Paljon melua kirjoista

Luin vastikään tammikuussa Thomas Taylorin fantasiasarjan avausosan Malamanterin , ja melkein heti piti tarttua myös tähän jatko-osaan Gargantikseen . Malamanterin lukeneille luvassa on samanlaista jännittävää ja hauskaa seikkailua Aaverannan tutuissa maisemissa, tällä kertaa merihirviönä on myrskyn silmässä asuva Gargantis. Sarjan päähenkilö on Herbert "Herbie" Sitrus, Hotelli Vanhan Nautiluksen löytötavaratoimiston hoitaja. Seikkailuissa hänellä on apunaan ystävänsä Orvokki Parma, johon tutustuttiin Malamanterissa, kun hän saapui kaupunkiin etsimään vanhempiaan. Nyt Orvokki on asettunut asumaan ja työskentelemään Jenni Hanniverin kirja-apteekkiin, jossa kummallinen merenapina määrää ihmisille luettavaksi kirjoja. Lisäksi kaksikon mukana seikkailee puhuva kissa Erwin. Tällä kerralla seikkailu alkaa, kun hotelliin saapuu kummallinen, nimetön asukas, jota Herbie ja Orvokki alkavat kutsua nimellä Syvä Huppu, koska hän on peittänyt kasvonsa syvän hupun suojiin. Syvä Huppu tuo

Tammikuun lukupiirikirjana luettu Catharina Ingelman-Sundbergin Kakkua, kiitos! tarjoilee viihdyttävää toimintaa, kun vanhainkodin asukkaat päättävät kohentaa olojaan ja suunnittelevat ryöstöretken. Juonivetoinen romaani on humoristinen ja nopealukuinen. Keinutuolikoplaksi myöhemmin nimetty palvelutalo Timantin asukkaista koostuva jengi on kyllästynyt siihen, että heille ei ole tarjolla mitään aktiviteetteja. Jengin pomo Märtha päättää, että nyt saa riittää, jotain on tehtävä. Hän päättelee, että vankilassakin on varmasti paremmat oltavat. Ei tarvita muuta kuin hyvä ryöstö, jotta pääsee vankilan hellään huomaan. Märtha, Stina, Anna-Greta, Nero ja Harava suunnittelevat kidnappaavansa taidemuseosta kaksi arvokasta teosta, ja ryöstö sujuukin yli odotusten, paitsi että yhtäkkiä hyvin piilotetut maalaukset ovat kadonneet – samoin käy puolelle lunnasrahoista. Poliisitkin vain lähinnä naureskelevat, kun porukka yrittää mennä asemalle tunnustamaan rikoksensa. Juonivetoisen romaanin ehdottomas

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen päätin lukea Saima Harmajan postuumisti julkaistun runokokoelman Kaukainen maa . Runoja tulee luettua harvakseltaan ja arvioitua blogiin vielä vähemmän, vaikka niistä kovin pidänkin. Kenties runojen kohdalla on aina suurempi kynnys sanoa jotain järkevää ja painavaa, koska mielestäni jokainen kuitenkin tulkitsee runot omalla tavallaan. Kaukainen maa heijastelee kirjailijansa elämää ja sen tuskaa. Saima Harmaja kuoli vain 23-vuotiaana keuhkotuberkuloosiin kärsittyään ensin kihlauksen purkautumisen ja sisarensa kuoleman puhumattakaan omasta sairastamisestaan. Kaikki nuo Harmajan kohtaamat vastoinkäymiset näkyvät teoksessa, jonka Harmajan äiti saattoi loppuun. Postuumisti julkaistuissa teoksissa on aina vaivana pieni keskeneräisyyden tuntu, joka toisinaan tulee itse teoksesta, ja toisinaan ehkä vain siitä ajatuksesta, ettei kirjailija ole itse viimeistellyt teostaan. Näissäkin runoissa pientä keskeneräisyy

J. R. R. Tolkienin fantasiatrilogia Taru sormusten herrasta on ollut minulle vuosikaudet ikuisuusprojekti. Tammikuun alussa huomasin Instagramissa TSH-lukupiirin #kimppakyytimordoriin, ja päätin ihan hetken mielijohteesta lähteä mukaan, koska ajattelin, että lukupiirin siivittämänä saisin teoksen ehkä luettua. Ainakin ensimmäinen osa tuli luettua vauhdilla, ja voi että se oli hyvä! Onko tämä oikeasti nyt se sama kirja, jota olen aiemmin yrittänyt lukea? Jotta ymmärtää paremmin tämänhetkisiä fiiliksiäni, niin kerron lyhyesti aiemmista lukuyrityksistäni. Ensimmäistä kertaa olen aloittanut TSH:n lukemisen lähes 20 vuotta sitten, ollessani noin 13- tai 14-vuotias. Luin tuolloin Tolkienin Hobitin , ja pidin siitä kovasti. Se oli myös kovin helppolukuinen, joten lähdin ehkä turhan kevyesti ensimmäiselle TSH-lukuyritykselleni. Tuolloin ilmestyivät myös elokuva-adaptaatiot, joten ajattelin, että haluan lukea kirjan ennen kuin katson elokuvat. En tosin jaksa muistaa, katsoinko tuolloin lopulta

Ja niin Muumipeikko tupsahti avuttomana uuteen, vaaralliseen maailmaan ja vajosi syvälle elämänsä ensimmäiseen lumikinokseen. Se pisteli epämiellyttävästi hänen sametti-ihoaan, mutta samalla hänen kuononsa tunsi uuden hajun. Se oli vakavampi kuin mikään hänen ennen tuntemansa haju ja hiukan pelottava se oli. Mutta se ravisti pois viimeisetkin unenrippeet ja teki hänet uteliaaksi. Joulukuussa kävin Lapissa (jossa matkailin hyvin koronaturvallisesti tietenkin) ja ihastelin upeita hankia ja puita kuorruttavia nietoksia. Nyt kun talvi on tullut kunnolla eteläänkin, olen ollut niiiin iloinen, että posket hehkuvat paitsi pakkasesti myös innostuksesta. Talvireippailujen lisäksi kutkutti kuitenkin virittäytyä tunnelmaan myös kirjallisesti, joten jatkoin joulukuussa aloittamiani muumeja vähän epämääräisessä järjestyksessä ja luin Taikatalven, sillä mikä sopisi sen paremmin tähän lumiseen vuodenaikaan, joka on taittunut kuitenkin jo kohti valoa. Kuten monet muut ja kuten Elinakin totesi

Ihanaa ystävänpäivää ja laskiaissunnuntaita! Himoshoppaaja-lukupiirin helmikuun kirja oli Minishoppaaja , jonka luin heti kuun alussa. Varsin vauhdikasta ja hauskaa viihdettä tarjoili tämä kirja, vaikkei ihan yltänytkään sarjan parhaimpien joukkoon. Minishoppaajassa ollaan edetty edellisestä osasta ajallisesti pari vuotta eteenpäin. Sinänsä ihan näppärä ratkaisu, vaikka toisaalta olisi ollut hauskaa lukea, miten Beckylla sujuu pienen vauvan kanssa. Edellinen osahan loppuu siihen, että Becky saa tyttärensä Minnien. Tässä osassa pähkäilläänkin sitten elämää villin taaperon kanssa. Minnie on aivan mahdoton, ja Beckylta tuntuvat loppuvan keinot kesken. Kuten sarjan aiemmissakin osissa, niin myös tässä riittää kuitenkin tapahtumia vaikka millä mitalla – Beckyn elämä ei käy tylsäksi vaan koko ajan sattuu ja tapahtuu.  Minishoppaajassa ei pureuduta sen erityisemmin kuitenkaan äitiyden haasteisiin, mitä olisin romaanilta ehkä toivonut. Toki Becky ja Luke yrittävät kasvattaa Minniestä mallike

Blogimme täyttää tänään keskiviikkona 10.2. jo seitsemän vuotta. Synttäreiden kunniaksi haluamme jakaa aloitteleville bloggaajille vinkkejä, joita meille on kertynyt pakkiin vuosien aikana: 7 vinkkiä kirjabloggaamiseen. Meidän mielestämme aika on mennyt kuin siivillä – vastahan aloitimme kirjablogin pitämisen! 1. Valitse alusta ja blogin nimi Ensimmäisenä kannattaa pohtia millä alustalla haluaa blogia kirjoittaa. Esimerkiksi blogger on hyvä valinta alkuun, koska se on helppokäyttöinen eikä sinun tarvitse osata itse koodata. Olemme pitäytyneet bloggerissa itsekin seitsemän vuoden ajan. Bloggerissa on myös helppoa muuttaa blogin ulkonäköä. Toki oman verkkotunnuksenkin voi ostaa suht huokealla hinnalla.  Blogin nimeä kannattaa pohtia, jotta se kuvaa juuri sinun blogiasi mahdollisimman hyvin. Nimen on hyvä olla myös ytimekäs ja helposti muistettava. Meille oli itsestäänselvää keksiä jotain hauskaa kirjoihin tai lukemiseen liittyvää, ja pitkään nimiä pyöriteltyämme päädyimme viittaamaan Sha

Eilen vietettiin lukurauhan  päivää, mutta rauhoittuminen lukemisen äärelle on meille molemmille vähintään jokaviikkoinen ellei jokapäiväinen pyrkimys. Uudet kirjat ovatkin jo hyvässä vauhdissa, mutta tässä kuitenkin vielä pieni paluu viime kuun luettuihin kirjoihin. Tammikuu on jo pitkälti takana päin, päivät pitenevät, ja Helsingissäkin on maassa ihana lumipeite. ELINA: Tammikuussa luin yhteensä kuusi kirjaa, mihin olen varsin tyytyväinen, vaikka olisinkin toivonut saavani luetuksi useampia viime vuodelta keskeneräisiä kirjoja. Ehkä helmikuussa on aikaa niille. Tammikuun ensimmäinen luettu kirja oli ennen joulua aloittamani Let it snow. Kuun parhaimmistoon kuului kuitenkin Tolkienin Sormuksen ritarit , joka on keikkunut lukupinossani jo lähemmäs 20 vuotta! Nyt vihdoin ja viimein sain kahlattua lukupiirin avulla trilogian ensimmäisen osan läpi, ja pelkästään siitä tuli aikamoinen voittajafiilis. Kaksi tornia on myös lähtenyt mukavasti käyntiin jo näin helmikuun alussa. Lisäksi luin m

Pidin kovasti Thomas Taylorin fantasiatrilogian avausosasta.  Malamanteri sijoittuu Britannian rannikolle Aaverannan kaupunkiin, jossa talvisina päivinä hiekkaranta kietoutuu merisavuun, ja usvan laitamilla kiertelee outoja hahmoja, ja toisinaan mereltä huutaa kova tuuli – vaan onko se tuuli vai merihirviö malamanteri? Romaanin päähenkilö on Herbert Sitrus, Hotelli Vanhan Nautiluksen löytötavaratoimiston hoitaja. 12-vuotias Herbert (tai Herbie) on vähän sattumalta joutunut hommaansa, mutta hän pitää työstään. Eräänä päivänä hänen toimistoonsa ryntää hätääntynyt tyttö Orvokki Parma, joka etsii kaksitoista vuotta sitten kadonneita vanhempiaan. Orvokin perässä hiippailee outo ja pelottava mies eikä Herbie ole lopulta aivan varma voiko Orvokkiin luottaa. Kirja-apteekista Orvokki saa luettavakseen merihirviö Malamanteria käsittelevän teoksen, ja hänelle selviää, että hänen isänsä tutki samaa aihetta ennen katoamistaan. (Sivupolkuna vielä: voisiko kirja-apteekkeja saada myös tänne, kiitos?