon tieltä, 

valoa ja poutapäiviä.

Ihan on ollut jo ikävä syksyistä taivaansineä ja

 kuulaiden syyspäivien mahdollistamia touhuja pihalla. 

Niin paljon olisi vielä kaikenlaista tehtävää ennen kuin talvi ottaa huomaansa 

syksyn riisuman pihamaan.

Toisaalta syksyn hämärät päivät, 

pimenevät illat ja lämmin kynttilätunnelma ovat luoneet ihanat,

tarpeelliset puitteet kiireen hidastamiselle. 

Sateiset päivät ovat suorastaan pakottaneet istahtamaan alas, 

katselemaan ympärilleen ja kuuntelemaan itseään. 

Se on ollut hyvä muistutus itselleni siitä, 

ettei aina tarvitse olla tehokas ja aikaansaava. 

Välillä on ihan tarpeellista hidastaa tahtia. 

Pysähtyä olennaisen äärelle. 

Silloin kykenee voimaantumaan paremmin niistä asioista, 

jotka tuottavat itselle mielihyvää.

Sellaiset käsityöt, 

joiden tekemiseen ja valmistumiseen ei ole sisältynyt paineita tai odotuksia, 

ovat tuottaneet itselleni aina suurta iloa.

Sellaisia käsitöitä ovat olleet nämäkin tyynynpäälliset, 

joiden valmistumiselle en asettanut takarajaa silloin, kun ne aikanaan aloitin.

Niitä on neulottu hellyydellä ja hartaudella kerros tai kaksi kerrallaan aina silloin, 

kun se on tuntunut mukavalta ja ajankohta sopivalta.

Miltei huomaamatta ne sitten valmistuivat näinä lokakuisina sadeiltoina,

kun oli aikaa neuloa, oli aikaa antaa tilaa käsitöille.

Niistä tuli lämpöiset ja muhkeat.

Sellaiset, joiden suloiseen pehmeyteen on turvallista päänsä painaa.

💜

Lopullista sijoituspaikkaa tyynyille miettiessäni, 

sommittelin samalla asetelmaa syyskukista, 

jollainen on ollut ajatuksissa rakentaa porraspieleen syys-talvikaudeksi.

Kaivelin kaappien kätköistä esille lyhtyjä ja kynttilöitä ja 

kävin ulkoa sisälle kohta kolme viikkoa sitten sitomani calluna-tammenlehtikranssin. 

Hieman ovat tammenlehdet päivien kuluessa nahistuneet, 

mutta muutoin kranssi on säilynyt ihmeen hyvänä.

Ehkäpä tästä asetelmasta löytyy elementtejä porraspieleen koottavaan asetelmaankin.

💜💜💜

Loppuviikon ja edessä häämöttävän viikonlopun iloa

sekä mukavaa ja rentouttavaa syyslomaviikkoa sinulle, jolla loma pian alkaa.

💛

-Kaaru-

p.s Valkoinen tyyny neulottu oman ohjeen mukaan pidennetyllä helmineuleena, koko n.40x40cm.

Harmaan tyynyyn ohje löytyy puolestaan kirjasta: 

Tyynykirja, virkkaa, kirjo ja neulo 68 hurmaavaa ja hauskaa tyynyä.

Sen koko on n.40x55cm

Lankoina käytetty Novitan vaaleanharmaata sekä valkoista merinovillaa.

Kanervakranssi ja syyskuun mietteitä

Syksy.

Loppu ja alku.

Täynnä haikeutta menneestä kesästä

ja täynnä odotusta pienin askelin saapuvasta syksystä.

Vuodenaikojen vaihtuessa maisema on aina yhtä kaunis.

Luonto alkaa hiljalleen vaihtaa asuaan kesänvihreän eri sävyistä 

kellertäväksi, oranssiksi, punertavaksi.

Illat ovat pimeitä ja yöt kylmiä, mutta kaikessa kaihoisuudessaan suloisen tunnelmallisia.

Ei vuodenaikojen vaihtumiseen koskaan kyllästy, 

vaikka aina yhtä haikealta tuntuukin päästää irti menneestä.

Alkusyksy on ihana, kun se on täynnä väriloistoa ja tuoksuja. 

Ilmassakin on suloista kirpeyttä.

Vielä ei luonto tarjoile parastaan, mutta loppukuusta jo varmasti. 

Sitä väriloistoa katsellessa tuntuu kuin aurinko paistaisi päivän jokaisena hetkenä.

Se nostattaa mielialan taas hetkeksi korkealle.

Sen jälkeen talvea on mukava odottaa.

Syyskuinen metsä tuoksuu voimakkaasti maalle.

Sen tunnelma on erilainen kuin kesän heleinä päivinä.

Metsäneläimet rapistelevat puiden oksilla, valmistelevat pesiään talvikuntoon.

Kanervat kukkivat, puolukat kypsyvät, vadelmiakin vielä löytyy.

Metsä tarjoaa monenlaista kaunista materiaalia myös syksyisiin askarteluihin.

Sitä kaikkea kauneutta keräsin talteen yhtenä päivänä käyskennellessäni syksyisessä metsässä.

Siskoni esitti toiveen kanervakranssista, jonka asettelisi pienen tyttärensä kastemaljaa ympäröimään.

Toive lämmitti sydäntäni niin paljon, että ryhdyin heti työhön.

Ajattelin punovani sen aluksi kanervista ja puolukanvarvuista, 

mutta jotain vaaleaakin se tuntui jäävän kaipaamaan. 

Niinpä ostin kaupunkireissullani vaaleaa callunaa ja harsokukkaa,

jota lopulliseen kranssiin punoin vuorotellen kanervien ja puolukanvarpujen kanssa.

Siitä tuli syksyisen herkkä.

💜

Kotiinkin punoin muutamia kransseja, jotka asettelin kynttiläkippojen reunoille ja ympärille. 

Suihkautin kransseihin hiuslakkaa, jotta säilyisivät pitempään karisemattomina myös sisätiloissa.

Hyvin on toiminut, sillä vieläkin lähes kahden viikon jälkeen ovat oikein hyväkuntoisen oloisia.

Vähällä rahalla kaunista kotiin - siitä erityisesti tykkään!

💜

Syyskuun kirpeyttä ja tunnelmallisia iltoja myös Sinulle!

-Kaaru-

Ajatuksia onnellisuudesta

Koleat kevätpäivät ovat seuranneet toisiaan.

Kevät ei tänä vuonna kiirehdi.

Silti kaikki valmistuu ajallaan.

Kiirehtimättä. 

Kuten nuo pienet puutarhan sulostuttajat:

idän sinililjat, helmililjat, narsissit, krookukset ja kohta tulppaanitkin.

Sieltä ne työntyvät ylös maasta kylmää keliä uhmaten.

Eivät kavahda lumisateisia päiviä, 

koleaa tuulta eikä pakkasöitä, 

kuten me ihmiset.

Vaan avaavat nuppusiaan yksi toisensa perään elämän voimaan luottaen ja 

levittäytyvät sinisenä, keltaisena ja valkoisena mattona pitkin pihaa ja kukkapenkkejä.

Tuovat tullessaan ilon ja toivon kevään lämmöstä.

💛

Viimeaikoina olen pohtinut onnellisuutta.

Joskus onnen löytymiseen tarvitaan enemmän ponnisteluja, joskus riittää vähemmän.

Aina matka ei kulje omien suunnitelmien mukaan.

Tie saattaa olla mutkainen ja kuoppainen. 

Mäennyppylän takaa avautuu odottamaton maisema.

Aurinkokin vetäytyy pilveen.

Elämän varjoissa värit himmenevät.
Sumu estää näkemästä kauas.

 Silloin onnea täytyy etsiä läheltä.

 

Onni löytyy, vaikka taivas olisi pilvessä ja pilvet itkisivät elämän murheita.

Onneen ei loppujen lopuksi tarvita kovin suuria asioita.

Onni rakentuu pienistä palasista.

Joskus onneen riittää se, kun istuu sinitaivaan alla hetken ja

katselee kumpupilvien lipumista taivaankannella.

Joskus onni löytyy omasta puutarhasta:

kukista, linnuista, mullan tuoksusta.

Joskus onneen riittää tuulen hiljainen kuiske.

Ja kaikki on taas hyvin.

Minä löysin pienen onnenhippusen tästä kauniista, vanhasta kupista, 

joka tarttui mukaan kirpputorikierrokselta.

Pienestä, somasta kupista olen hörppinyt maitokahvia ja pohtinut elämää.

Ajatella, kahvia!

Minä, jonka ei koskaan pitänyt oppia juomaan tuota nautintojen juomaa.
Tuskinpa minä sen ylimmäksi ystäväksi koskaan tulen,

mutta tuollaisena pienenä tilkkana,

 pienestä posliinikupista juotuna, se on ihan hyvää. 

 Kupin takana vilahtaa valkoinen, pitkulainen tyyny.

Iltojen valoisuus on saanut aikaan sen, että kotiin tekee mieli laitella kesäisempiä juttuja. Niinpä, kun kevään kiireet hetkeksi hellittivät, päätin harrastaa ompeluterapiaa. Sain ommeltua muutamia uusia tyynynpäällisiä.

Valkoinen, pellavainen on yksi niistä.

Tykästyin.

Tuli hyvä mieli onnistumisesta.

Huomenna on äitienpäivä.

Kaikille äideille ja mummoille, jo oleville ja tuleville,

haluan toivottaa onnellista juhlapäivää!

Toivotaan, että kevätaurinko alkaa viimein lämmittää ja tuo kesän tullessaan.

💛

Lauantai-illan lempeyttä kaikille blogini lukijoille!

-Kaaru-

Pääsiäistunnelmia

Meillä oli levollinen pääsiäinen.
Keväinen juhla katkaisi sopivasti arjen ja antoi mahdollisuuden vain olla ja hengähtää hetken.

Pitkästä aikaa miehellenikin sattui pääsiäisen ajalle kaksi vapaapäivää. 

Iloitsin siitä, että saimme viettää pyhät yhdessä. 

Kokea pääsiäisen kauneuden koko perheen voimin,
se kun on meille niin harvinaista.

Ihana oli yhdessä valmistaa kullekin pyhäpäivälle

 hieman tavallista juhlavammat ateriat 

ja pukea koti juhla-asuun. 

Pääsiäispäiviä varten silitin pöydille valkoiset pellavaliinat ja 

katoin pöytään parhaan posliiniastiaston ja pöytähopeat.

 Kokosin pöydille maljakoihin leikkokukista kimput juhlan tuntua lisäämään.

Letitin aamuisin tyttöjen hiukset ja puimme yllemme nätit vaatteet.

Kauniiden asioiden esille laittaminen ja pukeutuminen joskus vähän juhlavammin tuo kiireisen elämänvaiheen keskelle valtavasti iloa ja voimaa.

Kaikki sellainen korostaa itselleni juhlavuutta ja erottaa pyhän arjesta.

Pääsiäisenä pysähdyimme monenlaisten iloa tuottavien asioiden äärelle. 

Nautimme päivien kiireettömyydestä ja yhdessäolosta.

Koleasta säästä huolimatta aurinko houkutteli ulkoilemaan. 

Kuuntelemaan ja katselemaan läheltä kevään etenemistä. 

Pikkulintujen laulussa soi aurinkopäivien ja kevään iloinen sävel. 

Vesi solisi puroissa, jotka juoksivat kohti rannoiltaan vapautunutta järveä. 

Vapaan veden suloinen liplatus kertoi talven vallan taittumisesta. 

Kevät soi kaikkialla - tuntui, että minussakin!

💛

Pääsiäisestä uuden elämän odotus viimeistään alkaa. 

Aurinko lämmittää ja sulattaa kylmänkohmeista maata. 

Roudan alta nousee vihreää - elämän ja ilon väriä. 

Toivo tulevasta elää vahvana ja

kantaa kiireisen ajanjakson yli.

Huomenna palaamme, kukin tahoillamme, arkisten askareiden pariin. 

Toivottavasti huhtikuinen aurinko ja heräävä luonto antavat voimaa juuri sinulle, 

joka täällä piipahdat.

Auringonvaloa ja kevään kauneutta jokaiselle!

💛

-Kaaru-

Kevättä makuuhuoneeseen

Koko alkuvuoden on ollut ajatuksissa ommella uudet pellavaiset tyynynpäälliset makuuhuoneemme sängyn päälle, mutta mistään en ole löytänyt etsimäni sävyistä pellavakangasta. 

Kun sitten näin facebookissa sattumalta Elloksen mainoksen roosanvärisistä pellavatyynynpäällisistä, ei tarvinnut kauan miettiä ostopäätöstä niiden osalta. 

Sävy on ihanan pastellinen, kuin kesäillan auringonlasku. 💜

Vanhan roosan sävyyn ihastuneena tein tyynynpäällisten lisäksi muutamia muitakin samansävyisiä hankintoja.

Kauppareissulla ihastuin Aarikan oksakoruihin enkä osannut päättää kummasta tykkään enemmän: valkoisesta vai roosanvärisestä, joten ostin ne molemmat 🙈

Yöpöydälle emalikannuun kävin takapihan syreenistä taittamassa muutamia oksia 

ja hämmästyin miten pulleat lehtisilmut niissä jo on!

 Oksakorujen sävyjä vasten silmujen hento vihreys korostuu kauniisti.

💚

Tulipa heti pienillä uudistuksilla raikkaan keväistä.
 💛

*** *** ***

Täällä on laiteltu kotia pienin askelin pääsiäisasuun ja askarreltu lasten kanssa virpomavitsat palmusunnuntaista virpomista odottamaan.
Eilen innostuin askartelemaan muutamia kivoja pääsiäiskoristeitakin.
 Niistäpä juttua enemmän kuvien kera tuota tuonnempana. 😊

Mukavaa alkavaa uutta viikkoa jokaiselle täällä piipahtavalle!

-Kaaru-

Syysistutuksia ja -asetelmia

Syyskuu lähenee loppuaan. Eipä heti uskoisi, kun ulos katsoo. 

Keväällä ruukkuihin ja amppeleihin istuttamani kesäkukat ovat vielä täysissä voimissaan. 

Taitavat kukkia aina sinne saakka, kunnes yöpakkaset tulevat. 

Eipä silti, kauniitahan ne ovat, joten kukkikoon.

Nythän ne melkeinpä komeimmillaan ovatkin!

Lähestyvä lokakuu (ja joulukin) saivat mielen kaipaamaan kuitenkin pihalle jonkinlaisia syysistutuksiakin. 

Ehkäpä näitä olisi tullut laiteltua jo aiemmin, jos nuo kesäkukat eivät olisi osoittautuneet noin kestäviksi.

Takaterassille laitoin muutamia samantyylisiä istutuksia kellokanervista, 

hopealangoista ja puolukanvarvuista. 

Ajattelin lisätä niihin muutamia havunoksia sitten lähempänä joulua.

Parvekelaatikoissa kukkivat vielä valkoiset petuniat, 

joten laittelen niihin sitten joskus myöhemmin samantyyliset istutukset kuin noihinkin ruukkuihin. 

Tosin taitaa olla, että ostan niihin sittenkin callunoita. 

Niin kauniita kuin kellokanervat ovatkin, 

meinaavat minun hoivissani poloiset ruveta jo nyt varisemaan!

Olen harmitellut täällä niin kovin sitä, 

että tässä meidän tämänhetkisen kotimme pihapiirissä ei ole kuin yksi piharakennus, 

puuliiteri. 

Sekin raukka vähän joka suuntaan kallellaan ja notkollaan. 

Jos tämä koti oma olisi, tartuttaisi varmasti korjaustoimenpiteisiin pikimmiten. 

Koska olemme tässä vuokralla, emme taida siihen hommaan kuitenkaan ryhtyä. 

Olkoon noin niin kauan kuin tässä asumme.

Jotain kasvojenkohotusta päätin tuolle rähjälle kuitenkin tehdä, 

se kun näkyy kotipihaan tullessa ensimmäisenä :O 

Niinpä laitoin puuliiterin edustan nätiksi ja kävin kuvaamassa aikaansaannokseni iltahämärissä eilen.

Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen.

Nyt on kotiinkin mukavampi tulla, kun vastassa on "kasvonsa pessyt" puuliiteri :)

Liiterin oveen kieputtelin mustikanvarvuista kranssin.

(Näkyy kuvassa vähän huonosti, mutta näkyy kuitenkin.)

Liiteristä löytyi vanhoista heinäseipäistä tehdyt tikkaat, jotka nostin oven viereen seinustalle.

Niihin ajattelin kieputella valosarjan ja kenties jotain muutakin mukavaa vähän myöhemmin syksyllä. 

Vanha savustuspönttö puolestaan sai kunnian toimia kukkaruukkuna.

Siihen kokosin kaikki loput syyskukat, jotka takapihan istutuksista jäivät jäljelle ja lisäilin joukkoon niin mustikan- kuin puolukanvarpujakin, rahkasammalta ja käpyjä.

Asetelman keskiosa jäi kuitenkin tyhjäksi, 

joten täytin sen sammaleella ja nostin siihen päälle ison pöytäkynttilän. 

Ei toiminut.

Tai olisihan se muuten toiminut, 

mutta syystuuli pyörteili pihamaalla sen verran voimallisesti, 

että sehän sammui samantien. 

Hetken mielijohteesta päätin kokeilla, 

miltä näyttäisikään valkoinen lyhty asetelman keskellä. 

Sehän sopi siihen ja siihen sai jäädäkin :)

Kyllähän se toki vähän peittää noita takimmaisia callunoita, 

sen verran korkea kun on, mutta ei anneta sen häiritä.

Ja sama asetelma päivänvalossa.

******************

Tällaisia touhuja täällä tällä kertaa :) 

Nyt lähden hakemaan ihania perennoja naapurin rouvalta ja istutan ne maahan, 

että ehtivät vielä juurtua ennen talven tuloa.

Ihmisten ystävällisyys ja auttavaisuus täällä meilläpäin on jotain aivan käsittämätöntä.

Elämä täällä maaseutukylässä on vähän niin kuin ennenvanhaan. 

Minä niin tykkään!

Kaunista syyskuun loppua kaikille <3

-Kaaru-