Kipu pysyy poissa. Virta hyräilee ympärilläni. Aavistan lajitoverit, yksi on melkein vieressä. Epäröimättä astun lähemmäs. Joen avaruus on laaja ja vieras, mutta kuoren suojassa en pelkää mitään.
Anni Kytömäeltä
on julkaistu kolme romaania. Niistä esikoinen, Kultarinta (2014) oli
Finlandia-ehdokkaana ja keräsi lukuisia palkintoja. Toinen romaani Kivitasku (20179
ylti myös palkinnoille. Kytömäen uusin romaani Margarita (Gummerus 2020, 582 s.) on
Finlandia-palkintoehdokkaana. Esiraati
perusteli valintaansa: ”Teksti asettuu suomalaisten luontokirjailijoiden
perinteeseen kaunokirjallisesti korkeatasoisella otteella, lukijansa älynystyröitä hieroen.”
Margarita on
luontoromaani, mutta se on paljon muutakin. Se on kertomus sodan turmelemista
ihmisistä, 1950-luvun Suomen yhteiskunnallisesta murroksesta ja luonnosta, jota
arvostamme, mutta jota samalla tuhoamme. Niin kuin romaanin metsähoitaja Antti –
yksi kirjan kertojista kulkee pitkin Suomea määräämässä mikä metsä kaadetaan ja
mikä säilytetään, mielensä sopukoissa hän haluaisi säästää kaikki metsät.
Rintamalta
saamme Mikon kautta kuulla miten turhauttavaa kaikki on. Mikon suhde sotaan ei muutu
vaikka sota loppuu. Mikä tarkoitus on sillä että vapaaehtoisena lääkintämiehen
hommiin lähtenyt yli-ikäinen mies kuolee haavoituttuaan, kun häntä ja muita
potilaita ollaan siirtämässä sairaalaan. Ambulanssin sisälle virtaa ajon aikana
häkää ja kaikki potilaat kuolevat, niin Sennin isäkin, se yli-ikäinen.
Senni asuu
kauppalassa, jossa kaikki tuntevat toisensa ja etenkin heidät jotka
työskentelevät kylpylässä tai kasinolla. Senni on kylpylässä hierojana,
ammatissa joka siirtyi hänelle kun isä kuoli. Sennin kautta tutustumme kylpylän
vieraisiin, heidän fyysisiin vaivoihinsa, mutta myös muihinkin vaivoihin. Senni
on oppinut isältään, miten kuunnelle asiakkaita oikealla tavalla. Sennin
kohtaloksi koituu hyökyaallon tavoin kohdalle tullut rakkaus, joka aluksi
voittaa kaiken, mutta joka lopulta on nujertaa Sennin. 1950-luvulla ei osattu
hoitaa ei-tavallisia sairauksia samalla tavalla kuin nykyisin.
Kylpylän
toiminta uhkaa loppua. Senni näkee sanomalehdessä uutisen, jossa kerrotaan että
lääkintävoimistelijoiden yhdistys aloittaa Helsingissä koulutuksen, jossa
perehdytetään poliopotilaiden hoitoon. Senni tietää että tässä on hänen
tehtävänsä. Hän ei pelkää tartuntaa, vaan haluaa lähteä auttamaan.
Kirjan tarina
on kiehtova, henkilöt nivoutuvat yhteen välillä merkillisten, sattuman
siivittämien yhteensattumien kautta - mutta romaanissahan kaikki on mahdollista
ja 1950-luvun Helsinki oli niin pieni paikkakunta, että kaikki tunsivat kaikki,
romaanissa sivistyneistö ja lukenoisto tuntee toinen toisensa.
Kylpyläkaupungista
Helsinkiin muuttanut Sennin ystäväpariskunta ja Antin metsätöissä työskentelevät
metsurit edustavat Margaritassa työväenluokkaa. Senni seilaa kahden luokan
välissä.
Kirjassa on
keskeinen rooli simpukoilla, jotka elävät, ovat toisten armoilla ja kuolevat –
niin kuin me ihmisetkin. Simpukoiden kohtalo on sidoksissa kirjan henkilöiden elämänkulkuun.
Simpukat elävät, mutta joutuvat ihmisten mielivallan kohteeksi, pelastuvat tai kuolevat.
Virta
lipuu tänään rauhallisemmin kuin eilen. Vettä on jälleen helppo seuloa. Viestit
ovat vaimenneet, tuntematon on kadonnut hänen ympäriltään. Hän hengittää ja syö
mutta ei palaa ennalleen. Ruumis on lämmin ja täysi.
On ihastuttavaa
että on kiehtovia romaaneja, jotka ottavat ensi sivulta lähtien tukevan otteen
lukijasta. Sivumäärä ensin hätkähdyttää, mutta onneksi kirja on painettu
ohuelle silkkimäiselle paperille, ekologisimmalle, mitä markkinoilla on
saatavissa. Kirjan kuulas ja kaunis kieli kruunaa kaiken. Sivuja ei olekaan
yhtään liikaa, pikemminkin päinvastoin.
Räpyttelen sumun pois, suoristan selän
ja tartun rattiin tukevammin. Näin käy joskus, yömyöhäinen ajomatka sykertää
sydämen ja avaa mieleen huokosia. Silloin voin samanaikaisesti kaivata
yksinäisyyttä ja Teaa, tai jotain miksi Tean kuvittelin, elämää jota en
tahtonut, mahdollisuutta olla joku muu tai tehdä matkaa iäti, pysyä
välitilassa, turvassa kuolemaan päättyvältä ajalta.
