Näytetään tekstit, joissa on tunniste esittely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste esittely. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Hajime Isayama: Attack on Titan

Attack on Titan -ryhmäkuvasta puuttuvat osat 12-16. On kuitenkin ilahduttavaa huomata, että
Helsingin kaupunginkirjasto on hitaasti mutta varmasti oppinut liimaamaan viivakoodilappuset mangakirjojen takakansiin.
Niin Japanissa kuin maailmallakin suursuosioon noussut Hajime Isayaman Attack on Titan -mangasarjakuva on japanilaisittainkin erikoinen ja omintakeinen ilmestys, joka kuitenkin nappaa lukijan heti koukkuunsa. Syksyllä 2009 Bessatsu Shōnen Magazine -sarjakuvalehdessä taipaleensa aloittaneesta Attack on Titanista on tähän päivään mennessä kasvanut 16 kirjan, lukuisten spin-off -sarjojen, näytellyn elokuvan ja animaatiosarjan mittainen kokonaisuus.

Suomalainen Sangatsu Manga puolestaan on ehtinyt julkaista Attack on Titania kolmen osan verran suomeksi Antti Kokkosen käännöksenä nimellä Titaanien sota. Tässä esittelyssä on mukana muutamia juonipaljastuksia alkuperäisen mangan juoneen liittyen.


Attack on Titan sijoittuu keskiaikaishenkiseen maailmaan, jossa ihmisiä syövät titaanit ovat ahdistaneet ihmiskunnan rippeet valtavan muurin eristämälle, pinta-alaltaan noin Ranskan kokoiselle alueelle. Sadan vuoden titaaniton aikakausi päättyy tietenkin heti tarinan alkumetreillä, kun kaksi voimakasta titaania tekevät turvallisen alueen uloimmista muureista selvää ja päästävät titaanilauman mellastamaan sisäpuolelle. Ystävykset ja Attack on Titanin sankarit Eren, Armin ja Mikasa onnistuvat pakenemaan kolmeen osaan jaetun alueen keskimmäiseen osaan turvaan, mutta uloin osa menetetään lopullisesti titaaneille.

Viisi vuotta myöhemmin jätit ovat jälleen kolistelemassa muurien läpi, ja vastikään sotilaiksi valmistuneet Eren ja kumppanit joutuvat kamppailemaan ylivoimaista uhkaa vastaan Trost-esikaupungin kapeilla kaduilla. Epätoivoinen puolustustaistelu saa kuitenkin uuden käänteen, kun Eren muuttuu kesken kaiken voimakkaaksi titaaniksi ja onnistuu pysäyttämään hyökkäyksen.

Erenin kyky muuttua titaaniksi huolettaa kaupungin silmäätekeviä ja erilaisia ryhmittymiä, kun taas sotaväki haluaisi napata pojan mukaan omiin projekteihinsa. Epäluulo niin Ereniä kuin muita selviytyjiä kohtaan lisääntyy entisestään, kun paljastuu, että viiden vuoden takaisessa kaaoksessa ihmiskunnan rippeiden sekaan on livahtanut muurien ulkopuolelta tulleita, kuin myös titaaneiksi muuttuvia ihmisiä.

Attack on Titania on verrattu laajalti Robert Kirkmanin käsikirjoittamiin Walking Dead -zombieseikkailuihin. Isayaman mangateoksen epätoivoisessa tunnelmassa ja rajussa väkivallassa on paljon yhteisiä piirteitä Rick Grimesin johtaman joukkion selviytymistaistelun kanssa. Merkittävimpänä ja mielenkiintoisimpana erona Walking Deadiin nähden ovat kuitenkin itse titaanit, jotka ovat alastomuudessaan ja kasvoilleen jääneissä karmivissa hymyissään paljon kiinnostavampia vastustajia kuin iänikuiset zombiet. Titaaneissa yhdistyvät hauskalla tavalla alkujaan japanilaisen Godzilla-hirviön suunnaton koko ja toisaalta myös elävien kuolleiden ihmismäinen olemus.

Vaatimattomimmillaan vähän ihmistä pidemmät ja pahimmillaan kerrostalon kokoiset titaanit kasvattavat uusia ruumiinosia jopa tuhoutuneen pään tilalle ja käyvät päälle laumoina, vaikka jo yksikin jätti saattaa tehdä sotilasjoukosta helposti selvää. Titaanien ainoa heikko kohta on niiden niskassa oleva ihokaistale, jonka kimppuun pääsemiseksi sotilaat käyttävät kaasulla toimivia vaijerivaljaita kuin kahdella miekalla varustetut Hämähäkkimiehet konsanaan.


Attack on Titanin toimintakohtaukset ovatkin todella upeita esittäesään, miten Eren ja kumppanit väistelevät ja teurastavat titaaneita niin kaupungin kaduilla kuin ikimetsässäkin. Näyttävä toiminta  on myös todella veristä ja aika sekavaa, kun Isayaman piirrostyyli edellyttää runsasta viivojen käyttämistä. Tämä tekee joistain kohtauksista vaikeasti hahmotettavia.



Ihmishahmoissa sitä vastoin ei lopulta ole paljoa hurraamista – Attack on Titanin keskushenkilö Eren on muiden mangasarjakuvien päähahmojen tavoin omassa oikeudentajussaan ja periksiantamattomuudessaan ärsyttävän yksioikoinen tyyppi. Ereniin rakastunut Mikasa taas on pääkolmikon fyysisesti vahvin mutta vaiteliaisuudessaan salaperäinen hahmo, jonka soisi saavan huomiota muissakin kuin taistelukohtauksissa. Myös fyysisesti heikko ja ryhmän strategikkona toimiva Armin olisi mielenkiintoinen hahmo, jos tämä saisi vain Ereniltä tilaa.

Siitä huolimatta, että Erenin kipuilu hallitsemattomien voimiensa kanssa tuokin hauskalla tavalla mieleen Marvel-sankari Hulkin ja tämän alter egon Bruce Bannerin, joka muuttuu raivostuessaan vihreäksi voimakimpuksi, Isayama ei vie päähenkilöään järin syvälle tässäkään suhteessa. Se on sääli, sillä Erenin kyky muuttua titaaniksi jää oikeastaan hahmon ainoaksi kiinnostavaksi piirteeksi - eri asia olisi, jos esimerkiksi heiveröisellä Arminilla olisi Erenin voimat!

Muut retkueen hahmot ovat unohdettavia tarinassa myöhemmin esiintyvää Kristaa lukuun ottamatta, jonka todellinen syntyperä muuttaa Attack on Titanin kokonaan – toivottavasti hän nousee Erenin rinnalle ja mielellään jopa tämän ohitse yhdeksi mangan tärkeimmistä hahmoista, sillä tämänhetkisen päähenkilön suhteen ei ole tapahtunut minkäänlaista hahmonkehitystä.

 
Attack on Titan on hyvin vakavamielinen sarja, johon perijapanilainen hömelö huumori ei oikein istu millään. Onneksi myös Isayama on tajunnut tämän muutamien sivuhahmojen kohdalla, sillä ruoan ahmimisesta huolestuttavan paljon innostunut Sasha ja titaanien tutkimiselle riehakkaasti antautuva Zoë eivät sovi huumoripainotteisuutensa takia oikein mukaan, vaan tuntuvat väkisin väännetyiltä sivupoluilta. Edellä mainitut hahmot kuitenkin vakavoituvat tarinan edetessä siinä määrin, että alun kauneusvirheet voi antaa Isayamalle anteeksi.

Sitä vastoin mainiot ja pelottavat titaanit menettävät väkisinkin vähän hohtoaan, kun Isayama esittelee Erenin muodonmuutoskyvyn omaavien ihmisten titaaniversioita supervoimineen päivineen. Attack on Titanin kansi- ja mainosmateriaaleissa runsaasti huomiota saanut, anatomianukkea muistuttava Colossus Titan ja haarniskamaisen ihon alla lymyilevä Armored Titan ovat kovannäköisiä ja pelottavia ilmestyksiä, mutta näiden erikoistitaanien suoranaisena pohjanoteerauksena on apinamainen titaani, jota on karvapeitteineen ja pitkine käsivarsineen vaikea ottaa järin vakavasti.

Vaikka kaikilla näillä hahmoilla on oma tärkeä roolinsa itse tarinassa, niiden taistelut titaanimuotoisen Erenin kanssa vievät Attack on Titania liikaa pois sen vahvimmalta alueelta eli ihmisten ja titaanien välisiltä yhteenotoilta. Erenin ja pahistitaanien välienselvittelyt kun muuttuvat lähes poikkeuksetta tylsiksi nyrkkitappeluiksi, joissa ei ole mukana läheskään samanlaista jännitystä kuin epätoivoisessa niskan heikon kohdan etsimisessä.

Toisin kuin niin sankareitaan kuin konniaan tapattavissa Walking Deadissa ja George R.R. Martinin Tulen ja jään laulussa, Isayama suojelee omia päähenkilöitään lähes pakkomielteisesti. Erenin ja kumppaneiden muodostama ydinjengi selviää jokaisesta taistelusta kuin ihmeen kaupalla, mikä tuntuu vaikkapa Westerosin kuuluisten Veri- ja Purppurahäiden jälkeen tylsältä ja ennalta-arvattavalta.

Jännitystä ei pääse syntymään samalla tavalla kuin edellä mainituissa esimerkeissä, kun lukija voi aika turvallisin mielin veikata ainakin Erenin, Arminin ja Mikasan pääsevän taatusti loppumetreille asti hengissä. Sivuhahmoja sitten teurastetaankin sitä kovemmalla tahdilla, ja niiden kuolemat säväyttävät lähinnä julmuutensa takia.







Välillä tuntuu siltä, ettei ensimmäistä omaa mangasarjakuvaansa tekevä Isayama oikein itsekään hallitse oman tarinansa etenemistä, sillä hän jättää surutta mielenkiintoisia teemoja säännöllisin väliajoin alkavan toiminnan alle. Esimerkiksi kaupungin muureja palvovan kultin salaisuudet olisivat kyllä mielenkiintoista luettavaa, mutta turhan paljon heittelehtivä juoni saa lukijan pahimmillaan jopa unohtamaan mielenkiintoisimmat teemat.

Isayama kuitenkin palauttaa tarinan raiteilleen säännöllisin väliajoin, mutta tekee sen aina niin kovalla täyskäännöksellä, että siinä on monella lukijalla kova paikka pysyä kyydissä. Välillä rajut juonenkäänteet kuitenkin toimivat - esimerkiksi Colossus Titanin ja Armored Titanin henkilöllisyydet paljastetaan niin yllättäen, että juonenkäänteen ja sen seurausten lukeminen varmasti herättää mielenkiinnon uudestaan ajelehtivaa tarinaa kohtaan.

Keskeneräisen Attack on Titanin arvioiminen arvosanalla ei olisi reilua niin Isayamaa kuin mangasarjaakaan kohtaan, joka ongelmistaan huolimatta on ruvennut viime lukujen aikana petraamaan tosissaan. Isayama paljastaa kutkuttavasti aiempaa enemmän pitkään vaivanneita salaisuuksia ja lisää tarinan kierroksia siinä määrin, että muutoksen voisi tulkita jopa jonkinlaisen loppukliimaksin alkamiseksi.

Jatkuvasti petraava Attack on Titan onkin ongelmistaan huolimatta toimivaa, näyttävää, mielenkiintoista, persoonallista ja karmivaa luettavaa, joka jättää janoamaan lisää.


 Petter löysi mangan maailman uudelleen viime vuonna
Hiromu Arakawan erinomaisen Fullmetal Alchemistin sivuilta.

Alkuteos: 進撃の巨人 / Shingeki no Kyojin
Alkuperäiset ilmestymisvuodet: 2009 –
Englanninkielinen käännös: Shel Drzka (osat 1-7) ja Ko Ransom (osat 8-16)
Kustantaja: Kodansha Comics
Sivumäärä: yhdessä osassa noin 200 sivua
Lajityyppi: kauhu, toiminta, seikkailu
Mistä saatu: kirjastosta lainattu

torstai 4. kesäkuuta 2015

Kirjahyllyn kuumottavimmat: Petterin kesäkirjat

Jennin kirjahyllytutkimuksista ja sieltä tehdyistä löydöistä innostuneena minäkin päätin koluta omani läpi, ja sieltä löytyi koko joukko hyviä kirjoja luettavaksi näin kesän korvalla!

Muistiyksikköni ei ole kuitenkaan Jennin vastaavan tavoin ihan niin ruosteessa, että olisin ehtinyt unohtamaan löytämiäni kirjoja; neljä viidestä niteestä on päätynyt sinne vuoden sisällä odottamaan lukuvuoroaan. Ne on hyvä päästää viimeinkin valokeilaan nyt esittelyjen ja myöhemmin arvostelujen muodossa.


Thomas Pynchon: Painovoiman sateenkaari (Teos)


Toisen maailmansodan loppuvaiheiden Eurooppaan sijoittuvan romaanin yhtenä keskuksena on lähes myyttisiin mittasuhteisiin kasvava V-2-raketti, joka vetää teoksen henkilöitä vastustamattomasti puoleensa. Sota on alati läsnä, eikä vähiten romaanin kerronnassa, joka vaihtelee vainoharhaisista hallusinaatioista kovaan luonnontieteeseen, rivosta äärimmäisen lyyriseen – on kuin itse sodan mielipuolisuus ruumiillistuisi teoksen kielessä.
Oletko lukenut kirjailijan aiempia teoksia?
En ole, mutta aiemmin keväällä näin Paul Thomas Andersonin ohjaaman Inherent Vicen, joka perustuu Pynchonin samannimiseen romaaniin. Näin ollen takakannen tekstin mainostama kerronnan vaihtelu tuntuu tutulta ja kiinnostavalta, sillä myös Inherent Vice oli dialogiltaan melkoista verbaalista ilotulitusta.

Kuinka kirja päätyi hyllyysi?
Joulupukki muisti minua sillä viime jouluna.

Mitä odotat kirjalta sen takakannen tekstin perusteella?
En oikein tiedä – sotakirjallisuus ei ole koskaan ollut lähelläkään omaa teekuppiani, mutta toivoisin Pynchonin tuovan lajityyppiin ihan uudenlaista sisältöä ja meininkiä.

Lue Painovoiman sateenkaaren arvostelu täältä!


Donna Tartt: Pieni ystävä (WSOY)

12-vuotiaan Harrietin elämää on pienestä pitäen varjostanut Robin-veljen selvittämättömäksi jäänyt kuolema. Lapsuutensa viimeisenä kesänä Harriet haluaa herättää henkiin onnellisen perheen, jonka hän tuntee vain vanhoista valokuvista. Hän päättää selvittää veljensä kuoleman ja paljastaa murhaajan. Ilman sen pitävämpiä todisteita kuin kuulopuheet ja suvun piirissä kiertävät tarinat Harriet valitsee syyllisen naapuruston perheestä. Itsepintaisesti hän haluaa hyvitystä miettimättä tekojensa seurauksia, ja joutuu ystävineen itse vaaraan.
Oletko lukenut kirjailijan aiempia teoksia?
Ahmaisin viime vuonna Tarttin esikoisteoksen Secret Historyn (Jumalat juhlivat öisin) ja viimeisimmän eli palkitun ja juhlitun Goldfinchin (Tikli), joista pidin molemmista todella paljon. Pienen ystävän kohdalla onkin luvassa pieni kielitieteellinen koe: miltä Tartt maistuu suomeksi?

Kuinka kirja päätyi hyllyysi?
Ostin sen viime syksynä Hulluilta Päiviltä.

Mitä odotat kirjalta sen takakannen tekstin perusteella?
Tarttin tuotannossa keskimmäisenä oleva Pieni ystävä näyttäisi yhdistävän Secret Historyn julman veriteon selvittämisen ja Goldfinchin surumielisen tunnelman. Tarttilla tosin on ollut molemmissa kirjoissaan ongelmana niiden lopettaminen – ne ovat jääneet tyhjäkäynnille, vaikka juoni ja kiinnostavat tapahtumat ovat päättyneet jo aikoja sitten. Pienen ystävän tiiliskivimäisyys ei ole tietysti omiaan hälventämään huolta tästä.

Lue Pienen ystävän arvostelu täältä!


Jhumpa Lahiri: Kaima (Tammi)


Kaima kertoo Bostonissa asuvasta Gangulin bengalilaisperheestä ja sen jäsenten vähittäisestä, eri tahtiin etenevästä kotiutumisesta Amerikkaan. Tarina alkaa vuodesta 1968, jolloin perheeseen syntyy poika, Gogol. Perheen isästä tulee maineikkaan MIT:n opettaja ja hän tuntuu sopeutuvan amerikkalaiseen yhteiskuntaan melko helposti, mutta äiti Ashima ei pääse irti tunteestaan, että muukalaisuus on jatkuva taakkaa alituinen tunne ettei kaikki ole kunnossa.
Oletko lukenut kirjailijan aiempia teoksia?
En tähän mennessä ole, mutta jostainhan se on aloitettava! Lahirin nimi on kuitenkin sikäli tuttu, että hän tuntuu olevan melkoisen tuottelias kirjoittaja – aina kirjastossa käydessäni tuntuu että hänen teoksiaan on esillä siellä täällä.

Kuinka kirja päätyi hyllyysi?
Jenni muisti minua sillä viime jouluna.

Mitä odotat kirjalta sen takakannen tekstin perusteella?
Kaima vaikuttaa tuon tekstin perusteella aika perinteiseltä, joskaan ei toivottavasti kliseiseltä romaanilta. Siirtolaisnäkökulma Amerikkaan voi tosin olla mielenkiintoinen koukku, sillä ulkopuolisen silmin kaikki näyttää aina kovin erilaiselta ja raikkaalta.

Lue Kaiman arvostelu täältä!




Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat (Like)

Kun kyyhkyset katosivat on kuvaus eräästä erittäin surullisesta avioliitosta. Se on romaani ihmisen valinnoista, uskollisuudesta ja uskottomuudesta, sopeutumisesta ja sopeutumattomuudesta maassa, jonka kohtalona on joutua miehittäjien armoille.
Oletko lukenut kirjailijan aiempia teoksia?
Olen lukenut Oksaselta Baby Janen ja Puhdistuksen, mutta kummastakin on tosin jo useampi vuosi aikaa.

Kuinka kirja päätyi hyllyysi?
Hankin sen Stockmannilta viime kesän kirja-alennusmyynneistä parilla eurolla (!).

Mitä odotat kirjalta sen takakannen tekstin perusteella?
Suuria ja vaikeita kysymyksiä ihmisyyteen ja identiteettiin liittyen, alakuloista Viron historiaa ja taitavaa kerrontaa - odotukset ovat siis sangen korkealla, sillä Kun kyyhkyset katosivat on saanut osakseen melkoista suitsutusta vuosien varrella.

Lue Oksasen romaanin arvostelu täältä!
 

Günter Grass: Ravunkäyntiä (Tammi)

"Kirja jossa linkittyvät yhteen historian kenties pahin laivaonnettomuus ja internetissä vellovat mielipidetyrskyt, periksiantamaton tutkiva journalistiikka ja suuren kirjailijan näkemyksellinen luovuus.”
Oletko lukenut kirjailijan aiempia teoksia?
Luin Peltirummun vuosia sitten ja petyin siihen vähän, sillä lopun turhat naisseikkailut vähän vesittivät muuten mainiota ja edelleen erittäin provosoivaa romaania.

Kuinka kirja päätyi hyllyysi?
Isäni antoi sen minulle taannoin luettavaksi.

Mitä odotat kirjalta sen takakannen tekstin perusteella?
Takakansiteksti herättää salaperäisyydessään uteliaisuuteni, ja jään odottamaan Grassilta kovaa kritiikkiä esimerkiksi netissä vellovaa ”keskustelua” kohtaan, uusia historiallisia näkökantoja ja mielenkiintoista tarinaa.

Lue Petterin näkemys Grassin romaanista täältä!

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Kirjahyllyyn unohdetut: Jennin viisi kesäkirjaa




Näin kesää kohden ajattelin käyttää omaa kirjahyllyäni hyväkseni: jostain syystä hyllyyn on jäänyt monia hyviä teoksia, joita en ole vielä ehtinyt lukea. Ilmiö tuskin on harvinainen, ja pitäisikin harrastaa kirjashoppailua oman kodin kätköistä useammin. Omasta kirjahyllystä löytyy varmasti upeita löytöjä, jotka ovat vain päässeet ajan kuluessa unohtumaan.

Valitsin tähän viisi kiinnostavinta kirjaa, joihin havahduin kirjahyllyä kopeloidessani. Kenties Opus ekaan ilmestyy kirjoista kesän aikana arvostelutkin!


Alastair Reynolds: Pääteasema (Like)

Ote takakannesta: Spearpoint on maailman viimeinen ihmisten asuttama kaupunki. Sitä kehystävät puoliautonomisten osavaltioiden vyöhykkeet, joista jokainen on teknologian eri kehitysvaiheessa. Vyöhykerajojen ylittäminen ja niiden ajoittainen siirtyminen on vaarallista kaikelle elolliselle.

Oletko lukenut kirjailijan aiempia teoksia?
- Olen itse asiassa aikoinaan lukenut puolet Pääteasemasta, mutta jostain syystä jätin sen kesken. Löysin kirjan hyllyn takaosasta ja se alkoi jälleen poltella - varsinkin nuorempana pidin todella paljon scifistä. En ole lukenut Reynoldsilta muuta, mutta ainakin Wikipedian perusteella kirjailija vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjoittajalta.

Miten tämä päätyi hyllyysi?
- Ei muistikuvia. Varmaankin olen saanut tämän joltakulta.

Mitä odotat kirjalta sen takakansitekstin perusteella?
- Odotan eskapistista seikkailua ja sitä, että pääsee uppoamaan kirjan maailmaan ilman että sitä täytyy sen kummemmin analysoida.

Zadie Smith: Kauneudesta (WSOY)

Ote takakannesta: Jo viisitoista vuotta Howard Belsey ja hänen arkkivihollisensa Monty Kipps ovat nokitelleet toisiaan samoissa akateemisissa ympyröissä. Jerome, Belseyn ateistiperheen musta lammas, säikäyttää isänsä suunnittelemalla häitä uskonnollisten Kippsien tyttären kanssa, mutta kaikkien onneksi seurustelu paljastuu vain "romanttiseksi sekoiluksi".

Oletko lukenut kirjailijan aiempia teoksia?
- En ole lukenut aiemmin, mutta olen kuullut hyvää kirjailijasta.

Miten tämä päätyi hyllyysi?
- Tämäkin taitaa olla lahjakirja, mutta muiden kiireiden takia sekin on hautautunut hyllyyni.

Mitä odotat kirjalta sen takakansitekstin perusteella?
- Takakansiteksti ei suoranaisesti puhuttele minua, mutta olen kuullut romaanin olevan hyvä, joten se houkuttelee lukemaan. Romaanin kansi on myös älyttömän kaunis, ja kirjan nimi on houkutteleva yksinkertaisuudessaan ja salaperäisyydessään.


John Irving: Kunnes löydän sinut (Tammi)

Ote takakannesta: Jackin äiti, Alice, on torontolainen tatuoija. Nelivuotiaana Jack matkustaa Alicen kanssa useisiin Pohjanmeren ja Itämeren satamakaupunkeihin, myös Helsinkiin, etsimään Jackin isää Williamia. Tämä on edinbughilainen urkuri, jonka vimmana on peittää ihonsa tatuoinneilla niin kuin nuottilehti nuoteilla.
Oletko lukenut kirjailijan aiempia teoksia?
- Luin viime vuonna Irvingin Kaikki isäni hotellit, ja se oli yksi vuoden 2014 parhaimmista lukemistani kirjoista! Ihastuin Irvingin maailmaan, ja odotukseni ovatkin korkealla tätä kirjaa kohtaan.

Miten tämä päätyi hyllyysi?
- Petter taisi tuoda tämän kerran kirjaston kierrätyshyllystä pöydälleni!

Mitä odotat kirjalta sen takakansitekstin perusteella?
- Moniulotteisia henkilöhahmoja, sympaattista mutta surumielistä tarinaa, vimmaista eläytymistä läpi kirjan ja surua viimeisten sivujen huvetessa.

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä (Otava)

Ote takakannesta: Keväällä 1921 helsinkiläisten juomavesisäiliöstä Vesilinnasta löytyy kuollut mies. Todisteet viittaavat siihen, että entinen punavanki olisi tappanut jääkäriupseerin kostaakseen kärsimänsä vääryyden. Sisäasiainministeriön virkamies Karl Axel Björk ei niele selitystä.

Oletko lukenut kirjailijan aiempia teoksia?
- En ole, ja en kyllä keksi yhtäkään tekosyytä miksi en olisi! Hämeen-Anttila on vain mennyt minulta ihan ohi, ja ehkä onkin jo aika tutustua kirjailijan tuotantoon.

Miten tämä päätyi hyllyysi?
- Sain vaarilta joululahjaksi viime jouluna, nyt viimeisten tenttien jälkeen on jo aikakin tarttua kirjaan.

Mitä odotat kirjalta sen takakansitekstin perusteella?
- Historiallista romaania, jonka mielenkiintoinen ajankuvaus yhdistyy jännittävään rikostarinaan.


Harald Arnkil: Värit havaintojen maailmassa (Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu)

Ote takakannesta: Ihmiselle on ominaista kyetä aistimaan värejä  mutta mikä tuottaa värit? Onko väri enemmän maailman vai havaitsijan ominaisuus? Entä jos värejä ei olisi? Värit havaintojen maailmassa tarjoaa vastauksia muun muassa näihin kysymyksiin. Värissä ilmenee jotain keskeistä siitä tavasta, jolla olemme näköaistimme kautta maailmassa. Tähän perustuu värien loputon kiehtovuus.

Tämä on vähän erilainen muiden kirjojen joukossa, mutta Arnkilin kirja on ulkomuodoltaan älyttömän hieno. Olen aikaisemmin lähinnä selaillut sitä, mutta nyt ajattelin syventyä siihen tarkemmin.

Miten tämä päätyi hyllyysi:
- Tämäkin on lahjakirja, minulla on sellainen muistikuva, että olisin saanut kirjan niihin aikoihin kun tein lukiossa kuvataiteen lukiodiplomia.

Mitä odotat kirjalta sen takakansitekstin perusteella?
- Olen kiinnostunut väreistä ja niiden käyttäytymisestä, joten toivon oppivani lisää esimerkiksi väriyhdistelmistä. Osa varmasti menee yli hilseen, mutta tekee mieli lukea jotakin visuaalisesti upeaa tietokirjaa.

Esiteltyjen kirjojen lisäksi hyllyni tursuaa hävettävän paljon lukemattomia kirjoja, esim. Jussi Valtosen Finlandia-voittaja odottaa vielä avaamistaan... Ehkä alkukesän rauhallisuus antaa aikaa lukemiselle!

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Esittelyssä Opus ekan Petter

Nimi: Petter
Ikä: 24













Mitä teet tällä hetkellä elämässäsi?
Opiskelen viimeistä kevättä medianomiksi ja yritän pärjätä talvisen flunssan jälkimainingeissa.

Mistä haaveilet?
Vähän lämpimimmistä keleistä, varmasta ja hyvästä työpaikasta ja ehkä jonkin kirjallisen tuotteen julkaisemisesta sitten joskus. Siitä, että saisi, ehtisi ja voisi lukea niin paljon kuin sielu sietäisi!

Mistä asioista pidät?
Lukemisesta ja kirjoittamisesta, vihreistä kuulista, uusissa paikoista käymisestä, 59:n kyydissä Pasilaan matkustamisesta, elokuvista, videopeleistä, makaronilaatikosta.

Miksi luet?
Lukeminen vie pois tästä räkäisestä vähän stressaavasta nykyhetkestä. Se antaa muuta ajateltavaa, on rentouttavaa ja tarjoaa mainiota ajankulua esimerkiksi pitkille bussimatkoille ja unettomille öille. Nimenomaan fyysisen kirjan lukeminen tuntuu ihanalta vaihtelulta erilaisten monitorien ja näyttöpäätteiden tuijottamiselle, joita tulee tapitettua muutenkin liian paljon. Fyysinen kirja on käsissä rennosti, se ei karkaa siitä mihinkään ja tuoksuu yleensä aika hyvältä; joihinkin vanhoihin kirjoihin, erityisesti pokkareihin, tulee muuten ajan myötä hieman makea sivutuoksu. Sitä kelpaa nuuhkia tarinan lomassa ja miksei muutenkin, kunhan kukaan ei näe. Muuten joutuu selittelemään taas kaikkea.

Mitä luet?
Aivan kaikenlaista proosaa ja sarjakuvia. Välillä valitsen luettavaa tekemäni (ja jatkuvasti täydentämäni) lukulistan mukaan, joskus taas valikoin kirjastojen hyllyistä ihan sattumanvaraisesti kiinnostavaa luettavaa. Käteen osuu tällä yhdistelmällä sekä hittejä että huteja, mutta molempia on ainakin mielenkiintoista lukea. Poden pitkään huonoa omaatuntoa, jos luettavana ollut kirja jää syystä tai toisesta kesken. Yksi vuoden 2014 parhaista lukemistani kirjoista oli muuten Kim Leinen Ikuisuusvuonon profeetat, joka oli inhorealistisesti 1800-lukua sekä villiä Grönlantia kuvatessaan samaan aikaan raakaa, hurjaa ja hauskaa luettavaa.

Missä luet?
Sängyllä, siellä bussin kyydissä mieluiten kasvot menosuuntaan ja välillä metrossa. Autossa lukeminen onnistui nuorempana, nyttemmin lukemisesta tulee koslan kyydissä vähän huonovointiseksi.

Mikä on lempikirjastosi ja miksi?
Vuosaaren kirjasto on ainakin yksi suosikeistani. Tykkään sen puulattioista ja korkeasta katosta ja siitä, kuinka oikeasta kulmasta iskevä auringonvalo valaisee koko lainaamon. Kaikki muu kirjastossa toimii läntisellä seinällä roikkuvaa, kornin glitteröivää Kaunis-tekstiä lukuun ottamatta loistavasti. Olin aikoinaan lukiossa kirjaston vieressä, joten se ja muukin Vuotalo tulivat tutuiksi. Muista lainaamoista voisin mainita Rikhardinkadun ja Roihuvuoren kirjastot, joista jälkimmäinen on yllättävän hienosti ja kompaktisti suunniteltu: kaunokirjat ovat kirjaston keskellä olevassa, alemmassa kerroksessa, jossa käydessään voi tuntea olevansa kirjojen ympäröimänä.

Kuka on suosikkikirjailijasi? Miksi?
Kurt Vonnegut ja Paul Auster ovat aika kovia nimiä. Vonnegutissa viehättää tämän kyky kirjoittaa liki ajatonta tekstiä: Teurastamo 5 tuntuu melkein yhtä purevan hurjalta ja hauskalta kuin ensilukemalla kesällä 2007, vaikka lukukertoja onkin kertynyt sen jälkeen useampi. Myös miehen muut romaanit, kuten Mestarien aamiainen ja Siniparta, ovat taattua laatua. Austerin kirjat taas osaavat olla todella pelottavan synkkiä ja vaikuttavia, liki painajaismaisia elämyksiä, joista voisi nostaa esille kirjailijan myöhempään tuotantoon kuuluvat Sunset Parkin ja Näkymättömän. Onkin harmi, että Austerin omaelämäkerralliset teokset, kuten Talvipäiväkirja ja Yksinäisyyden äärellä, ovat olleet huomattavasti heikompia tuotoksia.

Varhaisin lukukokemuksesi jonka muistat?
Mieleeni on jostain syystä syöpynyt Elke Heidenreichin kirjoittama ja Quint Buchholzin kuvittama lastenkirja Nero Corleone, joka on surullisen kaunis kissatarina. Voikin olla, että palaan siihen kirja-arvion kautta tämän kevään aikana…

Mikä on mielestäsi onnistunein näkemäsi kirjasta tai sarjakuvasta tehty filmatisointi ja miksi?
David Fincherin ohjaama, Chuck Palahniukin samannimiseen romaaniin perustuva Fight Club vie onnistuineimman kirjafilmatisoinnin tittelin ihan siitä syystä, että se onnistuu loistavalla lopullaan ja ripeällä etenemistahdillaan olemaan tarinana huomattavasti parempi kuin alkuteos. Myös Robert Kirkmanin ja kumppaneiden Walking Dead -sarjakuva ja George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -fantasiakirjasarja ovat saaneet laadukkaat ja kunnianhimoiset tv-tulkinnat, joiden jaksoja on mahdotonta katsoa vain yhtä kerrallaan.

Mikä on ikimuistoisin kirjailijakohtaamisesi?
Kirjailija Hannu Niklander asui edesmenneen mummoni kanssa samalla kylällä Otalammella, ja kerran kylän teemapäivänä 2000-luvun puolivälissä huomasin olevani hieman persoonallisena tunnetun kirjailijan seurassa. Kysyin häneltä, milloinkas seuraava teos ilmestyy, ja Niklander tokaisi siihen, että “silloin kun se on valmis!” ja marssi muualle takinliepeet hulmuten.

Kenet kynäniekan haluaisit tavata ja miksi?
Kurt Vonnegutin tapaaminen olisi ollut mielenkiintoista, sillä hänellä olisi ollut taatusti jotain nasevaa sanottavaa digitalisaatioon ja sosiaaliseen mediaan, älylaitteisiin, viime vuosina leimahdelleisiin ulkopoliitisiin kriiseihin ja kiihtyvään globalisaatioon. Nyt olisi “tyydyttävä” juttutuokioon esimerkiksi Kari Hotakaisen kanssa; haluaisin kovasti tietää, kuinka hänen komeat, elämää upeasti kuvaavat lauseensa ja mietteensä syntyvät. Myös Pirkko Saision tapaaminen olisi jännittävää, sillä hänessä on räiskyvyyttä ja kärkevyyttä, jota kovin harvassa kotimaisessa kirjailijassa on.

Mitä odotat blogin pitämiseltä?
Kirjoista keskustelemista ja niiden vähän syvällisempää analysoimista näin niistä kirjoittamisen kautta. Myös tulevat lukuelämykset kiinnostavat ja innostavat!

Esittelyssä Opus ekan Jenni

Nimi: Jenni
Ikä: 21









Mitä teet tällä hetkellä elämässäsi?

Opiskelen tällä hetkellä toista vuotta suomen kieltä. Lisäksi aikaa kuluu partioon, kirjoittamiseen, lukemiseen sekä teen juomiseen.

Mistä haaveilet?
Siitä että saisin luetuksi vielä enemmän kirjoja, että kirjoittaminen joskus konkretisoituisi julkaisuiksikin asti, mielekkäästä työstä, matkustamisesta, suklaasta, musiikista, Tampereen kissakahvilasta… pää on aika usein muualla kuin ruumis!

Mistä asioista pidät?
Kissavideoista, kirjoittamisesta, lukemisesta, kahviloista, junista, piirtämisestä, Käpylästä, Tallinnasta, Euroviisuista, Melodifestivaleista, kielistä, keikoista, ystävistä ja mojitoista, näin muun muassa.

Miksi luet?
Lukeminen vie pois arkitodellisuudesta ja sen avulla pääsee sisälle maailmoihin, joihin ei muuten olisi mahdollista tutustua. Lukemisen avulla voi tutkia muita ihmisiä, tuntea, pohtia, raivota, rauhoittua, innostua. Olen utelias ja kirjat ruokkivat tiedonhaluani vielä pidemmälle!

Mitä luet?
Tällä hetkellä paljon kotimaista kirjallisuutta opintojen takia. Yritän olla avoin kaikenlaiselle, niin arvostetulle kuin vaihtoehtoisellekin kirjallisuudelle. Pidän kokeellisuudesta ja kielellä leikittelystä, kiinnostavista maailmoista ja tarinoihin uppoamisesta. Pidän myös paljon runoista!

Missä luet?
Viltin alla sängyllä, viltin alla sohvalla, yliopiston kirjastossa, bussissa, metrossa...

Mikä on lempikirjastosi ja miksi?
Rikhardinkadun kirjasto. Siellä tunnelma on jotenkin kohdallaan: runsaat kirjahyllyt, jykevät portaat ja ikkunoiden ääressä olevat pienet pöydät korkeimmissa kerroksissa houkuttelevat jäämään pidemmäksikin aikaa. Kirjastosta löytyy joka käyntikerralla aina jotakin uutta.

Kuka on suosikkikirjailijasi? Miksi?
Vaikeaa nimetä vain yhtä! Mutta tällä hetkellä olen todella innostunut Leena Krohnista - tutustuin häneen lukiessani viime syksyn vaellusreissun aikana Pereat mundus -teoksen. Krohnin kieli on syvää sekä hiottua, ja pidän hänen teostensa ihmettelevästä perusvireestä.

Varhaisin lukukokemuksesi jonka muistat?
Ahmin ala-asteen alussa Kari Levolan Rouslain-kirjoja, jotka kuuluvat Tammen Kirjava Kukko -sarjaan. Kun aikoinaan opin lukemaan, luin miltei kaiken mitä eteen sattui tulemaan.

Mikä on mielestäsi onnistunein näkemäsi kirjasta tai sarjakuvasta tehty filmatisointi ja miksi?
Olen oikeastaan yllättävän vähän nähnyt filmatisointeja kirjoista (tai en ole lukenut kyseisiin leffoihin perustuvia kirjoja) - ehkä joskus on jopa tullut välteltyä näitä, koska “haluan lukea kirjan ennen kuin näen leffan”. Täytyypä joskus ottaa haasteeksi lukea leffoiksi sovitettuja kirjoja ja katsoa päälle niiden filmatisoinnit!

Kenet kynäniekan haluaisit tavata ja miksi?
Haluaisin tavata Philip Reeven ja kysyä, miten hän on lähtenyt rakentamaan Kävelevät koneet -sarjaansa, jota rakastin nuorempana ja rakastan edelleen. Idea toisiaan syövistä kävelevistä kaupungeista on minusta niin mieletön ja hurmaava, ja niihin yhdistyvät inhimilliset henkilöhahmot ja heidän tarinansa jaksavat edelleen pitää otteessaan.

Mitä odotat blogin pitämiseltä?
Haluaisin pysähtyä pidemmäksi aikaa lukemiini kirjoihin, ja niiden analysoiminen ja tuntemuksien pukeminen sanoihin auttaa syventämään lukukokemusta. Odotan kirjoista, kirjallisuudesta ja kielestä keskustelemista, kirjallisuusinnon jakamista muiden kanssa!

Tervetuloa Opus ekan pariin!

Nukkemestarimme Jenni on luonut Opus ekan bloggareista hienot nuket.

Nenäsi edessä on uusi kotimainen kirjablogi, jota ylläpitää kirjoista, lukemisesta ja kirjoittamisesta pitävä helsinkiläinen nuoripari. Kirjat ovat meille kaikki kaikessa, ja haluamme jakaa kirjoihin ja lukemiseen liittyviä ajatuksia ja tunteita kanssasi.

Opus ekassa pääosan saavat kirja-arvostelut, joita julkaisemme vuorotellen. Pyrimme muutenkin lukemaan mahdollisimman erilaisia teoksia, jotka edustavat eri kulttuureja, tyylilajeja ja lajityyppejä. Valitsemme itse Opus ekaa varten arvostelemamme kirjat ainakin näin alkuvaiheessa, mutta myöhemmin otamme myös lukuvinkkejä vastaan. Kevään aikana tulemme arvostelemaan muun muassa kahdesta romua keräävästä veljeksestä kertovan teoksen ja kotimaisen modernistisen romaanin, jossa ovat pääosissa höperö ruustinna, kuuliainen palvelija ja täytetyt linnut.

Pyrimme pelkän juonen kuvaamisen sijaan pohtimaan arvosteluissamme tarkemmin teoksen teemoja, hahmoja ja heidän kohtaloitaan sekä kirjoittajan tekemiä ratkaisuja onnistumisineen ja kehityskohtineen.

Kirja-arvostelun lopussa teos saa loppuarvosanan asteikolla 1-10:

10 Pakko lukea
9 Elämää suurempi
8 Hyvä valinta
7 Kannattaa lukea
6 Kokeilemisen arvoinen
5 Keskinkertainen
4 Paremman puutteessa nautittava
3 Kirjallinen ongelmatapaus
2 Enimmäkseen ajanhukkaa
1 Kehno

Tähän asteikkoon päädyimme, koska se on laajempi ja sävykkäämpi kuin esimerkiksi elokuva-arvioista tuttu viiden tähden systeemi, mutta samalla myös suppeampi ja mielekkäämpi kuin 1-100 pisteen välillä liikkuva järjestelmä. Viimeksi mainitussa pisteitä heruu yleensä vain asteikolla 70-96, eli käytössä on ainoastaan alle kolmannes koko systeemistä - tässä ei tuntunut olevan mieltä eikä järkeä.

Pelkkä arvosana ei kuitenkaan kerro kaikkea teoksesta, vaan itse arvostelun lukeminen puoltaa paikkaansa. Haluamme jakaa innostavia lukuvinkkejä eteenpäin ja herätellä uusia ajatuksia mahdollisesti jo aikaisemmin luetuista kirjoista. Odotamme innolla arvosteluista syntyvää keskustelua!

Emme aio kuitenkaan jäädä pelkästään kirjojen parissa nuhjaamiseen, vaan jo tämän kevään aikana tulemme julkaisemaan blogissa erilaisia juttuja ja kirjoituksia lukemiseen liittyen. Aiomme esimerkiksi tutustua tarkemmin pääkaupunkiseudun kirjastoihin ja perehtyä erilaisiin lukemistottumuksiin muun muassa mahdollisen taustamusiikin kuuntelemisen suhteen.

Meille kummallekin Opus eka on ensimmäinen kirjablogimme. Olemme jo nyt täpinöissämme tulevista lukuelämyksistä - tervetuloa mukaan kirjavalle taipaleelle!

Terveisin,
Jenni ja Petter