Uusi vuosi ja hyvin vanhat kuvat

Olen innostunut vanhoista valokuvista, jotka ovat säilyneet meillä kaapeissa. Ne ovat joulun ja uuden vuoden, syntymäpäivien ja nimipäivien, jopa pääsiäisen aikaan liittyviä.  Yllä oleva kortti on päivätty 8.4.1944, on kenttäpostia ja sotamies Salmisen lähettämä. Vastaanottaja ei ole lapsi, vaan aikuinen nainen. Kukkien kasteleminen on suosittu aihe tuon ajan korteissa ja kiiltokuvissa.

Alla oleva kortti on vanhempi, vuodelta 1938. Tämä onnittelukortti vetoaa ainakin minuun voimakkaasti.

                                 
Onnellista Uutta Vuotta blogini seuraajille. Paljon kauniita ruusuja kaikkien pihoihin.

Pian on joulu, mutta mitä jäi jäljelle kesästä

Etsin vanhoja syksyn ja joulunajan kuvia ja niiden otsikoita. Nämä ovat vuosilta 2014-2015. Selauksessa ne miellyttivät eniten silmää.
Toivotan näiden kuvien välityksellä hyvää joulua ja tulevaa vuotta 2019 kaikille blogini lukijoille.

Lokakuun kauneutta kännykässä

Automatkalla Kärkölästä Haminaan. Parhaat värit vilahtivat ohi ennen kameran laukaisua.

Alla puiden häivettä ja iltarusko

Syysmaksaruohon puna syventyy vasta lokakuussa.

Tuomipihlaja kolmannessa kukoistusvaiheessaan.



Parina päivänä olen ihaillut vuoden kauneimpia maisemia. Mistä ihmeestä johtuu nimi lokakuu, kun synkkyyden sijasta voi vain ihmetellä ruskan hienoutta, jota kännykkäni  ei ole riittänyt tallentamaan.

KIITOS ELISABET KOCHILLE

  Käsiini osui kirja Kysykää Essiltä. Elisabet Kochin puutarhat. Suomalaisen puutarhakulttuurin edustaja eli vuosina 1892-1982 ja on jäänyt melkein unohduksiin. Kirja kertoo tämän Essin elämästä, hänen pihasuunnitelmistaan, kasvivalinnoistaan ja yleensä kädenjäljestä. Minulle tulevat mieleen 1950-luvun puutarhat, mutta hänen työnsä jälkeä on jo 1930- ja 1940-luvulta.

En lähde esittelemään kirjaa, jota on jo käsitelty monissa yhteyksissä. Minulle toi hyvää mieltä, kun huomasin, miten monet vieroksutut ja "vanhanaikaiset" kasvit näkyvät kirjan tekstissä arvostettuina, kuin kunnian palautuksen saaneina.

 Pihaani ympäröi aitaorapihlaja, jolla en ole kehdannut kerskua. Kun luen Kochin kirjaa, tunnen itseni arvokkaan rajakasvin omistajaksi. Kuitenkin Koch antaa varoituksia, joita emme ole aina jaksaneet noudattaa."Hyvin hoidetun pensasaidan pitää olla tiheä ja tasainen, se ei saa olla alhaalta harva ja ylhäältä liian tuuheä ja raskas." Kuten kuvasta näkyy, emme ole aina jaksaneet karsia vaahteraa, joka pyrkii orapihlajan sisälle.

Minua liikutti kirjan toteamus, että varpuset kaipaavat orapihlaja-aitaa. Kaupungeissa varpuset ovat vähentyneet, ja tämä liittyy juuri puutarhamuodin muutoksiin. Enää ei ole entisessä määrin orapihlaja-aitoja, jotka tarjoaisivat suojaisia piilopaikkoja varpusille.

Lopuksi toiseen aiheeseen: pieni portaiden koristaja.

Pihan sitkeät, lannistumattomat

                  

          

Olen loppukesästä aloittanut pienen korjailun pihassa, ja voin kertoa, mitkä kasvit ovat kestäneet kuivuuden, paahteen ja emännän jäykän lonkan. Villiviini kasvatti myöhään lehtensä, mutta sitten mikään ei ole köynnöstä lannistanut. Isäntä on nyt leikannut sitä, ettei synny vahinkoa katon rajassa. Näin isoja tummia marjoja en ole ennen nähnyt villiviinissä.

Maksaruoho alkaa saada väriä aika myöhään, mutta tulee syksyn väriläiskäksi pihan rajalla kasvavan pensashanhikki Goldfingerin ohessa.

   

Viime syksyn sankaritekona leikkasin lumimarjan kokonaan alas. Olen tehnyt saman tempun aikaisemminkin, ja pensas pitää siitä. Ilman hoitoa  se on kasvanut sopivan kokoiseksi. Tulevina kesinä se ehkä hurjistuu ja tarvitaan uutta löylytystä. Sen naapurina alppikärhö on kasvanut katon reunaan asti.  

  

Niittytieltä e-kirjoihin

Sauvakävely on palannut harrastukseksi ja ihmeekseni kuulin tutkimuksesta, jonka mukaan se on kuntosaliharjoituksia tehokkaampi liikuntalaji.

Kuljen niittytiellä, joka vie lähellä olevalle joelle. Kesän kuivuuden keskellä on viisainta puhua purosta tai suorastaan ojasta. Täällä ei kuitenkaan ole niin kuivan näköistä kuin meidän pihassamme. Elokuun lopullakaan ei vettä ole tullut kuin muutamana päivänä.
                                    

     
Pihatöihin en ole paljon puuttunut lonkkaleikkauksen jälkeen, lukenut kirjoja sen edestäkin. Painavien paperisten opusten käsittely sai minut siirtymään sähköisiin kirjoihin. Sain asennettua tietokoneelleni ja tablettiin ohjelmat, joiden avulla voin lainata kirjastosta e-kirjoja. Tein hankintoja osaksi umpimähkään, mutta välillä tärppäsi. Luen ipädillä Philip Pullmanin uutta kirjaa Vedenpaisumus. Mielenkiintoista, sillä en ole lukenut pitkään aikaan fantasiaa.  Eilen sitten Hesarissa oli sivun arvostelu, joka kertoi, että tämä kirja aloittaa uuden fantasiasarjan.

Etsin myös piha- ja puutarhakirjaa ja Teija Saarisen Villivihannekset löysin sähköisenä. Niitä voi olla enemmänkin, mutta en ole vielä taitava etsijä. Lisäksi aikaa menee lukulaitteen käytön harjoitteluun. Hankin Letto-laitteen tällä viikolla. Alla oleva kuva on kuitenkin tietokoneelta.

Lonkkaleikatun kotipiha

En ole joulun jälkeen kirjoittanut mitään blogiini. Huhtikuussa sain lonkkaani uuden tekonivelen enkä ole oikein menestynyt tietokoneen äärellä. Nyt olen nappaillut valokuvia pihasta, jonka hoidossa en pärjää vielä. Vuoden päästä näkyy, minkä verran emännän tekemättömyys vaikuttaa. Isäntä on kyllä tehnyt töitä sen edestä, ja piha on voinut hyvin tänä keväänä. Kainalosauvojen avulla könkkääjä ei onnistu valokuvaajana, kuten seuraava kuva osoittaa.

Tässä hieman suttuisessa kuvassa kukkii iso tuomipihlaja, eri vuodenaikojen keskipiste. Kasvi on syytettynä kovasta leviämisestä, mutta meillä se pysyy omalla paikallaan, suhtautuu tyynesti ankaraan leikkaamiseen, ja ilahduttaa kukillaan, marjoillaan sekä syksyn värileikillä