Jättiläispuut pienellä tontilla.

Tämä on kertomus Hopeapajutalosta, joka rakennettiin vuonna 1970 vähän alle tuhannen neliön tontille .Rakentajien mielestä piha tuntui perin autiolta, he kaipasivat isoja puita. Kaksi hopeapajua istutettiin muutaman metrin päähän talon seinästä. Voi, miten pieniltä puunalut näyttivät. Hopeapaju oli ihailtu kasvi ja monet hämmästyivät, miten nopeasti taimet kehittyivät. Vuosien varrella puut kasvoivat käsittämättömän suuriksi. Omenapuu ja sireeni jäivät niiden varjoon ja hopeapajut pimensivät lopulta naapurienkin tontteja.

Olin mukana kaatamassa hopeapajuja, ja monet sanoivat, että minä osallistuin häpeälliseen operaatioon. Ei noin jaloja puita olisi saanut kaataa. Piha muuttui kuitenkin ihmeen valoisaksi ja Hopeapajutalon pohjoispuolella asuvat naapurit sanoivat, että he saivat valoa pitkästä aikaa pihaansa.  Toinen naapuri arveli, että voisi taas kasvattaa perunaa, jonka viljelyn joutui lopettamaan hopeapajujen varjossa.

Selvisi, että pajujen juuret olivat täyttäneet sadevesiviemärin ja tarvittiin putkien aukaisua, että vesi pääsi kulkemaan normaalisti.

Hopeapajujen kantoja ja juuria kaivettiin käsipelillä monen hengen voimin viikon ajan. Mitään ei saanut jäädä puista jäljelle, olihan monissa pihoissa huonoja esimerkkejä katkaistuista hopeapajuista, joiden latvoihin oli kasvanut kummallisia pehkoja.

Hopeapajujen kaatajat uskoivat, että heidän kohdaltaan jättiläispuiden ongelmat olivat ohi. Siinä he erehtyivät. Huomaamattomana talon pohjoispuolella kasvoi parin metrin päässä seinästä vaahtera, johon kukaan ei kiinnittänyt huomiota muulloin kuin haravoidessaan lehtiä.

Muutaman lämpimän kesän aikana pohjoinen vaahtera karkasi käsistä. Se villiintyi, kasvoi leikkaamattomana korkeammalle ja korkeammalle, kätki komeitten lehtiensä alle mainittavan osan talon kattoa.Tavallaan vaahtera huijasi asukkaita, jotka eivät seuranneet kasvin kehittymistä tontin syrjäisessä osassa.

Nyt syksyllä pohjoisen vaahteran tarina päättyi, jättiläinen kaatui monien naapurien yhteisvoimin. Sen tilalle ei ole tulossa mitään muuta, ei tarvita, sillä tontilla on edelleen suuria puita, pari vaahteraa ja kolme suurta koivua jne

Silmällä pidettäviä riittää, sillä kasvukykyisiä ponnistelee ylöspäin samalla kun tietysti monet hartaasti vaalitut kasvit eivät vahvistu millään.  Suurten koivujen keskellä innokkaana yrittäjänä ponnistelee päättäväinen tammi, joka on leikattu alas pari kertaa. Se ei välitä leikkauksista, kasvaa vain uudelleen. Nyt tälle sisupussille on annettu kasvulupa, vaikka ongelma siitä voi kehittyä.

Kristus-ikoni ja kaikki joulun valot.

En ole maalannut jouluikonia, joka on varmasti vaativa työ. Maalasin hitaasti Kristus Kaikkivaltias- ikonia, joka nyt on suojattu ja siunattu. Otin siitä valokuvan blogini jouluajan tekstin yhteyteen, mutta oli vaikea saada  hyvää valokuvaa. Ikonin kultaus näytti oudolta, kun hämäränä talvipäivänä tavoittelin siitä kunnollista kuvaa. Lopulta joulukoristeen valot pöydällä auttoivat minua ja liitän valokuvan tähän.

 

Hyvä lukijani, toivotan Sinulle turvallista joulua ja onnellista tulevaa vuotta tämän kuvan välityksellä.

Suomen pisimmässä betonitunnelissa

Meitä oli joukko tompurinmäkeläisiä tutustumassa Husulan tunneliin Haminan Kehän väen opastuksella. Kuulin ihmeekseni, että Husulan tunneli on Suomen pisin betonitunneli, 499 metriä pitkä. Ei tehty 500 metrin pituista, koska se olisi tullut paljon kalliimmaksi. Kyselimme, voiko tunnelia käyttää tulevana talvena kävelyyn tai rullaluisteluun, mutta se on kielletty. Kuvassa tutustujia, jotka ovat kävelleet tunnelin läpi. Jokaisen tuli pukea suojaliivi päälleen ja kypärä päähän.

Alemmissa kuvissa tunnelialueeen kiveä, joka on lähtöisin Virolahdelta.

   

Seuraavan kerran taidan päästä tunneliin, kun ajamme omalla autolla Helsingin tai Vaalimaan suuntaan.

Ketunleipää, käenkaalia, revonrieskaa

 

Olen lapsena kutsunut kuvassa näkyvää metsäkasvia ketunleiväksi. Kuvittelin, miten ketut olivat minulle vihaisia, kun verotin niiden leipävarastoa. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että ketunleipää ei kannata ahmia suuria määriä, sillä kasvi sisältää oksaalihappoa. Meille lapsille kasvi oli luonnonkarkki, jota oli hauska maistella lehmienhakureissuilla.

Kasvin tieteellinen nimi on Oxalis acetosella ja virallinen suomenkielinen nimitys käenkaali. Kolmas suomalainen nimi revonrieska sai minut ajattelemaan Kettu Repolaista. Tieteellinen nimi on tullut kreikan kielen happoa tarkoittavasta sanasta oxys ja käenkaalin nimen osa acetosella tarkoittaa etikkaa.

Raikas suolainen maku johtuu lehdissä olevasta oksaalihaposta eli samasta aineesta, jota on esim. suolaheinissä ja raparperissa. Vaikka lehdet ovat virkistäviä, syöminen on syytä rajoittaa maisteluun. Ketunleipä vetää hennot lehdykät suppuun yöksi ja sadepäiviksi. Myös äkillinen auringonpaiste saa lehdet vetäytymään uniasentoon.

Kasvia on käytetty kansanlääkinnässä. Elias Lönnrot kehotti  käyttämään ketunleipää "poltto- ja kuumetaudeissa". Lievän myrkkyriskin vastapainoksi lehdissä on runsaasti C-vitamiinia, joten käenkaali soveltui keripukin ehkäisijäksi. Närästyksen hoitoon kasvia myös käytettiin. Erityisen taianomainen vaikutus oli nelilehtisellä ketunleivällä. Normaalisti kasvi on kolmilehtinen ja sanottiin, että nelilehtisen avulla pääsi närästyksestä eroon loppuiäkseen.

Etsin tietoja ketunleivästä värjäyskasvina ja Coloria-sivuilta löytyi hiukan tietoja. Käenkaalista saadaan emäksisessä värjäysliemessä tinapuretuksella sinistä, alunapuretuksella vihertävää sinistä. Lönnrotin mukaan taas kasvin neste "kadottaa " mustepilkut vaatteista.

Mielenkiintoiselta vaikuttaa etymologin väite, jonka mukaan "kettu ei syö ketunleipää eikä käki käenkaalia". Valitettavasti minulla ei ole täällä kotona kirjoja, joista saisi aiheesta enemmän selkoa. Ihmetyttää myös maininta, että Virossa ketunleipää olisi käytetty kettujen myrkyttämiseen. Ehkä löydän aiheesta myöhemmin enemmän tietoa.

Liitän tähän loppuun kuvan, joka kuvaa metsäluontoa, jossa alkukuvan ketunleivät viihtyvät. Kuusia harvakseltaan ja koivuja. Yläkuvan ketunleivät kasvavat ison kiven päällä.

Ohikulkutie: pian paukkuu taas

Toissapäivänä tuli Liikenneviraston paperi, jonka mukaan louhintatyöt alkavat Husulan tunnelin ylittävällä kevyen liikenteen reitillä. Säikähdin ensin, kun paperissa luki, miten työt jatkuvat vuoden loppuun. Sitten tajusin, että kysymyksessä on vain runsaan kuukauden aika. Toivottavasti kevyen liikenteen väylä aukeaa pian. Haaveilen, miten pääsen jälleen sauvakävelemään Husulaan ja kauemmas. Kaipaan teitä, joissa ei ole asfalttia.

Pian paukkuu taas 50 metrin päässä, kissat juoksevat kauhuissaan ja senkit liukuvat pitkin lattiaa. Kunpa selviäisimme tästä viimeisestä taistosta ehjin nahoin.

Minulla on paljon valokuvia rakentamisen eri vaiheista. Liitän tähän yhden, joka on kuvattu Husulan tunnelin suunnalta Kolsilaan päin. Kuva on ajalta, jolloin asfalttia ei vielä ole vedetty. Rakastan näitä okran ja vihreän sävyjä niin että tallensin  tämän kännykkäni taustakuvaksi.

Auringonnousu marraskuussa.

Täällä kaakossa on sadetta riittänyt. Monet päivät ovat olleet niin pimeitä ja märkiä, että olen käpertynyt kotinurkkiin. Auringonnousu sadeyön jälkeen oli sellainen poikkeus, että otin kameran mukaan, kun lähdin pihaa haravoimaan. Valoa riitti jonkin aikaa ja sitten sade taas jatkui.

Pihablogin kirjoittajalle meneillään oleva vuodenaika on kaikkein köyhintä. Pihasta ei löydy mitään erityistä kerrottavaa ja epäilen, että kirjoittelu jää joksikin aikaa melko vähiin, ellei sitten tapahdu jotain yllättävää. Lenkkipolkuni taas ovat kovin asvalttisia eikä kukaan tiedä, mitä kautta jalankulkija tulevaisuudessa kävelee Husulan tunnelin yli..

Liitän tähän pari kuvaa, joista ensin näytän lehdettömät pihakoivut

 

Seuraava kuva on moottoritieltä, joka viikonvaihteessa vetää puoleensa pyöräilijöitä, mutta on kova paikka sauvakävelijän tallattavaksi.

 

Reipas syysperenna

Koko päivän on satanut ja hetken heitteli räntää, joka suli jo pudotessaan. Syksyn kelta ja vihreä kilpailevat omenapuissa, joita ihailen vastapestyjen ikkunaruutujen läpi. Daaliat on nostettu suojaan ja tulppaaninsipulit upotettu maahan. Päivät lyhenevät, suorastaan hupenevat. Märkä ja kalsea sää ei innosta lenkkeilijää.

Oikeastaan vain yksi syksyn piristämä perenna syventää punaansa samaan aikaan, kun muut kasvit paleltuvat ja kuihtuvat.  Sedum spectabile eli vähän tylsällä suomenkielisellä nimellä varustettu syysmaksaruoho on parhaimmillaaan. Koko kesän se oli huomaamaton kukkapenkissä, mutta nyt se paljastaa komeutensa. Sain sen naapurin emännältä, mutta olen itse lisännyt sitä hiukan. Viime syksynä asetin yhden kukkavarren vesiastiaan ja siirsin sen multaan, kun juuret olivat kehittyneet. Alkukesästä vein sen penkkiin, mutta en varannut sille tarpeeksi tilaa, sillä en tajunnut, miten paljon emokasvi vahvistuisi  kesän kuluessa.

Kaikki kunnia syysmaksaruoholle, sillä tuskin on parempaa perennaa kuin tämä kylmän ja pimenevän syyspäivän reipas pikkupensas.

Kaatopaikan kauneutta lokakuussa

Muutaman sadan metrin päässä kodistani Pyölinojan alueella on entinen kaatopaikka, jonne on raahattu kaupungin puistojen ja leikkipaikkojen hylättyä tavaraa. En ole nähnyt kenenkään kuljettavan sinne rojua pitkään aikaan ja yksityisiltä on kuljetukset kielletty ajat sitten. Paikka on koiranulkoiluttajien ja lenkkeilijöiden suosiossa. Siellä on usein ihmeen kaunista, sillä lupiini kukoistaa alkukesästä ja paukkubalsami leviää kenenkään estämättä. Nyt menin sinne ihailemaan harvinaisen hienoa ruskaa, mutta näin pensaiden takana piilossa jännittäviä vanhoja tavaroita.

                     Kylmän yön jälkiä maassa

Osmankäämit ovat levittäytyneet yllättävän kuiviin paikkoihin. En enää yritä säilyttää pamppuja huoneissa, sillä ne ovat räjähtäessään aiheuttaneet yllätyksiä.

 

Puistotavarat ovat tulleet tiensä päähän

Hamina: lenkillä kehätiellä

Lähdin sunnuntaipäivän kunniaksi lenkille Haminan kiertotielle Husulasta itään. Pilvinen päivä, tuuli aika tavalla, mutta näköalat olivat huikaisevia. Olin ainoa ihminen moottoritien hiekkaisissa liittymissä ja tunsin hallitsevani koko maisemaa. Hetken huimasi, kun nousin siniselle sillalle, josta näköala avautui eri suuntiin.

 

 

Kuului muuttolintujen mellastusta ja useat hanhilaivueet lentelivät yli. Tällä kertaa ne palasivat, neuvottelivat kovaäänisesti ja laskeutuivat sitten liittymän vieressä olevaan kosteikkoon.Sain valkoposkiseurueesta pari hyvää kuvaa.

 Lenkin jälkeen lähdimme ajamaan autolla kohden kiertotien itäisiä osia. Näimme myös pelloilla hanhia, jotka taitavat liikkua Vehkajoen reittejä myötäillen. Jatkoimme Kolsilan tunnelin alueelle ja kuvasin tätä pientä kallioon tehtyä tunnelia, joka on perin erilainen kuin Husulan tunneli.

Lenkilläni olin pienen hetken valtatien valtias, kun vaeltelin siellä yksin. Huomenna rakentajat palaavat ja minä pysyn tavallisilla reiteilläni.

Sauvakävelijä moottoritiellä

Haminan kehätien työntekijöillä oli tänään vapaapäivä, ainakin useimmilla. Minä lähdin lenkille uusille reiteille kamera mukanani. Pilvinen tai puolipilvinen päivä oli ihanteellinen kuvaajalle ja näin myös, miten muuttolintulaivue seilaili pitkään komean näkymän yllä. Tuntui merkilliseltä olla moottoritien ainoa kulkija, ei autoja, ei ihmisiä.

 

Kuljin uuden moottoritien liittymien kautta, en mennyt siniselle sillalle, koska siellä oli työntekijöitä, joita en halunnut häiritä. Sen sijaan jatkoin Lappeenrannan liittymään ja pääsin vanhalle Lappeenrannan tielle, josta poikkesin takaisin uudelle alueelle Husulan tunnelin luo. Seuraava kaukokuva kertoo, miltä tunnelin luona näyttää.

Sama alla lähempää. 

Lopuksi tallustelin Tompurinmäelle ja otin valokuvan äänimuurista, jota pystytetään talojen suojaksi.

Ei kesä eikä syksy, tihkua ja kompostia.

Viimeiset kasvit jatkavat kukkimistaan syyskuun tihkusäässä, kun lämpöä riittää. Ensimmäinen pakkasyö muuttaa kaiken, milloin sen aika onkaan.
Harmaa päivä houkutteli tyhjentämään kompostin, mutta haravointia en ole vielä aloittanut. Suuret vaahterat ja koivut  eivät ole paljon pudottaneet lehtiään. Hiukan on vielä kesäomenoita puussa, joten välivaihetta eletään täällä kaakon mailla.
Piha ei näytä oikein miltään, vaikka daaliat kukkivat harvakseltaan ja jaloruusukin yrittelee. Kuunlilja tarjoaa kaukaa katsottuna väriläiskän harmaudessa, mutta on jo aika rähjäinen. Ei mitään kokonaiskomeutta, vain irrallisia väriläikkiä.

 

 Kompostin pohjaverkko odottelee puutarhurin ahkeruuden puuskaa.

 

Yllä kurkistelukuva viimeisiin väriläiskiin. Alla ruusu, joka kukkii toista kertaa.

Huumaava pasuuna

 

Viime kesänä sain naapurilta pienen pasuunakukan alun, joka nyt kukkii ensimmäisen kerran. Kahdeksan kukkaa on auennut ja nuppuja riittää. Kasvi on altakasteluruukussa, suurimmassa, mitä kaupasta löytyi. Se ryyppäilee 2-3 litraa lannoitevettä päivässä ja joudun täyttämään vesisäiliön joka toinen päivä.
Iso veranta on täynnä huumaavaa tuoksua etenkin iltaisin. En voisi olla sisällä huoneessa näin voimakkaasti tuoksuvan jättiläisen kanssa.

Haminan ohitustie - tunnelin laitaa

Niin maisema muuttuu. Vuoden 2011 kuva on ajalta, jolloin Husulan ja Tompurinmäen rajalla oli kaadettu metsikön puita tulevan Husulan tunnelin vuoksi. Muistan syksyn rapaisen ajan, kun pujottelin vanhaa lenkkipolkuani kaadettujen puiden välistä. Metsikkö oli keväisin valkovuokkojen aluetta.

Vuoden 2013 kuva (alempi) on Husulan tunnelin vieressä kulkevalta tieltä, joka sijaitsee samoilla paikoilla, mitä ylempi kuva esittää. Oikealla näkyy tunnelin "kattoa" ja rakennukset ovat tunnelin valvontatiloja. Lenkkitieni tunnelin suunnassa ovat edelleen poikki ja ramppaan ainoaa avointa väylää  Korventiellä. Ehkä vuoden päästä tilanne muuttuu.

Pörräämö Oy Sinipallo

Työtodistus

Täten todistamme, että kaikki luonamme vierailevat  hyönteiset - mehiläiset, kimalaiset ja muut -  tekevät hyvää työtä,  ovat ahkeria ja huolellisia. Pölytystä ei voisi tehdä paremmin ja vierailijamme ansaitsevat työstään diplomin.

                                               kunnioittavasti

                                                 Pörräämö Oy Sinipallo-ohdake
                   
                                                  Kansainvälisen Echinops - ketjun jäsen

Siemenestä sinipallo

 Sinipallo-ohdake on kukkinut pihassamme parikymmentä vuotta. Kylvin siemeniä penkkiin, syntyi pieniä kukkapuskia, yksi niistä jäi elämään ja täyttää neliön tilan vanhassa paikassaan.
Tänä kesänä jätin kasvin vähälle hoidolle ja siinä on vähemmän kukkia kuin tavallisesti. Olen kastellut tavallista vähemmän. Kasvi on säästynyt kirvoilta tänä kesänä.
Sinipallo-ohdake on aivan erityinen kuivakukka, mutta piikkisen varren käsittely ei ole mukavaa. Kasvi on erilaisten hyönteisten mielikasvi jopa enemmän kuin syyshohdekukka, jota mainostin edellisessä kirjoituksessani kimalaisen kaveriksi.

Kimalaisten kaveri

 

Syyshohdekukka Moerheim Beauty

 

on kukkinut jo pitkään talon itäseinustalla. Minä olen ihastunut tähän kasviin, mutta puoliso ei oikein pidä siitä. Hänen mielestään se näyttää oudolta, kukka nurin päin. Minun lisäkseni kasvilla on muitakin ihailijoita. Pulleat kimalaiset hääräävät jatkuvasti kukissa eikä mikään kasvi pihassa houkuttele niitä enempää.

Princess Diana-kärhö selvisi hengissä

Kirjoitin vuosi sitten Princess Diana-kärhöstä, jonka istutin kukkapenkkiin. Ensimmäiset kukat ehtivät avautua, kun kasviluteet kävivät kärhön kimppuun ja tekivät siitä selvää jälkeä. Olin silloin aika surullinen ja kauhistelin vihreitä luteita, jotka imivät muitakin perennoja.

Keväällä siistin kukkapenkkiä ja hämmästyin, kun huomasin siellä kärhönalun. Diana oli istutettuna hyvin syvälle ja vain maan päällä olevat osat tuhoutuivat. Olin riemuissani, kun näin sen hengissä. Kärhö kasvoi uudelleen, vaikka on kyllä hento moniin muihin kärhöihin verrattuna. Olen pitänyt sitä koko ajan silmällä ja sitten kauhukseni näin ensimmäisen viherluteen sen kimpussa. Etsin kaapista torjunta-aineen, jonka hankin viime kesänä. Aine on luonnonpyretriinin ja rapsiöljyn yhdistelmä, ja suihkutin ja valelin sillä koko kärhön. Nyt otuksia ei ole näkynyt, ja kärhö on avannut ensimmäiset kukkansa.Suojelua se varmasti tarvitsee edelleen.

Uskollinen kärhö Piilu

Clematis Piilu sai paikkansa pihalta toukokuussa 2008 eikä ole pettänyt yhtään kertaa minua. Kirjoitin ostosmatkan jälkeen kukkapäiväkirjaani toteamuksen, joka kuvasi epävarmuuttani:
 "Olimme ostoksilla ja mukaan tarttui  monenlaista tavaraa. Hiukan epävarmana ostettiin kärhö Piilu Clematis".
Kärhöillä oli ainakin minun mielessäni vielä 2008 epäluotettavien kasvien maine.

Istutimme Piilun kukkapenkkiin, johon aurinko paistaa suuren osan päivästä. Kasvin juuret haudattiin 30 sentin syvyyteen. Niiden ympärille asettelin sanomalehdestä tehdyn, pohjasta avoimen pussin, johon panin hiekkaa. Syvälle maahan kylvin luujauhoa, pitkävaikutteista lannoitetta. Tuli maahan kanankakkaakin, mutta pussin ulkopuolelle. Kun istutus oli valmiina, huomasin kauhuissani, että olin unohtanut kastelun. Kastelin lopuksi parhaani mukaan.

Piilu on vahvistunut vuosien kuluessa ja elelee tyytyväisempänä kuin seinustalle istutetut kärhöt. Nyt sillä on liian matala tuki ja osa kasvista kiertelee kukkapenkissä muiden kasvien lomassa. Hyvä niin.

Valamonruusu köynnöksenä

Istutin valamonruusun köynnökseksi eteläseinustalle aurinkoiseen paikkaan muutama vuosi sitten. En halunnut ponnistella epävarmojen, herkkien köynnösruusujen suojaamisessa. Taimi on alkuisin puutarhamyymälästä eikä ole tietoa sen synnyinpaikasta. Se on osoittautunut kestäväksi ja voimistunut vuodesta toiseen, vaikka ei ole saanut juuri mitään hoitoa. Vähän se pyrkii kaatuilemaan eikä tartu itse tukiin kiinni, vaan vaatii tukemista ja sitomista. Naapurina on villiviini, jota se lähestyy innokkaasti.
Valamonruusun alkujuuret Suomessa ovat epäselvät.  Pentti Alanko ja Pirkko Kahila  kirjassaan Palavarakkaus ja särkynytsydän ovat sitä mieltä, että tätä ruusua ei tunneta juuri muualla kuin Suomessa. Ehkä se on venäläistä alkuperää, mutta nimellä ei ole välttämättä yhteyttä Valamon luostariin. Sitä voi vain arvailla.

Illakko, varjolilja, poimulehti

 

Illakko on löytänyt tänä kesänä pihan joutopaikat orapihlajan juurelta, kompostialueelta, pensaan tai kukkapenkin rajalta. Varsinainen vaeltelija. Etupihan hieno kasvi, joka ilahdutti mieltäni parina kesänä, on kadonnut. Kuvan illakon leikkasin joutomaalta ja panin paikkaan, jossa se ei ole koskaan kasvanut eli varjoliljan ja poimulehden naapuriksi. Varjolilja on ehkä kauneimmillaan, kun kukat eivät ole vielä avautuneet.
Poimulehdet viihtyvät ja valtaavat kahta kukkapenkkiä. En muista lajikkeen nimeä, mutta luultavasti jättipoimulehti. Se on kauneimmillaan kastehelmi helmassaan. Aikamoinen valtaaja se on.

Ukkolaukan kesä

Ukkolaukka on pihamme pitkäaikainen asukas. En edes muista, milloin hankimme sen sipulit. Joinain kesinä se on ollut melko huomaamaton, mutta nyt tämä kevät on sitä riemastuttanut. Yksi kasvi kohoaa jopa keskellä nurmikkoa, vaikka se yleensä on melko multavan paikan kasvi. Ukkolaukan lehdet alkavat kuihtua, ennen kuin kukat ovat parhaimmillaan. Tämä ei haittaa, kun se kasvaa hitaammin kehittyvien lehtiperennojen keskellä. Ukkolaukka on myös hyvä kuivakukka, jonka viimevuotisia kukintoja on vieläkin verannalla.
Puutarha on tunnelmallinen ukkolaukan kukkien läpi katsottuna.

Alkukesän lyhyt kukinta.

Norjanangervot ja tuomipihlajat aloittivat valkoisen kukintakauden meidän pihassamme.Vanha omenapuu jatkoi komeana.Sillä voimaa riitti, kun vuosi sitten se ei kukkinut ollenkaan. Nyt sireenit tuoksuvat  parhaillaan ja arvaan, ettei tämä kauan kestä. Lämpimät kesäpäivät ovat mukavia muuten, mutta kukkailo jää lyhytaikaiseksi. Perennoista arovuokko on parhaimmillaan.Jaoin sen muutama vuosi sitten ja se riemastui kasvamaan jopa kiveysten välissä. Samoin ukkolaukka on etsiytynyt uusiin asuinpaikkoihin.

Seuraava kuva on otettu talon pulpettikatolta käsin.

Alemmassa kuvassa tuomipihlaja on lopettanut kukkimisen, sireeni aloittamassa ja omenapuu komeimmillaan.

Pihan vaihtuvat kuvat

Toukokuussa ihastelen muutamia pihan paikkoja, jotka loppukesästä muuttuvat ankeiksi. Tässä kuvassa isot narsissit ja pienet sipulikasvit ovat nousseet esille aurinkoisessa paikassa. Ne kasvavat sireenien juurella. Loppukesästä sireenit suurina rajakasveina pimentävät paikan, mutta narsissien ja muiden toukokuun kukkijoiden aika on jo muutenkin silloin ohi. Joskus toivon, että toukokuun päivät kaksinkertaistuisivat. Haluaisin katsella kasvun ihmettä mahdollisimman kauan.

 

Alakuvassa kaihonkukkaa

Taivaanvuohi

Lähdin lenkille aamulla vanhan kaatopaikan alueelle Pyölinjoen suuntaan. Kuuntelin ihmeissäni mäkättävää ääntä, jonka tunnistin taivaanvuoheksi. Näin, miten linnut liukuivat ylös ja alas rehevän kosteikon yläpuolella. Paikalta on alle sata metriä matkaa moottoritietyömaalle, jossa oli hiljaista näin lauantaiaamuna. Kotona etsin esille netistä Viikon luontoäänen, josta sain tietoa taivaanvuohen ihmeellisestä nimestä ja äänestä. Löysin mielenkiintoisen radioesityksen netistä sanoilla Viikon luontoääni: Taivaanvuohi. Ylen Areenan radioesitys 10.7.2011.

Reitkallista Vilniemelle - keväisiä kuvia.

Elämme nopeaa kevättä, sillä sateet ovat sulattaneet lunta. Tänään aurinkoisena päivänä lähdimme autoajelulle ihmettelemään luonnon muutoksia. Kiertelimme katselemassa Pyölinjoen tulvia moottoritien työmaan läheisyydessä. Sitten suuntasimme Reitkalliin tutulle koskipaikalle, jossa on ainakin käväistävä joka kevät. Tienviitta osoitti Myllymäkeä.

Lopulta ajelimme Vilniemen tielle. Nousin lintutornille kuvaamaan. Merellä oli edelleen jäätä ja lunta eikä lintuja näkynyt paljon. Epäilimme kivellä olevaa lintua merimetsoksi. Yllättävää.

 

  

Viimeinen kuva on kotipihasta. Aivan ensimmäiset sipulikasvit nurmikolla.