Ferri, Conrad: Asterix ja Caesarin papyrus

Käsikirjoittaja Jean-Yves Ferriä ja sarjakuvataiteilija Didier Conradia ei kyllä käy kateeksi: tekijäparin tehtävänä kun on Asterix-sarjakuvan jatkaminen René Goscinnyn ja Albert Uderzon jälkeen. Kaksikon ensimmäinen albumi Asterix ja piktit ei ollut kovinkaan hääppöinen pelinavaus, mutta onneksi viime syksynä suomeksi ilmestynyt Asterix ja Caesarin papyrus on ihan toista maata.

Ferrin ja Conradin toisen ja kaikkiaan jo 36. Asterix-albumin alussa Julius Caesar viimeistelee Roomassa teostaan Gallian sota. Laakerilehtipäinen keisari päättää viime hetkellä pudottaa käsikirjoituksestaan voittamattomia gallialaisia käsittelevää luvun uskottavuutensa säilyttämiseksi, mutta tuhottavaksi tarkoitettu kohukirjoituskäärö katoaa jäljettömiin.

Caesarin kirjasta puuttuva papyrus päätyy monien vaiheiden jälkeen roomalaisen kirjeenvaihtaja Polemixin kyydissä tietysti Asterixin ja Obelixin kotikylään. Wikileaks-mies Julian Assangea hauskasti muistuttava provokaattori yrittää toimittaa salatun luvun koko valtakunnan tietoon, mutta kun roomalaiset pääsevät käärön ja Polemixin kannoille, joutuvat myös Asterix ja Obelix jälleen mukaan uusiin seikkailuihin. 

Asterix-albumeiden tavaramerkiksi muodostunut kevyt pilkanteko historiallisista tapahtumista on vahvasti mukana tässäkin seikkailussa, mutta huulta heitetään myös viestintäteknologiasta ja yliluonnollisista ilmiöistä. Koheltaminen, jatkuvat heitot ja näsäviisaat kommentit kuitenkin tekevät tarinasta turhan levottoman ja ailahtelevan kokemuksen, jossa on mukana reilusti tuttua Asterix-taikaa.

Magian syntymisessä ja ylläpitämisessä auttaa luonnollisesti se seikka, että Conradin kädenjälki muistuttaa melkoisesti Uderzon ensimmäisten Asterix-albumien taidetta. Uudet ihmishahmot sopivat myös meininkiin mukaan mainiosti, mutta jostain syystä tarinaan mukaan tuodut fantasiaelementit eivät istu sarjakuvan maailmaan mukaan lainkaan.

Puolen vuosisadan ikäinen Asterix-sarja kaipaisi myös vähän päivitystä siihen, kuinka sarjakuvan mieshahmot vievät seikkailua eteenpäin, ja kliseiset naishahmot lakaistaan maton alle. Asterix ja Latraviata -seikkailun nimessä esiintyvää tragedianäyttelijärtä lukuun ottamatta sarjan naishahmot ovat jääneet poikkeuksetta statisteiksi kotikylään Asterixin ja Obelixin lähtiessä maailmalle, eivätkä Ferri ja Conrad ole tälläkään kertaa keksineet pyörää tässä mielessä uudestaan. Kylän päällikkö Aladobixin vaimo Smirgeline on tuttu nalkuttava itsensä ja Senilixin nuorella vaimolla pyörivät mustat sukat jalassa sellaisilla kierroksilla, että lukijaakin alkaa jo vähän nolottaa.

Toisaalta Ferri ja Conrad tekevät myös onnistuneesti pesäeroa Goscinnyn ja Uderzon töihin avaamalla Akvavitixin hahmoa. Taikajuomaa keittelevä tietäjä on suuresta merkityksestään huolimatta jäänyt aiemmissa Asterixeissa maailmalla melskaavan pääparin varjoon, mutta nyt tämän taustoista paljastetaan ylipäätään jotain. paljastukset eivät mitenkään vie mattoa lukijan jalkojen alta, mutta ne ovat mielenkiintoinen ja hauska lisä tarinaan – vaikka tosifaneille tällainen lieneekin myrkkyä.

Asterix ja Caesarin papyrus on kuitenkin kokonaisuutena varsin pätevä seikkailu. Ferri ja Conrad tuovat tuttuun kaavaan uusia ja omia elementtejä siinä määrin, että he onnistuvat pääsemään Goscinnyn ja Uderzon varjosta omille jaloilleen. Se on jo saavutus sinänsä.

Petter ei ole koskaan lämmennyt Lucky Lukelle ja Ahmed Ahneelle
yhtä paljon kuin Asterixille ja Obelixille.

Alkuteos: Le Papyrus de César
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2015
Suomennos: Outi Walli
Kustantaja: Egmont
Sivumäärä: 48
Lajityyppi: seikkailu
Mistä saatu: kirjastosta lainattu