Päivä kerrallaan, kun ei kahtakaan saa menemään.


maanantai 12. maaliskuuta 2012

Lopputili intialaisittain

Appivanhemmilla on ollut puolisen vuotta sama autonkuljettaja, nuorehko mies, joka ei paljon ylimääräisiä puhele mutta joka ajaa ihan suhteellisen hyvin eikä kolhi autoa kovin paljon. Nyt tuo työsuhde on kuitenkin katkolla, sillä mies teki helmi-maaliskuun vaihteessa katoamistempun. Mies kävi helmikuun viimeisenä päivänä hakemassa palkkansa, minkä jälkeen häntä ei ole töissä enää näkynytkään.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun autonkuljettaja jätti tulematta töihin. Hän on hävinnyt pari kertaa ennenkin teille tuntemattomille pariksi päiväksi mutta palannut kummankin kerran jälkeen muina miehinä takaisin töihin, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jälkimmäinen kerta tapahtui tammikuun alussa, jolloin mekin asuimme anoppilassa, ja minä tietysti epäilin heti, että kaveri oli ollut vähän viihteellä ja jäänyt sen takia saikuttamaan. Nuorukainen ei kuitenkaan kuulemma ollut mikään örveltäjä vaan hyvin uskonnollinen muslimi ja sen lisäksi vielä sangen työteliäskin: hänellä oli täyspäiväisen autonkuljettajan homman lisäksi vielä toinenkin työ, sillä hän jakoi aamuisin sanomalehtiä puoli viidestä puoli kahdeksaan.

Tämän viimeisimmän katoamisen jälkeen aloimme spekuloida, oliko autonkuljettaja lähtenyt mahdollisesti käymään kotikaupungissaan, oliko hän sairastunut vai oliko hän ottanut ehkä lopputilin. Miestä ei saanut kiinni kännykästäkään, mikä ei sinänsä ollut mitään uutinen, koska hän ei koskaan muulloinkaan pitänyt puhelintaan auki, vaikka appivanhemmat kuinka pyysivät. Miehellä oli aina sata ja yksi selitystä sille, miksi hänen puhelimensa ei ollut päällä. Mikä ihmeen autonkuljettaja se sellainen on, jota ei voi soittaa tulemaan paikalle mihinkään? Appiukko joutui esimerkiksi sopimaan aina kuljettajan kanssa etukäteen, että tule sinne-ja-sinne siihen-ja-siihen aikaan tietämättä ollenkaan, olisiko hän itse saanut siihen mennessä asiansa hoidettua. Kuljettajan taka-ajatuksena saattoi olla se, että hän sai näin ostettua itselleen "omaa aikaa" tiettyyn kellonlyömään asti, koska ilman puhelinta kukaan ei voinut häiritä häntä ja käskeä häntä lähtemään yllättäen johonkin. Vapaa-aika työaikanahan on varsin tavoiteltava olotila, vai mitä? Vapaa-aikansa kuljettaja saattoi käyttää omiin pikku harrastuksiinsa, kuten elokuvalehtien lukemiseen jalat auton ikkunasta ulos sojottaen.

Kun kuljettajan katoamisesta oli kulunut useampi päivä, alkoi näyttää yhä varmemmin siltä, että hän oli ottanut lopputilin tyypilliseen intialaiseen tapaan: katoamalla kuin tuhka tuuleen. Appivanhempien viimeistä edellinen autonkuljettaja otti lopputilin ihan samalla tavalla: hän ei yhtenä päivänä vain enää ilmestynyt töihin. Appivanhemmat soittelivat miehen kotiin ja kyselivät tämän vaimolta miehen tilanteesta, mutta vaimo "ei tiennyt" miehestään mitään. Myöhemmin appivanhemmat saivat kuulla autonkuljettajan siirtyneen jonkun toisen leipiin, mutta uusi paikka ei syystä tai toisesta ilmeisesti miellyttänytkään herraa, koska hänellä oli pokkaa tulla pyytämään appivanhemmilta työtään takaisin! He eivät kuitenkaan enää ottaneet kuljettajaa takaisin, sillä mies oli aikamoinen häröilijä muutenkin. Kaiken lisäksi hän oli surkea kuski, ja hänellä oli aina joku betoniporsas lähdössä kyytiin. Loppujen lopuksi oli siis hyvä, että hänestä päästiin eroon.

Ei ole elämä ollut aina ihan helppoa tämän viimeisimmän autonkuljettajan kanssakaan. Mies suostui tulemaan töihin vasta puoli kymmeneltä, ja seitsemältä päivän piti olla pulkassa. Mies ei voinut joustaa työajoistaan yhtään, ja esimerkiksi silloin, kun me saavuimme joulukuun viimeisenä päivänä lentokentälle aamuvarhaisella, appiukko joutui palkkaamaan lentokenttäkeikalle toisen kuljettajan. Kello yhdeltä autonkuljettajan piti saada pitää tunnin tauko, koska hänen piti käydä moskeijassa rukoilemassa. Appiukkokin sai lounaansa yleensä vasta kuljettajan moskeijakeikan jälkeen. Hyviä ja luotettavia kuljettajia tuntuu olevan kovin vaikea löytää, ja siksi appivanhemmat olivat ylipäänsä sopeutuneet kuskin erityisvaatimuksiin.

Kun kuljettajaa ei parin päivän jälkeenkään näkynyt, tulimme melko pian siihen tulokseen, että kuljettaja oli todellakin ottanut lopputilin. Maanantaina, kun katoamisesta oli kulunut viisi päivää, olin lähdössä anoppilasta ja tulossa juuri hissistä ulos, kun näin hämmästyksekseni samaisen autonkuljettajan ajamassa anoppilan parkkipaikan läpi vanhalla skootterillaan. Minä katsoin kuljettajaa erittäin yllättyneesti - ja hän katsoi vähintäänkin yhtä yllättyneesti takaisin. Olin ilahtunut: kuski oli palannut takaisin! Kun ukkeli soitti illalla vanhemmilleen, kävi kuitenkin ilmi, että autonkuljettaja ei ollut käynyt näyttäytymässä appivanhemmille ollenkaan, vaan hän oli ajellut anoppilan parkkipaikalla muuten vain. En voinut käsittää, mitä hittoa mies siellä enää pyöri, mutta anoppi epäili, että kuljettaja oli tullut uteliaisuuksissaan katsomaan, olivatko appivanhemmat palkanneet uuden kuljettajan. Outo tyyppi.

Minä en mitenkään käsitä tätä intialaista lopputilin ottotapaa, että häivytään vain sanaakaan sanomatta. Eikö ihmisillä ole sen verran selkärankaa, että he pystyisivät ilmoittamaan reilusti työnantajalleen, että tämä poika lähtee nyt nostelemaan? Vai pelkäävätkö he, että työnantaja ei suostukaan päästämään heitä lähtemään? Vai tulisiko ilmoittamisesta enemmän ongelmia kuin siitä, että häipyy mitään sanomatta? Tällainen ihmeellinen säätäminen on yksi syy siihen, miksi meillä ei ole autonkuljettajaa, kotiapulaista tai muitakaan työntekijöitä. Minulla ei riittäisi kärsivällisyys sen miettimiseen, mahtaakohan autonkuljettaja tai kotiapulainen tulla töihin tänään vai ei. Mutta tästä aiheesta saisi varmaan jo toisen postauksen. Smiley

15 kommenttia:

  1. Meillä yksi kuljettaja teki katoamistempun juuri ennen kuin hänen olisi pitänyt viedä mies ja lapset lentokentälle...
    Läheltä piti etteivät he myöhästyneet kesälomalennolta Suomeen, mutta onneksi yhden ystävän kuljettaja oli pikaisesti hälytettävissä apuun...
    Meidän pitkäaikaisimmankin kuskin isä "expired" ainakin kolme kertaa ja kuskin piti pikaisesti mennä kotikylään..

    En kyllä yhtään kaipaa tuota epävarmuuttaa noiden kuskien kanssa.

    VastaaPoista
  2. Multa menis hermot, jos olis epävarmaa ehtiikö ajoissa lentokentälle.

    VastaaPoista
  3. Suzhouren, minä olenkin aina miettinyt tuota, että mitä jos olisi joku tosi tärkeä meno ja kuski tekisi juuri silloin oharit... Pitäisi kai olla aina joku varakuski tiedossa jossain, tai ainakin taksifirman numero. Onneksi teillekin löytyi toinen kuski nopeasti!

    Ja noita selityksiä, voi herranjestas sentään. Niitä kyllä täällä osataan keksiä ja vaikka minkälaisia, ja ihan häikäilemättä käytetään hyväksi myös sukulaisten terveydentilaa, jossa on milloin mitäkin vikaa. Kaikenlaisia selityksiä kun kuulee, alkaa väkisinkin epäillä selitysten todenperäisyyttä – ja sitten tuntee itsensä tosi alhaiseksi, jos jonkun isä onkin oikeasti kuollut, kun on itse ajatellut sen olevan taas joku tekosyy. Mutta hieman nauratti tuo teidän kuskin isä; pitkään jaksoi sinnitellä... :-D

    Allu, no arvaa vaan meniskö mulla! Mulla menee hermo jo pelkästä ajatuksestakin. :-)

    VastaaPoista
  4. Ei tulisi mitään. Mun pitää olla aina ajoissa joka paikassa, ja oletan sitä muiltakin. Ehkä mies haluaakin palkankorotusta ja näin sitä itselleen petaa...

    VastaaPoista
  5. Aasiassa ja Töölö lattareissakin on tollanen etten menettäisi kasvojani tyyli.Mikä on suomalaiselle justiinkin päinvastanen.meidät kun on kasvatettu siihen et huonommin asian voi aina koittaa paikata katsomalla silmiin ja olemalla rehellinen.Täällä on kans niin sellanen joo joo kulttuuri esim viimeksi eilen illalla kättäpäälle lyötiin Kamujen Kaa et aamu kasilta nähään meidän talon ees aamulla ja mennään pelaan kössiä.kysyin jo illalla mieheltä et kuuleeko et tulee,mies vastas et en usko ja laitto herätyksen tuntia myöhemmäksi.ei tullu ei,tehokkaasti vaan suunniteltiin taas jotain noin tunti asoita mitä tehdään huomenna minkä ei ollut tarkoitus koskaan tapahtua.mikä järki kamalasti elämää kuluu Täälä tapahtumattomien asioiden suunnitteluun..

    VastaaPoista
  6. Menettäisin hermoni,sillä olen tosi pedantti ajan kanssa,.,,,Huh,onpa erikoinen irtisanomistapa! Toivottavasti nyt löytyy uusi kunnollinen kuski!

    VastaaPoista
  7. Vihreatniityt, sama juttu mulla; tykkään olla täsmällinen ja haluan että muutkin ovat. Intialaisiin täsmällisyys ei taas sovi mitenkään, ja kyllä olenkin käynyt läpi monet henkiset taistelut tämän asian takia. Huoh.

    Ninoh, hyvä pointti! Katoamistemput johtuvat varmaan juuri kasvojen menettämisen pelosta, mikä on kyllä yksi niitä asioita, joita mun on suomalaisena hirveän vaikea ymmärtää. Ihme säätämistä asioiden kanssa, kun ei voida sanoa asioita suoraan, vaan aina pitää kaunistella. Tässä on kyllä niin iso kuilu esim. Intian ja Suomen välillä, että mahdankohan tottua siihen ikinä...

    Multa kyllä menis hermo tuollaiseen, että suunnitellaan asioita, vaikka tiedetään että ne ei kuitenkaan toteudu! Ihan kuin ihmisillä ei olisi parempaakin tekemistä! Täällä sentään, jos luvataan vaikka tavata tai tulla johonkin, se luultavasti lopulta tapahtuu – vaikkakin pari tuntia myöhässä, mutta kuitenkin. :-)

    Yaelian, uusi kuski on hakusessa ja torstaina ilmeisesti aloittaa. Saa nähdä, millainen tapaus kuski tällä kertaa on. Ilmeisesti kuski on jo entuudestaan tuttu, mikä lupaisi hyvää, koska kaveri on kai osoittautunut ihan kunnolliseksi tyypiksi.

    Minäkin olen pedantti, enkä ole vieläkään ole tottunut siihen, että ihmiset eivät todellakaan tule täällä sillä kellonlyömällä, kun he sanoivat tulevansa. Jos sanoivat vaikka tulevansa neljältä, minä olen neljältä valmis, viideltä ärsyyntynyt ja kuudelta (kun he lopulta sitten tulevat) jo kiehun. :-D

    VastaaPoista
  8. Kirjoituksesi on taas täyttä asiaa. Niin tyypillistä intialaista toimintaa :(
    t. simran

    VastaaPoista
  9. Simran, tapaus ei tosiaan taida olla ainoa laatuaan.:-( Muuttuvatkohan nämä asiat täällä ikinä...?

    VastaaPoista
  10. No on kyllä erikoista, vaikka siellä sitten lienee ihan "normaali" tapa :D Minullakin olisi hermo aika piukalla tuollaisten aikakäsitysten kanssa.

    Minulle oli myös uutta tuo henkilökohtaisen kuskin käyttäminen. Lienee siis yleistä siellä?

    Ei sitten ole varmaan ihme, että täällä (Lontoo) on paljon yksityisiä "taxi"-firmoja ja usein kuskit ovat intialaisia. Mekin käytämme sellaista, koska hinnat ovat huokeammat kuin tavallisen taxin ja muutenkin kätevämmät käyttää.

    VastaaPoista
  11. Elegia, täällä käytetään tosi paljon autonkuljettajia, koska liikenne on lievästi sanottuna kaoottista ja koska työvoima on halpaa. Ajaminen on ihan fyysisestikin rankkaa, koska tiet ovat monesti surkeassa kunnossa, aurinko porottaa, ja koska liikenne on mitä on, joten ajaminen vaatii sataprosenttista keskittymistä koko ajan. Ajaminen käy siis ihan kokopäivätyöstä, ja siksi sitä mieluusti vältellään. Sekin varmaan vaikuttaa aika paljon, että Intia on luokkayhteiskunta, ja ”herrat” istuvat mieluusti takapenkillä ja jättävät ajamisen mieluusti kuskille, jonka ajamista ja kaupunkituntemusta on sitten mukava arvostella sieltä takapenkiltä. :-D

    Minä en halua olla riippuvainen intialaisista autonkuljettajista, ja ajan siksi itse autoa. Se herättää täällä aina melkoista ihmetystä. :-D Samalla toimin myös meidän perheen autonkuljettajana, joten meidän autonkuljettaja ei ainakaan voi tehdä mitään katoamistemppua, hih.

    Aika jännä, että siellä on niin paljon intialaisia taksikuskeina. Ajaminen taitaa olla intialaisilla verissä. :-)

    VastaaPoista
  12. No tässäkin ollaan samoilla linjoilla. Meiltä on jo kaksi anopin kotiapulaista kadonnut juuri kuin tuhka tuuleen. En ymmärrä, miksi ihminen ei voi sanoa ettei tule enää, ei meillä ketään väkisin pidettäis, palkkaakin maksetaan enemmän kuin kukaan muu. Saavat varmaan jotain kiksejä siitä että toiset odottaa turhaan.

    VastaaPoista
  13. Sirokko, sama juttu, minäkään en mitenkään voi tajuta tuommoista, että hävitään vaan. Jos palkka olisi ollut huono ja välit isäntäväkeen tulehtuneet, voisin vielä jotenkin ymmärtää sen, että saadaan yhtäkkiä tarpeekseen. Mutta jos palkka ja työolosuhteet ovat olleet hyvät, niin en kyllä ymmärrä. Ehkä työnteko alkaa vain yhtäkkiä tökkiä, ja pitää ottaa omaa lomaa?

    Siellä ne lopputilin ottaneet kotiapulaiset ja autonkuljettajat varmaan istuvat kotona hihittelemässä, että nyt joudutte itse siivoamaan, tai milläs nyt menette sinne lentokentälle... :-)

    VastaaPoista
  14. Löysin eilen illalla myöhään blogisi ja se on kertakaikkiaan huippujuttu..en meinaa päästä irti ollenkaan näistä teksteistäsi. Olen asunut joskus Dubaissa ja tiedän pikkaisen intialaisten kansa kommunikoinnista, koska siellähän on paljon heitä... mutta en todellakaan missään tällä tasolla .. Asun ite Brasiliassa vasta muuttaneena ja ulkosuomalaisten blogeja vasta kahlailen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että olet tykännyt lukea. :-) Dubaissa on tosiaan paljon intialaisia; itse olen käynyt kerran aika pikapikaa siellä, ja silloin näin aamulla aikaisin, kun intialaisia meni bussilasteittain jonnekin työmaalle ilmeisesti.

      Täytyy tulla kurkkimaan, mitä sinne maailman sivuun kuuluu. :-) Brasilia onkin minulle ihan täysin tuntematon maa.

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3