Potilas Saarinen liittyi Töölön Kastraattikuoroon

Potilas Saarinen on kotona.

NÄLKÄ! NÄLKÄ! NÄLKÄ!

Aamulla oli herätys kuuden jälkeen viimeiselle aterialle. Kahdeksan jälkeen lähdettiin töihin, mitä juhlistettiin kovaäänisellä laululla ratikassa. Aamupäivän tunnit menivät työhuoneen tutkiskeluun, ohjelmassa oli mm. multien kuopiminen kukista, palmuun kiipeäminen, ison tuopillisen vettä kaataminen henkilökunnan papereille sekä karkaaminen käytävään. Sekä tietysti huoneeseen piipahtaneiden vierailijoiden hurmaamiseen. Puolesta päivästä eteenpäin menikin unien parissa.

Lääkärissä piti vähän suhahtaa, kun tohtori pisti piikin kankkuun. Muuten piti keskittyä nuuskutteluun. Aine ei meinannut millään vaikuttaa uteliaaseen mau-nuorukaiseen, henkilökunta (lääkärikeskuksen) joutui useampaan kertaan piipahtamaan huoneessa kurkkaamassa josko siellä nukuttaisiin. Ei nukuttu. Parit pienet vaahto-oksut tuli, mutta onneksi henkilökohtainen henkilökunta oli ottamassa koppia. Veltto, mutta edelleen sitkeästi hereillä oleva Mauno vietiin operaatiohuoneeseen ja henkilökunta sai poistua. Mauno sai tietysti kehut upeasta ulkomuodostaan, kauniista turkistaan ja "kovan menijän" luonteestaan.

Parin tunnin päästä koitti nouto. Mauno oli hereillä kopassaan ja hoito-ohjeiksi annettiin lepoa, tilan tarkkailua ja seurantaa ainakin huomisen vielä. Lisäksi kerrottiin, että kauluria ei ole, mutta "eivät ne yleensä ole kiinnostuneita nuolemaan haavaa..."

Eipä. Mauno oli hiljaista poikaa kopassa, mutta kotona köpsytteli reippaasti ulos. Palasi vielä tarkistamaan kopan pariin kertaan, ei siis saanut traumoja siitä. Sen jälkeen tarkistamaan paikat ja - nuolemaan. Siinä kohtaa henkilökunta oli ikävä ja suihkautti Cothivetiä. YÄK! Mauno ryntäili ympäriinsä takakinttuja ravistellen ja yök-ilmeitä näyttäen.

Pikku hypähtelyn jälkeen se suuntasi ruokakupille ja veti ruokaa nassuun. Pieni pyrähdys olohuoneessa ja takaisin aterioimaan. Yli 12 tuntia ilman ruokaa - johan se pistää mahan kurnimaan.

Seuraavaksi hiekkikseen pissalle - armotonta lorotusta. Olihan siitäkin ollut varmaan 12 tuntia. Henkilökunta ystävällisesti oli poistanut katon valmiiksi, jos se vaikka olisi haitannut.

Peppuosasto on selvästi vähän kipeä, istuminen on vähän hankalaa ja koko ajan nousee kinttu sitä varten että nuolempa alaosaston, yäk, enpä nuolekaan. Ruokakupeilla on käyty ainakin neljään kertaan ja uutta henkilökunnan Hullujen Päiviltä hankkimaa triittipalloakin piti pyöritellä, että sai sieltäkin muruset kerättyä. Ei siis kestänyt kauaa senkään opettelu (eilen ostin).

Pieniä unosia on vedetty, vielä käydään vähän hitaalla, syöty on ja käyty vessassa, joten eiköhän tässä ole toipuminen hyvässä vauhdissa. Katsotaan miten yö menee, viikonloppu koitetaan olla hiljakseen. Mikään paikka ei oikein ole hyvä, kun kaikkiin kokeiltuihin tarttuu se kamala Cothivetin haju, mutta ehkä siihenkin totutaan.

Me kiitämme Eläinlääkäriasema Käpälämäkeä ja Tanja Hakkaraista hyvin menneestä operaatiosta ja ystävällisestä palvelusta.