Mikäs tässä ollessa

Mies on pikkujouluissa. Latoi ennen lähtöään puut valmiiksi pönttöuuniin, sytykettä keskelle. Sain tytöt nukkumaan, tekaisin kasviskiusauksen ja laitoin vielä samoin tein valmissoseesta lanttulaatikonkin uuniin. Sytytin kynttilöitä olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen. Varmistin taskulampun sijainnin.

Lanttulaatikon tuoksu keittiössä, ikkunan alla pensaassa naapurien jouluvalot, ne heiluvat tuulessa. Olohuoneen ikkunassa valosarja. Makuuhuoneen laitimmainen ikkunaruutu mystisesti jäätynyt kimaltavaksi kristallilasiksi. Koira nukkuu nojatuolissa pönttöuunin vieressä, eikä liikahda kun laitan tulet pesään.

Otan kirjan sohvalle seurakseni, ennen siihen syventymistä annan katseen kiertää siinä mitä näen.

Kyllä kelpaa olla täällä lämpimässä; vonkukoon tuuli nurkissa, pöllytköön lumi.

Valkoinen joulu - ei kiitos!

Näihin aikoihin monet väsäilevät jo tohkeissaan sitä Maailman Tärkeintä Listaa. Sille yhdelle partaperverssille. Noh, itse aion jättää pukille puhumisen ja kirjoittelun väliin ja listata tällä kertaa asioita jotka eivät vain ole minua varten. 

- Kuistin koristelu ja varustelu eri vuodenaikoihin mitä moninaisimmin ihanin kukka-asetelmin ja lyhdyin. Kukkia en näemmä saa aikaiseksi hankkia ikinä, ja mitä lyhtyihin tulee... Olivat kyllä mielessä, mutta kappas vain Laululan kuistivalot ovatkin hämäräkytkinten vallassa. Eipä siinä paljoa lyhtyjen liekit sitten lepatuksellaan tunnelmaa luo, kun ulkovalot helottavat iltapäiväkolmesta aamukahdeksaan. Ihmeteltiin aikamme mistä juupelista ne saa kytkettyä päälle, kunnes mies sitä sitten edelliseltä asukkaalta tiedusteli kun sattui tämän jossain näkemään. Ilmeni, että toisesta päädystä lamppu on vain palanut ja siksi on ollut pimeänä; toisen kuistin lamppu oli joskus aikoinaan kierretty irti, kun ei oltu välttämättä aina haluttu naapurien näkevän kuka tulee kotiin, milloin ja missä kunnossa. Ratkesi sekin mysteeri siis, mutta hieman harmittaa tuo valojen automaattisuus sikäli että olin jo kaavaillut mihin niitä lyhtyjä ripustelisin.

- Tildailu. Lainasin jouluaiheisen Tilda-kirjan tänään kirjastosta jossain ihme mielenhäiriössä. Tai no, onhan siellä ihan oikeasti hauskoja ideoita mutta miten ne tuntuvat jotenkin... sieluttomilta? Kliseemäisiltä? Ehkä tildamaisia juttuja on viime aikoina saanut silmillensä joka tuutista? Ja kirjasta löytyi eräs joulupöydän koristeluidea, joka on mielestäni vain surullinen: enkelipossu. Nostan kyllä hattua niille, jotka kinkkusesonkina suovat ajatuksensa niille pikku sikaenkeleille joita tuhansittain (miljoonittain? en tiedä enkä halua tietää) taas tänä syksynä taivaalla lentoon lehahtaa, mutta... joko tuo on hieman makaaberia söpöstelyä tai sitten pikkuisen yllättävän kova kannanotto Tildalta.

- Valkoinen joulu. Susanna työhuoneellaan kirjoitti polttaneensa päreensä sisustuslehtien valkoisiin joulukoteihin. Itse selasin tänään kirjastolla uusimman Dekon ja Avotakan ja pienoisesti järkytyin. Ihan oikeasti! Valkoista valkoisen päällä ja kaiken huippuna pipari. Tämä on jo niin nähty, näyttäisittekö välillä jotain muuta? Valkoista sisustajaa minusta ei saisi kyllä minään muunakaan vuodenaikana. Ei, vaikka viimeksi tänään ihailin keittiön pinkopahvin päälle vedettyä Uulan puolihimmeää, valkoista maalipintaa. Ja huvittaa, kun sisustuslehdissä valkoiset ja mustavalkoiset sisustajat toteavat että valkoinen/mustavalkoinen sisustus toimii hyvänä taustana muille väreille. Kyllä toisaalta joo, mutta ai että miten ihanalta näyttää vaikkapa violetti keltaista vasten!

Hieman lyhyeksi jäi tämä lista mutta olkoon. Nyt voisi lähteä nukkumapuuhiin.

Kyllä maittaa uni karvanlähtöaikaan äidin vanhalla perintövillamatolla. Unileluna tietysti My Little Pony.

Nyt ei ruoka maistu

Meillä on näytelmän ensi-ilta nyt erittäin, erittäin lähellä.

Pikkasen jännittää!

Mutta nyt takaisin arkeen; Velhoilemaan smurffien kanssa. Paitsi että kuulemma saankin olla välillä Viisas Smurffi.

Kauneudesta

Ei tämä flunssa vieläkään ole minua täysin otteestaan päästänyt mutta ainakin jo jaksan häärätä kotona ja käydä jopa jonkinlaisella lenkillä.  Eräänä päivänä tässä keksin (sen sijaan että olisin vaikkapa imuroinut tai tehnyt muuten jotain konkreettista yleisen siisteyden eteen) toteuttaa kirjastotädin painajaisunen ja järjestää opukseni värijärjestykseen. Olohuoneen kirjahyllyyn järjestin värikkäät armaani, ja makuuhuoneen puolelle hillityn valkoiset ja sellaisia alunperin olleet. Voi miten kova supina hyllyissä alkoikaan käydä tämän manööverin jälkeen! Ennestään tuntemattomat tarinat toisistaan innostuivat. Ja joistakin tuli selvästi kauniimpia ja houkuttelevampia kuin ennen.

 En tiedä mistä hyllystä pidän eniten - leiskuvan lämpimästä punaisesta jossa Saision Punainen erokirja asustelee; keltaisesta limen ja vihreän kautta siniseen kulkevasta jolla Zadie Smithin Kauneudesta kutsuvana turkoosimerenä majailee; vaiko sinisestä, sinisestä, sinisemmästä...

Kuvassa taustalla näkyy kaksi muutakin asiaa joista  olen löytänyt kauneutta. Bazar-lamppu oli rakkautta ensi silmäyksellä ja puhuu samaa hupaisaa muotokieltä kuin kirjahyllyn päällä olevat kynttilänjalat. Sain ne joskus muinoin (tupari?)lahjaksi ystäviltäni.  Toinen kotoani löytyvä asia, josta ehkä koskaan en malta luopua, on keittiön ikkunaa peittävä Vallilan "Puu-Vallila". Ostimme tuon verhon  synkeinä betonielementtilähiövuosinamme ja -tadaa- vain pari vuotta myöhemmin asuimmekin jo itse puutaloidyllissä. Olen vakaasti sitä mieltä, että Puu-Vallila toimi unelmiemme herättäjänä ja jonkinlaisena kankaisena mustavalkokarttana kohti nykyistä asuinaluettamme ja Laululaa.

Nyt pitäisi hissun kissun alkaa suunnitella tarkemmin yläkerran kylppäriremonttia. Istuma-ammetta sinne kaavailemme. Ah, voitteko kuvitella miten haaveilen jo lattialämmityksestä!  Saa kai sitä puutaloasukillakin edes joku huone olla missä varpaat huokaa. Nyt jalassani on... lasketaanpas... kahdet villasukat, säärystimet ja Ainot. Mutta laitettakoon Ainot flunssan piikkiin, kun normaalisti käytän niitä vain vessareissuilla ;)

Mukavaa viikon alkua teille kaikille! Pysykööt varpaanne kuivina ja lämpiminä paitsi jos harrastatte avantouintia.

Muoks. Vai olikohan nää sittenkin vaaleanpunaiset Reinot...

Sairasta sakkia

Täytin vuosia ja sain kukkia

Lastenhuoneessa näkee tähtiä

 

 

 

 

 

 

"...mieleni pintaan asti täysiä maljoja, jos liikun ne läikkyvät..."

Kunpa jo pian paranisimme. Kaipaan ulos. Kaipaan liikuntaa. Kaipaan näytelmätreeneihin.

"Meidän talo on vähän rikki"

Nyt tuntuu siltä, että asun vihdoinkin vanhassa talossa. Oikeasti vanhassa. Edellinen kotimme oli rakennettu 1920, mutta siellä ei silti ollut sitä oikeata vanhan talon tunnelmaa. Ikkunat oli vaihdettu uusiin 1980-luvulla, seinät suoristettu kipsilevyllä. Lattialaudatkin ilmeisesti hiottu tuolloin, kosk'ei niissä tuntunut jalkapohjaan vanhan lankun pyöreyttä. Alakerran väliovet olivat nekin täysin uustuotantoa ja alkuperäisiä löytyi vain yläkerrasta. Viihdyimme kyllä tuossakin kodissa hyvin, mutta kuitenkin haikailin hieman autenttisemman tunnelman perään. Jälkeenpäin ajateltuna edellinen kotimme oli pehmeä lasku vanhassa puutalossa asumisen todellisuuteen, sillä siellä ei juurikaan joutunut kärsimään kylmyydestä eikä oikeastaan muistakaan epämukavuuksista.

Mutta miksi ihmeessä joku sitten haluaa kärsiä pienintäkään epämukavuutta omassa kodissaan? Näinpä voisi joku kysyä. Nyt tiedän vastauksen suoralta kädeltä: ne epämukavuudet voi kestää, jos saa vastapainoksi nauttia kauneudesta ympärillään joka päivä. Hienoista, käsin tehdyistä yksityiskohdista, kestävistä luonnonmukaisista materiaaleista. Symmetriasta, silmää miellyttävistä mittasuhteista. Tämä tietysti tuottaa iloa vain jos sattuu olemaan esteetikko. Siksi varmasti niin monet pitävät tällaista touhua ihan vihoviimeisenä humputuksena.

Meillä pidetään rappukäytävät  ja yläaulat viileinä, ja kylppärissäkään ei huvita ylimääräistä aikaa viettää. Kun suihkuun haluaa mennä, täytyy lämmin vesi "tilata" etukäteen koska siltä kestää pari minuuttia matkustaa alakerran lämminvesivaraajasta yläkertaan toiseen päähän taloa. Pyykit pestään alakerran tilavassa wc:ssä, jonne mennään ulkokautta. Minusta tämä kaikki on vain hauskaa ja viehkoa, toki osittain siksi että tiedän tämän olevan väliaikaista. Mutta toisaalta sitä voi miettiä, joutuuko kuitenkaan luopumaan kovin paljosta jos ei ole nykyaikaista kodinhoitohuonetta, kun kuitenkin saa pyykkinsä pestyä koneellisesti eikä tarvitse pilata niveliään kaivokylmässä vedessä tai keitellä pesuvesiä. Ja vaikka wc onkin vilakka ja sinne joutuu pujahtamaan kylmän aulan kautta, niin kuitenkin saa pitää istuntonsa sisätiloissa.

Ja mikä on ihanampaa kuin pönttöuunissa iloisesti rätisevä tuli heti aamusta!

Loppuun vielä otsikkoon liittyvä tarkennus, jonka Inkerille kerroin kun hän oli tuon lauseen huuliltaan päästänyt. Talomme ei ole rikki, koska se on ihan käyttökelpoinen :)

Miltä nyt tuntuu?

Tuntuu onnellisuudelta. Tämä on varmaan juurikin sitä. Onnellisuutta. Niin kuin on muuten myös mutakakun teossa se vaihe, jossa sulatetaan tummaa suklaata ja kohtalainen köntti voita ja sekoitetaan yhteen. Ja maistetaan. Ja maistetaan uudestaan. Ja otetaan lusikka ja aletaan lappaa sitä sulaa taivasta suuhun.

Tein siis muuttomiehille mutakakkua viikko sitten. Eli itselleni tein, ihan järkyttävässä makeanhimossani. Annoin toki myös muuttomiehille, joista tosin yksi ei juuri suklaakakuista välittänyt (hullu!). Taisi olla ensimmäinen kerta ikinä, kun muuttoa edeltävänä iltana pakkaamisen lomassa oli aikaa väsätä jotain kakkuja. Mutta olihan tämä aika erikoinen muutto kaikkiaan, kun tavarat olisi periaatteessa voinut kuskata kävellen. Miehen työtuoli muuttikin juuri sillä tavalla, suklaakakkuvihaajan hartioilla rennosti heiluen. Minä huristin autolla ohi ja vilkutin.

Olemme kotiutuneet Laululaan yllättävänkin hyvin, lapsetkin nukkuvat yönsä kuin kiltit piltit (sängyt suloisesti vierivieressä). On ihmeen paljon rennompaa elää yksikerroksisessa asunnossa kaksikerroksiseen verrattuna, etenkin kun on pieniä lapsia. Ja keittö, jonka vain pikaisesti ehostimme, on osoittautunut ehkä viihtyisimmäksi kyökiksi missä meillä on kuunaan ollut onni kyökitellä. (Kiitän siitä ihania kiuruja, ja alkuperäistä puuhellaa. Ja ruokakomeroa. Ja idyllistä ikkunanäkymää).

Huomasin että Laululaan on eksynyt taas uusia lukijoita. Onnellisuutta aiheuttavaa sekin!  Mukavaa viikonloppua, ellei sitä ennen nähdä (tähän loppuun tällainen sisäpiirijuttu Fingerpori-faneille) ;)