Tällainen rento päivä meillä on ollut! Aamulla oli kaunis sumu. Minusta on alkanut tuntua, että ulkona saa olla millainen sää tahansa, se on aina kaunis. Sadetta ja aurinkoa on saatu nyt syksyllä molempia, välillä on kylmä ja välillä lämmin, välillä sää ei ole minkäänlainen... ihanaa! Käytiin Lyytin kanssa kirpparilla tossunappeja metsästämässä. Ostettiin kaikkea muuta, tietenkin.
Tämänpäiväisiä löytöjä kuvassa ovat helmet, peili ja tuo kynttilänjalka. Vasemmassa ylänurkassa roikkuva kello on ensimmäisestä omasta kodistani. Asuin 18-vuotiaana vuokralla rintamamiestalossa silloisen poikaystäväni kanssa. Edellinen omistaja oli jättänyt jälkeensä joitakin yksittäisiä tavaroita, kuten ulkorakennukseen tuon kellon. Otin sen muistoksi kun jouduimme muuttamaan (itkin muuton jälkeen kaksi viikkoa ja haluaisin edelleen ostaa talon itselleni).
Lasipullo, ihana ihana! Huomatkaa kuinka allekirjoittanut on ollut reipas ja ripustanut vihdoin Harley Betonin seinälle (ruuvi oli valmiiksi seinässä, samoin ripustusnaru kitarassa... mutta kuitenkin).
Paita itselleni. Tämä oli kaksi kokoa liian iso, mutta eipä se ainakaan minun mielestä näytä siltä. Mukavan rento tuo yläosa kun se kyllä istuu, mutta sopivan löyhästi!
Samettimekko, ihan hirveä! Tuli mieleen 80-luku ja Neuvostoliitto :D Ostin nappejen takia, tässä oli juuri sopivasti neljä kultaista kaksiin vauvantossuihin joita olen tekemässä. Kotona huomasin, että mekossa ei ollutkaan pitsihörhelöitä vaan kokonainen alusmekko! Kaunis ja tukevaa kangasta. Menee vuoden kuluttua yöpaitana. Mekkokin alkoi näin riisuttuna näyttää hyvältä kevyeltä syystakilta. Mekko on symmetrinen edestä ja takaa, joten takana oleva napitus voidaan kääntää eteen. Uudet napit tähän pitää tosin ommella.