Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2010.

Sanat eivät riitä kertomaan...

Kuva
...nimittäin sitä, miten ihastuttavan maaliskuun paketin snyni oli lähettänyt. Katsokaa ja ihailkaa! Nuo langat ovat minulle uusia tuttavuuksia, ihanan värisiä, tosin kuvassa eivät ole oikeassa sävyssään. Snyni on lukenut tarkkaan esitietoja, sillä tykkään täytellä kryptoja. Mukana paketissa oli mittanauha (mikä on yleensä aina kateissa) sekä valkosuklaakuorrutettuja omena-mustikkapaloja (testattu, hyviä on...). Ja sokerina pohjalla snyni itse neuloma myssy, istuu päähäni kuin valettu. Näistä itse tehdyistä jutuista tykkään ja niitä arvostan todella paljon. Iso kiitos sinulle sny!

Maaliskuun tuotoksia

Kuva
Tämä neulottu neliön muotoinen liina on tehty Novitan virkkauslangasta (ohje kauneimmat käsityöt joku vuoden -09 numeroista), lanka loppui kesken, joten reuna ei ole lainkaan sellainen kuin ohjeessa. Olen tehnyt aiemmin aina pyöreitä liinoja ja jotenkin taidan niissä pitäytyä jatkossakin. Ilmeisesti pitäisi tuo neulomani liina jotenkin tärkätä, että kestäisi kunnolla kuosissaan, mutta kuten mieskin sanoi niin menee hyvin kuulema jonkin kukkapurkin alla..olen kyllä samaa mieltä... Virkattu tähden muotoinen pikkuliina vaihteeksi ainasen neulomisen välillä, sekä tavissukat itselle Schoeller Stahlin fortissima socka mexiko-langasta. Lanka näytti aluksi epäilyttävältä mutta loppujen lopuksi sukista tuli kuitenkin ihan kivat. Tein Novitan Isoveli-langasta Jatan ohjeella Mario-myssyn, myssy tosin piti neuloa kahteen kertaan kun ensimmäisestä versiosta tuli aivan liian suuri... Myssy on kyllä mallina ihana ja isoveli-langalla tulee nopeasti valmista. Kaulaliina tehty snyltä saamastani Novitan