Ryan

On hirvittävän lapsellista tykästyä johonkin filmitähteen niin kuin kauan sitten lapsena tai teininä, mutta minkäs teen, Ryan Gosling on tämän hetken - taidanpa nyt käyttää todellakin k-sanaa - kuumin näyttelijä. The Place Beyond the Pines -elokuva esitteli hurjapäisen surmanajajan, jossa on periksiantamattomuutta ja jolla on käsittämätön taito tehdä erehdyksiä ja vääriä valintoja. 

Ei siinä kuitenkaan kaikki. Pari vuotta sitten filmattu Drive-rikosleffa saa (nais)katsojan toivomaan, että vaikka kaikki menee ihan metsään (optimistisesti ilmaistuna), kaikesta huolimatta saisi olla edes hetken hississä Ryanin kanssa. 

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Kun jotakin on oikein vähän, siitä syntyy taistelu. Tästä kertoo Emmi Itärannan Teemestarin kirja (2012). Tulevaisuuden Suomessa - ja varmasti muuallakin - on vesi vähissä. Maailma on kohdannut suuren katastrofin, ehkä juuri ilmastonmuutoksen, ja sen seurauksena on, että armeija säännöstelee veden kulutusta.
 
Nuori tyttö Noria on jatkamassa isänsä ammattia, ja hänestä on tulossa teemestari, jolloin hänen rooliinsa kuuluu varjella vanhoja perinteitä ja salaisuuksia. Vanhasta maailmasta muistuttavat kaatopaikan elektroniikkalöydökset ja muinaiset teemestarien päiväkirjat. Vaali siinä nyt kuitenkaan mitään teemestarien salaisuuksia, kun sotilasdiktatuuri hengittää koko ajan niskaan.
 
Emmi Itärannan kieli on pysäyttävän kaunista, aihe on kiinnostava ja pelottavan tosi. Kerrassaan margaretattwoodimaista!
 

"Äiti ei ole täällä, ja hänen pitäisi olla. Ei ole junaa, johon hän voisi nousta, eikä kirjettä, jonka perilletulosta hän voisi olla varma, ja joka päivä herään toiveeseen, että hän hengittää yhä, vaikka en sitä tunne.
   Isä ei ole täällä, ja hänen pitäisi olla. Hän makaa kivisessä ja metallisessa kammiossa, jossa vesi, joka virtasi hänessä, muuttuu jääksi ja jättää hänet. Kahden päivän kuluttua hän ei ole muuta kuin tomua bambuarkussa ja vettä hopeanvärisessä uurnassa.
   Minä olen täällä, ja kaikki sanat ovat mykkä tuhkaa suussani, eikä mikään vesi vie janoani."

 

Linn Ullman: Aarteemme kallis

Voiko nainen, jolla on vanhempina Ingmar Bergman ja Liv Ullman, ylipäänsä kirjoittaa mitään keskinkertaista? En usko.

Linn Ullmanin Aarteemme kallis -romaani (2011, suom. 2012) on hieman niin kuin Siri Hustvedtiä tai Monika Fagerholmia lukisi. Tai ehkä Michael Cunninghamia, jos ymmärrette, mitä tarkoitan. Lukemisen jälkeen olo on hieman haikea ja kaipaa jotakin, mutta ei osaa pukea sitä sanoiksi.

Jälleen kerran kyse on perheestä ja luurangoista kaapeissa. Isoäiti Jenny täyttää 75 vuotta eikä ollenkaan haluaisi juhlia muuta kuin yksinään vain viini seuranaan. Tytär Siri, juhlien järjestäjä, on nippu kireitä hermosäikeitä. Aviomies Jon, tauolla oleva kirjailija, katselee Mille-lapsenlikkaa sillä silmällä. Perheen vanhempi tytär Alma kipuilee esiteiniydessään.

Ja sitten Mille katoaa.

Jos romaanista pitäisi nostaa esille yksi henkilö, joka teki vaikutuksen, niin kyllä se Jon olisi. Kuvitelkaa keski-ikäinen kirjailija, joka on kirjoittanut trilogiansa kaksi ensimmäistä osaa, mutta ei millään saa aikaan kolmatta. Miehen aika menee siinä, että hän kuvittelee olevansa vastustamaton naisten silmissä. Hän pitää peliään usean naisen kanssa, mutta naiset eivät ole täysin nappivalintoja, koska Jonkaan ei ole  sitä kuin omissa silmissään. Mutta mikä ego!

Jens Lapidus: Ainakin äiti yritti

Aiemmin lukiessani tukholmalaista Jens Lapidusta olen mieltänyt Tukholman synkäksi kaupungiksi, jossa kannattaa olla varuillaan etenkin yökerhossa narikkamiesten kanssa. Eivätkä opiskelijapiiritkään kovin puhtoisia ole. 

Nyt kuitenkin luin novellikokoelman Ainakin äiti yritti (2012, suom. 2013) ja suljin rikostarinat hymy huulillani. Nehän olivat hauskoja! Kun on tottunut Stocholm noir -trilogiassa siihen, että tarina ei pääty oikein kenenkään kannalta hyvin, kahdessatoista novellissa sen sijaan on jotain valoa tunnelin päässä, jos nyt haluaa kulunutta sanontaa käyttää, tai ainakin henkilöt pystyvät hymyilemään läpi kyynelten. Novelleissa vilahtelevat romaaneista tutut henkilöt, muun muassa Natalie, Ratko ja Jorge, ja lisäksi esitellään joukko uusia  niin asianajajia kuin rikollisiakin. 

Ehdottomasti hauskin rikostarina on Pulveri, jossa pojat juhlivat Chorizo-nimisen kaverin 19-vuotissyntymäpäivää. Se ei mene ihan niin kuin elokuvissa, tai ehkä meneekin. Novellin kertoja käyttää mieletöntä vyörytystekniikkaa.

Mahtaako Lapiduksen novelleista pitää, jos ei ole lukenut kolmea aiempaa romaania? 

Katja Kallio: Säkenöivät hetket

Reilu viikko sitten sain luettua Katja Kallion Säkenöivät hetket (2013). Siitä saakka olen ajatellut kesää, kesää ja vielä kerran kesää - jopa hiihtolenkillä: Millaista on maata laiturilla ja huljuutella kättä laiskasti vedessä. Millaista on istua kotiterassilla kahvimukin äärellä ja tuijottaa vettä, joka sataa niin kovaa, ettei kuule omia ajatuksia. Millaista on juosta hieman liian myöhään kirjastoautolle ja sitten vain hymähtää, että seuraavallakin viikolla ehtii. Millaista on lähteä matkalle. Lähelle tai kauas.

Säkenöivissä hetkissä ollaan enimmäkseen Hangossa. Romaani alkaa vuodesta 1914, kun Inga ja Elly-tytär viettävät kesäänsä kylpylässä. Sattuu monenmoista, niin kuin usein käy, ja yksi tilanne johtaa toiseen. Parinkymmenen vuoden päästä Ellyn tyttäret Beata ja Harriet ovat nuoria naisenalkuja, ja taas kipuillaan, mutta samalla eletään säkenöiviä päiviä. 

Katja Kallion uusimmassa romaanissa ei ole niinkään tärkeää se, mitä tapahtuu, vaan se, miltä tuntuu. Uskoisin, että tämä pätee niin romaanihenkilöihin kuin lukijaankin. Romaania lukiessani huomasin ajattelevani monesti, että tässä sitä nyt ajatellaan syvällisiä. Samalla kun kipusin latua ylöspäin lipsuvilla suksilla, työstin jotakin tunne-elämän solmua auki. Tuo hiihto-osuus ei muuten ollut metafora.

"Beatasta tuntuu, että kaikki muut ovat lakanneet tanssimasta ja katsovat heitä, mutta ei hän ole siitä varma. Varmaa on se, että kellään muulla ei ole merkitystä kuin hänellä ja Harrietilla. Hän ei välitä enää Effestäkään, tai välittää, mutta tuntuu kuin hän olisi kestänyt Effen lähdön jo kauan sitten. Solveigia Beata ei edes muista."