Höntsäilyä ja hempeilyä

Olen ottanut tavaksi raijata tytöt ja koiran aamupäivisin Laululan pihaan. Siellä on aina ihmeteltävää, suunniteltavaa, haaveiltavaa... Koira kaivaa kuoppia kun kerrankin saa tehdä sitä sydämensä kyllyydestä, ja tytöt haistelevat kukkia, popsivat marjoja ja leikkivät viidakkoleikkejä (sen minkä kinastelultaan kerkeävät). Ja äiti se haahuilee ympäriinsä, ihailee männyn runkoa hellästi syleilevää villiviiniä ja huokailee ja mielessään mittailee ja mietiskelee. Ukonhatut varmaan veks ja tilalle jotain pensasta - mutta mitä? Kuistille suojaisuutta tuomaan jokin köynnös - mutta mikä? Viihtyisikö pihassamme pioni? Voisiko kevätkukkien sipulit istuttaa vanhaan, ruostuneeseen valurautapataan joka pihlajan vieressä tönöttää? (Saanko koskaan aikaiseksi hankkia niitä sipuleita, multaa ynnä muuta...?)

Alkuillasta saatiin tytöt hieman spontaanisti mummolaan siksi aikaa että ehdimme kerrankin miehen kanssa yhdessä remonttia tekemään. Lastenhuone jäi yhtä tapettivuotaa vaille tapetoiduksi kun miehen keittelemät liisterit pääsivät loppumaan kesken. Aloimme sitten raivata keittiöstä tilaa sen verran, että pääsin siihen hommaan mikä on pitkään tehnyt tuloaan: kellastuneihin seiniin valkoista maalia sutimaan. Yhdelle seinälle tulee jo vuoden varastoimani oranssipohjainen Ken on kiuruista kaunein, jonka alun perin hankin nykyisen kotimme eteistä kaunistamaan, mutta jonka laittaminen sitten kuitenkin vain jäi... Sillä aikaa kun minä roiskin maalia ympäriinsä ja yritin saada sitä osumaan seiniin ja hieman kattoonkin, alhaalta pihasta kuului kotoisa ruohonleikkurin ääni. Kyllä nyt varmaan naapurit huokaisivat helpotuksesta, kun se viidakko vihdoinkin hieman kesyyntyi.

Ken kiuruista kaunein (Kuva: Tapettitalo)

Lastenhuoneen uusi tapetti

Etelänpuoleinen yläaula

Pohjoispäädyn portaikkoa

Aikamoiset listat