Ompelen, ja teen käsilläni aina jos/kun saan siihen järjestettyä hiukan aikaa. Pääasiassa esittelen täällä ompeluksiani yms. tekeleitäni.
Sydäntä lähellä on myös mm. kirpputorit, sisustus, remontointi, arkipäivän askareet.. Eli aika laidasta laitaan aiheita, mitä milloinkin =)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paita. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Toinenkin kukkapaita

 Nyt olikin vähän joustamattomampi joustocollegekangas. Vähän osasinkin varautua, mutta hihoihin olis voinut leveyttä lisätä reilumminkin. No, päälle mahtui kuitenkin ja varmasti pääsee käyttöön.


Vieläkin on pari kukkakangasta odottelemassa sopivaa ompeluhetkeä, joten jatkoa on luvassa. 😊

lauantai 19. maaliskuuta 2022

Kukkapaita

 Piiiitkästä aikaa itselleni uutta vaatetta. Ja vieläpä itse ommeltuna. Piti tehdä lyhyempi paita, mutta päätin sittenkin käyttää koko kankaan, joten pituus määräytyi sen mukaan. Toki olisin voinut helmasta pätkäistä siivun pois, niin olisi saanut täyspitkät hihat, mutta kun aina kuitenkin nostan hihat näin, niin miks turhaan tekemään pidempiä hihoja.

Kangas fb kirppisryhmästä, joustocollegea. Olen tullut vanhaksi(?), koska kukkakuosi miellyttää. 😳

Käytössä kaapin kätköstä löytämäni joskus omalle kropalle muokkaamani kaava. (Epäilen Ehta-kaavan olleen lähtökohtana.)

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Sukellus Aaltoihin

Kangaskapinalla on kiva paitakaava nimeltään Aalto (*klik*).
Kaivoin kaavan esiin, ja tein pari paitaa (koko 40).


"Vappupaidasta" tuli aika tiukahko, ja sit muistinkin, et kaavaan piti lisätä saumanvarat. 😅 Raidallisesta tulikin sit heti vähän väljempi.
Pääntiet ja kädentiet tein mustalla resorilla kanttaamalla.
Helma täs kaavassa on mielestäni aika haasteellinen, kun on niin kaareva, joten taite helposti kupruilee. Mustahelmaisen leikkasin kaavan mukaisesti, mut kanttasin myös helman mustalla resorilla. Raidallisen taas leikkasin erilaisella helmalla, ni sai nätisti taitteen ommeltua.
Ainiin, olkaa/kädentietä laskin alkuperäisestä kaavasta pari senttiä, ni istuu mulle paremmin, eikä krinnaa kainaloista.


Käyttöön pääsee molemmat versiot, ja ehkä pitää viel lisääkin näitä tehdä. 🙂
Kuvan housut löytyy edellisestä postauksesta täältä (*klik*).

lauantai 29. joulukuuta 2018

Minnikki ja Mikki

Näin joulun jälkeen on kiva pukeutua rennosti, joten valmistui Mikki lötköpaita (tarpeeseen).

Pituus on just se, mitä yhdestä raportista riitti.

 Hihoja arvoin pitkään, mut päädyin kuitenkin pitkiin hihoihin, koska.. olen vilukissa.

Kaava: piirretty suurinpiirtein ostopaidasta ja siitä sävelletty
(Vaate on valmistettu itse omaan käyttöön.)

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Kettutunika itelle ja pikaverkkarit poikaselle

Trikoinen kettutunika itselleni.
Ketturaportti on jo hyvän tovin odotellut pääsyä käyttöön, mutta nyt hoksasin sopivan kaavan tähän tarkoitukseen, joten oli aika tarttua härkää sarvista. Raportin koko vaatii vähän kikkailua, jotta sen saa aikuisen vaatteeseen sopimaan, ja tämä kaava oli siis just passeli tälle ketulle.

Kankaat: Harmaa Kangaskapinalta (ihanan pehmoinen laatu) puuvilla-elastaanitrikoo (96%/4%).
Kettu siis jo aikoja sitten Selialta, täällä näkyvillä koko raportti; *klik* .
Pääntiellä musta resorikantti.
Kaava: Hartiat ja etukappaleen leikkaus yläosasta Ottobren Hide away (2/2017). Hihat kainalosta alaspäin pidennetty Ehta kaavasta, ja sekä etu- että takakappaleiden sivusaumat otin jo aiemmin muokkaamastani Ehtakaavasta (takakappaleesta varsinkin olen ottanut reilusti sisään, jotta sain selkäpussin minimiin). Selkäpuolesta ei nyt kuvaa tullutkaan, mutta hyvin istuu. 

 Jos oikein alkais viilata (niinkuin meikäläisellä yleensä on tapana), niin ehkä inan vois yrittää suurentaa ry.. Pienet viikset kun jäi, mut ei kyl pahat ollenkaan.

Etukappaleen leikauksen alaosan muokkasin, koska halusin nuo taskut upottaa noin poikkisaumaan. 
Poikkisaumaan piilotettuun taskuun löysin hyvän ohjeen Nuunelin blogista.
Vielä vaihekuva taskujen ompelusta, ni ens kerralla ei tarvi enää pähkäillä.

Kolmonen muistutti aamupäivällä kaverisynttäreistään (mitkä on nyt parhaillaan), että sinne tarvii verkkarit (no joo, ehkäpä collaritkin ois käynyt, mut kun kutsussa nyt oli verkkarit mainittu..), ja kuis ollakaan hänel ei nyt ollu verkkareita (edelliset käyneet caprimittasiksi..), joten ei auttanut muu kuin alkaa hommiin.
Onneks sattui oleen verkkakangasta just hollilla, kun viimeviikolla sain sellasen reilumman palan (matonkuteeks, mut tähän käyttöön nyt paremmin sopi), ja jokin aika sit sarjoin Saimi (ob 1/2009) housukaavasta suurennoksen, eli kaavakin löytyi heti valmiina, niin ei näissä sit kauaa kestänyt valmistua.
Saimikaavaa siis pidensin ihan reilusti, kun en laittanut resoria lahkeeseen, vaan taitoin kuminauhakujan. Vyötärölle laitoin taas meidän lempparia - leveää pehmoista kuminauhaa. Ihan ryppyiset ovat, mut enpä alkanut silitellä. Sovituskuvaakaan en ehtinyt räpätä, mut ainakin poikaselle hyvin kelpas, ja sopivat kuulemma oli.

Kylläpä helpotti oloa saada kunnon flow viikonlopun ompeluissa. Loput tuotokset postaan perästä jos/kun ehdin ja muistan.. =)

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Kolmosen 11v toivelahja

Kerrankin lahja valmis etuajassa!! Iso rasti seinään! =D


Salassa en pystynyt tekemään, mutta ei haittaa. Sainpa siis sovituskuvankin jo.
 Kaava: Uusimmasta Ottobresta (1/2018) Vauhti -niminen paita (#32) ilman nappilistaa (ja hihan resoritkin jätin pois, pidensin vaan hihakappaleita ja tein taitteet hihansuihin). 
Koko: 152.
Kankaat: Musta ja meleerattu harmaa trikoo Kangaskapinalta.

Silityskuva oli aika näpertelyä, mutta yllättävän hyvin onnistuin kuitenkin.
Ekaks valkattiin ihan googlen hausta mieluinen kuva, hakusanoilla Trash Pack (edelleen meillä IN), ja tulostettiin se. Sit leivinpaperilla kuvan jäljentäminen, ja lyijykynäjäljen siirtäminen raaputtamalla leivinpaperista silityskalvon nurjalle. 
Sit vaan pikkusaksilla nysväämistä, ja pilkun viilausta ynnä muuta pikku pikku hommaa, kunnes alkoi kuva miellyttää. Prässi on kyllä huippu työväline, sillä onnistuin - melkeinpä yli odotusten!
Sydäntä lämmittävä kommentti tuli pojalta kun näki valmiin silitetyn kuvan.
"Täähän on parempi kuin toi tulostettu kuva!"
That's my boy. ♥

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Paitoja ja traktoreita

Poikaselle paitoja.
Kolmonen on nyt 10-vuotias, nelosluokkalainen, ja edellisten paitojen käydessä pieniksi (*klik*) kaivoin taas tutun ja turvallisen More Grey kaavan esiin (Ob 4/2011), ja tekaisin kerralla 6kpl paitoja hänelle (koko 146).

Lastemme serkkupoika täytti 2v, ja hänelle tein traktoripaidan (saa samistella isoveljensä kanssa, isoveljen paita täällä *klik*), ja myös pipon.

Kaava: Ob 4/17, Rabbit Run, koko 98.

Hoitolapseni täyttivät 2 ja 3v, ja koska nämä tyttösetkin ovat traktorifaneja, niin saivat he myös samasta kankaasta frillamekot.
Kaava näissäkin Ob 4/17 Rabbit Run, ja frillaohjeen nappasin Selian sivuilta täältä *klik*.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Ompeluksia/lahjuksia/käsitöitä

Tänään juhlimme kummityttömme 3v syntymäpäivää, ja lahjaksi tein frillapaidan/-tunikan.

Kangas on aikoinaan tullut Pehemiän(?) possupussista, Aurinkopeura trikoota. Kannatti marinoida kaapissa hyvä tovi - tykkään nyt kankaasta ihan hirmuisesti, vaikka alkuun en oikein tiennyt onko kiva vai ei.
Kaava on uusimmasta (1/17) Ottobre -lehdestä, koko 98 (pituus koosta 104).

Syksyllä jo ommeltu Ärri-Murri paita omalle rakkaalle ärrimurrilleni.
Kaava: More Grey, Ob 4/2011, koko 146
Samalla kaavalle edellisetkin paidat täällä *klik*.
Kangas: Käpysen Ärri-Murri trikoo täältä *klik*.

Syksyllä jo oli kummipoikani 8v syntymäpäivä, ja tein hänelle pokemonhupparin.
Kankaat joustocollegea, kaava jujunan hupparikaava täältä *klik*, höystettynä vaan "pokepalloksi".
Samanlaisen hupparin tein myös serkulleni (öö.. apua.. 11v?) lahjaksi jo syksyllä, mutta yhdestä sun toisesta syystä lahjan saimme viedyksi perille vasta viime viikolla. Noh, koko on varmaan sen verran reilu, että tuskin vielä pieni on.

Syksyllä myös tein itselleni mustan merino-tencel liehuketakin, uusimman Mekkotehtaan (Mekkotehdas koulutyttöjen tyyliin) Huipputakin ohjeella, koossa 170.
Aivan unelmaihana kangas! ♥ 

Lastemme vanhin serkku täytti tammikuussa 12v, ja hänen pikkuveljensä, kummipoikamme, helmikuussa 4v. Kummallekin tein paidat lahjaksi.
Serkkupoika sai "Mario" t-paidan.
 Koko 152 
Kaava Ob 3/2015 Bikes and Stripes T-paita, hiukan helmaa vaan pidensin 
Kesällä tein tän M-sankarin L-pikkuveljelle "Luigi" paidan, ja muistelen isoveljen joskus maininneen haluavan hänkin, joten nyt hänkin saa omansa. Meinasin laittaa linkin Luigipaitaan, mutta enpäs oo tainnut sitä julkaistakaan, joten tässä kuva siitäkin vielä.
Näin jälkiviisaana ois vihreet hihat tonne taakse ollut ehkä hauskempi, mut sopii punanenkin.
Nii, ja nää silityskalvot.. Ei oo mun juttu. Tänkin paidan oon jo "korjannu", ku alkoi ton valkosen ympyrän reunoista irvistää. Nyppäsin pois koko kuvan ja tein uusiks. Sit viel tikkasin suoralla, joten luulis nyt pysyvän menossa mukana.

Samoin jouduin kummipojan nimipussukan "korjaamaan", ja taas tikkasin uudet silityskalvokirjaimet viel kiinni, et varmasti pysyy. 
Tein myös kitara-applikaation pussin toiselle puolelle, rokkihenkinen poju kun jo on. =)

4v kummipoikamme sai lahjaksi traktoripaidan.
Kaava: Muistaakseni Rascal, Ob 4/13, koko 110
(Samalla kaavalla tein samalle pojalle vuosi sittenkin synttärilahjan, esitelty täällä *klik*.)
Kangas: Traktori digitrikoo Raumalta Verho-Tuomiselta. Takakappale tumman sinistä trikoota, muistaakseni pipoiksilta, täältä *klik*.
Hoitolapseni täytti tammikuussa 2v, ja poika on mieletön traktorifani, joten hänellekin tein moisen paidan, koossa 98. Toinen hoitolapseni täytti myös tammikuussa 2v, ja tälle tyttöselle tein pitsiruusukepipon.

Pitkän postauksen loppukevennykseksi kuopuksen hiusten kevennys - ihan käsityönä senkin tein.. ;)
Ennen - Jälkeen

Vanhemmalla tyttärellä ei ihan noin näkyvää muutosta, mut vähän siistittiin hänenkin suortuvia. 
Ite pääsin heti aamulla jo rentoutumaan parturin tuoliin.
Tukka hyvin - kaikki hyvin. Ei muuta kuin kevättä kohti! =)

torstai 29. joulukuuta 2016

Ehdinpäs vielä tälle vuodelle

Tällä kertaa oli esikoisen vuoro saada kaappiinsa paitatäydennystä. 
(Tunnisteisiin piti jo klikata kategoria aikuiset, koska näähän on jo miesten koossa, eikä enää lasten..)
Ensin meinasin pitkähihaisia, mutta sitten tajusin, että miksi tuhlaisin kangasta, kun hänhän käyttää jatkuvasti lyhythihaisia t-paitoja (+huppareita näin talvella).

Tein siis lyhythihaisia t-paitoja, kahdella eri kaavalla.
Tässä kaavana Ob 3/2015 Sporty Stripes t-paita miehelle, koko 48.
Kangas Käpysen superpehmeä digiprintti, jokaiselle jotakin jersey . Enpä ois tätäkään kangasta tajunnut tilata, mutta onneks sain ylläripussista. (*MUOKS* Hups, niin vaan teki taas muisti tepposet.. Satuin löytämään kuitin tästä kankaasta, ja olinhan mä tän ihan tilannut, toki mysteeripaketin kanssa samaan aikaan, mut ihan erikseen kuitenkin. Ollut näköjään niinkin hyvässä tarjouksessa tää raportti kuin 14e silloin! Elämä on seikkailu -osio on vielä jemmassa.)

Sovituskuvaa ei nyt tähän hätään ole parempaa, tämä kuva räpsäisty kun oli vielä hihat ja helma kääntämättä.

Seuraavat eläipaidat on tehty Jujunan Moe t-paidan kaavalla, koko 46.
Karhupaita:
 Etukappaleen alaosaa piti vähän jatkaa, joten helmassa samaa ruskeaa trikoota kuin hihoissa. Takakappale on harmaata trikoota.


Tiikeripaita:
 Tätäkin piti etukappaleen alaosasta jatkaa, laitoin samaa harmaata trikoota kuin takakappaleessa. Hihat on vihreästä trikoosta.

Nämä karhu ja tiikeri ovat samasta raportista kuin edelliset kolmoselle tekemäni paidat, mitkä näkyy täällä *klik*

tiistai 27. joulukuuta 2016

Vuoden 2016 viimeisiä (?) paitoja

Kolmoselle vielä pari paitaa.

Siili:

En raaskinut leikata siiliä kahtia, joten tässä paidassa on vain yksi sivusauma, ja keskellä takana toinen sauma. 
Raportin pohjaväri ei ole puhtaan valkoinen, joten valkoinen trikoo ei sopinut. Onneksi varastostani sattui löytymään juuri passelin sävyinen vihreä trikoo.

Kirahvi:
  
Kaava: More Grey, Ob 4/2011, koko 146.
Kankaat: Trikoota.

 Nää raporttikankaat on jotain niin mielettömän ihania! Valmistuttajana Selia, ja kuosin suunnittelija Sari Pelho. 
Ja *pst* Selialla kaikki normaalihintaiset nyt loppuvuoden -20% (koodilla talvi), nää raportitkin siis!
(Kunhan vaan kerron, omaksi huvikseni, en hyödy mainostamisesta mitenkään.)

Kävipä vielä niin uskomaton tsäkä, että kaikki muksut valkkas itelleen kummastakin raportista yhden kuvan, eikä tullut tappelua!! Mulle kelpaa mikä tahansa, jos joskus saisin aikaiseksi näistä jotenkin itellenikin jotain..

maanantai 26. joulukuuta 2016

Joulu 2016

Jouluaattoaamu 2016:
Vesisadetta.

Pöydät katettu jouluruoilla. 
Jouluaatto meillä lähimpien sukulaisten kesken.

Joulupäivän aamu.
Kuopustonttumme 39,5 asteen kuumeessa. 
(Kuumeessa joulupäivän ilatana kolme nuorinta.)

Unohdettiin Tapaninpäivän kiireet (pakosta - puolet sakista kun on toipilaina), joten sain hetken ompeluaikaa.
Vähän on morkkista, kun tän vuoden paketteihin en saanut aikaiseksi omatekoista sisältöä juurikaan, mut yritän kestää. Ehkä taas ens jouluna sitten. Oon vakaasti päättänyt jo pikapuolin aloittaa ekat joululahjat vuodelle 2017! =) 

Kolmosen paitapula jatkuu, joten kaivoin esiin taas vanhan tutun more grey kaavan (muistaakseni ob 4/2011), koossa 146.
 Huono kuva, värit on jotain noitten kahden väliltä todellisuudessa. 
Yksivärinen trikoo on tummansinistä, ja leikkaukset noin, koska olin tyhmyyksissäni (pihinä) mennyt tilaamaan tuota kuviokangasta niin matalan soiron, että eihän se riittänyt edes koko pituuteen. No, kai näinkin menettelee.

Testasin tähän paitaan ekaa kertaa uutta leikkuriani. Juku, mut on terävä!
Vähän vaatii treeniä, että hokaa mistä kohtaa leikkuri leikkaa, mut aika hyvin selvisin - en vetässy mutkia suoraks tms.. Luulen, et tää on kohta korvaamaton apuväline. Päihittää sakset mennen tullen. Ja suurin syy miks leikkurin halusin, on resorisoiron leikkauksen kauheus saksilla.
(Leikkuri+alusta Karnaluksista tilattu.)

Täytyy sanoa, että meillä on nyt ollut harvinaisen rauhallinen joulu. Todennäköisesti kyllä siksi, että muksut ei oo ihan täydessä terässä. 
Sanonkin nyt kaikille, ketkä repivät hiuksiaan kiukuttelevien ja riehuvien lasten tähden, että muistakaa silti olla myös kiitollisia tilanteesta (niin hullulta kuin kuulostaakin!), koska laps on terve kun se leikkii (ja leikit nyt on välil mitä on, mut kuitenkin). Viisaita sanoja, mitkä olis hyvä itekin muistaa tilanteen ollessa päällä. Ainakin kun mun oma laps makaa sairaana, niin häntä katsellessa kyl antaisin mitä vaan, et saisinkin nähdä hänet taas terveenä leikin lumoissa (riehumisineen kaikkineen). ♥ 

Rakkaimmat palleroni:

Nautitaan vuoden 2016 viimeisistä päivistä!

maanantai 14. marraskuuta 2016

Aurinkokunta ja More Grey

Kolmoselle täytyisi pikaseen tekaista uusia paitoja, koska alkaa nykyiset muistuttaa napapaitoja 3/4 hihoilla.

Ekana päätin testata vanhaa tuttua Ob 4/11 kaavaa More Grey, koossa 140.
Kangas on trikoota, Käpysen possupussista. Näköjään samaa Aurinkokunta luomujerseytä on edelleen valikoimassa, *klik*.

Oonhan tällä kaavalla tehnyt aiemminkin, ainaski.. öö.. näköjään 01/12 *klik*, eli n.5v sitten!
Mielestäni kaava toimi silloin paremmin. Tai sit oon nykyään vaan kriittisempi, mut ihan samalla kaavalla en ala tehtailla enempää paitoja. Tai sit pitää kokeilla koossa 146, mutta lyhennetyllä helmalla.
Itselleni muistiin mikä mättäs tässä (vaikka siis käyttöön tääkin tulee, mut ei ollu nappisuoritus):
- tiukahko pääaukko (menee näinkin, mut se oli käyttäjänkin eka kommentti ekan sovituksen jälkeen)
- pituutta on pojille liiaksikin (no, helppo tietysti napsaista pois, tai tehdä reilu käänne, kuten tähän tein, n.4cm)
- kaponen (n.0,5cm sv:lla)
- hihoihin pari senttiä ainakin lisää mittaa, ja jos hihan suut käänteellä, niin myös käännevara (nyt leikkasin n.2cm lisää pituutta, mutta silti piti vielä 5cm lisäsuikaleet ommella hihansuihin, että sai taitteet tehtyä, eli ns. alavarat)

*muoks* Tai no. Nyt kun poika paidan käyttöön otti, niin näyttihän se ihan hyvältä. Lantiolta vähän krinnaa, eli sais olla inan enemmän leveyttä, mut muuten suht ok.
Tässä on vieläpä hihat käännettynä sen taitteen verran, eli nyt ei jää ainakaan hihat ekaks lyhyiks tän paidan kanssa jätkän kasvaessa. =)

Ehkä uskallan saksia testiin saman kaavan seuraavan koon, pienillä muokkauksilla.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Teinille vaatetta

Neiti 12v näki kangaspinossani musta-valkoista raitatrikoota, ja heti tuli tarve uudelle paidalle.

 Kaava: Ob 6/14, Flamingos. Hihan muokkasin vaan normiksi.
 Tosi kiva peruskaava tälle neidille.

Pari paitaa lisääkin heti samalla kaavalla:
Mu-va on nyt tytön vaatekaapin väri. Uskalsin ehdottaa myös tuota oranssia, ja läpi meni. Saa nähdä jääkö kaapin perälle..

Ja piti uusi pipokin saada. 
Oikeaa väri-iloittelua.. Mutta heijastinsilityskalvon sydän on kyllä oikein passeli mustan trikoon kaveriksi!
Edellinen tällä tyylillä ommeltu pipo on täällä *klik*.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...