Syyskuu alkoi jäniksen metsästyksellä ja tulosta ei tullut heti, ajoja oli kylläkin. Kävin serkun ja Vesan kanssa fasaani jahdissa 8 päivä syyskuuta. Kovan työn takana oli fasaani saalis mutta tulosta tuli kuitenkin lopulta ja koirille saatiin pudotuksia.
Tämän jälkeen alkoikin kanalinnustus ja lintujen kanssa ei ollut oikein tuuria, mutta nyt taas jostain syystä jänikset juoksi ajoista luokseni, kun etsin Sakun kanssa lintuja ja näin sain parit kaadot ajokoirille.
Metsäkanalintua en saanut ennen kuin syyskuun loppupuolella ja tässä niistä reissuista.
SYYSKUUN 24. PIHTIPUDAS
Oltiin tultu edellisenä iltana Pihtiputaalle Taneli, isä ja minä. Oli pilvistä, tuulista ja satoi hiukan, niin oli päätetty, että mennään Pekosenahoon yrittämään jänistä ja minä lähtisin Sakun kanssa yrittämään metsoa, juuri samoilta paikoilta kuin mistä sain ukkometson viime vuonna. Koska keli ei ollut mikään hyvä teerien kyttäämiseen, niin olimme päättäneet toimia näin.
Kun pääsemme lupa alueelle, niin ajamme pari kilometriä metsätietä, niin tällä matkalla näemme melkein kymmenen metsoa. Tämä lupaa ainakin metson etsinnälle hyvää.
Autot parkkiin ja ajokoirat irti.
Itse vaihdan saappaat jalkaan, Saku irti ja reppu selkään. Suuntaan suoraan sinne missä edellisenä vuonna näkyi metsoja. Kävelen rauhassa ja Saku hakee tohkeissaan. Koira juoksee intoa täynnä ja luovii edes takaisin edessäni.
On jo kävelty toista kilometriä ja ei ole näkynyt metson metsoa, ehkä ne oli kaikki tiellä syömässä kiviä, tuumin ja jatkan eteen päin.
Saavun aukon reunaan ja lähden kulkemaan aukon reunaa. Sakua ei ole näkynyt hetkeen ja kun olen päässyt hetken eteen päin kuuluu oikelta kuusikosta kiljahdus, juuri samanlainen kuin viime vuonna, kun Sakun seisonnasta karkasi metso seisonnasta ja niin nyttenkin näemmä kävi. Ukkometso ilmestyy aukkoa pitkin kuin savikiekko B-tornista, matkaa on noin 20 metriä ja metso putoaa ekalla laukauksella kuin rätti alas ja kun metso osuu maahan kuuluu kumea tömähdys.
Saku tulee tohkeissaan aukkoa pitkin, huudan paikan ja joudun toistamaan huudon pari kertaa, ennen kuin koira pysähtyy, tämän jalkeen annan käskyn noutoon ja Saku lähtee hakemaan lintua. Saku ei meinaa heti tuoda lintua, joten koiraa pitää käskyttää uudestaan ja koira tuo linnun lopulta.
Homma kävi suhteellisen helposti ja päätän suunnata autoille.
Muuta en saakkaan loppu reissun aikana ja palaamme seuraavana päivänä kotiin. Alla kuva saaliista.
KORPIAHO 30. SYYSKUUTA
Oltiin matkalla Korpiahoon ja keli oli suhteellisen lämmin, kun aamusta lämpömittari näytti 12 astetta ja taivaalla oli hiukan pilviä.
Ajokoirat laskettiin irti, mukana oli veljeni koira Hilu ja minun uusi ajokoirani Vihu, jolla ikää vasta 6 kuukautta.
Aamusta koirat saa ajon ja ajo menee kuulumattomiin. Kun koirat tulevat pois päätän, että lähden kiertämään Sakun kanssa. Kävelen isomman metsän läpi ja tulen aukon reunaan jonka yli suuntaan. Aukon jälkeen vasta rinteellä alkaa siemenviljelys jonka rinnettä lähden kävelemään.
Törmään Sakun seisontaan, josta karkkoaa akkateeri, ammun ja totean, että en osunut. Harmittelen, että enkö edes yhtä teertä saa syyskuun aikana, kun olen kävellyt hiukan alta sata metriä tulee Saku viereeni teeri suussa. Saku oli ollut tarkkana ja havainnut, että olin osunut ja nouti linnun pois. Olen mielissäni, että sain teeren sittenkin.
Jatkan matkaa ja saavun isompaan metsään, kun olen kävellyt rinnettä hetken kuulen kuinka ajo lähtee mäen alta, Vihu ja Hilu antaa ääntä vuolaasti ja pyydän Sakun viereeni ja jään passaamaan.
Isä ja Riku ovat vasta rinteellä ja ajo on meidän välissä. Ajo kulkee edes takaisin välissämme ja odotan laukausta aina, kun ajo menee vasta rinteelle. Välistä ajo tulee lähelleni ja odotan, että jänis hyppäisi näkyviin. Puolen tunnin jälkeen ajo menee vastarinteelle ja siellä olevan tien yli ja laukausta ei kuulu. Joten soitan isälle, joka kertoo, että Riku ei mennyt passiin siihen mihin neuvottiin ja jänis meni siitä. Tietenkin Riku näki jäniksen, mutta niin kaukaa, että Riku ei voinut ampua.
Olen kuitenkin tyytyväinen, kun Vihu ajoi vanhemman koiran kanssa hyvin ja tämä luupaa hyvää tulevaisuudelle.
Jatkan matkaani, koska ajo meni itseltäni kuulumattomiin. Kuljen jonkun kilometrin verran ja puusta karkaa lintu. En ole varma onko lintu metso vai teeri. Tilanne on kuitenkin niin nopeasti ohi, etten edes asetta kerkeä nostamaan.
Tulen aukon reunaan jossa on hyvä sahattu puupala ja muistan, että minulla on kokeilematon panos jonka voisin kokeilla. Laitan puupalan kannon päälle ja lähden ottamaan askelia riittävän matkan päähän ja juuri, kun pääsen riittävän matkan päähän. Hyppää oikealta puoleltani teeri lentoon. Ammun vaistomaisesti ja teeri putoaa. Saku noutaa teeren ja totean, että taisi panos käydä.
En kuitenkaan luota siihen, että lintu jäi, vaan koeammun panoksen suolistamisen jälkeen. Kuvio on loistava ja läpäisyäkin on, joten ei ihme, että teeri jäi.
Lähden palailemaan autolle päin ja näen vielä teeriä matkalla mutta jätän ne rauhaan.
Autolle päästyämme lähdemme hakemaan koiria, jotka löytyy lupa-alueen rajalta. Koirat on hukanneet jäniksen ja antavat kiinni helposti ja lähdemme kotia kohti. Syyskuu ei hirveästi minulle metsäkanalintuja lahjoittanut, vaikka oli moneen vuoteen menossa huippu kanalintu vuosi.
Alla saalis Korpiahosta
