Jihuu

Oon tehnyt pitkään töitä päästäkseni kirjautumaan omaan blogiin. Meinasi jo epätoivo iskeä, mutta täällä taas. Nyt pitää siis alkaa siivota puhelimesta kuvia esiin.

KonMari ja elämä

Vuoden alussa heräsin, vähän niinku painajaisen keskellä ja tajusin etten voi enää elää tämän kaaoksen keskellä. 

Kotini on pikku hiljaa huomaamatta vallannut tavarakaaos. Joku onkin sanonut että sitä vaan tottuu. No oma yritys, uusi työ ja muu elämäkin vaatii aikaansa, joten vaikka toiveissa olikin asunnon tyhjennys ja sisään vain ne tavarat joita oikeasti tarvitsee niin takaisin sisään, oli mahdoton toteuttaa. 

Päätin olla itselle armollinen ja olla kerrankin vaatimatta liikaa. Tavara päivässä on hyvä alku. Sillä lähdettiin. 

Törmäsin KonMari metodiin. Piti hankkia kirja luettavaksi ja jep, tunnistan itseni kuin miusta ois kirjoitettu. Kirja on luettu. Nyt odotan vapaapäiviä tai lomaa. Aikaa tehdä. En ole unohtanut hommaa, kirjan luen vielä uudestaan kunhan pääsen kunnolla toteuttamaan. Aloitin kuitenkin raivaamaan kun tuota iloa tuottamatonta tavaraa on. Menen toistaiseksi vaatimuksella tavara pois päivässä. Tähän mennessä tavaraa on lähtenyt  kaksin ellei jopa kolminkertainen määrä vaatimukseen nähden. Ilma kulkee jo paremmin. Kun raivaus on tehty järjestän. Visioita luon raivatessa, viikkausohjeet luettu ja harjoiteltu ja listat on tulostettu. Täällä ollaan siis valmiina lopulliseen muutokseen. 

Kevät sää lämmittää

Onpa ihanaa kun kevät taas tulee. Olen pikku hiljaa tehnyt pihahommia ja kotona raivannut kevätinnolla kaappeja jne. 

Huomasin, että keinun pehmusteet on uusittava niin pääsee omaan pihaan keinumaan ja tekemään hulluutta, nimittäin Mandala hulluutta. 

Olen auttamattomasti jäljessä tavoitteesta, mutta kaksi osaa on nyt tehty. Opin uutta ja opin myös lukemaan ohjeita mikä on minulle mielettömän vaikeeta. Yleensä ohjeet joilla teen on omassa päässäni. Tässä kuitenkin viikko 1: 

Kaunis eikö vaan. Viikko kahden jälkeen näyttää tältä: 

 

Koko nyt 29 cm. Viikko kolme on aloitettu. Muut menossa viikolla 6 ja tänään ilmestyy vko 7. Viikonloppua odotellessa. Olen ajatellut et vapaapäivät on vapaita ja silloin tehdään kivoja juttuja ja arkena keskitytään tylsiin arkisiin asioihin. Nyt vaan odottelemaan päivää jolloin hulluus osa 3. valmistuu.

Lasten kanssa on nautittu näistä lämpimistä täysillä. Kaksi kertaa tällä viikolla olemme käyneet metsäretkellä.

 

Sorsat ovat löytäneet meidät taas:

Pyryn kanssa aamulla klo 6 annettiin sorsille vähän evästä. Ihana kesä tule, ole lämmin ja kestä kauan 💗

Elämää

Se alkaa hyvin pienestä. Kasvaa ja vahvistuu. Polku on ylämäkeä ja alamäkeä. Tulee vastaan ihmisiä, jotka tahtovat sinulle hyvää, tahtovat pahaa, tahtovat hyötyä, vievät voimia, saavat rakastumaan, suututtavat, itkettävät. Nämä kaikki jäävät mieleen.

Ei ole helppoa kasvaa kokonaiseksi ihmiseksi niin ettei olisi joskus satuttanut jotakuta, niin ettei itse olisi tullut satutetuksi. Nämä kaikki asiat me tarvitsemme kasvaaksemme juuri sellaisiksi kuin olemme. 

Jotta jaksamme jatkaa niin tarvitsemme edes sen yhden ihmisen joka sanoo, olet hieno ihminen, olet kaunis, olet vahva, olet rohkea. Sillä ne sanat saavat sinut rakastumaan, luottamaan itseesi ja voittamaan pelkosi ja kuitenkin ne sanat voivat saada sydämesi särkymään joka kerta kun kuulet sen sanottavan. 

Vähän erilainen tarina

Minulta on kysytty lähiaikoina useastikin, että mikä liikuntakärpänen minuun on puraissut. Kerron nyt teille lyhyesti asiasta, aloitan aika kaukaa ja toivon, että joku voi ottaa tästä myös voimaa ja oppia omaan elämään. 

Olen aina ollu huono liikunnassa, aina se joka viimeisenä on valittu joukkueeseen, se jota on voinu häviöstä syyttää. Kömpelö, koulukiusattu tyttö. Olen aina lapsena ollu hoikka, alipainoinen. Minulla on ollut allergioita koko ikäni ja se on näkynyt myös ihossa, rupikonna on nimitys joka on tullut tutuksi.

Tästä huolimatta olen jaksanut etsiä itseäni. Kaikki liikunta on pelottanut, olen välttänyt kaikkea liikkumista, pyöräilyä ja lenkkeilyä lukuunottamatta, ne ovat olleet ne lajit jota minäkin olen osannut. Kun sain toisen lapseni, huomasin, että olen hukannut itseni. Kun on oppinut elämään hoikassa kropassa oli + 25-30 raskauden aikaista kiloa liikaa. En ollut enää oma itseni. Aikani murehdin tilannetta, katsoin netistä liikunta vaihtoehtoja, pelkäsin. Varovasti uskaltauduin kokeilemaan äiti-vauvaryhmää kuntosalilla. Olin surkea, liikkeet olivat vaikeita, hikoilun kauheasti, pelkäsin. Kuitenkin tämän kaiken jälkeen olo oli tosi hyvä. Mie tein sen. Jaksoin paremmin, paino alkoi tasaantua ja vaatteet mahtua päälle. Aloin löytää itseni taas. 

Sitten päätin rohkaista mieleni ja ottaa kuntosali jäsenyyden, pakottaa itseni sillä liikkumaan. Sain ystävän mukaan ja huomasin, että monikin ihana ystäväni käy siellä. Sain oman kuntosaliohjelman ja ihana ohjaaja kävi kaikki kanssani läpi. Olin taas tosi surkea, vaikka ohjaaja jaksoin kannustaa ja kehua. Jälkeenpäin taas olo oli tosi hyvä. Kävin liikkumassa säännöllisesti, kunnes keväällä aloitimme yrityksen remontoinnin ja sillä tiellä ollaan, nyt on taas tehtävä se paluu salille. Olen taas yhtä surkea kuin aina aloittaessa uudestaan. Silti tiedän, että siitä jää hyvä olo. Tarvitsen vain sen jonkun joka potkii liikkeelle. Ajaa nuo möröt pois ollapäältä huutamasta minulle kuinka surkea ja huono olen. Joskus saan sen tehtyä itse, joskus en. 

Minähän tahdon vain olla tyytyväinen itseneeni, olla kotonani omassa kropassa. Joskus on kiva kuulla, että olen onnistunut jossain ja saada kiitosta. Sillä ajan nuo kiusaajat kauemmaksi ja kerron itselleni, että olen ihan hyvä tyyppi.

Olen tästä kaikesta huolimatta luonteeltani iloinen ja sosiaalinen ja vain ne muutamat tietävät tämän taustani. Olen kokenut elämässä paljon asioita ja paljon kaikkea ikävää, mutta olen aina selvinnyt. Olen tahtonut selvitä. Se liikuntakärpäsen puraisu on osa selviytymistä, minun on pakko näyttää itselleni, että en ole se paska jota olen aina kuullut olevani ja minäkin osaan jotain. Kaikki vain itseni takia. Itsekästä tai ei. 

Minua on innostaneet Jutta Gustafsberg ja paikallinen kuntosalin henkilökunta. Kiitos teille siis Jutta ja Savonlinnan kristallisport ❤️ nyt on syytä taas hakea jostain se motivaatio ja tuki niin voin alkaa kehittää itseäni. Ehkä luen parit Jutan tarinat ja koetan saada seuraa salille huomenna.

Puhelimen muistista pengottua

Vuoden vaihteessa Sini haastoi miut mukaan vuoden kestävään twirkkuu-projektiin, jossa on tarjotus tehdä peitto. Olinkin saanut ihanaa Opal-lankaa lahjaksi, joten tartuin innolla koukkuun pienen suunnittelun jälkeen ja kirjavat langat alkoivat muodostaa peiton paloja.

Tästä huolimatta, että nyt eletään jo huhtikuun loppua, ei peitto ole vielä valmistunut. Onhan tässä vielä loppuvuosi aikaa, eikä vielä ole edes se kuuluisa viime hetki... Sitä odotellessa.

 

Tein välityönä yhden vauvan peiton. Keskusta on ystävän ikuisuusprojektin palanen, joka päätyi minulle.

Välillä askarreltiin lapsen kanssa tiskirättejä

 

Siskonpoika kaipasi kauluria ja hattua, nämä syntyivät lähes itsestään. Mallina tyttäreni.

Tuttava kaipasi tähtimattoa. Onnistuuhan sekin. Halkaisia noin 140cm.

 

Tyttären kanssa tehtiin tyttöjen reissu Tampereen käsityömessuille. Sieltä ostin tätä ihana lankaa. Aluksi en tykännyt tämän tuntumasta neuloessa, mutta nyt siihen on jo tottunut.

Valmishan tämäkään ei tietysti ole. Odottaa, että kutojalla olisi aikaa tarttua taas puikkoihin, mutta aikaa lienee tulossa taas jossain välissä. Nyt on pitänyt pistää firma pystyyn. Palataan taas kun kaivelen kuva kätköjä, josko jotain jäikin vielä kertomatta. Ihanaa kevättä <3 p="">

Mennyttä kesää...

Kuka oikeesti lataa kuvat blogiin ja unohtaa kirjottaa tekstin. Kuvittelee julkaisseensa ja nyt huomaa et Hups... Enhän mie muistanukkaan! Täällä nousee käsi, vaan mie pystyn tähän. No tässä sitten kesää odotellessa palataan aikoihin onnellisiin. Kesä se miun lempivuodenaika. 

Siskoni ystävä tarvitsi avainnauhaa ja sai sen toiveväreissään.

Äitini pääsi uhriksi ja hälle tein parit taulut... Myönnän, ei näillä rahaa tienata mut ite kyl tykkään.

Samalla kaavalla meille kotiin. Koristavat meidän eteisen seinää kaikki kolme sulassa sovussa. Sopivat hyvin meille ja piristävät harmaita päiviä.

Piti kokeilla myös puuarkkujen tuunausta...

Hauskaa puuhaa sekin. Vois taas tehhä kun nää nyt näin tuli täällä esille. 

Oma avainnauha.

Pyryn sängynkatos. Ei ollu käytössä kovinkaan paljon. Kainalokaverihan ei suostunut häkkisängyssä nukkumaan. Nukkuu nyt siis jatkettavassa ja katos on jo saatu eteenpäin meiltä.

Lisää avainauhoja toiveväreillä. Juuri ennen vientiä muistin ottaa kuvan! Hyvä mie!

Sitten odotellaan uutta kesää. Tässä odotellessa vois kattoo onko uusia kuvia ja tarinoita...

#oikeestisairas

Elämässä kaikki asiat eivät ole valintoja. Tätä ei myöskään ole sairastuminen. Kukaan ei sitä halua. Kampanja #oikeestisairas on alkanut! Minä ymmärrän!

muisteluita menneeseen kesään.

 Saimme kesällä olla juhlistamassa ihania, persoonallisia ja hääparin näköisiä häitä. Upeat ihmiset, upeat häät ja niin rento fiilis ilman turhia jäykistelyjä. Parin toiveena oli hääohjelmaa ja koska en tahtonut pilata juhlia laulullani niin keskityin askarteluun.

Ystävältä sain idean jossa piirretään omakuva pään päällä, ohjauksen mukaan. Tämä oli mielestäni hauska, joten toteutin sen ja pyysin vielä vastailemaan muutamiin kysymyksiin. Tuloksena ystäväkirja muistoksi hääparille tästä juhlapäivästä.

 Koristeluun pääsi sitten kotona osallistumaan myös tyttäreni etsimällä nappeja,

Nykyisin huomaan miten harvoin saan aikaseksi kirjottaa tänne. Kuvia tulee otettua ja välillä jotain myös tehtyä, mutta se kuvien siirtäminen. Miks ihmeessä se olevinaan on niin vaikeeta. Koneelle kun ei juurikaan ehdi pienen termiitin ollessa niin kiinnostunut koneesta, Nyt on pakko ottaa itseään niskasta kiinni. Eihän tällainen peli vetele.

Vauvan peitettä sun muuta

Ihania pieniä ihmisiä on syntynyt lähipiiriin ja miekii oon koettanu saaha jotain tehtyä heille. Tämä peitto meni pienelle prinsessalle:

Nyt tämä pieni käärö on jo vuoden vanhan ja kasvanut hurjasti. Ihana muistelu kuva vain löytyi tuolta jemmasta :) Koirastakin on tullut jo äiti ja Mette on muuttanut meille siitä pentueesta :)

Tiskirättejä tein Olet tärkeä nuorten kampanjaan ja allaolevasta kankaasta tuli verhokappoja. Perinteisiä.

Nämä peitot menivät Mikkelin monikkoperheille. Päällimmäinen on minun tekemä, kirkkaat ihanuudet muualta :) Samassa kyydissä vain kulkivat.

Tämä kuva on valmistujaiskakustani. Oli oikein herkullista valkosuklaa-limekakkua orvokeilla