Housujen jatkettu elämä

Kuopus kaatui rikki perintöhousut, joten piti keksiä niihin paikat. Housujen omistaja söi aamupalalla päärynän ja siitä tämä aihe varmaan tuli. Pahaksi onneksi en muistanut, että viisivuotiaalta on aina kysyttävä hänen oma mielipiteensä vaatteen ulkonäöstä. Niinpä hän päärynät nähtyään alkoi valittaa, että housut eivät ole enää kivat, hän olisi halunnut kukkasia. Ehkä hänen mielensä vielä muuttuu...

Lisäys pari tuntia myöhemmin: lapsi laittoi suostuttelun jälkeen päärynähousut jalkaansa eikä ole suostunut ottamaan pois. Eli ei mennyt ihan metsään tämä projekti.

Uudet napit takkiin

Anoppi on tuonut tämän fleecetakin esikoiselle jostain ulkomaanmatkalta. Takissa oli tosi heikot napit, jotka hajosivat palasiksi yksi toisensa jälkeen. Nyt tämä takki on jo kuopuksen kokoa ja annoin hänen itse valita uudet napit nappikaupasta oman estetiikkakäsityksensä mukaan. Vaikka olenkin yksinkertaisen ystävä, olen sitä mieltä, että lapsi saa itse päättää miltä hänen oma takkinsa näyttää. Hänen mielestään vaate on sitä kauniimpi mitä enemmän siinä on koristuksia, röyhelöitä ja kimallusta. Mielestäni hän valitsi hyvät napit.

Vihdoinkin valmista!

Tämä projekti alkoi tammi- helmikuussa, jolloin ostimme Juvista puuvalmiin komuutin ja sen päälle sopivan vitriinikaapin. Tarkoituksena oli löytää jokin lasiovellinen kirjahyllyratkaisu olohuoneeseen. Emme halunneet lastulevyä tai mdf-levyä, Lundiaa pohdittiin, mutta se olisi tullut kalliiksi. Käytetyn kaapin metsästäminen oli turhan vaikeaa autottomalle perheelle. Ihastuimme tähän kustavilaistyyliin ja ostaa pamautimme tämän kokonaisuuden ajatuksella, että kyllä se viimeistään hiihtolomalla saadaan maalattua valmiiksi. Eipä saatu.. Käytimme perinteistä pellavaoljymaalia, joka piti hinkuttaa puun pintaan ihan omalla tavallaan. Sen päälle tuli vaha. Halusimme läpikuultavan valkoisen. Projektin edetessä alkoi kaduttaa ja olisi tehnyt mieli muuttaa pinta peittävän valkoiseksi. Pinta on välillä läpikuultavampi ja välillä peittävämpi. Vaha on joiltain osin vielä tahmea. Mutta tämä on omien kätten työtä ja varmasti jokainen pieni virhekin lopulta tuntuu tarkoituksenmukaiselta. Harmi, että meiltä puuttuu digijärkkäri eikä sellaista ole varaa ostaa (joka kerta, kun sanon tämän, tulee mieleeni, että tämän kaapin hinnalla olisi irronnut ihan kiva järjestelmäkamera..). Nämä kuvat saavat nyt välttää, vaikka esteettinen silmäni kärsiinkin laajakulman ja salaman litistävyydestä.

Kukaan ei vieläkään lue tätä blogia! Enpä ole juuri mainostanutkaan... Jos eksyt tänne vahingossa, jätä jokin elonmerkki, kiitos :-)

Kaikua vastaan

Minua on jo pidemmän aikaan vaivannut se, että keittiössämme kaikuu. Varsinkin kimeät lasten äänet kantautuvat keittiöstä muihin huoneisiin kuin kaiuttimista konsanaan. Päätin lähteä taistoon kaikua vastaan. Senhän tiedämme, että mitä enemmän huoneessa on tekstiilejä ja mitä raskaampia ne ovat, sitä vähemmän kaikuu. Päädyin vuorittamaan puuvillaiset keittiönverhomme. Ostin keltaista metrikangasta Ikeasta ja ompelin hieman verhoa itseään pienemmän vuorin verhoon vain yläreunastaan. Näin vuori laskeutuu kauniisti itsekseen verhon takana eikä mikään sauma kinnaa. Tekstiilin määrä keittiössämme tuplaantui. Ainakaan toistaiseksi kaiku ei ole vaivannut niin paljon kuin aikaisemmin.

Tarpeettomasta tarpeellista

Ompelin edellisen asukkaan jättämästä markiisikankaasta kassin paperijätteelle. Aikaisemmin kettiön lattialla lojui epämääräisiä muovi- ja paperikasseja ajamassa samaa virkaa. Tämä kassi on tukeva ja sopivan kokoinen: kun se on täynnä, sen jaksaa vielä hyvin kantaa roskiskatokselle. Parantamisen varaakin olisi: kassi pitäisi saada pysymään ojennuksessa myös tyhjänä. Ehkä kehittelen siihen vielä jotain tukitikkuja nurkkiin. Ehkä laajalla lukijakunnallani olisi antaa vinkkejä :-)