Rosa Liksomin Hytti nro 6 kertoo junareissusta viimeisiään vetelevän Neuvostoliiton halki. Nuori suomalaistyttö pistetään majoittumaan Ulan Batoorin matkaavan junan kuudenteen kabinettiin yhdessä kummallisen venäläismiehen kanssa, ja luvassa on kiivaita keskusteluita ja mielenkiintoisia tarinoita aina yhtä surrealistiselta vaikuttavan Neuvosto-Venäjän ajoilta.
Juuri nuo tarinat tuovat mieleen Liksomin kirjallisen uran aloittaneiden lyhytproosakokoelmien kummalliset novellit – Yhden yön pysäkin ja Unohdetun vartin kanssa viihtyneet ovat varmasti kotonaan myös Liksomille Finlandia-palkinnon tuoneen romaanin kanssa. Toisaalta edellä mainittujen teosten ongelmat ovat mukana tälläkin kertaa, ja räikein pulmista eli traagisten tarinoiden itseään toistavuus paljastuu välittömästi, mikäli Hytti nro 6:a lukee vähänkin pidemmissä erissä. Monologien rakenteellinen samankaltaisuus ja niiden surrealistinen tragediallisuus alkavat huvittaa, kun kaikille tuntuu käyvän jatkuvasti kalpaten ja joku on koko ajan ryyppäämässä itseään hengiltä.
– Kova metsämies se oli, mutta joi kaikki rahansa. Minä ja pojat saimme elää nälkäkuoleman partaalla. Yhtenä pääsiäisenä se lähti asioille ja jäi sille tielle. Sen nuorempi veli toi minulle kuolinsanoman: mies oli tapellut humalapäissään ja saanut puukon mahaansa. Tämä velimies jäi sinne asumaan. Hyvä mies oli. Synnytin kolme tyttöä ja ne kuolivat kaikki. Sitten tämä velimies putosi kaivoon tuossa talon nurkalla ja hukkui. Pääsin tehtaalle siivoamaan ja elämä alkoi luonnistua. Vanhana akkana synnytin vielä yhden pojan. Se on nyt tuolla veljiensä mukana joella.
Keittiön ruokakaapin takaa kuului hiljainen hiiren rapina.
Minä olen niin tyytyväinen, että saan asua omassa talossa, vaikka olenkin koko elämäni vihannut tätä venäläistä mörskää.
Mummo nousi, haki kaapista korppuja ja asetteli ne kauniisti kukalliselle posliinilautaselle tytön eteen.
– Muuta en kaipaa kuin tundraa.
Kun mies heräsi, hän ärähti.
– Eukko puhuu puuta heinää kuin mikäkin Puškin. [s. 73–74]
Hytti nro 6:n mielenkiintoiset monologit eivät jää kuitenkaan leijumaan ilmaan irrallisina kokonaisuuksina, vaan mukana on romaanin sisällön miten kuten yhteen nitova juoni. Tytön ja kiivasluonteisen venäläismiehen ystävyyden kehittyminen on mielenkiintoista seurattavaa, mutta romaanin itseään toistava, väliasemien kohdalla tehtävien pysähdysten rytmittämä juoni ei ole valitettavasti kaikkein vahvimmasta päästä.
Lisäksi romaanin päähenkilönä toimivan tytön taustojen ja tämän matkallelähdön syyn valottuminen ei ole kauhean kiinnostavaa teoksen muuhun sisältöön verrattuna – takaumat ajavat asiansa ja toki pilkkovat muuten niin ennalta-arvattavan romaanin itseään toistavaa rakennetta, mutta tarinan tähtihetket ovat muualla.
Ja noita mieleenpainuvia hetkiä on luvassa varsin ylenpalttisesti, sillä komeimmillaan Hytti nro 6 on suorastaan huikeaa luettavaa. Liksomin tarkat havainnot Venäjänmaasta ja mielenkiintoisten sivuhahmojen tarinoinnit ovat upea yhdistelmä, jolla hän onnistuu vangitsemaan jo menneen maailman ajankuvan kiinnostavasti paperille.
Lisäksi romaanin päähenkilönä toimivan tytön taustojen ja tämän matkallelähdön syyn valottuminen ei ole kauhean kiinnostavaa teoksen muuhun sisältöön verrattuna – takaumat ajavat asiansa ja toki pilkkovat muuten niin ennalta-arvattavan romaanin itseään toistavaa rakennetta, mutta tarinan tähtihetket ovat muualla.
Ja noita mieleenpainuvia hetkiä on luvassa varsin ylenpalttisesti, sillä komeimmillaan Hytti nro 6 on suorastaan huikeaa luettavaa. Liksomin tarkat havainnot Venäjänmaasta ja mielenkiintoisten sivuhahmojen tarinoinnit ovat upea yhdistelmä, jolla hän onnistuu vangitsemaan jo menneen maailman ajankuvan kiinnostavasti paperille.
Taakse jää Habarovsk, ikkunattomien tehtaiden savut ja kevään sulattamat saastepilvet. Taakse jää Habarovsk, Siperian Pariisi, ajan patinoimien kivitalojen ornamenttikoristeet. Taakse jää raskaan teollisuuden ja öljynjalostamoiden tappama maa, hylättyjen, mätien teräsbetonilaattojen ympäröimä raskas kaupunki, jonka syrjäisillä kujilla naiset kävelevät korkeakorkoisissa turkiskengissä, taakse jää hajoamistilassa oleva, kiinalaisesta teräksestä rakennettu kaupunkikombinaatti ja haiseva kalasäilyketehdas. Taakse jää Habarovsk, heikosti valaistu kaupunki, väsynyt maa. Tuo oli vielä Habarovskia, hylätty teollisuusvyöhyke, istutettu mäntymetsä, kuolleena syntynyt rakenteella oleva lähiö, saastunut, sairas metsä, tiheä lehtikuusimetsä, ruokakassia kantava nainen, pääsihteereiden törkeästi retusoidut valokuvat puhelinpylväissä. Juna kiihdyttää vauhtia. Viides elementtirypäs, joita lähiöiksi kutsutaan, elämäntaistossa kaatuneita omakotitaloja, aava maa, kiinalaista metsää, kesantoa, yksinäinen yhdeksäntoistakerroksinen talo peltojen keskellä. Viimeisen tehtaan jämä kiitää junan opeudella kaukaisuudessa ohitse, sitten korpea, jänkää, kuusimetsää, japaninvuoria taivaanrannan takana, sakea ja haikuja. Tämä ei ole enää Habarovskia. Juna kulkee. Lumen alle sortunut talo, parinkymmenen puutalon kylä pensasvanhuksien joukossa, kaivoksen kultaisten valojen välke. Juna sukeltaa luontoon, jyskyttää halki lumisen aution maan. Kaikki on liikkeessä, lumi, vesi, ilma, puut, pilvet, tuuli, kaupungit, kylät, ihmiset ja ajatukset. [138–139]Hytti numero 6 on onnistunut romaani, mutta se vaatii lukijaltaan melkoisesti kärsivällisyyttä ja kykyä heittäytyä kerronnan omintakeiseen rytmiin mukaan. Aikamatka Neuvostojen maahan toimii parhaiten pienissä erissä, ja siksi sitä voikin suositella esimerkiksi reissuun mukaan otettavaksi kirjaksi – Liksomin tarina on sopivan kevyttä ja helposti seurattavaa luettavaa, joka vie kuitenkin mennessään yllättävän tehokkaasti.
Petter ei ole koskaan käynyt Venäjällä.
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2011
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 187
Kansikuva: Martti Ruokonen
Lajityyppi: historiallinen romaani,
matkaromaani, psykologinen romaani
Mistä saatu: kirjastosta lainattu
