A. J. Jacobs: Kunnon mies (eli maailman vetävin terveyskirja!)

Nemo 2012

Mitä enemmän Jacobsia luen, sen enemmän hänestä pidän. Kunnon mies on populaaritietokirjallisuutta parhaimmillaan. Se on viihdyttävä, monipuolinen ja asiaansa perehtynyt katsaus terveisiin elämäntapoihin.

Juju on siis se, että Jacobs panee itsensä likoon ja omistaa kaksi vuotta elämästään tullakseen maailman terveimmäksi mieheksi. Aiemmista kirjoista tutulla päättäväisyydellä hän pureutuu eri osa-alueisiin teemavuosiensa aikana ja yrittää muokata omista elämäntavoistaan mahdollisimman terveellisiä. Toksiinien välttely, oikea ruokavalio, kuntoilu, melusaasteelta suojautuminen, sikeämmät yöunet ja niin edelleen.

Kirja koostuu kuukauden mittaisista tietylle teemalle omistetuista pätkistä, joiden lopussa on aina pieni kokonaiskatsaus, "terveystarkastus". Kun raportoitavana on 24 kuukauden tapahtumat ja kirjassa "vain" 400 sivua, voi itse kukin ynnätä, ettei yhden luvun pituus ole päätä huimaava. Joskus tuntikin, että tietystä aihealueesta olisi halunnut lukea lisääkin, ja sitten harmitteli että juttu siirtyi eteenpäin käsittelemään jotain vähemmän kiinnostavaa asiaa, kuten silmäharjoitusten tekemistä. :) Kaikkea ei kuitenkaan voi saada: yleisesitys on aina yleisesitys.

Jacobsin tyyli vetoaa ainakin meikäläiseen kovasti. Palasin kirjan pariin kuin vetävämmänkin juonivetoisen romaanin ääreen. Huumorin ja paneutuneisuuden yhdistelmä on erinomainen. Kirja etenee kevyesti ja siinä koetetaan joskus hassujakin asioita, mutta puuhissa on kuitenkin käytännössä aina mukana joku tutkimusten tukema tolkku.

Monipuolisuutensa takia kirja ilmentää hienosti seikkaa, joka usein hämärtyy yksittäisiä aiheita käsittelevissä terveystietoiskuissa: terveys on monipuolinen kokonaisuus. Jos ahdistuu liikaa terveysasioista, voi lamaantua. Jos lähtee ulos lenkille, se tekee hyvää sydämelle ja verisuonille, mutta asfaltilla juokseminen ei ole hyvästä polville, ja kaupungissa juostessa saattaa joutua murehtimaan pienhiukkaspitoisuuksia sekä synkeitä tilastoja liikenteessä vuosittain kuolevien ihmisten määristä. Toisaalta auringonvalo käynnistää kehon oman D-vitamiinituotannon ja pelkkä ulkoilmassa oleilu tekee hyvää.

Vaikka Jacobsin lähestymistapa on aika äärimmäinen, tämän kirjan viesti on loppujen lopuksi siis hyvin maltillinen: Kaikkea ei voi saada. Keskity olennaiseen. Vetoaa tällaiseen sohvaperunaan, joka vielä etsii sitä liikuntalajia, joka veisi mennessään. Poimin silti muutaman vinkin, joita ajattelin terveyteni nimissä yrittää panna täytäntöön. Yritän muistaa mennä kyykkyyn, kun tarvitsen jotain vaikka matalalla olevasta laatikosta, sen sijaan että taivuttaisin vain selkää. Pohdin, miten saisin kotona järjestettyä itselleni tietokonepisteen, jossa voisin tehdä töitä seisten. Pakkaan herkut pois silmistä yhden tai pari namia syötyäni – poissa silmistä, poissa mielestä pitää paikkansa hämmentävän hyvin! Kirja on pullollaan sekä hyviä että vähän hassujakin terveysvinkkejä, eiköhän niistä jokainen jotain omaan elämäänsä löydä. Takana on hyvät pienet liitelistat Jacobsin mielestä parhaista vinkeistä.

P.S. Suomennoksesta välittyy (ainakin minusta) persoonallinen sävy. Lotta Heikkerille kiitos jouhevasta lukukokemuksesta!

A. J. Jacobs

Kunnon mies : kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä

Nemo 2012

Suom. Lotta Heikkeri

400 s.

Tarkastaja Canalin pyskoanalyyttiset seikkailut

Tarkastaja Canalin psykoanalyyttiset seikkailut
Bruce Fink
suom. Anna Tuomikoski
Teos, 2013

Kirja sattui silmiini kirjastossa, ja uteliaisuutta kutkuttava nimi sekä kannen retrofontti vetivät puoleensa. Amerikkalainen psykoanalyytikko ja akateemikko Bruce Fink on kirjoittanut kansien väliin kolme tarinaa, joiden keskiössä on Ranskan salaisesta palvelusta eläköitynyt Quesjac Canal. Nykyään New Yorkissa elelevä Canal antaa konsulttiapua paikalliselle poliisilaitokselle, kun käsiin sattuu tapaus, joka vaatii epätavallista kultuurintuntemusta. Canal onkin sangen charmantti. Psykoanalyysin nimeen vannova herrasmies ratkoo pilke silmäkulmassa niin rikolliset kuin psykologisetkin arvoitukset.

Ajatus on nerokas! Meikään ainakin kolahtaa konsepti, jossa selvitellään sekä ihmismielen kiemuroita että rikoksia. En vain ole täysin varma, että kirja saavuttaa konseptin lupaaman potentiaalin. Canalin analyysi kohdistuu hänen kollegoihinsa tai muihin yhteistyökumppaneihin, toissijaisesti vasta rikollisiin, mikä laimentaa jännitettä melko paljon. Tarinoiden on tosin tarkoituskin olla melko leppeitä – onhan päähenkilökin vanhempi mies eikä mikään äksön-MacGyver. Kun analyyttinen katse kuitenkin kohdistuu Canalin kumppaneihin, käsiteltävä aihe on useimmiten rakkauselämä ja sen ongelmat. Ihmissuhteet ovat kyllä kiinnostavia, muttamutta… Aiheen olisi voinut typistää yhteen tarinaan kolmesta ja hyödyntää psykoanalyyttistä otetta jotenkin muuten muissa tapauksissa.

Toinen vaihtoehto olisi ehkä ollut kirjoittaa yksi "täyspitkä" romaani ja analysoida sen hahmoja tarinan edetessä. Etenkin kolmannessa tarinassa on monta henkilöä, joiden sielunelämää tutkaillaan ainakin joissain määrin, ja minusta alkoi tuntua siltä että parin henkilön seuraaminen pitemmän aikaa voisi olla antoisampaa. Hahmot ehtisi oppia tuntemaan perin juurin, sen sijaan että ne nyt vaihtuvat sadan sivun välein, ja psyyken syövereiden tutkistelu voisi sitä kautta olla antoisampaa.

Taustatiedoksi lienee reilua kertoa, etten ole hulluna siihen vähään, mitä psykoanalyysista luulen tietäväni: fiksoituminen jollekin varhaislapsuuden kehitystasolle, seksuaalisuuden ja seksin korostaminen motivaationa vähän kaikessa, freudilaisten lipsautusten totuudellisuus… (Ja klassinen "Joskus sikari on vain sikari." -lausahdus, joka mielikuvissani heijastelee ehkä puhtainta kaksinaismoralismista kertovaa esimerkkiä, jonka pystyn tähän hätään keksimään.)  Tätä taustaa vasten on siis ihan hyvä suoritus Finkiltä, että kirjassa esiintyvä psykoanalyysi ei tuntunut aivan höpöhöpöltä. :D En osaa arvioida analyysien uskottavuutta… Olisi oikeastaan kovin kiinnostavaa lukea vastaavia fiktiivisiä tapauskuvauksia jonkin muun psykologian haaran näkökulmasta.

Tykkään kyllä leppoisista murhista (cozy murder), mutta tässä oli leppoista ehkä vähän liiankin kanssa. Viihdyttävää omassa kategoriassaan, mutta tasapainoa psykologisoinnin ja seikkailun välillä olisi voinut vähän rukata. Sehän näissä kai onkin vaikeaa, kun yrittää rikkoa valmista formaattia ja kirjoittaa jotain jolla on "kumpikin jalka eri maailmassa".

Suomentaja, Tuomikoski, on käsittääkseni suoriutunut urakasta kiitettävästi. Urakkaa onkin, koska kirjan tyyli on sangen leikkisä. Joskus se tuntuu hieman pakotetulta, mutta useimmiten lennokkaat sanavalinnat luovat sujuvan kokonaisuuden. (Usein lupsakkuus oikein naurattaa lasillisen jälkeen, havaitsin. ;) ) Kirjailijan tekstiin punomat useat ranskankieliset lausahdukset elähdyttävät, jos osaa yhtään ranskaa, mutta kieltä täysin taitamatonta ne saattavat pitemmän päälle korveta.

Summa summarum:
Kiitämme: lennokasta suomennosta, nerokasta konseptia, kiinnostaviakin analyysejä
Jäämme kaipaamaan: psykologian hyödyntämistä varsinaisiin rikoksiin tai syvällisemmin ja harvempiin henkilöihin, inausta lisää jännitystä

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Otava 2013, 380 sivua

Mia Kankimäki ottaa vapaata töistä ja lähtee Japaniin tutkimaan 1000-luvulla elänyttä sielunsiskoaan Sei Shonagonia. Siinäpä pähkinänkuoressa jutun juoni.

Fiilikset ovat vähän kaksijakoiset. Ensinnä plussat:

Konsepti tuntui kiinnostavalta ja luinkin kirjan melko nopeasti. Oli mahtavaa seurata lähteltä "ystävyyttä" joka ulottuu tuhannen vuoden yli ja maailman yhdeltä puolelta toiselle. Pohdin aina silloin tällöin, millaista elämää historian saatossa eläneet toiset ihmislapset ovat eläneet, mitä he ovat siitä ajatelleet ja mikä meitä yhdistäisi, mikä erottaisi. Kankimäki kuroo vuosituhannen eron umpeen sujuvasti ja vetävästi, nautin aikamatkasta ja sen vertailusta nykyelämään noin yleensä ja yhden naisen elämään erityisesti.

Lainaukset Shonagonin kirjasta ovat oleellista ja kiinnostavaa luettavaa ja kirjoittaja on onnistunut niiden kääntämisessä (englannista) minusta varsin hyvin.

Se mitä kolikon toiseen puoleen tulee ei ole oikeastaan "miinuksia" (ikään kuin vastapoolina mainitsemilleni plussille) vaan ennemmin jonkinlainen "toisaalta".

Kirja toimii parhaiten eräänlaisena päiväkirjana, jossa on historiallisia mausteita. Jäin miettimään historiallisen tutkimuksen, tietokirjan, ulottuvuuksia kirjassa: jollei osaa japania, on mielestäni väkisinkin heikossa asemassa tutkimassa japanilaista tuhat vuotta sitten elänyttä kirjailijaa. Vaikka englanninkielisiä lähteitä onkin hyödynnetty ilmeisesti melko paljon (ja sivuhyppy Virginia Woolfiin oli esimerkiksi minusta äärimmäisen mielenkiintoinen), ajattelen väkisinkin että tutkimuspohja jäi vajavaiseksi.

Paljonko englanniksi on kirjoitettu vaikkapa Minna Canthista tai Aleksis Kivestä, jotka hekin sentään elivät huomattavasti vaivaiset sata tai parisataa vuotta sitten? Ja millainen olisi japanilaisen näitä henkilöitä koskeva tutkimus, joka perustuisi vain englanninkielisiin lähteisiin? Suomalaiset sentään puhuvat ja kirjoittavat englantia ahkerammin kuin japanilaiset, joten lähtökohdat lienisivät kaikki asianhaarat huomioon ottaen moninkertaisesti paremmat kuin Kankimäellä.

Kirja etenee kuin historiallinen salapoliisitarina. Se on vetävä formaatti, mutta siihen suhtautuu sitä kriittisemmin mitä vahvempi on tunne siitä että lähdemateriaali ei ole kyllin kattavaa.

Kuitenkin kaikitenkin suosittelen kirjaa, jos historiaan eläytyminen kiinnostaa. Japanologi saattaa turhautua, mutta päiväkirjamaisena matkakirjana ja historiafiilistelynä toimii erinomaisesti. Enhän itsekään ole asiantuntija, joten jupinoistani huolimatta saattaa olla että Shonagon tosiaan on niin vähän tutkittu henkilö, että kaikki tarpeellinen onkin saatu irti käännetystä kirjallisuudesta – ken tietää. Historia on aina jossain määrin spekulaatiota.

Hengissä ollaan

Hiljaiselo yllätti kirjabloggaajan. Taitaapi olla puolitoista kuukautta jo viime päivityksestä. Jotakin olen lueskellutkin, mutta paljonkaan sanomisen arvoista ei ole tullut mieleen. ... Pitäisi ehkä miettiä päivitysten sisältöä enemmän: Itse en halua tietää juonipaljastuksia kirjasta jonka aion itse joskus lukea, joten en ole juuri ratkaisevia käänteitä paljastanut turinoissanikaan. Toisaalta tuntuu, että juuri juonipaljastusten välttely typistää sanottavaa entisestään. Vähäisetkin tuumokseni pitää hyllyttää, ja keskilattian vie sitten kirjan lähtöasetelman esitteleminen. Hmh. Täytyypä miettiä.

*****

Hiljaisuuden aikana luettuja:

Anni Polva: Tiina
Joululomalla vanhempien luona luettu klassikko. Käsiä pompan taskuissa, kalliita nurmeksia, jokunen kurja ja jokunen reilu toveri. Ihana kirkasotsainen lapsuuden kirja. (Hörähdin myös lukiessani miten Tiina harmittelee suojakeliä ja muistelee vanhempiensa – olletikin 1900-luvun alun lapsia – sanoneen heidän lapsuutensa talvien olleen kylmiä ja lumisia. Ja itse kun luulin että talvet MINUN lapsuudessani olivat kylmiä ja lumisia, toisin kuin nyt. ;) )

Terhi Ekebom: Kummituslapsi
Turkasen hieno sarjakuvaromaani, tai ehkä aikuisten kuvakirja. Tekstiä vähän, suuret kuvat. Vähäeleisissä monografisissa kuvissa on hurjan hieno tunnelma. Surehdutti ja hymyilytti, ja eritoten pysähdyin ihastelemaan kuunvalossa erottuvia varjoja makuuhuoneessa. Että joku semmoisetkin osaa piirtää! (Sarjassamme "Äiti antoi lainaan".)

Sophie Kinsella: Can You Keep a Secret? (eli Salaisuuksia ilmassa)
Euron kirpparilöytö, jonka lainasin siskolle luettuani. Ilahtui tutustuttuaan siihen ja sanoi, ettei englanninkielisten romaanien lukeminen olekaan niin vaikeaa kuin hän oli arvellut. Tuli hyvä mieli. Juurikin "vaahtokarkinkevyt" satu naisesta, joka vuodattaa kaikki salaisuutensa vierustoverilleen lentokoneessa kun luulee koneen syöksyvän maahan – ja ylläripylläri myöhemmin käykin ilmi että vierustoveri, epämääräisen komea mies, onkin päähenkilön työllistävän firman perustaja. O-ou. Paha saa palkkansa, rakastavaiset toisensa ja niin päin pois.

*****

Lisäksi olen pelannut läpi kaksi ikivanhaa Commander Keen -peliä ja mujunut nostalgiassa.

Tällä hetkellä kesken on sen tuhannen kirjaa – siltä ainakin tuntuu. Oikein kismittää: miksen voi himoita yhtä kirjaa kerrallaan? Aloittaisin kirjan, lukisin sitä intensiivisesti, pohtisin lukemaani, pitäisin pienen kunnioittavan tauon ja siirtyisin sitten seuraavan kirjan pariin. Ajattelisin syvällisiä. Vaan ei.

Tosielämän toistuva kuvio on, että aloitan yhden kirjan, luen sitä ehkä sata sivua, huomaan myöhemmin kaipaavani toisenlaista kirjaa, milloin kevyempää, milloin jotain tietokirjaa, milloin sarjakuvaa, milloin mitäkin, ja upotan hampaani uuteen mielenkiintoni kohteeseen, vaikka vanha on tosiaankin edelleen aivan kesken. Saatan aloittaa kolmannenkin kirjan. Siinä erotellaan jyvät akanoista, sillä toisinaan tunnun kuin itseltäni salaa tällä konstilla etäännyttäväni itseni kirjoista, jotka eivät aivan totuudenmukaisesti sanoen kovasti kiinnosta – suunnittelen, muka, tavan vuoksi kuitenkin lukevani ne loppuun "kun nyt olen jo aika pitkälläkin ja on se ihan kiva ja...".

Lopuksi tuntuu että kirjat, kaikki kirjat, on luettu niin pienissä paloissa ja pitkän ajan kuluessa että on epäreilua sanoa niistä juuri mitään. Äft. Finnkinon lippupaketteja markkinoitiin ainakin joskus nimellä sarjahurmaaja (oivasti keksitty sana, muuten, mun miälestä). Ehkä olen sellainen, joka on helppo sarjahurmata. ...siis mitä kirjoihin tulee.

*****

Tällä hetkellä kesken:

Bruno Fink: Tarkastaja Canalin psykoanalyyttiset seikkailut
Mahtava nimi. Sattui kirjaston tyrkkyhyllystä silmään.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Nainen jättää työnsä määräajaksi ja lähtee jahtaamaan 900-luvulla elänyttä japanilaista sielunsiskoaan.

Suvi Ahola (toim.): Hiljaista vimmaa
Otteita suomalaisten naisten päiväkirjoista 1790-luvulta 1990-luvulle. Törmäsin tähän messuilla pari vuotta sitten. Muisto pamahti päähäni kirjastoreissulla. Ihana on kirjastolaitos: näitä oli hyllyssä kaksikin kappaletta.

Tan Twan Eng: The Garden of Evening Mists
Takkuaa, välttelen kaikkea tummasävyistä tällä hetkellä. Kirjassa on kuitenkin myös upeita hiljaisten hetkien kuvausta, joka vetää puoleensa. Olen iloinen että tartuin tähän aikoinani, vaikka taukoa onkin kestänyt. Kyllä se siitä vielä ennen kuin laina-aika loppuu.

Terry Pratchett: Diggers
Miekkoselle iltasaduksi. Jossain kysyttiin "Koska viimeksi joku luki sinulle ääneen?" ja mietin mielessäni että onhan siitä aikaa, mutta itse luin samanikäiselle miekkoselleni iltasatua juuri eilen illalla. Se että se nauraa oikeissa paikoissa ja kehuu lukemistani on melkein yhtä hauskaa kuin se että itselleni luettaisiin.

Kuolaan tietysti jo ainakin neljää muuta kirjaa, mutta yritän saada yllä olevia loppuun ensin. Miksi näin aina käy?

Kansankynttiläin kokoontumisajot: tietokirjahaasteen loppupamaus

Se oli siinä. Vuoden kestänyt haaste päättyi eilen, ja tänään on arvonnan ja loppupaketoinnin aika. Hieman haikein mielin jätän ihka ensimmäisen emännöimäni haasteen taakseni, mutta vuosihan tätä on jo katseltu – on aika ruveta tähyilemään uusia haasteita ja uusia kirjoja. Oih.

Oli miten oli. Jostain täytyy aloittaa. Kansankynttiläin kokoontumisajoissahan oli tarkoitus lukea tietokirjoja eri aloilta ja kavuta siten valaistumisen tasolta toiselle. Kunkin tason saavuttaneiden kesken arvotaan pieni palkinto. Pyysin kaikkia osallistuneita tekemään lopuksi koontipostauksen kirjoista, joita haasteen puitteissa luettiin. Niitä onkin ollut hauska käydä kurkkimassa... ja TBR-pino on tietysti sen myötä paisunut. Kaikkien arvontaan osallistuneiden koontipostaukset on koottu alle (asteriskilla merkityissä erillistä koontipostausta ei ole, linkki johtaa esim. avainsanan perusteella koottuun listaan):
Ankin kirjablogi (sytkäri)*
Eniten minua kiinnostaa tie (hehkulamppu)
Insinöörin kirjahylly (sytkäri)*
Kirjakko (taskulamppu) *
Kirjava kukko (hehkulamppu)
Kujerruksia (hehkulamppu)
Käännä jo sivua (taskulamppu) *
Lukuhetket (hehkulamppu)
Orfeuksen kääntöpiiri (hehkulamppu)
Pihi nainen (hehkulamppu)
Satun luetut (sytkäri)
Tarinauttisen hämärän hetket (taskulamppu)*
Täällä toisen tähden alla (hehkulamppu)

Lyhyet luonnehdinnat Hellinin lukemista kirjoista löytyvät alkuperäisen haastepostauksen kommenteista.


Itse ylsin blogatuissa kirjoissa taskulampputasolle. Pari jäi vielä bloggaamatta, mutta niistä jäi aika laimeat jälkimaut, joten ei liene kauheasti väliksikään. Olen iloinen, että tähän tuli ryhdyttyä, sillä tietokirjojen joukosta nousi vaikuttaviakin elämyksiä. Erityisen täpinöissäni olin Heikki Willamon upeasta Vuosi metsässä -kirjasta, joka kuljettaa lukijan metsän vuodenkiertoon mustavalkoisin valokuvin ja pohdiskelevin tekstein. Lauri Järvilehdon Tee itsestäsi mestariajattelija osoittautui varsinaiseksi hyvän mielen kirjaksi, jota lukiessani tein kiivaasti erilaisia suunnitelmia linkkikirjastoista sun muista. A. J. Jacobsin Raamatullinen vuosi veti mukanaan ja tenhosi vilpittömyydellään.

Pakko sanoa, että kulunut vuoteni olisi ollut tyhjempi ilman näitä tietokirjakokemuksia. Kiitos kaikille osallistuneille ja erityiskiitos koostepostauksen tekijöille! Yhdessä tämä oli vielä hauskempaa. :) Koosteita on ollut kiva fiilistellä, ja myöhemminkin niistä on helppo löytää tietokirjavinkkejä.

***

Sitten arvontaan. Vanutin vähän sääntöjä ja kävin etsimässä haastebloggauksia niidenkin osallistujien blogeista, jotka eivät olleet jättänyt linkkiä koontipostaukseensa. Tällä tavalla saatiin taskulamppuarvontaankin osallistujia, toivottavasti ette pane pahaksenne! Mukaan ovat päässeet ne, joiden sivuilta pystyi poimimaan joko haastesivun tai avainsanan perusteella jonkinlaisen joukon tämän haasteen puitteissa luetuista kirjoista.

Arvoin kullekin palkinnolle voittajan ja sitten vielä varamiehen siltä varalta, että voittaja ei lunasta palkintoaan. Pyydän, että sekä voittajat että varamiehet ilmoittavat yhteystietonsa osoitteeseen kapteenimau[miukmauk]gmail[piste]com. Jos varsinainen voittaja ei viikon sisällä lähetä yhteystietojaan palkinnon postitusta varten, palkinto menee varamiehelle.

Asiaan! Ensinnä siis vähintään kolme kirjaa lukeneet sytkärit, joista yhdelle lähtee pikkuinen kynttiläpalkinto. Arpa suosi Insinöörin kirjahylly -blogin Teresitaa! (Varalla on Satun luettujen Satu.)

Taskulamppulaisten arvonnassa onni suosi Merenhuisketta Kirjakko-blogista! (Varalla Titania Käännä jo sivua -blogista.)

Hehkulamppujen joukosta voittajaksi nousi Hellin! (Varalla Suvi Orfeuksen kääntöpiiristä.)

 

Onnea voittajille!

Viimeinen kiri: kansankynttiläin kokoontumisajot

Vielä on vajaa viikko lukea tietokirjoja kansankynttiläin kokoontumisajojen puitteissa. Kolme henkilöä onkin käynyt jo linkkailemassa koontipostauksensa haasteen kommentteihin, odottelen innokkaasti seuraavia! Arvonta on tarkoitus suorittaa joulukuun ensimmäisenä päivänä, ja koska arpavoitot määrittyvät saavutetun tason (sytkäri, taskulamppu, hehkulamppu) mukaan, kannattaa arvonnasta kiinnostuneiden muistaa ilmoittaa haastepostaukseen saavutuksestaan (kaikkein mieluiten juurikin koontipostauksen muodossa, hihii) siihen mennessä.

Viime hetken inspiraatioksi vielä linkki Ylen "Viikon tietokirja" -ohjelman menneisiin jaksoihin.

Viikon päästä arvotaan!

Oho, luin kirjan. The Eyre Affair.

Nyt se on tehty. Palautin noin 40 000 sanan käännöksen armottoman n. 16 tunnin työpäivän päätteeksi. Aikataulun kinnaaminen oli aivan omaa syytäni, sillä edellinen projekti venyi pitempään kuin kuvittelin. Hurja tunne, kun saa pitää hetken vapaata. Hihii!

Olen siis elänyt pellossa nyt puolitoista päivää. Rellestänyt. Kas näin se käy:

• elän ensimmäisen päivän hedelmillä, auringonkukansiemenillä ja sukulakuilla, kunnes illalla on pakko mennä kauppaan ostamaan ruokatarpeita
• vietän ainakin TUNNIN pituisen aamiaishetken kirjan äärellä
• kirjoitan loppuun kirjeen, jonka kirjoittamisen aloitin nelisen kuukautta sitten. Melkein muistan postittaa sen matkalla kaverin luokse teelle.
• katson jakson MasterChef Australiaa – keskellä päivää! Oon observoinut australialaisia ohjelman kautta ja tullut siihen tulokseen, että ne on mahdollisesti maailman mukavinta sakkia. [/antropologiset totuudet]
• kirjoitan muistiin pari vaarilta kuulemaani juttua ja luen vahingossa löytämääni päiväkirjatiedostoa vuodentakaiselta Irlannin matkalta
• koska siippanen tekee etätöitä kotoa tänään, voimme jatkaa koodausharjoituksia. Kaivan esiin Java-ohjelmointikirjan koska olen unohtanut kaikesta noin kaiken ja ryhdyn kähinöimään siippasen keksimien harjoitusten parissa.

***

Sain toissapäivänä loppuun Jasper Fforden kirjan The Eyre Affair, joka on ollut kesken aivan huut hiton kauan. En oikein muista miksi hyydyin kesken kaiken, koska olin nyt taas ihan fiiliksissä.

The Eyre Affair on kirja, jossa todellisuus hieman erilaisella mallilla. Kirjallisuus on todella pop. Jehovan todistajien sijaan ovilla kiertävät siististi pukeutuneet henkilöt, jotka haluavat keskustella siitä, kuka todella kirjoitti Shakespearen näytelmät. Kun klassisen runoilijan tuhatpäinen faniyhdistys kokoontuu, hotellissa majoittuu sadoittain runoilijan nimen ottaneita kaimoja. Kukoistava ensipainosten ja muiden kirjallisten kulttiesineiden kauppa kukoistaa siinä määrin, että ala kiinnostaa rikollisiakin.

Thursday Next on SpecOpsin, eräänlaisen poliisilaitoksen, Literatec-osastolla töissä. Heidän puuhaansa ovat juurikin kirjallisuusrikokset. SpecOps on mitä monihaaraisin järjestelmä, joissa jaoston numero antaa jotakin osviittaa siitä, kuinka salaisissa hommissa työntekijät ovatkaan. Aikavääristymien ja niihin liittyvien rikosten tutkiminen on jo melko salaista, tavalliset kavallukset eivät juurikaan.

Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun arvokas ensipainos varastetaan. Valvontakamerat näyttävät tyhjää, vartija on ammuttu tämän omalla aseella, kirja vain katoaa. Asialla on yliluonnollisia kykyjä omaava Thursdayn vanha tuttu, omatunnoton Hades Acheron. Kun maailmankirjallisuuden klassikoista alkaa kadota hahmoja ja poliisin postiluukusta kolahdella lunnasvaatimuksia, panokset kovenevat. Kaiken yllä levittäytyy Goliath Corporation, Britannian sodanjälkeisistä mudista nostanut isä aurinkois -yritys, jonka edustaja, Jack Schitt, häilyy tutkimusten taustalla.

Tarina on outo, mielikuvituksellinen ja riemukas. Brittikirjallisuutta ja -runoutta tunteville se on varmastikin vielä herkumpi, sillä viittauksia satelee melko tiuhaan. Siinä on spefiä, dekkaria, huumoria ja ihmissuhdejuontakin... mikä ei häirinnyt meikäläistä, mutta on ilmeisesti käynyt useamman muun hermoille. Kokonaisuus on jotenkin todella venyvä ja paukkuva, retrosarjakuvamainen, melkein-ylilyönti-muttei-kuitenkaan, että osa tuntuu rakastavan kirjaa ja osa taas ei voi sietää sitä. Mieleen tulevat vanhat Sam & Max -pelit, jonkinlainen elastisuus. Hetken asiat näyttävät normaalilta, ja sitten tapahtuu taas jotain absurdia. Tai groteskia. Vähän kuin Ben Aaronovitchin kirjat, mutta sarjakuvamaisempina ja räikeämpinä. Minusta kirjan oivallukset onnistuivat viihdyttämään, vaikken röhöttänytkään ääneen (sen mitä olen tästä kuullut ja lukenut, kirjan huumorissa on jotain, joka tuntuu vetoavan erityisesti britteihin – tämä on nyt taas tämä mystinen brittihuumorin je ne sais quoi). "Shakespearan todistajat", runoilijafanilaumat... Mieli tekisi kertoa lisääkin, mutten halua pilata löytämisen riemua. :) Kaikki on ihanan oudosti päälaellaan.

The Eyre Affair

Jasper Fforde

Hodder and Stoughton

2011