Ompelimoon on remonttimiehet saaneet lattiaremontit tehtyä niin sai tavarat jo muuttaa osittain sisälle:
Seinät vielä kaipaavat käsittelyä, mutta lupasivat olla sotkematta kankaita niitä tehdessä.
Joskus sitä saa inspiraatiota mielenkiintoisista asioista ja tällä kertaa aiheen antoivat Outilta saadut verhot:
Intiaanineitohan se siinä. Mekosta tuli oikein sopiva leikkeihin. Mallilla nyt päällään yöasu, sitä on vain vaihdettu kuluneen viiden päivän sairastelun aikaan, mutta saatiinhan sitä jo pieni hymy kasvoille tänään. Päähineen neiti teki avustettuna, ei vielä oikein voimat riittäneet yksin touhuamaan valmiiksi saakka, vaikka uskoisin että osannut olisi.
Kevään lähestyessä alkaa taas ompelukärpänen purra. Kaverille korjasin viidet farkut ja Jonna sai kumminsa vanhasta topista itselleen uuden kun sen korjailin sopivaksi. Vielä jäi muuta ompelukset kuvaamatta tältä huonomuistiselta, mutta jatketaan niistä toisen kerran.