Kävelen kunnes maisema hyväilee minut pysähtymään
Niin kuin omin käsin loisin itseni
luovin läpi muistojen,
muovailen hetken ajaksi
Annan ruohon kasvaa vapaaksi varpaiden väleistä, kuuntelen
kunnes jalkani sulautuvat heinikkoon
Maa sikiää lävitseni pensasta ja puuta
Juuret kietoutuvat nilkoiksi,
varret kaartuvat sääriksi, vyötäröksi, ylemmäksi
Olemme yhtä runkoa, yhtä kasvua, tarinaa
Annan sille silmät, suun,
en sokeudu, tukehdu,
vaikka lehdiksi avautuvat silmut sulkevat luomet
vaikka kurkkuni kasvaa kaarnaa
Itken pihkaa, nauran vuosia renkaiksi
Vihreämmin en osaisi hengittää

vain toteamus

miten minä odotan, että olen vuosia paljon
vanhempi, että olisin jotain
kirjoitettavaksi



(oikeasti minua ärsyttää se E.Paasilinnan suomalaiseen sieluun iskostama "pitää elää sellainen elämä, että..."- ajatus, mutta välillä kuin nyt tuntuu, että siinä on vinha perä. elää konkreettinen elämä, pelkkä pään kokemus sielun vaiva ei riitäkään sanan jalostajaksi.)

Runotorstai

(Runotorstain viikon aiheena uudistuminen tai uusi.)


Hän luo itselleen maiseman kävelemällä sisään
Karmit eivät jää längiksi kaulalle,
sirpaleet eivät häntä satuta
Tunnethan, näet kuin tammen, koivun, lehmuksen
juurella hän kirjoittaa lehdille
Pihkaan kastetuin kynsin, satanein sulin
kirjoittaa itsensä maisemaan
Hän luo nahkaansa kuin käärme,
hilseilee eilistä ihoa
Jättää itsestään viestejä vieraisiin sänkyihin,
joihin on kävellyt kirjaillut sisään,
olkipatjoille, lehtikasoihin, nurmille ja tuulenpesiin
Hän saattaa olla nainen,
lihaa luontoa muusaa
äitiä tytärtä siskoa
Hän saattaa olla itsensä kosketus,
mutta hän on vain ohikulkumatkalla
kuvaan, jota kävellessään luo
Piirtää nahkaansa vaihtaa väriä,
kaihtaa samaa polkua ikkunaa

(Harvennus)

Kaipaus tulee maan päällä eläväksi
kuin odotus milloin elämä minussa alkaa,
milloin alkaa eilisen huominen
Jos tahtoo kirjoittaa kuolema
pitää muistaa unelma,
unelma kuin kaipaus kuin benjiköysi,
luottaa vain kirjoittautua keskelle hypätä tähän
Pitää muistaa terva ja teknologia,
soutaminen, huopaaminen ja kehitys
Kirjoittaa muistot niille, joita ei ole
koskaan tapahtunut
Kuin kerettiläinen jolle on selvinnyt
että onni on valinta, varjojen leikkiä
tai jenkkikaappi jääpalakoneella,
ikioma pommisuoja ja paikka kuuraketissa
Että harhojen oppinut on huomisen jumala

* * *

(Jos ei tahdo elää odottaen eikä tyytyen, mitä jää jäljelle.)

Valitaan yksi järvi tuhansista
Ei Saimaata Inarin Pielusta tai Kallavettä
Valitaan joku pikemminkin lampi,
yksi niistä joiden kuulautta neidon helmat pullottavat
niin että voisi melkein ryystää, sieltä nivusista polvitaipeista
Valitaan yksi sellainen taipeeseen syntynyt
Valitaan lasinkeräysastia
ja tyhjennetään lammen kallioiselle rannalle
se mikä joskus on ollut ehjää ja sileää
Jokainen saa moukarin, kivikirveen tai halon
ihan oman onnensa mukaisesti
kunhan sirpaleita,
paljon särkynyttä levitettävää
pitkin lammen pohjaa tasan painoiseksi peitoksi
tasapuolisesti kaiken kokoisille jalkapohjille
Kysytään kuka uskaltaa
olla astumatta tämän surun sekaan
Kuka odottaisi rannalla
että lammen vesi tallataan punaiseksi
Kuin poljettaisiin rypäleitä viinistä suoraan vereksi

Kävellessäni katson alas etten satuta itseäni

Entä taivaalta tippuvat siniset jäät,
pienet vihaiset akat, munalukot
ja tähtien katkeilleet sakarat
Entä taivaalle heitetyt kivet ja toiveet,
jotka eivät lehahtaneetkaan siivillä silmän taakse
Entä muut lennossa kuolleet linnut

Ihmisen koskema maa on satuttava maa

Kunnes minä lopulta virtaan
kiharaa karvaa, suoraa pilveä kuin harmaanmultaa hiusta
vihertävää silmää ja sulaa kivettynyttä katsetta
punaista kuin jalkojen haavoista maahan tarkoitettu
Takaisin sinne missä kivi vielä virtaa

ei

ei saa upota niin ettei kuule
muista käydä tarkistaa ettei
kukaan ole kukassa
syö multaa
pese pöntössä autoa survo hylsyä
vedä alas vedä ulos, paperipuuroa
potasta pottaan kukasta, kukaan
ei saa vajota niin omiin
ettei muista käydä tarkistaa
satavatko kauraiset hiutaleet lumena lattialle
painaako joku nappulaa että astiat alkavat lingota
kartiot, teemat, hackmannit rouva karhusen sylissä
silmissä surina kun vilistys
kun juoksee kun nauraa kun mopolla haukkaa
seinään kuhmua otsaan lommoa
ei saisi huutaa että jo on nyt kummat perhanat
että olisi vain paikalla marisevana varoituskylttinä
kun juostaan haarukka suussa
ei saa upota ettei kuule kun haarukkasuinen kaatuu
ettei olisi paikalla
ottamassa koppia kun putoaa pöydältä
kierähtää sängyltä, kiljuuko kumpi
kun äänet ovat niin samat
että kihertääkö tuskasta että kiusaako joku jotain vai nauraako
että osaavatkin olla kuin ilvekset
ettei olisi silloin tallettamassa kuvaa kun ne sylikkäin
hihittävät ja pusivat että sen hetken
ohittaisi
itsensä, että kuulisi
kun kiipeillään pöydillä tuoleilla sitä leikkiä kun maahan
ei saa koskea, mutta kysyä koskiko pahasti
ei saa uppoutua, ettei kuule
kuinka hypitään pöydältä sohvalle ja takaisin
sinne missä vetovoima
maassa, lattialla, pää edellä kops ja huuli auki
ettei heristämässä sormella kun ajetaan autolla
kosketinten päällä pilipilipom myrsky nousee
ettekö te voisi hetken
että äiti nyt hetken
ilman kirkunaa kirjoittaisi
näpit pois tässä ei saisi
kiristellä hampaita narsk
painaa nappulaa, metsästää hiirtä
ei saisi haluta hetkeä, omaa
odottaa iltaa aamusta
ei, iltaan ei saa upota
odotukseen että nukkuvat
silloin on jo itsekin unelle lahjaksi
unohtunut eli ei

Pidempi kuin vitsi, ei ihan romaanin korkuinen

Ornamentoidumpi hopeista pilven reunaa, äänettömämpi viiniruukkua

Osuvampi raekuuroa sateenkaarta selittävämpi

Kuuta kauempana, matalammalla kuin multa varpaiden alla

Pinokkiota nenäkkäämpi, kärsivämpi kuin pahnoissa pönkivä possun poika

Kielletympi kyllä myönnetympi ei

Etsitympi kertojaa löydetympi

Vaaditumpi vastausta varotumpi

Syvempi kuin koskaan, syvempi kuin

Leikitympi kuvaa, lähekkäimmin kuin sarjaksi piirrettyä

Ikiaikaisempi kuin liki vanhin, iäistä vanhempi

Sytytetympi tulta sammutetumpi janoa

Kerrotumpi nuotiolla, katsellumpi vuoteessa

Anotumpi unta, kuin unta

Olen syönyt sanani

Olen syönyt sanani. Ihan itse söin. Kuin opettelisin, lopettelisin opetella. Syödä. Miltä sana maistuu. Syödä. Miltä kieli maistuu. Nielaista. Tukehtua. Saada anafylaktinen shokki. Hän sai. Hän osti sen. Hän osti sen Cesar-salaatti- rasiassa. Sisko eli minä. Ei muistanut, ei tiennyt, oli nälkä. Anjovis. Kurkkuvis. Turpovis. Kun me joudumme shokkiin me soitamme Isälle. Me soitamme, isälle. Emme sairaalaan, ambulanssille, tapaturma-asemallle, apua, ensi, turpoamus eksema. Fisu. Fishismi. Kala. Gala. Galapagos. Rakennamme sillan, ilman aaseja. Me haluamme turvota. Me tarvitsemme sitä. Me tarvitsemme kortisoonia. Kuin Dali kelloja, valuvia, rakastajattaria. Se auttaa. Se auttaa kaikkeen. Paksuun ihoon ja hiusten puutokseen. Se antaa. Karvoja. Voi katsokaa käsiämme, nilkkojamme, ylähuulta. Kotona on vankila, suussa kieli. Mitä se maiskutta ellei sinua. Minua. Sinun sanaasi minussa minun sanaani sinussa. Kuunnelkaa shokkia. Kuunnelkaa? Piikki pyllyyn. Helpottaako?

Mitä kirkkaampi taivaan kansipaperi
sitä voimakkaammin tähdet huutavat hänen kättään,
sulkiaan, kyniään, kynsiään
Piirrä meidät, ne janoavat, piirrä
tämän auringon läpi keskiaukeamalle ja sisimmäksi tekijäksi
Kohti valoisinta pimeää
Väritä tähdet, joissa on viisi sakaraa
Eikä supernovia ole kuvittajaan kirjoitettu

Jos huomenna heräisin

Jos huomenna heräisin jonkun toisen sadussa
Vaatteissa, jotka kuuluvat kuuluvat keisarille
Jos heräisin prinssin suudelmaan
ja prinssi suutelisi poskelleni lohipastapisaran
Jos edes heräisin,
koska olen allerginen kalalle
Tahtoisinko herätä
jos satu alkaisi olipa kerran
ja olisin niin alaston että minua uskaltaisi koskettaa
Onhan lapsen usko, uskotko
että Sijaltainen nousisi
En nousisi
vaan ottaisin kaiken taivaaseen ja tyköni
Kuka kertoisi minulle missä onnellinen
loppu alkaa uuden kierroksen
Jos huomenna jonkun toisen
kertomana heräisin
keisarin vaatteissa eläisin
kuin herännyt herneeseen
nenässä

Sinä olet vahva
vahvempi kuin sormi
ovelampi kuin koukku
Selkäsi ei katkea vaikka saisit kantaaksesi kaiken kynän, lyijyn
ja puolet paperitehtaista
Jalkasi seisovat vaikka kaivaisin niiden alta kaiken maan
kaiken pienen kiven ja saven ja niiden välit
Mutta minulle riittää yksi pieni kivi heitettäväksi,
siinä on kirjekyyhkyn valkea selkä lähteä lentoon
yli tornisi joka hipoo pilviä
mutta vain pilviä
Sillä sinä olet kallio
se ei lennä
se on heikompi kuin hiekka
Kuuntelisit miten hiekka juoksee
lentää ja sokeuttaa silmät täyttää korvat
Tarvitsen sinua tulisemman sulatusuunin
ja lasin puhalluspajan
Tarvitsen harjullisen soraa
Sitä lasikattoa et jaksaisi kannatella

Siivouspäivä

Sangollinen tylsiä sanoja
Loppuun kirjoitettuja kyniä
Terättömiä luotilauseita vasten kasvoja
Ei näillä keihästäisi lukematontakaan
Välin pitämättömyys
kuin törmäys vasten panssarikasvoja
Sanojen katkenneet terät varisevat varpaille,
lapset noukkivat terät panoksiksi asevöihin
Toisissa tarinoissa ne voivat vielä soida
Ei kosketa
Niin lähellä että vain kauempana
Ei kaduta
Niin neutraaleja ajatuksia että pyyhkivät pois jokapäiväisen
elämän, kirjon ja jälkimaun
Poskille painuvat lyijyiset varjot,
hymykuopat, jotka eivät hymyile
Ulkoa asetettu naamio,
muistista jäljitetty suojamuuri
Sangossa sanojen sakka vajoaa pohjaan

Muistiinpanoja

Minä makasin allasi niinkuin kirja
kannet levällään sääret
Luulit rakastavasi minua kuin avointa kirjaa
Kosketit minua kuten tapana on, metaforin ja allegorioin
hyväillen sitä, mikä ei ole
määriteltävissä
Minä peitin itseni kuin tekstin ja tekstin
hurman kokeminen edellyttää herkkyyskautta

Luulit että vain sinä ja minä
mutta Barthes, Kristeva, Riffaterre, de Man
ja itsensä lukija, etkö haistanut
miten Barthesia ei huimannut,
päinvastoin: ambivalenssi vain kasvatti nautintoa,
miten Kristeva puhui tekstistäni, kuin se olisi sikiö

Mitä on tekstin kohdussa
missä se on,
mistä sanat syntyvät?

ja minä lupasin odottaa merkityksen-
muodostumisen-
hornankuilun-
partaalla
Odottaa miten sinun harhailevinkin odysseia(si) päätyy
aina merkityksen kotisatamaan,

Mutta missä siipien havina ja väristykset sijaitsevat,
miten ne voivat tuntua,
mitä minulle tapahtuu
kun luen, mitä minulle tehdään,
teenkö itse jotakin
Kaikki tämä
Jää

minän kärsittäväksi
Järsittäväksi kuin kirja,
sillä me emme mahdu tämän lukulampun alle molemmat
teksti ja minä
sinä ja minä
Minä kuin sinä

Makasit allani kuin avoin kirja,
kuin teksti kuin paradoksi,
sillä minä en kuollut vaan tekijä

ei avautunut sinulle?
Päätä siis olenko minä

faktaa vai fiktiota

* * *

Kursiivilla kirjoitettu suoraa ja leikkaamatonta lainausta Mervi Kantokorven "Kuin avointa kirjaa"- artikkelista teoksessa Kuin avointa kirjaa (1995, toim. M. Kantokorpi).

Miksi sitä pitäisi kutsua. Läpi kirjoitettu, läpi lukematon. Materiaalia myöhempää varten. Jotain johon palata, kun ajatukset karkaavat sormien raoista, putoavat kuiluun. Kuvaus siitä, miten kahdesta tulee yksi. Leikkaus ja liimaus kuin ruumiillistunut (silmän) kiusa. Miten olisi Sormiharjoitus muistiin panemiseksi.

Vessanseinäkirjoitukset. Oopiumia kansalle, jolla on hätä.