Haastattelussa Oulun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Kari-Pekka Toivonen

Näillä kulmilla on loppukevät ja alkukesä ollut hiljaiseloa, mutta taustalla on tapahtunut suuria. Hiljaisuuden rikkomiseen on nyt erittäin hyvä syy, sillä Oulussa vaihtui kaupunginteatterin taiteellinen johto keväällä. Mikko Kouki on tehnyt hyvää työtä, ja sitä jatkamaan valittiin muun muassa ansiokasta näyttelijäntyötä tehnyt sekä myös turkulaisen Linnateatterin johdossa oleva Kari-Pekka Toivonen. Uusi johto alkaa näkyä selvästi vasta uuden ohjelmiston myötä, ja minä odotan tulevalta vähintään yhtä paljon kuin viime vuodet ovat meille antaneet.

Mitä tulevasta miettii itse Kari-Pekka Toivonen?

Kuva: Oulun kaupunginteatteri

Olet ollut Oulun kaupunginteatterin taiteellisena johtajana nyt reilut kolme kuukautta. Mitä yllättävää olet Oulusta ja teatteristamme oppinut?

KPT: Pestini on alkanut vauhdikkaasti ja työntäyteisesti. Oulun kaupunginteatteri on jo rakennuksena iso ja sitä se on myös organisaationa. Jokainen päivä on ollut opettavainen. Oulu ja oululaiset ovat yllättäneet minut avoimmuudellaan ja kulttuurisella aktiivisuudellaan.

Minkälaisten ydinajatusten varaan rakennat teatterin tulevaisuutta? Voitko paljastaa jotakin tulevaa huippuproduktiota, joka innostaa juuri nyt?

KPT: Uskon monipuoliseen ohjelmistoon, jossa jokainen produktio on tärkeä. En halua ajatella, että jokaiselle jotakin vaan että kukin produktio kertoo oman erityisen tarinansa. Ja lasten ja nuorten ääni pitää myös kuulua talossa. Tällä hetkellä suunnittelen 2015 vuotta ja olen kyllä siitä innoissani, en voi paljastaa vielä kaikkea. Syksyllä sitten kerron enemmän.

Mitkä ovat työsi haasteet? Mikä näyttää hankalimmalta?

KPT: Työni on monimuotoista ja kokonaisvaltaista. Vaikka asioita suunnitellaan pitkälle eteenpäin niin tiettyihin asioihin pitää olla valmis reagoimaan nopeasti. Täytyy ottaa asia kerrallaan. Tietysti jokainen ohjelmistollinen päätös koskee myös ihmisiä ja hankaliakin päätöksiä pitää tehdä. En kuitenkaan näe tulevaa hankalana vaan suhtaudun työhöni intohimoisesti ja pidän teatteria tärkeänä osana kaupungin kulttuurielämää.

Mikä puolestaan taiteellisen johtajan työssä vetää mukanaan? Mikä tuo työssäsi eniten iloa?

KPT: Kyllä se on tuo monipuolisuus, joka pitää aktiivisena. Se hetki, kun jokin idea lähtee konkreettisesti elämään on hienoa. Luen paljon ja olen kiinnostunut teatterista sen kaikissa muodoissa ja tämä kaikki kuuluu myös työhöni. Vaikka vastuu on suuri, niin siitä saa myös iloa.


Kesäinen kiitos haastattelusta, Kari-Pekka Toivonen!

Jään malttamattomana odottamaan ensi vuotta ja toivotan sekä taiteelliselle johtajalle että Oulun kaupunginteatterille paloa ja valoa tuleviin kausiin! Syksyn 2014 uutuuksista itse pidän erittäin kiinnostavana muun muassa Kauko Röyhkän tekstiin perustuvaa musiikkinäytelmää Poika Mancini, mutta myös Amadeus vaikuttaa lupaavalta. Mainioita kappaleita jatkaa syksyyn myös kuluneelta kaudelta, kuten Housut pois ja Mielensäpahoittajat. Katso koko ohjelmisto esityskalenterista!

*  *  *

Luen ja kirjoitan jatkaa kesän ajan matalaliitoa, mutta joitakin kirjapostauksia ja ehkä myös kulttuuritapahtumakatsauksia on luvassa. Koleasta alkukesästä huolimatta toivon teille kaikille unohtumattomia kesäiloja ja lukurauhaa!

Blogihaastattelussa Hammaskeijo-kirjailija Janne Nevala

Kansi: Retrofocus

Alkuviikosta blogissa oli esillä Janne Nevalan Hammaskeijo-romaani, ja nyt kirjailija vastaa taustottaviin kysymyksiin. Mistä kirja sai alkunsa, mitä sitten tapahtui ja mitä tämän jälkeen?

* * *

Minä: Onneksi olkoon! Voitit Hammaskeijolla Möllärimestari 2012 -palkinnon, jolla palkitaan vuosittain omakustanteita. Miltä palkinnon saaminen tuntuu ja minkälaisena näet sen merkityksen teoksellesi ja urallesi?

Janne: Kiitos! Mukavaltahan se tietenkin tuntuu, etenkin entisessä kotipitäjässä saada tällainen tunnustus. Tittelin mukana tuli näkyvyyttä, mikä on tietysti kaikille kirjoittajille tärkeää. Ja ehkä Möllärimestari-palkinto on jonkun näköinen varmistus sille, että oikealla tiellä ollaan.

Minä: Mistä sait aiheen kirjallesi? Miksi kirja on kirjoitettu? Kenelle se on kirjoitettu?

Janne: Idea syntyi David Beckhamin tekemästä käsittämättömästä viikatetaklauksesta, jonka ainoana tarkoituksena oli vahingoittaa vastustajaa. Koripallokentillä olen joskus törmännyt vähän samansuuntaisiin hermokontrollin menetyksiin. Syntyi Mikko Jokelan hahmo. Kaveri, joka pelaa liian tosissaan, eikä osaa itsekään selittää syitä teoilleen. Toisaalta kirja on myös kuvaus kaveruudesta, joka kestää, vaikka muu elämä ympärillä vähän horjuukin.

Koripallo oli tuttu laji, johon tarina oli hyvä sijoittaa ja miljöönä Taivalkoski oli itsestäänselvyys. Halusin kertoa tarinan siitä, millaista oli elää nuoruutta 80-luvun suomalaisessa pikkukylässä. Tarinaa ei sinänsä ole suunnattu kenellekään, mutta ajattelin sen kiinnostavan lähinnä omaa ikäluokkaani. On ollut hienoa kuulla, että kirjaa ovat ostaneet ja lainanneet etenkin sellaiset nuoret miehet, joita ei kirjastoissa ja kirjakaupoissa juuri muuten näy.

Minä: Kun kyseessä on omakustanne, yhteistyö kustannustoimittajan kanssa puuttuu kirjoittamisprosessista. Siksi kiinnostaakin, miten Hammaskeijo on syntynyt? Oletko saanut tekstillesi esimerkiksi palautetta jostakin? Missä vaiheessa tiesit, että kirja on niin sanotusti valmis? Missä tunsit ehkä epävarmuutta? Miten hioit tyylin ja päätit rakenteen?

Janne: Tarjosin toki kirjaa myös kustantamoille. Parin kanssa käytiin keskusteluitakin, toinen halusi tehdä kirjasta puhtaasti nuorten kirjan ja jättää aikuisosuuden kokonaan pois, mutta minusta silloin tarina olisi jäänyt kesken. Toisen kanssa oltiin jo pidemmällä, mutta omistajan vaihduttua uusi kustannuspäällikkö ei enää innostunutkaan kirjasta.

Luetin käsikirjoitusta muutamalla tutulla ja sain arvokkaita vinkkejä. Kustantamon hylkäyspäätöksen jälkeen annoin kirjan olla melkein pari vuotta, kunnes luin käsikirjoituksen vielä kerran ja tulin siihen tulokseen, että tarina on sen verran hyvä, että se täytyy saada kansien väliin. Kirjoitin kirjan vielä kerran uudestaan, tiivistin tarinaa ja jätin pois epäolennaisuuksia. Kirja oli valmis, kun siinä ei ollut enää mitään lisättävää tai pois otettavaa.

Tarinan runko oli valmis heti kirjoitusprosessin alussa. Tyyli hioutui oikeastaan vähän veistostyyliin. Alussa oli iso möhkäle, josta sitten hiottiin liikoja pois, jotta saatiin olennainen esiin.

Minä: Miksi julkaisit kirjan omakustanteena? Olet ilmeisesti perustanut Rokkimopo-kustannustalon kirjasi tiimoilta - onko jatkosuunnitelmia kustannussaralla olemassa?

Janne: Osa syistä käy ilmi edellisestä vastuksesta. Viimeinen sysäys tuli oikeastaan kun kuulin, että koripallon Pohjois-Suomen ikämiesturnaus 2012 pelataan Taivalkosken Kaarihallilla, eli juuri siinä paikassa, mihin suuri osa kirjan tapahtumia sijoittuu. Silloin päätin, että jos Hammaskeijoa ei tuossa turnauksessa julkaista, niin se jää julkaisematta kokonaan. Toki päätöstä auttoi sekin, että tiesin turnaukseen osallistuvan 250 potentiaalista kirjan ostajaa. Lisäksi idea kirjanjulkaisukoripallo-ottelusta oli minusta aika ainutlaatuinen.

Suurin kannustaja oli varmaan vaimoni Eija, joka ei pelkästään oikolukenut tekstiä ja rohkaissut julkaisemaan kirjan itse, vaan myös lainasi kirjan painattamiseen tarvittavan rahasumman. Rokkimopo Kustannuksen (http://www.facebook.com/Rokkimopo) kautta teen myös keikkamyyntiä soolokeikoilleni ja Konihauta ja Vaikeat Ihmiset United-bändeille, joiden musiikkia tullaan luultavasti myös julkaisemaan Rokkimopon kautta. Ja voidaanhan myös ajatella niin päin, että Hammaskeijo on uuden pienkustantamon esikoisteos.

Minä: Minkälaista palautetta olet kirjastasi saanut? Huomasin, että olet kirjan kanssa parasta aikaa myös kierroksella kouluissa ja kirjastoissa, mikä vaikuttaa hienolta! Miten kierros on mennyt?

Janne: Aika voittopuolisesti positiivista, tosin tuskinpa kukaan viitsii ihan päin naamaa tulla haukkumaankaan. Mutta näkyvyyttä on tullut ihan mukavasti ja arvostelujakin Hammaskeijo on saanut varsin hyvin.

Hammaskeijo-kiertue meni oikein mainiosti. Aloitin kirjoittajan urani lauluntekijänä ja esityksessä kerroin kirjan syntytarinoita ja soitin aiheeseen liittyviä kappaleita. Tein kuuden päivän aikana kymmenen keikkaa ja oli mukava huomata, että tarina upposi niin kolmetoistavuotiaisiin, kuin vähän varttuneempiinkin kuulijoihin. Ehdottomasti positiivinen kokemus, ja tulihan reissulla niitä kirjojakin kaupattua.

Minä: Minkälaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on kirjallisella urallasi? Joko uusi käsikirjoitus on syntymässä? Mitä tulevaisuudelta esikoiskirjailijana toivot?

Janne: Uusi käsikirjoitus syntyy hitaasti, mutta epävarmasti. Tosin tiedän jo mihin tarina sijoittuu ja milloin se tapahtuu, mutta hahmot ja tapahtumat ovat vielä kovastikin kehitysvaiheessa. Luulenkin, että ennen seuraavaa romaania julkaisulistalla on musiikkia. Mutta kyllä se kirjakin sieltä vielä tulee.

* * *

Kiitos haastattelusta, Janne Nevala!

Tunnustettakoon lopuksi, että arvelin Hammaskeijossa - muuten erittäin mainion ja omaperäisen - nimen vuoksi koripallopojalta tippuvan hampaat suusta, mutta ihan niin ei tässä teoksessa sentään käy. Muuten huumoria on mukavasti mukana!

Möllärimestari-kisa on asemansa ansainnut! Tällaisia helmiä ei kirjavasta omakustannepinosta muuten tuskin tulisi löytäneeksi. Hammaskeijon lisäksi toisella sijalla palkittiin Pirkko (ei poliitikko) Mattilan Auksuuni, josta kirjoitin jo aiemmin, ja kolmanneksi romaanisarjassa tuli Pirjo Leimusen Lapsuuden lyhyt oppimäärä.

Möllärimestari-raadin arvio Hammaskeijosta on luettavissa täällä. Romaanisarjan lisäksi Möllärimestari-kisassa on oma sarjansa novelli- ja kertomuskokoelmille, elämäkerrallisille teoksille, runokokoelmille, lastenkirjoille, antologioille ja tietoteoksille.

Blogihaastattelussa Varo varo varo -kirjailija Tatu Hirvonen

Tatu Hirvonen: Varo varo varo! Irti ylisuojelevasta kasvatuksesta. Minerva. 2011. (184 sivua)

Varo varo varo päätyi lukulistalleni keskiviikkona kirjanjulkistamistilaisuudessa, jossa kirjilija Tatu Hirvonen valotti kirjansa taustoja ja sivujuonteita. Vielä en ole ehtinyt kirjan pariin, mutta sitä ennen saamme nyt ilon kurkata ylisuojelevan kasvatuksen olemukseen, sillä Tatu Hirvonen lupautui rohkeasti lajissaan ensimmäiseen blogini kirjailijahaastatteluun. Tervetuloa mukaan!

* * *

Minä: Mitä on ylisuojeleva kasvatus (joka on varsin arvottava ilmaisu!)?

Tatu: Kirjassani esittelemän riskikasvatuksen näkökulmasta ylisuojeleva kasvatus on kasvatusmalli, jossa lasta suojellaan tavalla, joka ei salli hänen ottaa kokonaiskehitykselleen ja kasvulleen tarpeellisia riskejä. On huomattu, että suuri osa lasten kehittävistä leikeistä on jollakin tapaa riskialttiita. Riski kuuluu uusien taitojen opetteluun.

Riskit voidaan kuitenkin jakaa hyviin ja huonoihin: hyvät riskit kehittävät ja opettavat eivätkä niiden mahdolliset ikävät seuraukset todennäköisesti ole vakavia, huonot riskit ovat turhia eivätkä kehitä tai asettavat lapsen liian suureen vaaraan.

Minä: Miksi siitä pitäisi päästä eroon?

Tatu: Lasten kasvun ja kehityksen turvaamiseksi! Täydelliseen riskittömyyteen pyrkivä kasvatus päätyy valitsemaan toisenlaisia, usein pidemmällä aikavälillä toteutuvia riskejä, kuten motoristen taitojen kehittymättömyyttä, liikkumattomuutta, ylipainoa, erehtymisen pelosta johtuvaa luovan ajattelun puutetta, lasten levottomuutta ja siitä seuraavaa mahdollista yliriskinottoa. Lapset päätyvät esimerkiksi tekemään riskialttiita asioita aikuisilta salaa ja/tai viettämään yhä suuremman osan ajastaan virtuaalimaailmassa.

Minä: Puhuit hallitusta riskien ottamisesta. Eikö kuitenkin (omien) lapsiemme sysääminen riskialttiiksi ole aivan järjetöntä touhua? Lapset ovat sentään arvokkain pääomamme.

Tatu: Kasvattamalla riskikompetentteja lapsia, siis riskien arvioimiseen ja käsittelyyn tottuneita lapsia, suojelemme heitä kaikkein parhaiten. Onnettomuuksilla on tutkimusten mukaan vakavampia seurauksia lapsille, joiden ei ole annettu ottaa vähäisiäkään riskejä, kuin lapsille, joiden on annettu kehittää taitojaan. Riskitön maailma/lapsuus on utopia, joka ei valitettavasti ole valittavissamme. Lapsia kasvatetaan heidän omaa elämäänsä ja tulevaisuuttaan kohden, ei aikuisten omaksi pääomaksi. :) Sen verran sanottakoon riskikompetenssin kehittymisestä, että se kypsyy vähitellen. Tarkoitus ei siis ole "sysätä" lapsia mihinkään vaan antaa heidän harjoittaa taitojaan omassa tahdissaan, sopivan silmälläpidon ja rohkaisun tukemina.

Minä: Mistä mielestäsi johtuu se nouseva trendi, johon kirjasikin tavallaan kuuluu, että pyritään irti hallitusta kasvatusajattelusta, palataan siis takaisin luontoon ja intuitioon kasvatuksessa?

Tatu: En ole oikeastaan samaa mieltä, että teos pyrkii eroon hallitusta kasvatusajattelusta. Riskien suhteen aivan erityisesti pätee se, että intuitio johtaa meitä usein harhaan - arvioimmehan riskejä esimerkiksi vertaispaineen, median kauhukuvien ja omien hatarien tietojemme varassa. Silti uskon, että aikuisten kannattaa kuunnella itseään ja luottaa omaan vanhemmuuteensa. Muutoinhan olisimme aika eksyksissä kuunnellessamme vuosikymmenittäin vaihtuvia pedagogisia virtauksia. Siis kannattaa ottaa tästäkin kirjasta vastaan se, mikä tuntuu omassa kasvatustyössä mielekkäältä ja hyvältä.

Luonnon suhteen uskon kyllä riskipedagogienkin todentamaan tulokseen siitä, että luonto on lapselle erityisen hyvä ja rikas kasvu- ja kasvatusympäristö. Metsään mahtuu elämää ja vähän meteliäkin, ja lapset tottuvat vastaamaan vaihtelevan ympäristön vaatimuksiin.

* * *

Kiitos haastattelusta, Tatu Hirvonen!

Varo varo varo! Irti ylisuojelevasta kasvatuksesta on siis uunituore kirja, josta toivon myöhemmin pystyväni kirjoittamaan blogiini lisää. Nyt olisi hienoa kuulla, mitä ajatuksia aihe teissä muissa herättää.