Suukon odottelija

Mistä ihmeen elämänkäsityksestä ja -odotuksista ne kaikki lapsuussatujen juonet ja hahmot on syntyneet? Kurjiksi muutetut veljet, joille piti nokkosista neuloa nutut; kurpitsavaunut, myrkytetyt omenat jne! Ja voi hyvä ihme, miksi juuri sammakoksi oli noiduttu sadun prinssi?

Mutta kun katselen tätä koruni sammakkoa, niin sillepä juuri on annettu ilme, silmät, kuin kertomaan: Pussaa toki, prinssihän tässä!

Mary Lockwoodin upea taidelasihelmi taisi nyt löytää paikkansa, aiemmasta korusta olin tarvinnut helmet muuhun (ups, sellaista sattuu aina välillä!), niinpä oli sammakko kotia vailla. Nyt sitten nuo hauskat vinoneliöt, krysopraasia, ja, syksyä hehkuvat pienet mookaiittijaspikset ovat kuin tehtyjä riipushelmen seuraan. Vielä lisäsin muutaman tsekkiläisen lasilehden, joiden kultahippuset toistaa krysopraasin pyriittiä. 

Riipushelmen alapuoli on aivan ihastuttava läikikäs niitty täynnä siniunikkoja... Ei siis haittaa, jos riipus sattuisi kaulalla heilahtamaan ympäri.

Krysopraasi- ja mookaiittihelmet löysivät kyllä toisensa jo ennen sammakon esiin kömpimistä; rannekoru syntyi alkuun värikokeiluna, mutta kaulakorun myötä tykästyinkin liittoon. Kirkasta on hopea molemmissa koruissa, en olekaan nykyään niin hanakka patinoimaan hopeaa.

Joinakin aamuina on tuntunut jo niin kylmältä, alkaa tuntua tosiaan syksyltä. Puut ovat vähitellen vaihtaneet värejään, ehkä ehdin joitakin vaahteroita kuvatakin. Odotan nääs uutta puhelintani, jossa on hyväksi kehuttu kamera...

Päiväkävelyllä

Päivittäisen kävelyreittini varteen osuu paljon kiinnostavia pihoja, joita ihailen kaikkina vuodenaikoina. Lauantain päiväkävelyllä - ee, tarkoitan kauppareissulla, sillä koko päivän kestänyt räntäsade ei mihinkään lokoisaan päiväkävelyyn houkuttanut - no, ihastelin rivitalon reunuksen angervoja, joiden hennoissa ja polveilevissa oksissa pienet jähmettyneet vesipisarat (siis jääpisaratko?) kimalsivat niin hurmaavasti. Jossain pienessä puussa näin saman ilmiön. Ja harmittelin hiukan, etten kanniskele mukanani kameraa ja etten ole erikoistunut valokuvaukseen kaikissa säissä, no en siis luontokuvaukseen lainkaan ;-)

Ikuistaahan tuo näkymä kuitenkin piti ja iltamyöhällä pätkin vintaj-lankaa ja etsiskelin laatikkoa, josta piti löytyä vesipisaroita, kirkkaita ja kuultavia. Löysinkin ja päätin kokeilla korvakorut visiostani.Korvakorut ovat ultrakevyet ja kuitenkin reilunkokoiset ja hauskan heiluvaiset. Ja haa, ei tarvii olla tismalleen samanlaiset :-)


Valmistui viikolla myös yksi musta rukousnauha ja lyhyempi toisinto mookaiitti-korusta, siinä patinoitu hopeaketju.


Ja vielä yksi, tuunausta tällä kertaa.
Ninni esitteli nappamansa morsetus-korun idean ja hetihän mun piti päästä kokeilemaan :-D

Alla itsekeskeisesti oma nimeni aiemmin tehdyssä korussa, jonka tuunasin nyt käyttäen savukvartsia kyaniitin lisänä. Riipuskiven molemmin puolin on sama 'koodi'.
Tällaisia salaisia viestejä voikin jatkossa olla koruissani runsaasti, idea on ihana ja luulen, että moni muukin tähän koukuttuu! Tätä ideaa saa toivoa myös tilauskoruihin, se on kohtuullisen helppo toteuttaa.

Jaspisten sukua

Kun käsiinsä saa kauniita, siis ylettömän komeita! kiviä, tekisi mieli tehdä niistä oikein muhkea koru, kaikki kauneus siis yhteen ja samaan. Kokeilin. Noista ihanista mookaiitti-möykyistä siis. Mutmut, tulee vastaan fysiikka, tai jokin, eli kivihelmien paino. Ei niskaparka kestä niin suurta taakkaa!

Onneksi möllyköiden kanssa saapui noita keveämpiä kukkasia ja käytin sitten vielä ketjuakin, että korusta tuli lopulta melkoisen kevyt. Ja pitkä. Ja mukava humpukka!




Mookaiitti on yksi australialaisista korukivistä ja todella monivivahteinen värikylläinen jaspis.

Mookaiitin ominaisuuksia: lievittää yksinäisyydentunnetta, helpottaa päätöksentekoa ja auttaa saavuttamaan asetetut tavoitteet.

J.k. Olen aikaisemmin käyttänyt tästä kivestä nimeä mokaiitti, yhdellä oolla, mutta oikea asu taitaa kuitenkin olla tuo kahdella.