Ainahan minä tätä samaa. Riipuskivet kertovat maailmoistaan, toiveistaan, minä kuuntelen ja kuiskin välillä takaisinkin. "Pitäisitkö tästä rosoisemmasta kaverista vai täytyykö olla aivan virheetöntä? Kuule, jospa etsisin vielä ihan hiukkasen sinertävääkin seuralaista, mitä sanot?" Kivet myhäilevät, odottavat että saavat ehdotellut helmet lähituntumaansa ja sitten joko suureen ääneen kiljaisevat "ei käy!" tai hiljenevät, myöntymisen merkiksi.
Näin syntyi kaulakoru fossiilikoralliriipuksesta. Riipuskivi halasi seuraansa pehmeitä ja utuisia sävyjä, hiekkaa ja aamun autereita. Ehdotin 'jokikiveä' ja aurinkokiveä, mattaa ja kuultavaa, sävyjä, joita löytyy riipuksen kuvioista. Vielä mukaan ujuttautui vaaleansininen pitsiakaatti, jonka sävy myös on riipuksessa. Niin jokikivi kuin riipuskin ovat luonteeltaan ja pinnoiltaan aavistuksen rosoisia ja muut helmet sitten sileänsileitä.
Kehystin reiättömän riipuskiven hopeapunoksella, joka toisaalta toistaa kuvioiden koristeellisuutta, mutta toisaalta on myös tarpeeksi huomaamaton, jotta kiven kauneus ei peity. Näissä kehystyksissä riittääkin vielä opettelemista, mutta ihania haasteitahan ne ovat.
Koru sai nimensä erään valokuvan maisemasta, Paratiisikuru.
Kuva ei tee oikeutta korulle, se on livenä vaaleampi ja herkempi.
**
Eräästä toisesta valokuvasta, ehkä mielikuvasta, löytyi nimi seuraavalle riipuskorulle, Tulimaa.
Nahkanyörissä hieman pintanaarmuinen, mutta iso ja upeakuvioinen akaatti. Kuvion alareunassa on kuin jokin erikoinen sademetsän kukka, en tiedä.
**
Mukavia kesäkuun päiviä blogiin kurkistaville!
