Vuokko villiintyi

 

Kauan kauan sitten hankin puutarhaliikkeestä arovuokon, joka pysyi melko pienenä, mutta nousi maasta joka kevät. Muutama vuosi sitten jaoin sen ja siirsin osan uuteen paikkaan pihassa. Alkuperäinen kasvi riemastui jaosta ja lähti leviämään laajalle. Kasvupaikka on kuuma kohta auringossa, mutta arovuokko ei välittänyt puutarhakirjojen ohjeista, vaan lähti leviämään jopa kiveysten väleihin. Tuntuu hullulta kävellä kiveyksellä, jonka raoissa valkoiset kukat kohoavat.  Ymmärsin, että tämä kasvi kaipasi jakamista. Varjoon siirretty osanen on myös hengissä, mutta ei yhtä innokas kuin alkuperäisen paikan kasvatti.

Arovuokko muistuttaa valkovuokkoa, mutta on tuhdimpi eikä ainakaan minun mielestäni yhtä herkkä kuin jossain metsikön laitamilla  kasvava sukulainen. Arovuokko on perinneperenna ja luotettava kasvatti puutarhurille. Valkovuokkoa en ole yrittänyt kasvattaa pihassani, sillä sille ei löydy sopivaa paikkaa.

Kultahelokin kimallus

 

Ostimme nykyisen kotitalomme vuonna 1987, jolloin ankara talvi oli verottanut pihan kasveja. Avukseni tuli naapurin emäntä, joka keväällä jakoi perennojaan. Hän antoi minulle useita kasvinyyttejä. Hän ei muistanut kasvien nimiä, mutta kertoi jokaisen nyytin ominaisuuksista. Minä tein kukkapenkin nurmikolle aurinkoiseen paikkaan ja kaadoin siihen säkillisen multaa ja istutin kaikki pienet nyytit tietämättä, sopivatko ne ollenkaan yhteen.

Sattumapenkin kasveista tulivat pihani peruskasvit.  Kun jokin kasvi kukki, etsin puutarhakirjasta sen nimen. Siirsin valtavan harmaamalvikin paikkaan, jonne se mahtui paremmin, mutta annoin pikkusydämen jatkaa eloaan alkuperäisellä paikalla.  Ensimmäisten vuosien komistus oli kultahelokki, joka komeilee pihakuvissani ennen digikameroiden aikaa. Se oli komeimmillaan  1994, mutta katosi jossain vaiheessa. Luulin, että se oli hengetön. Parina viime kesänä löysin sen uudelleen vanhalta paikaltaan, pienempänä kuin joskus kultaisimpina vuosinaan,  Se viihtyy selvästi Piilu-kärhön kaverina. Odotan jännittyneenä, nouseeko se taas ensi kesänä. En uskalla tehdä kasvupaikalle mitään keväällä, etten vain hävittäisi pihan aurinkoa, jonka kimallus ylittää kaiken muun.

Minun harjaneilikkani

 

Useimmilla puutarhablogien pitäjillä on kuvia harjaneilikasta. Minä taidan liittyä seuraan. Sain tämän kasvin pihaani sattumalta, sillä näin niitä toissa kesänä  eri puolilla sukulaiseni pihaa ja pyysin, että hän antaisi minulle siemeniä. "Ota toi", hän sanoi ja kaivoi minulle yhden maasta. Kasvi viihtyi meillä ja oli viime kesänä vallannut lisää alaa.

Sydämeni sykähtää jokaiselle perennalle, joka on vanha perinnekasvi Suomessa. Ilahduin, kun harjaneilikka valittiin vuoden 2013 maatiaiskasviksi.Väitetään, että se on kasvanut suomalaisissa pihoissa 1700-luvulta alkaen. Kerrotaan, että se on vaeltajakasvi, ja minun pihassani se saa saa vaeltaa, minne haluaa.