Aavikko puhkeaa villiin kukkaan

Aika harvoin pidän kokonaisesta runosta. Yleensä vain osa siitä saa minut lentoon, joskus vain sana tai kaksi. Ne sanat sitten synnyttävät korujakin. Näin on.

E.m. syystä, mutta myös laiskuuttani en kopioi tähän koko runoa, menkää kirjastoon! :-D

Siis osa Eeva Kilven runosta Animalia:

"... äkkiarvaamatta syvänteistä löytynyt,
pieni sipuli joka meissä yhä kätkee kukan
ja kasvun mahdollisuuden.
Niin mummotkin itävät
ja heidän aavikkonsa puhkeaa villiin kukkaan
kun..."

Eikös ole huikea kielikuva! "heidän aavikkonsa puhkeaa villiin kukkaan" pienestä kuivettuneesta sipulista... Jee!
Tästä sipulista en tiedä, onko vasta puhkeamassa vai mitä lie, mutta aavikkohiekan väristen pienten mv-helmien nauhassa riipussykeröllä lämpimänsävyisiä helmiä kauniin kauniin (ja pitkään suojellun) savukvartsibrioletin ympärillä.

**
Ja anteeksi, näitä lintusten pesiä taitaa nyt syntyä monta, monta - löytyvät kaupasta.



**

Tähän päättyi minun ÄHH tällä kertaa. Koruja syntyi helmikuussa yli 30. Pidän jatkossa välillä hengähdystaukoakin täällä blogissa eli päivitykset harvenevat.

Kauppaa päivitän mahdollisimman usein ja kuuntelen aina yhtä mielelläni toiveitanne :-D

**

Ootteko kuulleet

Minun sydämeni sulattavaa sinistä on tämä taivaansininen kvartsi; tein aivan yksinkertaiset
korvakorut, turkoosiin päin viettelemässä nuo Swarovskin opaakit pallerot.


Samaa utusinistä kvartsia on vielä käärmeketjuun tehty kaulakoru, jonka kivihelmet on asemoitu paikoilleen pienin kiinnityshelmin. Koru on kaupan tarjouskoruissa.

Ja vielä yksi sinikirjava hempukka ;-)

Rannekorussa on yksi nerik-akvamariini, joita olen tähän asti käyttänyt vain Meri sisälläni -setin koruissa ja niiden toisinnoissa. Väri on kerrassaan lumoava. Koruun valikoituivat myös erisävyiset opaalit ja korun keskelle lähes väritön nugetti, joka nyt jää vaille lajimääritystä, ehkä se on vaaleaa akvamariinia.

Ja nerikien kätköistä löytyi jotain yllätystäkin: minipieniä juuri "linnunmunan sinisiä" (kai olette ainakin kuulleet sellaisesta sinisestä?) makeanvedenhelmiä, niin, oli pakko taas kokeilla tuota linnunpesää! Luulin käyttäneeni nämä pienet aarteet kaikki.
Kolibri, jolla yleisimmin on pesässään vain 2 munaa, odotteli jo korupöydällä valmiina hyppäämään ensimmäiseen sopivaan koruun.
Tulikohan tästä jo liian levoton, mutta näin kevätmielellä täällä ollaan!

Parit korvakorut ja kiitos

Alkuun parit korvakorut, yksinkertaisten jälkeen vähän enemmän osasia.

Ensimmäisissä rubiininsävyiset kauniinmalliset kristallit, jotka tosin kätkeytyvät osittain helmihattuihin. Swarovskin kristalleja on edelleen varastossa, sellaisia, mitkä tuli hankituksi jo pari vuotta sitten. Niitä en hilloa tarkoituksella vaan jotenkin ne ovat itselle vieraita, pidän enemmän kivihelmistä. Toisessa parissa onkin isot prehniitti-kolikot kauniissa peridoottinapeissa. Ja hopeaa.
**

Ja, kiitos todellakin Inkulle ja kumppaneille tämänkertaisen ähh:n käynnistämisestä! Jonkinlainen korujumi oli havaittavissa koko alkuvuoden; taisi olla kovin monella muullakin koruntekijällä samanlainen tunne tammikuussa.
Tämä kampanjakin oli aluksi aika vaikeaa, mutta nyt olen kuuliaisesti yrittänyt olla hilloamatta eli tehnyt ja tehnyt. Olen pinnistänyt kaikki tilaukset valmiiksi, olen käyttänyt sellaisiakin helmiä, jotka eivät välttämättä niin sytytä tai sellaisia, jotka olen säästänyt johonkin, mitä en enää muista. Ja, olen opetellut sellaisia koruntekoon liittyviä taitoja, joista en ole aikaisemmin ollut innostunut, mutta joita kuitenkin arvostan ja haluan käyttää, esimerkiksi hopean juottaminen alkaa jo sujua aivan toiseen malliin kuin vielä syksyllä.
Siis, oikein sydämen pohjasta kiitos, myös niille mukaanlähtijöille, joiden työt ja taideteokset ovat osaltaan innostaneet ja innoittaneet :-D Nyt ei tunnu päivän tunnit riittävän kaikkeen, mitä haluaisin tehdä.


Rannekoru 'kiitos' syntyi sisarkoruksi aiemmalle rannekorulle 'one old friendship', samansuuntaisista ajatuksista - siinähän ne taas näkyvät valot ja varjot, joita ei olisi toista ilman toista. On niitattu hopeasavi-sydän tummaan pantaan, on ketjua ja pikkuriipuksia; kuvaamassa kaikkea sitä, mikä tekee elämästä niin täyttä ja kokemisen arvoista.

(Silti minusta tuntuu, että tähän koruun tulee pari palasta lisää, en vaan tiedä vielä mitä...)

Korvakoruja, ähh 24-27

Nih. Peräti monta paria! ;-) joo.

1.hopeiset ja 2.kullatut
Nämä ovat nyt aivan perus-peruskoruja; etuosaltaan kuviotaottua lankaa, hopeisena ja 14:n karaatin kullalla silattuna. Tämä koukkumalli pysyy erityisen hyvin huivien ja hattujen verhoamissa korvissa! Oma suosikkini.
3. korvakorupari, ametistia
Tämä setti syntyi aikaisemman Violetta-rannekorun jatkeeksi. Valmistuminen kesti aika kauan ja luulen, että alitajuinen kiinnipitäminen (=nerik) upeista ametisteista aiheutti tämän... ?
Riipus on irrotettava, jolloin korua voi pitää pidempänä 'pyöreänä' tai lyhyempänä 'hännällä', suloisen sydänlukon voi kiinnittää mihin tahansa renkaaseen. Riipuksessakin kaunis kiiltävä sileä ametistihelmi.
Korvakorut ovat pitkät ja heiluvaiset, tulevat kauniskaulaiselle lyhythiuksiselle naiselle.
Sekä korvakorujen että kaulakorun ketjuosuudet ovat valmisketjua.

Tahtonaisille

Violetti on vahvan naisen väri. Lepidoliitti puolestaan on vahvan violetin väristä kiveä.
Sen sisällä on hienoa, välkehtivää alumiinisilikaatti-kiillettä, mikä mukavasti rauhoittaa vahvaa sävyä. Lepidoliitin sanotaan auttavan sopeutumisessa muutoksiin.

Juuri työpaikkaa vaihtanut kamu valitsi (vaikutuksista tietämättä) tätä kiveä koruunsa, johon lisäksi valikoitui kupariosat ja hiukan tuota huikeakuvioista käärmeennahka-jaspista.
Tuli sinne yksi 'tiikerirauta'-ovaalikin, kun on oikein tahtonaisesta kyse ;-D Tahtoi ja valitsi itse tuon riipuskiven, jossa hienosti toistuu lepidoliittien tumma violetti ruskealla ja vihreällä silattuna.
Koru sai nimensä saamelaisesta tarustosta, sillä mielestäni korun tilaajassa on jotain perin lappalaista, sitkeyttä ja luontoihmistä.
Uksákká







Samaa kiveä yhdistelin hiukan erilaisiin seuralaisiin ja hopeaan ja korusta tulikin aivan toisenlainen, Sueño (espanjaa, 'uni').
Tietoisesti tähän lisäsin hieman enemmän 'koristusta'. Riipuskivi on jännittävän kaksivärinen, liloja ja vihreitä sävyjä sisältävä viistehiottu akaatti, sen alapuolella pikkuruinen labradoriitti, mikä toistaa välkähten tuota vihreää.
Vihreää lisäsin myös tasapainon vuoksi yhden akaatin verran korun sivulle ja vielä pari pientä labradoriittia on myös lähellä riipusta. Muutama makeanvedenhelmi lisää tämän korun naisellista vaikutelmaa, niidenkin violetissa hehkussa vihreä hohde.

Taivaansineä

Jatketaanpas sinisillä. Nämä taivaansiniset kvartsit eivät kyllä ehtineet edes kuoresta pois, kun koru oli jo valmis :-D

No, tunnustan, ketju odotteli valmiiksi kiillotettuna, mutta nuo seuralaishelmet olivat niitä nerik-laatikon aarteita; ihana hempeä valkopohjainen muranolaishelmi ja iii-so emalikoristeltu hopeakartio. Ne suorastaan kuuluivat tähän koruun!
Kuvasta taitaa saada tällä kertaa selvää noista välikoristeistakin, röpelökoristeisia lenkkejä ovat ne ja korun hännänhuippuna pieni swarovski-kristalli.


Tämänvärisen korun teen kesäksi itsellekin, ehkä, jos noita ihania helmiä riittää :-)

Kajo

Talven hämärtyvään iltaan tai hiljaisena sarastavaan aamuun on mukava pujahtaa... Lumi narskuu, kylmä pistelee kasvoja ja askel on pidettävä ripeänä, ettei palella. Mutta näiden päivän vähävaloisten hetkien tunnelma on jotain, mistä talvessa nautin aivan yhtä paljon kuin auringon paisteestakin.

Kun sain akvamariini-rannekorun ja kaulakorun tehdyksi, olin kyllä tyytyväinen niiden värimaailmaan, hentoihin läpikuultaviin sinisiin, vaaleisiin, vihertäviin. Mutta halusin vielä lisätä hiukan salaperäistä tunnelmaa koruihin.
Kuvissa kerrankin labradoriittien uskomaton kauneus, sininen säihke ja kajo näkyvissä!

Kaulakorun akvamariinit ovat sileitä pisaroita, rannekorun akvamariineihin on kaiverrettu lehtikuvio. Samanlaisia lehdyköitä on kaulakorun pienessä hopealätkässä punsseloituina. Ja kaulakorun ketjuriipus on runsaampi, kun taas rannekoruun riittää pari pientä ketjunpätkää.



Noita labradoriitteja olikin ÄHHistelty piiiitkään! Akvamariinilehdykät sen sijaan tulivat aivan äskettäin kotio. Loppuosa nauhasta jäi siis visusti pussiin.

**
Koska välillä valmistui monta tilauskorua, tämä Kajo-setti on kaiketi ÄHH 19 ja 20.
Ja kuvaan varmaankin huomenna päivänvalolla uudestaan, tulisivat värit oikeampina ja rannekorun röpelölenkit näkyisivät...

...kuulin suurien saranoiden kääntyvän...

Eira Stenbergin runosta (Vedenalainen silta) irrotettu mahtipontinen lausahdus "Muistan hetken, kun kuulin suurien saranoiden kääntyvän." antoi nimen tälle kaulakorulle, jossa vihreät, ruskeat, tummanpuhuvat värisävyt käyvät keskusteluaan.

Outilta ja Päkältä foorumissa ostetut jaspis-helmet saivat tehostetta upean syvänvihreästä nefriitistä ja riipuskiven pientä kullanruskeaa kuviota toistaa vielä pari tiikerinsilmääkin. Tämä koru on ISO, riipuskivi on kooltaan peräti 35x50mm ja korun pituus 60cm. Eli pidemmän korun ystävälle, kuten itselleni, tämä on omiaan.

Riipuskivi näyttää kuvassa rosoiselta, mutta kivi on kyllä kauttaaltaan sileä ja hieno! Pidän todella siitä, miten samat sävyt ja kuviot toistuvat noissa eri kivilajeissa, jaspiksissa ja obsidiaanissa.
Riipuksen hopealangasta tehty rengas on juotettu, joten iso kivi kestää mukana.

Kuulin suurien saranoiden kääntyvän

Voin kaivata, ÄHH 14

Voi kaivata ja samalla tietää, ettei 'muinaisiin' aikoihin ole paluuta. Eikä se ole synkistelyä tai niiden entisten aikojen haikailua vaan, vain asiaintilan toteamista.

Ammoniitit puhuttelevat kuvioillaan, väreillään... Voi sulkea silmät ja yrittää tavoittaa, millainen ympäristö ja ravinto on synnyttänyt niiden erilaiset värit, vai onko väri syntynyt erilaisista lämpötiloista, ovatko vaikka nämä kaksi ammonittia löytyneet läheltä toisiaan, ovatko ne eläneet samaa merenpohjaa, jonkin aikaa...

**
Lämpimämmänsävyinen riipus sai seurakseen tiikerinsilmää ja pieniä jaspis-ovaaleja. Riipus on samankokoinen kuin Siluurissa, mutta helmet huomattavasti pienempiä. Hennonoloinen koru sopii hentoon kaulaan.
Terran sävyinen koru sai nimekseen 'Voin kaivata'.


**
Tähän loppuun osa Aila Meriluodon runosta 'Voin kaivata', vuodelta 1946 (löytyy kuvausrekvisiitan runokokoelmasta)

...
...
Ja puhua voin, voin puhua sulle:
jään viereesi sanoja vilkkaita virkkain,
ja jos kuuntelet, vaieta äkkiä voin
ja hymyillen nähdä, kun tavoitat suotta
minun sanaini mieltä kuin parvia
sirkkain:

oi, kaikki ne käsistäs hyppivät pois,
vaikk' haroisit, miettisit tuhannen
vuotta!
Ja katsoa voin sua, silmin kirkkain,
ja jos huomaat sen, minä katson pois,
kuin sinua ollenkaan ei ois.

Voin kaivata. Kaivata, kaivata voin.


**

Dinosaurusten aikalaisia, harvoin tarjolla!

Jännittävää ajatella, että pitää käsissään jotakin, millä on ikää vähintään 6-7 kymmentä miljoonaa vuotta! Ehkä jopa satoja miljoonia vuosia...

Ammoniitit ovat fossiilisia merieläimiä, jotka ilmestyivät maapallolle 400 miljoonaa vuotta sitten ja hävisivät dinosaurusten lailla n.65 miljoonaa vuotta sitten.
Valmiina riipuksina hopealla kehystettynä olen näitä joskus nettikaupassa nähnyt, kalliita-kalliita minulle olleet. Siispä kun tarjoutui tilaisuus saada näitä ilman hienoja kehyksiä, niin minä tyttö tilasin :-D Nämä ovat tietty selvää nerik-materiaalia, mutta ähh-kuukauden kunniaksi, antaa mennä!

Oma ongelmansa on tietenkin tällaiset 'helmet', joissa ei ole tullessaan reikää. Uskaltauduin kokeilemaan poraamista kahteen, joissa oli tuota alkureikää jo rohkaisuksi. Olipas aika kovaa ja samalla pelottavan haurasta materiaalia.

Niissä kauppojen riipuksissa tuo tasainen puoli on yleensä se kiillotettu paraatipuoli, mutta joissakin yksilöissä se nurja, aikoinaan ulkopuolena ollut kuori, on hyvin jännittävä, siinä näkyy kuin sinertävää helmiäishohdetta, en saanut kuvaan... Itse asiassa pinta on aragoniittia, monelle helmeilijälle tuttua korukiveä.

**
'Siluuri', ammoniitin koko n.3cm

Kaulakorussa on itseoikeutetusti mukana turritella-akaattia, jossa myös näkyy kuvioissa paljon pikkuruisia muinaisten merien fossiileja. Ja tumma ja salaperäinen obsidiaani on näiden kanssa hyvää pataa, seassa vielä pari Balin hopeasimpukkaa.
Koko tuon riipus-ammoniitin pinta on selllaista kiteistä kiveä (engl.drusy) ja valon sopivasti osuessa kimaltelee jännittävästi (siis juuri tämän ammoniitin, kaikki ovat erilaisia).

Sitä paitsi, tämä koru melkein tuoksuu siluurikauden merelle ;-D

**
Ja hyvää ystävänpäivää tietenkin kaikille kamuille!

Ystävyydestä

Suloisia salaisuuksia... yhteisiä harrastuksia... jaettuja murheita ja kolhuja, sydänsuruja... iloisia perhetapahtumia, hiljaisia onnen hetkiä... eroja, jälleennäkemisiä... vankka luottamus siihen, että joku on puolellasi, tapahtui mitä tapahtui. Tällaista Ystävää elämän myrskyihin, vaikka sen yhden, toivon jokaiselle!


Taas halusin kokeilla tekniikkaa, jota en hallitse ja johon minulla ei ollut oikeita välineitäkään. Löin siis aivan tietoisesti päätäni seinään. Mutta meillä ei anneta periksi. Kun ei tullut sormusta, sellaista kuin aioin, käänsin kelkkani ja nakuttelin oikein sydämen pohjasta vielä lisää korunosia kolhuille.

Syntyi tämä minun näkemykseni ystävyydestä, vanhasta ja hyvästä :-D Ei mikään vaaleanpunainen ja makea, vaan on noita harmaita ja elämää nähneitä hetkiä, joita sitten sitoo kirkkaat ja sileät renkaat toisiinsa. Labradoriittirinkuloissa on niissäkin sekä nuhjuiset että kirkkaat välähdykset sulassa sovussa. Onhan korussa nuo sydämetkin! Se uusi tekniikka oli muuten 'niittaus', jolla tuolla keskellä oleva sydän on pannassa kiinni.(Vaihdoin tuohon alimmaiseksi kuvan, jossa näkyy koruun vielä lisätyt ketjut, jotka alkuvaiheessa jätin pois, mutta kaipasin niitä sitten kuitenkin. Päivä ja väritkin vaihtui ;-D)

*
Ja nyt en lupaa uusia ähh'istyksiä ennen kuin olen tilauskorujen kanssa sovussa.

*
*

Jo muinaiset egyptiläiset...

Kleopatran sanotaan käyttäneen lapis lazulia niin koruina kuin 'meikissäänkin'. Kiveä murskattiin jauheeksi ja siihen lisättiin öljyjä, seosta sitten käytettiin kaikenlaiseen maalamiseen.

Ähh:n hengessä eiliset kivitulokkaat pääsivät koruun jo tänään. Valitettavasti kuvissa ei lainkaan näy tuo himmeäksi jätettyjen kivien pinnassa todellisuudessa kimmeltävä, pyriitti-hiukkasten antama, lapis lazulille ominainen säihke.

Kivihelmien epäsäännöllisen muodon ja raa'an pinnan vastakohtana keskellä kaulakorua on yksi sileä ja kiiltävä, säännöllisen mallinen lamppulasihelmi. Keskushelmeenkin on eksynyt pieniä kiiltäviä hiukkasia, kaiken kaikkiaan värit sattuivat nappiin korukivien kanssa.
Korun karua linjaa keventää hopeaketju ja jätin korun melko lyhyeksi, 44cm. Lapis lazulit ovat kooltaan 15-24mm.

Lapis lazulin kerrotaan antavan kantajalleen viisautta ja suojaavan häntä onnettomuuksilta. Sanotaan myös, että se, jolla on lapis lazulia koruissaan, ei kykene valehtelemaan.

*
(omien laskujen mukaan ähh 11)

Syleily

Hmm... mikäs sen ihanampaa kuin oleilla sylityksin - sellaisia mietin tätä korua kuvatessa :-D Tietenkin tuo toisen kuvan tausta, Gustav Klimt -taidekortti herätti moisia mietteitä... Eihän mulle nyt muuten...

Karneoli on erityisen kaunista viistehiottuna ja kuultavan oranssina niin kuin tuossa rannekorun isossa helmessä! Ovat nuo minirondellitkin erityissöpöjä. Minun sanavarastossani karneoli on niitä naisellisia 'tule luokseni' -kiviä ;-)
Mukana korussa myös mystistä kvartsia ja isona osana korua on hopeisista lenkeistä punottua kuningasketjun muunnosta.



Tein settiin myös riipuksen ja korvakorut, joita yritän kuvata uudelleen huomenissa ja lisään tähän postaukseen sitten kuvaa niistäkin.

Älä kokeile tätä!

Joskushan olisi viisainta olla kokeilematta. Mutta kun innostus on kova ja kaikkia tarvikkeita ei ole heti saatavilla, niin silloinhan teeseitse-koruilija ottaa sitä mitä on!

No kun... Halusin välttämättä saada kivisormuksen. Ha-lu-sin! Oli ihana sininen onyx, olin tehnyt sormuspohjan, mutta puuttui sitä kivenistutukseen tarvittavaa reunusnauhaa... hmm... Mullahan on se jotain muuta projektia varten hankittu kehys... Niinpä.

Rodium-pinnoitus siinä kehyksessä olikin niin kevyt, että väri muuttui juottaessa. Kiillotuksen jälkeen se on tosin herkän ja heleän kuparinsävyinen. Ihan nätti, mutta ei kyllä hopeiseen rinkulaan sovi, eikä kovin tuohon siniseen onyxiinkään. Sitä paitsi sormuksesta tuli liian iso, peukalossakin hiukan pyörii. Harmittaa vielä sekin, että juottaminen muuten onnistui hienosti!

Eli nytpä ei kenenkään toisen tarvitse kokeilla, miten vahva rodium-pinnoite joissakin korunosissa on ;-D Todistetuksi tuli, että aika olematon.

Tein nyt sitten lohdukseni pari tuollaista vahvempaa pantaa entisten kapeiden kavereiksi.

Pieniä taideteoksia nuo lamppuhelmet

Sehän ei ole salaisuus, että ihailen taitavien tekijöiden, lasitaiteilijoiden, upeita helmiä. Tilaankin silloin tällöin, omaksi ja muiden iloksi niitä. On ollut sammakoita ja kukkia ja myös abstrakteja luomuksia.

Aika usein helmet ovat olleet hiukan isompia kuin olen toivonut tai olettanut. Tällä kertaa sain pikkuruisia ihanuuksia. Setissä oli n.k. orpoja eli yksittäisiä helmiä, joissa kuitenkin on paljolti keskenään samaa värimaailmaa, sinisiä ja kullanruskeita sekä hiukan valkoista.

Arvatkaas, mikä papatus, kun aukaisin tämän pikku rasian!Yksi kerrallaan otin heidät hellästi esille, katsoin kämmenellä, katsoin valoa vasten ihania kuvioita, mietiskelin mihin seuraan kukin haluaisi, supatus oli kyllä aikamoinen ;-D

Eihän viisikko mielellään olisi toisistaan eronnut, kun oli pitkän matkan valtamerten yli yhdessä taittanut. Mutta hiljakseen suostuttelin.

Mietin sitäkin, että itselleni en voi kaikista korua tehdä, en millään ehdi entisten lisäksi kovin monia uusia koruja käyttää. Siispä katselin tilaajakyselyn tähänastisia toiveita. 'Arkikoruja' kysellään muutenkin eniten, joten ei sitten liian juhlavaa, täysin selkeällä linjalla tämä ensimmäinen.

Lamppuhelmi on hauskan koristeellinen, seuralaiset hyvin pelkistettyjä, sileää sinistä aventuriinia ja kullanhohtoista tummaa obsidiaania, jonka sävyt ovat hienosti mukana tuossa lamppuhelmessä.


Taustakuvasta poimin nimen, Tuulos :-)

Teinkin sitten suosiolla heti hiukan liian pitkäksi omaan ranteeseen, joten kauppaan menee.


***
J.k. Ai niin, vielä tämä sormuskokeilu... Kunhan harjoittelin ;-)

Se oli sitten ÄHH 6 eli voin pitää välipäiviäkin.

Hentoa vaaleanpunaista

Vaaleanpunainen tuo minulle ensimmäisenä mieleen kaikenlaisen hempeän hörsellyksen, joka ei ole oikein minua... Olinkin siksi yllättynyt, kun viimeisimmässä helmikirjeessä oli vain kolme vaaleanpunaista nauhallista helmiä. Yllättynyt, vaikka ihan itse tilasinkin :-) Noo, ei hätää, ne eivät olleet kilttejä pyöreitä vaan aikalailla kurittoman muotoisia.

Tein siis vaaleanpunaisen korun, jota voisin itsekin pitää! Taannoisen hopealähetyksen erikoisin lukko sopi tähän koruun mainiosti. Tuollainen puunoksaa jäljittelevä muoto on jo itsessään korun keskipiste, joten varmaan teen vielä hopeaketjun, jossa ei muuta koristetta sitten ole (heti kun peukalo kestää taas enemmän punomista).

Mutta Rose twig'issä on hiukan lilaan sihtaavia kunziitti-nugetteja ja pari vaaleanpunaista opaalia, jotka ovat opaalin tyyliin mainion kirjavia. Kivet eivät ole virheettömiä, mikä on tässä korussa omasta mielestäni vain plussaa. Keskuskiveen mahtui kaksinkertainen hopealanka, joka kierteisenä jäljittelee lukon oksakuviota. Hill tribe -hopeinen helmi tuo kivaa kontrastia koruun.


Klikkaamalla suurenee hirmusti kuva, mutta irl helmet ovat kokoa 10-15mm.

ÄHH

Muistatteko viimekesäisen ÄHH-projektin? ÄHH eli älä hilloa helmiä, vaan tee koruja :-) Nyt Inkku taas innosti tähän mukaan helmikuun ajaksi - ja minähän aloitin tietämättäni jo eilen kaksilla korviksilla, jippii! En ole lainkaan varma syntyykö koruja tuota 28:aa, mutta aloitettu on.
Ja eikös ÄHH tarkoita myös Hopeita, niitäkin nimittäin on hillokellarissa...

Olinpa melkein vannonut, etten tee sormuksia, vaikka niitä ehdotellaan jatkuvasti. Hmm, löysin eilen, sieltä kellarista, hopealangan pätkän, johon olin kokeillut kuviovasaraani ;-D
Jostain syystä nyt sitten kiersin sen langan lenkille ja juotin kiinni. Ja sitten hain lisää lankaa ja 'paukuttelin' pari rengasta lisää :-D Täähän oli kivaa puuhaa!! Paitsi kuvista näkyy, että yhden sormuksen kanssa on vielä loppuhionta kesken, näkyy juotoskohta aivan selvään.



Kun ei sitä sormusrautaa(kaan) oo (-vielä?) hankittuna, niin ovat epämuotoisiakin nuo sormusjuutakset, vaikka eivät ne aivan noin vinkuroita ole kuin tuo epätasaisella lasialustalla otettu kuva näyttäisi.
Yhtä rinkulaa ajattelin pitää noiden Anjan tekemien kaunottarien välissä ja loput on sitten toisessa sormessa, yksinään tuollainen kapea sormus ei näytä miltään. Siis, huomaatte kyllä sanomattakin, tuo poikkeava kuva on Anjan itsensä ottama, jotkut osaa :-)

Hitsit, eikös tässä nyt syntynyt neljä (4) ähh-korua??

Talvisia harjoituksia...

Yllättävän moni tuttu sanoo, ettei osaa pitää juuri nappia isompia korvakoruja. Minä taas tykkään hiukan 'enemmästä' ja siksi taas piti harjoitella tavallisesta 'helmi korupiikkiin ja renkaalla koukkuun' -koruista poikkeavaa vaihtoehtoa.

Myös juotoskokeilu oli työlistalla sekä patinointi.

Aloitin kiertämällä ohuempaa hopealankaa kaksinkerroin - käytin tuota sitten molemmissa pareissa, kuten myös taannoisissa Lumikuningatar-korvakoruissa. Ai jaa, enkös ollutkaan tänne blogiin niitä vielä tuonut? Kas tässä. Helminä on hienot ja erikoisen malliset, viistehiotut vuorikristallit.
Ja sitten niihin tämänpäiväisiin.
Välillä siis kirkasta lankaa, Ice-korvakoruissa on sitä kieputeltuna koukun ja toisen helmen ympärille, toinen mystisistä kvartseista riippuu vapaana. Täytyy nyt itse koekäyttää, sattuiko tuo mitoitus kohdalleen ja miten pysyvät korvissa.

Aika ajoin tuntuu, että juottaminen ei lainkaan luonaa, mutta tällä kertaa ensimmäinen yritys onnistui hyvin ja toinenkin kohtalaisesti - ei näistä tietenkään tullut sellaista täydellistä peilikuvaparia kuin mestareilla syntyy, mutta riittävän söpöt kuitenkin.

En vielä osannut päättää, millaiset koukut korvakoruiksi laittaisin, joten jäävät odottamaan ahaa-elämystä.
Näissä on pienet palat hopealevyä, joihin paukuttelin hiukan kuviota ja sitten tuosta kierretystä langasta muotoilin kiekurat. Ai niin ja uudella rei'ityspihdillä saa niin nätit reiät, ei tarvii tällaiseen ohuempaan levyyn porata!
Makeanvedenhelmet ovat luokkaa todella kauniit ja isot valkeat herkut!