Koti se on tämäkin

Kummallista, mutta kun tänään ajelimme Hyderabadin lentokentältä anoppilaan ja kun myöhemmin pyöriskelimme kaupungissa, tuntui kuin en olisi täältä poissa ollutkaan. Miten siitä voi olla muka yli puoli vuotta, kun olin viimeksi täällä? Ensimmäisenä päivänä elo ei ole ainakaan vielä tuntunut läheskään niin kauhealta kuin olin kuvitellut; kaikki on tuntunut jollakin tapaa vain aika normaalilta, ihan kuin jollakin kummallisella tavalla kuuluisin tänne. Toki hermot menivät jo tänäänkin - useampaankin otteeseen! - mutta kai se kuuluu täällä asiaan.

Näkymä anoppilan parvekkeelta tänään iltapäivällä.

Ilman lämpöisyys hieman yllätti, sillä olin kuvitellut Hyderabadissa olevan huomattavasti viileämpää. Viime vuonna yölämpötilat laskivat muistaakseni joulukuussa alle kymmenen asteen, ja olisin laittanut jalkaani villasukat, jos minulla olisi ollut semmoiset mukanani. Appiukko kertoi, että viime aikoina on ollut poikkeuksellisen kylmä, mutta ei se nyt minusta niin kauhean kylmä ole, jos päivällä on 30 astetta ja yölläkin vajaat 20. Ilma on kylläkin jotenkin omituisen kostea, joten mistään kuohkeista kampauksista on turha haaveilla.

Sen verran kuitenkin palelin tuossa päivällä univelkoja pois nukkuessani, kun kattotuuletin pyöri taustameluja häivyttämässä, että piti kaivaa ihan oikeat peitot esiin ja käydä ostamassa niihin pussilakanat. Kaikki kaupat olivat aivan hirvittävän täynnä, koska oli viikonloppu ja varmaan myös siksi, että oli uudenvuodenaatto. Kauppakeskusten järkyttävä meteli alkoi heti tökkiä, eikä siellä tehnyt mieli pyöriä yhtään enemmän kuin oli pakko. Hypercity-tavaratalossa sijaitseva viinakauppa oli sekin niin ääriään myöten täynnä, että en ole koskaan tainnut nähdä siellä samanlaista tungosta.

Vuodenvaihteen ruuhkaa intialaisessa Alkossa.

Kodinsisustusliikkeessä.
Ei löydetty muuta kuin kaksi pannunalustaa anopille.

Raha-automaatille oli varttitunnin jono, mutta jonottaminen oli hyvää harjoitusta kärsivällisyydelle. Hypercityn kassajono oli toinen kärsivällisyyttä koetteleva paikka, mutta yritin huvitella senkin ajan ja tehdä pientä empiiristä tutkimusta siitä, mitä intialaisten ostoskärryistä löytyy uudenvuodenaattona. Perunalastupusseja niissä ainakin oli, ja paljon!

Intialaiseen ostoskeskuskulttuuriin kuuluu se, että niissä on kaikenlaisia meluisia tapahtumia lapsille ja aikuisille. Inorbitissa oli tänään meneillään jonkinlainen lasten tanssitunti.

Pimeä alkaa laskeutua läntisen Hyderabadin ja Durgam Cheruvu -järven ylle.

Meidän oli ollut tarkoitus mennä koko perheen voimin syömään jonnekin, mutta anoppi ei sitten halunnutkaan lähteä, koska hän ei syö lauantaisin (ja muistaakseni tiistaisin ja torstaisin) uskonnollisista syistä ei-kasvisruokaa. Appiukko ei syö ei-kasvisruokaa muulloinkaan, joten hänelle on ihan sama, minä päivänä hän käy ravintolassa. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että koska tänään on uudenvuodenaatto, kaikki paikat olivat jo etukäteen täyteen varattuja. Niinpä päädyimme lopulta yhteen baariin, joka ei ottanut pöytävarauksia vastaan lainkaan. Erilaiset uudenvuoden bashit ovat täällä ravintoloissa hyvin suosittuja, ja niissä on silloin erikoista ohjelmaa. Tämä kyseinen baari oli kuitenkin päättänyt tehdä poikkeuksen ja olla järjestämättä mitään erityistä uudellevuodelle. Paikalle oli kuitenkin tilattu pari dj:tä, ja volyymit oli väännetty niin kaakkoon, että appiukko piteli välillä korviaan.

Dj:t soittavat.
Musa oli kyllä hyvää, mutta vähän liian kovalla. T. nimim. vanha.

Itsekin olin matkasta vielä vähän väsynyt, enkä ollut juhlatuulella yhtään. Koska olin kuskina, en voinut edes juoda mitään mocktaileja vahvempaa, joten keskityin sitten taas syömäpuoleen, johon on tullut keskityttyä viime päivinä vähän turhankin kanssa. Intiassa on tapana syödä drinksujen kanssa suolaisia alkupaloja, jotka tarkoittavat erilaisia intialaisia pikkuruokia. Ne voivat olla esimerkiksi vartaita, mausteisia herkkusieniä, uppopaistettua kalaa tai kiinalaisittain maustettuja kasviksia. Koska kyseisessä baarissa ei tarjottu muuta ruokaa kuin näitä alkupaloja, vedimme niitä illalliseksemme, eli niin paljon, että vatsa alkoi kupruilla.

Alan tässä pikkuhiljaa valmistautua petiin, mutta sitä ennen pitää vielä hieman setviä matkalaukkuja. Matkatavarat saatiin kaikki perille, ja Mumbaihin asti kaikki sujui suorastaan loistavasti, vaikka meillä olikin neljä matkalaukkua, jotka painoivat lähes sata kiloa, ja vielä muhkeat käsimatkatavarat päälle. Mumbaistakin matkatavarat saatiin muutaman mielenkiintoisen juonenkäänteen jälkeen lähtemään edelleen Hyderabadiin. Ehkä kerron niistä juonenkäänteistä joskus myöhemmin; nyt en jaksa.

Sainpas roudattua jouluksi saamani piparkakkutalonkin melkein ehjänä Intiaan! Ainostaan nallepiparin käsi murtui - ja nyt olen pistellyt murtuneen raajan jo poskeeni.

Huomenna se sitten alkaa, ihan uusi vuosi 2012. Minä en tänäkään vuonna tee muita lupauksia kuin sen saman vanhan kuin aina muinakin vuosina: lupaan olla lupaamatta mitään.